Huomenna olisi toinen punktio edessä, pitäisi jo viiden aikaa heräillä =)
Hoidot ei ole tähän mennessä jännittäneet "rutiinin" vuoksi, mutta nyt alkaa perhosia löytymään.
Pienempi saalis taitaa viime kertaan nähden olla tulossa...kuitenkin olen ihmeen positiivisella mielellä =O Olen aina toivonut saavani pojan, mutta viime hoidoissa näin kovasti enteitä ruskeatukkaisesta tytöstä. (Niin valaistaa hieman, että minulla on ollut kumma taipumus tietää tuttujen vauvojen sukupuolet etukäteen jo ennen raskautta tai alkuraskaudessa.)
Valitettavasti en ole päässyt ikinä positiiviseen raskaustestiin asti, joten en tiedä kuinka olisi käynyt =(
Nyt on enteitä pojasta =) MUTTA tässä vaiheessa en pety vaikka toisin kävisi, hoidot on niin rankkoja, että aivan sama kunhan vain saisi sen terveen käärön syliin josta aina uneksin =)
Onko kellään muulla punktiota tässä lähiaikoina?
Mitä fiiliksiä?
Jännittää kovasti, toivottavasti saadaan hyviä "munia" joita saadaan hedelmöitettyä ja se "poika" tulisi =)
Huominen
jännittää =/
0
248
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107582
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293517Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352564Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?621364