kirkasvalo

Illat pimenee, samoin myös aamu. Kohta sitä valoa taas tuskin nähdään. Uniongelmia ollut varmaan 10-vuotiaasta asti. Elikkäs reilut kymmenen vuotta. Olen harkinnut kirkasvalolampun hankkimista, laite kuitenkin sen verran kallis etten ihan ilman kokemuksia sitä lähtisi ostamaan.

Nukun joskus hyvin, rytmi normaali, unen pituus 7-8h. Mutta sitten, sitten kun se tulee, niin sitten se tulee. Olen veltto kuin makaroni. Tulen kotiin, syön, ja se on siinä. Nukahdan. Vaikka seisailleni. Lähden lenkille, piristyn, kunnes nukahdan. Yöllä en saa unta, vaikka en päivällä olisi torkahtanut kertaakaan. Saattaa mennä viikkoja, jolloin unitunnit on sormilla laskettavissa. Pelottaa tämä pimeän ajan tulo..

Kaikki konstit kokeiltu. Haluaisin nyt siis kokemuksia siitä lampusta =)
2493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä olen myös hankkimassa kirkasvalolamppua ihan itselleni, mutta en suinkaan unettomuuteen vaan kaamosmasennukseen, nimenomaan piristyäkseni (olen kokeillut ja toimii hienosti!).

Uniongelmiin auttavat nukahtamislääkkeet. Käytössä nekin.

Äänestä

Ostin kirkasvalolampun noin kuukausi sitten ja on tosiaan ollut hintansa väärti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uneton Seattlessa kirjoitti:

Illat pimenee, samoin myös aamu. Kohta sitä valoa taas tuskin nähdään. Uniongelmia ollut varmaan 10-vuotiaasta asti. Elikkäs reilut kymmenen vuotta. Olen harkinnut kirkasvalolampun hankkimista, laite kuitenkin sen verran kallis etten ihan ilman kokemuksia sitä lähtisi ostamaan.

Nukun joskus hyvin, rytmi normaali, unen pituus 7-8h. Mutta sitten, sitten kun se tulee, niin sitten se tulee. Olen veltto kuin makaroni. Tulen kotiin, syön, ja se on siinä. Nukahdan. Vaikka seisailleni. Lähden lenkille, piristyn, kunnes nukahdan. Yöllä en saa unta, vaikka en päivällä olisi torkahtanut kertaakaan. Saattaa mennä viikkoja, jolloin unitunnit on sormilla laskettavissa. Pelottaa tämä pimeän ajan tulo..

Kaikki konstit kokeiltu. Haluaisin nyt siis kokemuksia siitä lampusta =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu