Isä tahtoo tavata lapsen..

Älä anna oman katkeruutesi vaikuttaa lapsesi ja hänen isänsä keskinäiseen tutustumiseen, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan myöhemmin, jolloin lapsesi saa tietää että olet ollut esteenä...mieti vielä, olethan aikuinen. Vannon ettet menetä siinä mitään. nimim. kokenut

nyt ensin, alkuun. lapsella on oikeus tuntea isänsä, lapsella pitää olla sankari, jota ihailla, ja joka hemmottelee kaikella ylimääräisellä.
meillä oli sama tilanne, ja kaikki sujuu nyt hyvin.
Välillä ärsyttää se suunnaton ihailu, mutta ehkä ne suomut karisee lapsen silmistä sitten kun aikuistuu. Nyt olen ihan hiljaa, enkä kerro, kuina inhottavasti se mies mua kohteli. katkera olen, mutta yritän sen niellä.
He itse nyt jo sopivat tapaamiset, lapsi ei kuitenkaan mene sen kotiin, tapaavat yleisillä paikoilla.

on ymmärrettävää. Ja ainahan tähän liittyy riski, että isän innostus tavata lasta lopahtaa jossain vaiheessa, mikä olisi lapselle tietysti vielä rankempaa kuin totaalinen isättömyys alunperin.

Ota yhteys kuntasi lastenvalvojaan. Todennäköisesti asia etenee niin, että isälle järjestetään ensin tapaaminen sosiaalitoimistossa, missä selvitetään hänen todellista halua ja motiiveja lapsen tapaamiseen. Jos innostus todetaan aidoksi, voitte aluksia sopia edellisen kirjoittajan ehdottamista valvotuista tapaamisista. Sen jälkeen asia etenee varmasti omalla painollaan.

Onnea sinulle!

Mä lähin meneen pojan ollessa 3kk, koska mun oli henkisesti tosi paha olla. Poika itki paljon, mä lohdutin ja lohdutin. Mä sanoi monesti ex-miehelle et sun vuoro, mun on pakko päästä ulos. Kohta tulin sisälle, vauva itki AINA, välillä äijällä tyyny pään päällä tai pompotti vauvaa jallallaan. Sain myös ruumiillista väkivaltaa vähän.
Lähdettyäni hän hakkasi nykyiseni, rikkoi lähestymiskieltoja, rikkoi auton ikkunan ja teki laittoman uhkauksen.
Tilanne on se, että poika täyttää pian 5v. Päiväkään hän ei ole ollut biologisen isänsä kotona, vaan sossu on järjestänyt valvotut tapaamiset miten heille on sopinut.
Eräänä päivänä tuli käräjille kutsu, palkkasin heti lakimiehen. Meidän pyynnöstä tehtiin olosuhdeselvitys, siihen kuului psykologeja ja kotona käynnit. Kolme suositusta tuli, että tapaamiset menevät näin miten nyt menee eli 3h/kk valvotusti. Sen olen ymmärtänyt koko touhusta, et lapsella on oikeus isäänsä. Olen monesti heille sanonut, onko hän hyvä isä, koska lupasi tappaa vain äidin eikä lasta.
Kaverillani on kaksi lasta eri isiltä, kumpikaan mies ei ole ollut kiinnostunut lapsistaan. Toinen äkkiä halusi lapsen itselleen, mutta eihän se sitä voi saada. Miehet maksamat ties miten elatukset ja lasten on hyvä olla äitinsä kanssa.

Lapsilla on oikeus vanhempiinsa mutta aina pitää ymmärtää eri lähtökohdat joka asiassa.
Eli mahdolliset sopimattomuudet vanhempien oloissa jne.


Meillä on tilanne myös sellainen, että ex-siipan kanssa on kaksi lasta, 3-vuotias ja 1,5-vuotias.
Vanhempaa ei ole tavannut eikä muutenkaan ole osoittanut mitään kiinnostusta kahteen vuoteen ja nuorempaa ei ole nähnyt koskaan.
Erosimme vajaa puoli vuotta ennen kuin lapsi syntyi.

En oikeastaan odotakaan ja tosiaan toivon, että hän ei lapsia halua tavata mutta uusi puoliso on aika sympaattisen oloinen ja on käynyt mielessä et tää uusi puoliso puhuu exän ympäri niin et haluaisi tavata lapsia.

Mietitty asiaa on ja jos niin kävisi niin vaatisin kyllä valvotut tapaamiset.
En kyllä usko, että isä niihinkään saapuisi mutta mistäs sitä ikinä tietää..


Juu, on meidänkin lapsilla oikeus isään mutta kyseisen henkilön tuntien ja varsinkin elämäntavat, niin on parempi ettei koskaan tule tapaamaan.

Kirjoitit ; " mutta ei halua olla lapsen äidin kanssa missään tekemisissä. Meillä tällainen pieni tausta.. olen siis kuullut huhuja että isä haluaisi lapsen nähdä "

Miksi kirjoitit lapsen äidin kanssa? Mikset _minun kanssani_? Sinähän lapsen äiti olet, olethan?

Mistä olet huhuja kuullut?
Yhteisiltä tutuiltako?

Hieman tuntuu, että kirjoitat nyt jonkun puolesta.

.. ja alle kaksivuotiaan kanssa pystyy vielä aivan hyvin rakentamaan isä-lapsi -suhdetta. Vielä ei ole myöhäistä.

Totta kai vanhat katkeruudet nousevat helposti pintaan, mutta ne pitäisi vaan jollain tavalla yrittää käsitellä erillisenä asiana, eikä lapseen kohdistuvana 'mielenilmaisuna'.
Jos isä aidosti haluaa tavata lasta (kaksi vuotta on pitkä aika miettiä asioita), niin äidin tuki olisi ensiarvoisen tärkeää. Myös lapsen kannalta.
Jos vain mitenkään olisi mahdollista, niin parempi olisi, jos tapaamisen pystyisi järjestämään mahdollisimman luontevasti ilman mitään sosiaaliymmärtäjiä siinä sivussa. Valvotusta tapaamisesta tulee helposti hyvin väkinäinen tilanne, josta ei kukaan nauti. Tällainen järjestely on luonnollisesti välttämätöntä, jos jompikumpi osapuoli joutuu pelkäämään mahdollista aggressiivisuutta tai muulla tavoin epämiellyttävää käytöstä.

Eli lyhyesti: anna tälle isälle - ja lapselle edes mahdollisuus. Menetettävää ei ole, mutta voitettavaa tosi paljon.

ps. Liian helposti käytetään ilmaisua: "Isä on hylännyt lapsen".
Minä en ole saanut nähdä omaa alle kaksivuotiastani pitkään aikaan, koska lapsen äiti on tehnyt sen käytännössä mahdottomaksi. Kaipaan pienokaistani - todella!