mun tarina...

Joo eli 2004 maaliskuussa se alkoi, mun oksentamis ja ahmimis kierre. Olin mä jo aiemmin yrittäny oksentaa "liikaa" syötyäni, mut ilman onnistumista. Nytse kuitenkin onnistui ja niin mä sit siitä päivästä lähtien oksensin lähes päivittäin, useita kertoja päivässä. Ensin oksensin vain syötyäni ruokaa, mutta nopeasti myös ahmiminen tuli mukaan kuvioon ja paheni kokoajan. Ahmin kaikkea, leipää, suklaata, jätskiä, pizzoja, sipsejä, ranskiksia yms., jopa vedestä ja vehnäjauhoista tehtyjä lettuja. Mun kaikki rahat meni vessanpöntöstä alas. Kyllä mä alkuun laihduin, kesälä olin tosi laiha mutta silti oksensin kaiken, olin tosi iloinen kun kaikki kehui miten olin laihtunut.

Mutta sitten laihtuminen loppui ja painoa alkoi taas tulla vaikka edelleen oksensin kaiken. Paino jojoili 5kilon välillä jatkuvasti. Söin laihdutus lääkkeitä ja jumppasin hulluna mutta paino vaan ei laskenut enää kunnolla. En enää hallinnut ahmimistani lainkaan ja oksensin kaikkialla, kavereilla, kotona, vanhempieni luona, sukulaisilla ja koulussa.

Kaupassa käyynistä tuli ahdistavaa, tuntui että myyjät puhuivat minusta keskenään kun ostin suuria määriä herkkuja monta kertaa päivässä. Vaikka vaihtelinkin kauppoja, niin silti oli aina ahdistavaa mennä kauppaan. Ja vaikka tiesin olevani sairas, en voinut lopettaa. Olin koukussa.

Hiihtolomalla 2005 ainut ystäväni (poika) kotipaikkakunnaltani tuli luokseni käymään. Koulussa ollessani hän oli löytänyt vihon johon olin kirjoittanut bulimiastani ja lukenut siitä pätkän. Illalla sitten kävimmme kiivaan keskustelun sairaudestani hänen kuultuaan oksentamiseni. Hän oli todella huolissaan mionusta sillä rakasti minua todella paljon. Ja kiitos hänen olen nyt parantunut.

Siinä kävi niin, että maaliskuussa aloimme seurustella. Oksensin yhä kaiken mitä söin ja ahmin salaa. Hän oli tukenani, ei syyllistänyt, yritti vain saada minua paranemaan. Yritin tolkuttaa, ettei tätä voi lopettaa. Kesäkuussa sitten kävi niin, että tulin raskaaksi. Oksensin yhä, tosin oksentelu oli pahoinvoinnin ja bulimian sekoitusta. Onneksi voin pahoin, niin ettei mikään oikein pysynyt sisällä eikä tehnyt mieli syödä mitään. Elo-syyskuun vaihteessa pahoinvointi loppui ja sen jälkeen en ole oksentantanut. Vauva kasvaa masussani ja kaikki on hyvin. En enää ahmi, tunnen jo paremmin milloin vatsani on täysi. Välillä syön liikaa ja siitä tulee huono-olo mutta en oksenna.

Mitä bulimiasta seurasi? No hampaani ovat kuluneet, kuitenkin vielä suht hyvässä kunnossa lähes puolentoista vuoden oksentamisen jälkeen. Vakavin seuraus johtuu ulostuslääkkeiden käytöstä. Ne tulivat mukaan bulimiani heti alussa ja vedin niitä jopa 3kertaisia yliannostuksia. Pidin kyllä tauko0ja enkä käyttänyt niitä kovin pitkään kerralla, mutta silti ne tuhosivat suolistoni. Saan kärsiä päivittäin vatsakivuista ja kouristuksista, ja ruoka tulee ulos lähes sulamattomana. Mutta kestettävä on, itsehän tämän olen aiheuttanut.

Nyt elän tasapainoista elämää ja odotan, että pääsemme kultani kanssa muuttamaan omaan kotiin. Laskettuaika minulla on helmi-maaliskuussa, toivon vaan että kaikki menee hyvin. Pelkään, että jos joskus sairastun uudelleen, mutta luultavasti niin ei käy. Vaikka paino nousee ja maha kasvaa ei minua ahdista, vaan nautin kasvavasta mahastani ja ihailen sitä peilistä. Tarvitsin vain hyvän syyn parantua ja paranin. Ei se ollut helppoa eikä tapahtunut yhdessä yössä, mutta nyt olen terve.

Kirjoitin tämän siksi, että edes joku löytäisi toivoa paranemiseen. Se on mahdollista, ei helppoa, mutta toteutettavissa ilman lääkäreitä, terapiaa ja sairaaloitakin. Toivottavasti moni muukin vielä löytää voimia taistella ja lopulta parantua. Me ollaan kaikki kauniita, aivomme vaan väittävät muuta! Voimia kaikille bulimikoille. *halauksia*