Mitä tehdä, kun avomies on uskossa ja tuputtaa jumalaansa ja ties mitä lammasuskontoaan minulle=? Ja itse olen satanisti. Oikeasti ei jaksa enää tätä, ettei minun anneta pitää omaa oikeana pitämääni elämänfilosofiaa? Ei ole hyvä olla. Olen päättänyt aikoja sitten, että olen satanisti ja rakastan tätä aatetta, koska se on mielestäni niin OIKEA ! Mutta tuo sitten tuputtaa Jumalaansa ja käy gospelilloissaan. Eikä se minusta tunnu hyvältä. Kaiken lisäksi hän häpeää minua ja uskontoani, Ja moittii minua kavereilleen, että olen "syntinen ja typerä Saatananpalvoja! " Ei ole edes sitten viitsinyt netistä etsiä tietoa, mitä eroa näillä kahdella "uskonnolla on", koska ne ovat oikeasti kuin YÖ ja PÄIVÄ !!!! Voi helvetti en jaksa enää !:( Tuolla kun on entiset olleet vaan herrajeesus - ihailijoita, ja itse olen kasvanut ateistisessa perheessä ja veljeni on myös löytänyt satanismista oman filosofiansa.
Ongelma
Apuaaaa
5706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kiinnostaa kuule kiviäki.
Jos olisit satanisti et olisi kirjoittanut tätä tänne.
En voi ottaa tätä tekstiä ihan tosissaan ja minusta tämä vaikuttaa joltakin huonolta vitsiltä.
Ota ero tai sano sille suorat sanat.
"Ei ole hyvä olla"
No mikset sitten tee asialle jotain?
"Olen päättänyt aikoja sitten, että olen satanisti"
Ollakko vaiko ei olla ei ole satanistille kysymys. Joko olet, tai et ole.
"rakastan tätä aatetta"
Mitä? Satanismi ei ole kuin kommunismi josta joko pidetään tai ei pidetä. JOKAINEN rakastaa satanismia, sillä satanismissa ollaan oma itsensä.
"Voi helvetti en jaksa enää"
Mikäli et kestä suhdettasi, mikä ajaa sinut pitämään sitä yllä?
Potkaise tyyppi pellolle.
...mies äkkiä!