Voiko itsensä manipuloida rakastamaan toista? Miten sen vanhan hehkun saa takaisin? Voiko tunteita pakottaa takaisin tai houkutella?
Hiljalleen olen havainnut asuvani kaverin kanssa. Seksielämä on hiipunut, läheisyys ja kosketukset ovat kaukaista historiaa. En ikävöi luo. En odota kotiin. En arvosta kuten pitäisi. Tavat alkavat käydä hermoille yhä enemmän.
Kuten jostain keskustelusta luin.... toivon joskus, rukoilen, että rakastaisin ja tuntisin jotain toista kohtaan.
Ihastuinkin toiseen enkä omaani. Tunne oli huikea ja alussa järkeni vielä takoi, että saisinpa tämän tunteen siirrettyä kotiin. En onnistunut, vaan uskoin rakastavani tätä toista. Rakastin rakkautta, sitä tunnetta. Toisen huomiota, kosketuksia, joita olin niin odottanut ja kaivannut. Sain kaiken, mutta väärältä ihmiseltä. Ei tuntunut hyvältä sekään.
Kotona on vielä vaikeampaa. Huomasin, että minulla olisi paljon tunteita ja paljon annettavaa, mutta miksi kuilu omaan puolisoon on jo niin suuri, ettei sitä ehkä jaksa edes ylittää.
Siinä hän olisi vielä vieressäni ja minä en tunne mitään. Hän on kuin hyvä ystävä, jolle toivon kaikkea hyvää. Myös paremman kumppanin. Meidän väliin taisi tulla liikaa kaikenlaista. Rutiineja ja vanhoja tapoja on vaikea rikkoa ja aloittaa alusta.
Tuntuu helpommalta aloittaa alusta joskus uuden kanssa ja toivoa, että hyvä ihmissuhde osuu vielä joskus kohdalleni. Tätä samaa toivoo puolisoni omalle kohdalleen. Hän puhuu uudesta mahdollisuudesta ja siten kait ero on nähtävä. Mutta kuolema tämä on. Tuhkasta noustaan sitten aikanaan.
Miksen rakasta?
32
4796
Vastaukset
- Niisku
...miehesi samoin? Vai haluaisiko hän vielä yrittää?
Tarkoititko, että lähdet kuitenkin eroamaan, vaikka tämä toinenkaan mies ei tunnu "omalta", vaan odotat jotain ihan uutta suhdetta?
Kyselen näin vaan siksi, kun mietin usein samaa. Tosin meillä liittyy myös alkoholi mukaan kuvaan. Mieheni olisi siinä lähellä ja kuitenkin kaipaan välissä tämän toisen syliin hellittäväksi.. Vaikkei hänkään tunnu siltä kuin oma mieheni aikoinaan. Tunnen hirvittävää syyllisyyttä siitä, mieheni ei tiedä siitä. Mutta epäilee kyllä vahvasti. Nyt sovimme, että yritämme vielä kerran ja kunnolla löytää uudestaan sen, mitä olemme hukanneet.
Tuntuu, etten tiedä mistään mitään ja kaikki on vähän nurinkurin. Juuri kun meillä pitäisi kaikki olla hyvin, niin huomaan, etten enää rakastakaan.. Vai mahtaako olla jotain tympääntymistä vai onkohan tunteet jo luovuttanut, vaikka itse en.. ?????- Tuhka
mieskään yrittää. Yritettiin niin monta kertaa ja monta vuotta. Omat konstit eivät tuoneet muutosta kuin hetkeksi.
Jään yksin ja katselen mitä tuleman pitää. Toisen miehen kanssa juttu jäi keksen (mitenpä seurustelet naimisissa ollessasi). Haluaisin ehkä katsoa, mitä siitä suhteesta olisi tullut. Lopetimme suhteen, mutta kaipaan häntä. Ja haluan.
Voi olla, että unohdan kaiken entisen. Toivun näistä miehistä aikanaan ja toivon miehen, jonka kanssa homma toimisi useammalla tasolla. :-) Helpommin sanottu kuin tehty. En vain millään jaksaisi hakata enää päätä petäjään.
- pian ex-vaimo
Lähes sama juttu minulla. Omalla kohdallani toinen mies on kuvioissa vain sen vuoksi että saan ihokontaktia.
En halua elää elämääni veljeni kanssa. Avioliittoon kun kuuluu mielestäni lämpö, kosketus ja rakastelu. Näitä en ole enää aikoihin mieheltäni saanut, enkä oikeastaan niitä enää ole halunnutkaan. Tunteet ovat kadonneet jonnekin.
Toivon miehelleni kuitenkin kaikkea hyvää, ja edelleenkin näen hänessä ne piirteet joihin aikoinani ihastuin. Mutta muut piirteet ovat muuttuneet dominoivemmiksi, hyvyys on peittynyt sumuverhon taakse ja sen verhon läpi minulla ei ole pääsyä.
Siksipä olenkin muuttamassa omilleni. Ihana ajatus. Saan oman reviirin, ja ehkä aikaa myöten myös alan rakentaa parisuhdetta. Tällä kertaa kuitenkin parisuhdetta tulen rakentamaan molempien ehdoilla, en vain toisen. Tässä lienee suurin virheeni avioliitossani: annoin miehen ohjata ja päättää liiaksi siitä millaista meillä on. Omat tarpeeni jätin toisarvoisiksi.
Uskotaan ja toivotaan kuitenkin että aika parantaa nyt erovaiheessa tulevat haavat ja että pystyn mieheni kanssa edelleen olemaan ystävä. Eroa kuitenkin helpottaa ettei yhteisiä lapsia ole... - Been there, done that
Joskus kannattaa korjata, joskus hajottaa… Mutta sammunutta hehkua ei saa syttymään, ei vaikka kuinka puhaltaisi. Joillekin ero (epäonnistuminen) on elämää suurempi häpeä, joitakin pitää yhdessä pelkästään lapset, ulkoiset seikat ja pitkä historia. Jos on valmis elämään ainutkertaisen elämänsä suhteessa, joka ei anna mitään, mutta imee voimat molemmista osapuolista, niin siitä vaan! Se on sitten jokaisen oma asia, mitä elämältään haluaa tai mikä kenellekin on lopulta tärkeää…
Pelkuruutta on se, ettei uskalleta kohdata näitä asioita (tunnistaa ja tunnustaa kuolleita tunteita) Irtipäästäminen yksi vaikeimmista asioista. Arvostakaa itseänne ja etenkin puolisoanne, elämällä voi olla paljon parempaakin tarjottavaa Teille molemmille!
Rohkeutta ja voimia!- mmmmmmmmm
Kun kerran mennään naimisiin, niin minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että yritetään kaikkensa avioliiton säilymisen puolesta. Etenkin kun on lapsia.
On todella raukkamaista lähteä litomaan, ilman että asioista on puhuttu avoimesti OMAN PUOLISON kanssa.
Itselleni kävi juuri niin. Mies pohti täysin omassa päässään asioita ja haki "apua" nnäiltä nettipalstoilta. No, täältähän niitä ymmärtäjiä löytyy joka makuun! (Yhdestä tuli jopa hänen uusi vaimonsa.) Kun oli aikansa yksinänsä ja netissä näitä asioita pohtinut, ilmoitti että se on koppu nyt ja mitään ei ole tehtävissä. Tuli mulle kuin salama kirkkaalta taivaalta. - Vaikea uskoa
mmmmmmmmm kirjoitti:
Kun kerran mennään naimisiin, niin minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että yritetään kaikkensa avioliiton säilymisen puolesta. Etenkin kun on lapsia.
On todella raukkamaista lähteä litomaan, ilman että asioista on puhuttu avoimesti OMAN PUOLISON kanssa.
Itselleni kävi juuri niin. Mies pohti täysin omassa päässään asioita ja haki "apua" nnäiltä nettipalstoilta. No, täältähän niitä ymmärtäjiä löytyy joka makuun! (Yhdestä tuli jopa hänen uusi vaimonsa.) Kun oli aikansa yksinänsä ja netissä näitä asioita pohtinut, ilmoitti että se on koppu nyt ja mitään ei ole tehtävissä. Tuli mulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.Minulle on käymässä samalla tavalla. Mies ei kyllä myönnä toisen olemassaoloa. On kuitenkin todennut, että 4 vuotta on yrittänyt, mutta ei ole saanut vastakaikua. Erikoisinta tässä lienee se, ettei ole sen neljän vuoden aikana valittanut, vaan otti asia esille nyt, kun ei enää halua yrittää. Hänen mielestään minun yrittämishaluni ei ole nyt uskottavaa. Koen tulleeni petetyksi, kun en edes saa mahdollisuutta.
- mmmmmmmmm
Vaikea uskoa kirjoitti:
Minulle on käymässä samalla tavalla. Mies ei kyllä myönnä toisen olemassaoloa. On kuitenkin todennut, että 4 vuotta on yrittänyt, mutta ei ole saanut vastakaikua. Erikoisinta tässä lienee se, ettei ole sen neljän vuoden aikana valittanut, vaan otti asia esille nyt, kun ei enää halua yrittää. Hänen mielestään minun yrittämishaluni ei ole nyt uskottavaa. Koen tulleeni petetyksi, kun en edes saa mahdollisuutta.
Tämä petetyksi tulemisen tunne on tuttua, vaikka fyysisesti minua ei petettykään.
vasta hiljattain minulle paljastui, että hän on hakenut "apua" netistä ja että on tutustunut tähän uuteen akkaansa ennen meidän eroa. Erosta on jo pari vuotta aikaa. Jumalauta miten se jätkä osasikaan valehdella. Ja minä olin luottanut siihen ihmiseen 100% koko avioliiton ajan. Se tekee asiasta vielä vaikeamman.
No nyt on palapelin palaset loksahdelleet paikalleen. - Been there, done that
mmmmmmmmm kirjoitti:
Kun kerran mennään naimisiin, niin minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että yritetään kaikkensa avioliiton säilymisen puolesta. Etenkin kun on lapsia.
On todella raukkamaista lähteä litomaan, ilman että asioista on puhuttu avoimesti OMAN PUOLISON kanssa.
Itselleni kävi juuri niin. Mies pohti täysin omassa päässään asioita ja haki "apua" nnäiltä nettipalstoilta. No, täältähän niitä ymmärtäjiä löytyy joka makuun! (Yhdestä tuli jopa hänen uusi vaimonsa.) Kun oli aikansa yksinänsä ja netissä näitä asioita pohtinut, ilmoitti että se on koppu nyt ja mitään ei ole tehtävissä. Tuli mulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.Olen samaa mieltä kanssasi, siitä että pitää yrittää tehdä kaikkensa avioliiton säilyttämiseksi. Joskus vain tahto ja halu eivät riitä! Meillä asioista kyllä puhuttiin ja avoimesti puhuttiinkin! Mies kertoi, että hänen tunteensa ovat kuolleet, ei rakasta minua enää kuin parhaana ystävänään! Se satutti, mutta nyt eron läpikäyneenä arvostan miestäni päivä päivältä enemmän. Olisi ollut (kahden) elämän hukkaanheittämistä jatkaa tunneköyhässä liitossa. Ero oli rankka kokemus, mutta meille(!) ainoa oikea vaihtoehto!
Jokainen elää elämänsä kuten parhaaksi näkee. Jotkut mieluummin valheessa vältellen totuutta, joka voi satuttaa... - Vaikea uskoa
Been there, done that kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi, siitä että pitää yrittää tehdä kaikkensa avioliiton säilyttämiseksi. Joskus vain tahto ja halu eivät riitä! Meillä asioista kyllä puhuttiin ja avoimesti puhuttiinkin! Mies kertoi, että hänen tunteensa ovat kuolleet, ei rakasta minua enää kuin parhaana ystävänään! Se satutti, mutta nyt eron läpikäyneenä arvostan miestäni päivä päivältä enemmän. Olisi ollut (kahden) elämän hukkaanheittämistä jatkaa tunneköyhässä liitossa. Ero oli rankka kokemus, mutta meille(!) ainoa oikea vaihtoehto!
Jokainen elää elämänsä kuten parhaaksi näkee. Jotkut mieluummin valheessa vältellen totuutta, joka voi satuttaa...Oliko teillä lapsia kuviossa? Meillä asian tekee vaikeaksi lapset (4 ja 7). Vanhempi on jo pitkään kauhistellut ympärillä tapahtuvia eroja ja ahdistunut niistä. Tuntuu pahalta tuottaa pettymys. Toisaalta voisin uskoa, että loppujen lopuksi kaikille voi olla parempi erota.
- Tuhka
Yhdessä ja erikseen olemme ssuhdettamme puineet. Ero näyttää erittäin todennäköiseltä. Lapsista huolimatta. Tai sanoisinko, että myös heidän takiaan. Välillä on jo huojentunut olo: Kaikki keinot yritettiin, mutta tunteet ovat kodonneet kerta kaikkiaan. Ilo ja nauru katosivat myös. Arkea on kivasti pyöritetty vuodesta toiseen. Molemmat havahduimme siihen, että pian ollaan katkeria ja pystyyn kuolleita tyhjässä liitossa. Elämässä voi olla muutakin kuin odotus lasten muuttamisesta maailmalle, että sitten voisi erota. Meillä on vain yksi elämä ja terve itsekkyyskin lienee joskus paikallaan.
Minua lohduttaa lukea täältä, että samanlaisia ajatuksia on muillakin. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta vähitellen olen alkanut uskomaan, että erosta voi selvitä hengissä - koko perhe.
Se on hyvin sanottu, että pitää uskaltaa olla rehellinen itselleen. Aika kauan minullakin meni, ennen kuin uskalsin myöntää, etten ole liitossani onnellinen.
Uskotaan parempaan huomiseen! - Been there, done that
Vaikea uskoa kirjoitti:
Oliko teillä lapsia kuviossa? Meillä asian tekee vaikeaksi lapset (4 ja 7). Vanhempi on jo pitkään kauhistellut ympärillä tapahtuvia eroja ja ahdistunut niistä. Tuntuu pahalta tuottaa pettymys. Toisaalta voisin uskoa, että loppujen lopuksi kaikille voi olla parempi erota.
Ehkä meillä tosiaan tilanne oli sikäli helpompi, ettei meille ollut vielä siunaantunut tuota jälkikasvua. Tosin itse lapsena/teininä vanhempieni avioeron kokeneena, olisin ehkä siitä huolimattattakin päätynyt eroon. Vielä paljon vaikeampihan päätös se tietysti silloin olisi ollut!
Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa kulissiavioliittoa kauniissa kodissamme(itserakennettu talo siis myytiin). Mutta jokainen tekee omat valintansa ja kantaa niistä myös vastuun! Ei ero aina ole paras ratkaisu, mutta meille molemmille se oli! Rankka prosessi, muttei se eläminen niin herkkua rakkaudettomassa liitossakaan ole! - mmmmmmmmm
Been there, done that kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi, siitä että pitää yrittää tehdä kaikkensa avioliiton säilyttämiseksi. Joskus vain tahto ja halu eivät riitä! Meillä asioista kyllä puhuttiin ja avoimesti puhuttiinkin! Mies kertoi, että hänen tunteensa ovat kuolleet, ei rakasta minua enää kuin parhaana ystävänään! Se satutti, mutta nyt eron läpikäyneenä arvostan miestäni päivä päivältä enemmän. Olisi ollut (kahden) elämän hukkaanheittämistä jatkaa tunneköyhässä liitossa. Ero oli rankka kokemus, mutta meille(!) ainoa oikea vaihtoehto!
Jokainen elää elämänsä kuten parhaaksi näkee. Jotkut mieluummin valheessa vältellen totuutta, joka voi satuttaa...On totta että ilman todellista halua yrittää, ei liitosta tule enää mitään.
Mutta lähinnä meinasin viestilläni näitä tilanteita, joissa ei ole ennen eroa puhua pukahdettu puolisolle mitään. Ja/tai tilanteita, joissa lähdetään ensimmäisenä vaihtoehtona hakemaan ratkaisua ongelmiin erosta. Erossa ei pitäisi pitää kiirettä, ehkäpä ne kuolleet (tai uinuvat) tunteetkin jossain vaiheessa alkaa elpyä. Mutta valitettavasti se vaatii sitä tahtoa ja halua jatkaa avioliittoa.
Ja on toki tilanteita, joissa ero on lopulta ainoa ratkaisu.
- enya
Kuulostaa niin tutulle, että pelottaa. Ja kun asiat menevät siihen jamaan asti, että toisen kosketuskin ällöttää, niin miettii, että nyt taitaa olla liian myöhäistä enää taistella. Kun toinen koskettaa, se ällöttää, ensimmäisenä mieleen tulee, kun koskettelisi oman veljensä kanssa.. Ja tuntuu vuelä ällöttävämmälle.
Se on hassu yhtälö, koska kuitenkin rakastan omaa miestäni, mutta se on ehkä nimenomaan sitä sellaista sisaruksellista-rakkautta..
Meneekö se aina näin? Pitkän parisuhteen jälkeen? - maam
Samanlainen tarina ja muutin omilleni parisen kuukautta sitten. Tunteet muuttuivat kaveruudeksi omalta osaltani eikä silloin voi enää yrittää vaikka toinen kuinka haluaisi. Meillä kyllä oli läheisyyttä ja kosketuksia koska toinen osapuoli vielä ainakin omien sanojensa mukaan rakasti.Eivät ne koskaan tuntuneet pahalta, mutta eihän niissä omalta osaltani ollut enää kuin kaveruutta jäljellä.
Meillä ero oli nopea - paha olo kasvoi kevään ja kesän aikana ja lopullisesti muutin pois jo syyskuussa. Emme siis yrittäneet vuosikausia paikata tilannetta - luovutimmeko liian helpolla? En tiedä, mutta ei sitä kukaan muukaan osaa määrittää. Kysymys on aina omasta ratkaisusta ja omat tunteet ovat ne jotka ratkaisevat.
Minäkin ihastuin todella hetkellisesti toiseen ja viimeinen herättäjä oli se, että en edes tuntenut huonoa omaatuntoa 'pettämisestä'. Itse toivon myöskin tulevalle ex-miehelleni onnellista elämää ja kaikkea mitä hän haluaa siihen. Hän on hieno ihminen mutta ei valitettavasti se jonka minä haluan tällä hetkellä.
Kuka määrittää sen että se nuoruudessa solmittu liitto ja parisuhde pitäisi olla se 'ainoa ja oikea'? Ei kukaan! Uskon kyllä että aikanaan minuakin odottaa jotain vielä parempaa - sen aikaakaan ei kukaan muu pysty määrittämään - se voi tulla heti eron jälkeen tai 10 vuoden päästä.
Rohkeutta ja voimia ratkaisuun -kumpaan sitten ikinä päädytkin. Mieti kuitenkin tarkkaan mikä on sinulle tärkeintä! - viivi
elämä,hämmästyin kun luin sinun juttu oli kun joku olisi käynyt pääni sisällä ja kirjoittanut minun ajatukset paperille.
Olen itse ollut yli kaksikymmentä vuotta naimisissa suht hyvän miehen kanssa,mutta lapsien myötä hävisi kahden keskeiset hetket.
Ja nyt on kulunut varmaan pari vuotta siitä kun ollaan viimeksi rakasteltu.
Niinpä eksyin chattiin neljä vuotta sitten ja tapasin miehen joka antoi sitä lämpöä ja läheisyyttä,mietin aina miten rakastuin tähän mieheen ei ollut oikein minun tyyppiä ulkomaalainen mutta asunut jo kaksikymmentä vuotta suomessa aika erakko luonne itsepäinen mutta sanoi rakastavansa minua.
Mieheni ei voisi verrata häneen,mieheni on siisti kohtelias avulias hyvännäköinen kaikin puolin hyvä siksi ihmettelen miksi minun tunteet kuolivat.
nyt tiedän että miehelläni on ollut vieraita naisia ainakin kymmenisen vuotta,ja hän epäilee että minulla on joku toinen.
En osaa jutella ongelmista eikä miehenikään vaikka muuten hän on hyvä puhumaan.
Ja nyt sain tietää että minun salarakkaus on yrittänyt ottaa yhteyttä naiseen vaikka hän jumalan edessä sanoo rakastavansa vaan minua eikä tarvitse muita.
Kaikki on varmaan loppu niin aviomieheni kun näköjään sala rakkaani kanssa.
Tällä hetkellä ei mikään tunnu hyvälle ehkä olen ansainnut tätä.- Tuhka
Olen analysoinut, että petin miestäni, koska en osannut lähteä "huonosta" liitosta heti. Suhde toiseen mieheen oli terapiaa, lohtua, mitä lie. Kovasti olisi pitänyt varmaan töitä tehdä, että suhteesta olisi saanut toimivan, kun lähtökohdat olivat tällaiset.
Ajattelen niin, että kaikella on tarkoituksensa. Suhteen loppuminen otti (ottaa) koville. Avioliiton loppumetrit ottavat vielä kovemmin. Olen aika loppu. Varmaan sain minäkin mitä ansaitsin, mutta kaikesta kivusta huolimatta osaan ymmärtää omia toimintatapojani paremmin. Rohkea olisi eronnut ensin, mutta minun piti viedä homma läpi vaikeampaa reittiä. Tämä kuvio meni nyt näin ja luulen oppineeni jotain. Aika paljonkin. Vielä kun unohtaisin sen salarakkaani niin kaikki olisi vielä paremmin. Hän tunkee mieleeni odottamattomalla hetkellä, päivittäin, ja taas menen askeleen taaksepäin.
Aikaa tarvitaan ja sitä onneksi on olemassa. Nyt haluan nuolla haavani rauhassa.
- rohkeutta
Ei eroaminen osoita rohkeutta. Suurinta rohkeutta osoittaa vanhan "kuolleen" suhteen uudelleen rakentaminen.
Eroaminen on helppo vaihtoehto laiskoille, jotka eivät halua tai uskalla etsiä eron oikeaa syytä.- et tiedä
Et ilmeisesti ole itse kokenut eroa. Ero ei ole helppo ratkaisu. Ei lähimainkaan. Helpompaa on jäädä huonoon suhteeseen ja "yrittää" tehdä muutoksia, jotka näennäisesti toimivat taas jonkin aikaa. Sittten ollaan taas lähtöpisteessä.
Jokaisella on omanlaisensa arvomaailma. Sinä voit olla omaa mieltä asiasta, minulla on vain päinvastainen näkemys asiasta.
nim. ex-vaimo - kiinnostaa
et tiedä kirjoitti:
Et ilmeisesti ole itse kokenut eroa. Ero ei ole helppo ratkaisu. Ei lähimainkaan. Helpompaa on jäädä huonoon suhteeseen ja "yrittää" tehdä muutoksia, jotka näennäisesti toimivat taas jonkin aikaa. Sittten ollaan taas lähtöpisteessä.
Jokaisella on omanlaisensa arvomaailma. Sinä voit olla omaa mieltä asiasta, minulla on vain päinvastainen näkemys asiasta.
nim. ex-vaimoMitä tarkoittaa huono suhde? Jos pelissä ei ole alkoholi, väkivalta yms.Vaan kyse on ns. tavallisesta avioliitosta? Tylsyys, tuttuus, harmaa arki, intohimon hiipuminen, keskustelun puute..? Vai mistä on kyse?
- ---
kiinnostaa kirjoitti:
Mitä tarkoittaa huono suhde? Jos pelissä ei ole alkoholi, väkivalta yms.Vaan kyse on ns. tavallisesta avioliitosta? Tylsyys, tuttuus, harmaa arki, intohimon hiipuminen, keskustelun puute..? Vai mistä on kyse?
mainitsemasi on tavallinen avioliitto? Tuskimpa pidät yhteyttä ystäviisikään joiden kanssa on tuollaista. Kukaan tuskin edes odottaa mitään glamouria arkipäivältä, mutta mukavaa arkea kuitenkin, johon toki kuuluu riidat, kommunikointi jne. eli normaalia elämää. Ei sitä, että toinen eristäytyy elämään yksinään, silloinhan voi elää yksinään.
- suhde
kiinnostaa kirjoitti:
Mitä tarkoittaa huono suhde? Jos pelissä ei ole alkoholi, väkivalta yms.Vaan kyse on ns. tavallisesta avioliitosta? Tylsyys, tuttuus, harmaa arki, intohimon hiipuminen, keskustelun puute..? Vai mistä on kyse?
Kuten sanoit, juuri noin. Huono suhde on huono parisuhde. arki ja lapset ovat siiinä, mutta puoliso.... kaveri vain. Ehkä se joillekin on paljon, minulle ei riitä. parisuhde on muutakin kuin kaverin kanssa jutustelua ja lapsista huolehtimista. En väheksy niitä, jotka jaksavat elää noin. Jos on tyytyväinen ja onnellinen niin mikäs siinä. Toisen huono liitto olisi jollekin todella hyvä.
- nainen minäkin
suhde kirjoitti:
Kuten sanoit, juuri noin. Huono suhde on huono parisuhde. arki ja lapset ovat siiinä, mutta puoliso.... kaveri vain. Ehkä se joillekin on paljon, minulle ei riitä. parisuhde on muutakin kuin kaverin kanssa jutustelua ja lapsista huolehtimista. En väheksy niitä, jotka jaksavat elää noin. Jos on tyytyväinen ja onnellinen niin mikäs siinä. Toisen huono liitto olisi jollekin todella hyvä.
"Ei eroaminen osoita rohkeutta. Suurinta rohkeutta osoittaa vanhan "kuolleen" suhteen uudelleen rakentaminen.
Eroaminen on helppo vaihtoehto laiskoille, jotka eivät halua tai uskalla etsiä eron oikeaa syytä."
Toi on kyllä suoraan sanottuna p**kaa. Tiedätkö miten monta vuotta olen ollut tässä suhteessa vain siksi, että on ollut helpompaa jäädä tähän saati lähteä? Minusta taas parisuhteen jatkaminen tässä tilanteessa on sitä laiskuutta, en vain saa itseeni sitä voimaa, jolla lähtisin.
Puhut kuin tunteet olisivat jotain kaupasta saatavaa ostotavaraa. Tyhjän päälle on aika helvetin vaikea rakentaa, jos ei ole tunteita, siis sellaisia, joita tulisi puoisoa kohtaan tuntea. Kelle riittää pelkkä "toimeen tuleminen", kaverifiilis, niin hyvä hälle. Ja minusta on paskapuhetta sekin että pitäisi vuosikaudet yrittää väkisin rakentaa jotain, mieti kaikkia niitä vuosia jotka menevät haaskuun...ja voihan sitä palata yhteen myöhemmin, jos ne tunteet vaikka heräävätkin, mikäs sen estää. Mutta sillä välillä voi kuitenkin löytää jotain paljon parempaa.
Itse olen lähes ensimmäisessä suhteessani, joka on kestänyt yli 15 vuotta, ja jo vuosikaudet olen miettinyt/toivonut/haaveillut, että joskus saisin tämän loppumaan. Kun on lapsia ja muuta yhteistä, sekä toinen osapuoli, jonka mielestä ei tarvitse erota, on se eroaminen aika vaikeaa. Jos vaan voisi lähteä, niin helppoa se olisi. Minulle vaan ei riitä se, että asutaan saman katon alla ja satunnaisesti on seksiä, jossa ei ole muuta kuin mekaaninen suoritus. Kuka sellaista toivoo loppuelämäkseen?!? Joskus on sekin päivä, jolloin kaiken muuttaminen on mahdotonta, siksi on parempi toimia silloin kun on vielä mahdollista.
Ja itse elän siinä uskossa, että pian olen niin vahva, että pääsen omilleni. - kirjoittaisit
nainen minäkin kirjoitti:
"Ei eroaminen osoita rohkeutta. Suurinta rohkeutta osoittaa vanhan "kuolleen" suhteen uudelleen rakentaminen.
Eroaminen on helppo vaihtoehto laiskoille, jotka eivät halua tai uskalla etsiä eron oikeaa syytä."
Toi on kyllä suoraan sanottuna p**kaa. Tiedätkö miten monta vuotta olen ollut tässä suhteessa vain siksi, että on ollut helpompaa jäädä tähän saati lähteä? Minusta taas parisuhteen jatkaminen tässä tilanteessa on sitä laiskuutta, en vain saa itseeni sitä voimaa, jolla lähtisin.
Puhut kuin tunteet olisivat jotain kaupasta saatavaa ostotavaraa. Tyhjän päälle on aika helvetin vaikea rakentaa, jos ei ole tunteita, siis sellaisia, joita tulisi puoisoa kohtaan tuntea. Kelle riittää pelkkä "toimeen tuleminen", kaverifiilis, niin hyvä hälle. Ja minusta on paskapuhetta sekin että pitäisi vuosikaudet yrittää väkisin rakentaa jotain, mieti kaikkia niitä vuosia jotka menevät haaskuun...ja voihan sitä palata yhteen myöhemmin, jos ne tunteet vaikka heräävätkin, mikäs sen estää. Mutta sillä välillä voi kuitenkin löytää jotain paljon parempaa.
Itse olen lähes ensimmäisessä suhteessani, joka on kestänyt yli 15 vuotta, ja jo vuosikaudet olen miettinyt/toivonut/haaveillut, että joskus saisin tämän loppumaan. Kun on lapsia ja muuta yhteistä, sekä toinen osapuoli, jonka mielestä ei tarvitse erota, on se eroaminen aika vaikeaa. Jos vaan voisi lähteä, niin helppoa se olisi. Minulle vaan ei riitä se, että asutaan saman katon alla ja satunnaisesti on seksiä, jossa ei ole muuta kuin mekaaninen suoritus. Kuka sellaista toivoo loppuelämäkseen?!? Joskus on sekin päivä, jolloin kaiken muuttaminen on mahdotonta, siksi on parempi toimia silloin kun on vielä mahdollista.
Ja itse elän siinä uskossa, että pian olen niin vahva, että pääsen omilleni.minusta, mutta lause jossa kirjoitit seksistä on minulla pois kokonaan. Olemme olleet 5v. ilman sitä ja saat uskoa että pois olisi jaksettava hinata itsensä tästä "liitosta" vaan kun on joku lama ja lapset ja eka oma koti, siis paikka jonka tunsin kodiksi jo monta vuotta ennen tätä tyhjyyttä. Jaksamista meille molemmille,, että vielä JOSKUS?
- rohkeutta
kirjoittaisit kirjoitti:
minusta, mutta lause jossa kirjoitit seksistä on minulla pois kokonaan. Olemme olleet 5v. ilman sitä ja saat uskoa että pois olisi jaksettava hinata itsensä tästä "liitosta" vaan kun on joku lama ja lapset ja eka oma koti, siis paikka jonka tunsin kodiksi jo monta vuotta ennen tätä tyhjyyttä. Jaksamista meille molemmille,, että vielä JOSKUS?
Hienoja kommentteja - tarkoitukseni olikin provosoida!
On aivan totta, että laiskuutta on jatkaa vanhassa suhteessa. Tarkoitin rohkeudella kuitenkin oikeaa uudelleenrakentamista! Ei se, että asutaan raunioissa, ole rakentamista.
Masentaa vaan kun tällä palstalla esitetään eroaminen ainoana oikeana vaihtoehtona (no tyhmä minä tämähän ON avioeropalsta!). Kukaan ei puhu kriisinkautta syvälliseen kumppanuuteen kasvamisesta.
Vanhan remontointi on monasti vaikeampaa kuin puskutraktorin tilaaminen ja uuden rakentaminen. Mutta ajatelkaa miten hienoa jälkeä onnistuneella remontilla voi saada aikaan! - kukaannn
rohkeutta kirjoitti:
Hienoja kommentteja - tarkoitukseni olikin provosoida!
On aivan totta, että laiskuutta on jatkaa vanhassa suhteessa. Tarkoitin rohkeudella kuitenkin oikeaa uudelleenrakentamista! Ei se, että asutaan raunioissa, ole rakentamista.
Masentaa vaan kun tällä palstalla esitetään eroaminen ainoana oikeana vaihtoehtona (no tyhmä minä tämähän ON avioeropalsta!). Kukaan ei puhu kriisinkautta syvälliseen kumppanuuteen kasvamisesta.
Vanhan remontointi on monasti vaikeampaa kuin puskutraktorin tilaaminen ja uuden rakentaminen. Mutta ajatelkaa miten hienoa jälkeä onnistuneella remontilla voi saada aikaan!ei kerro onnistuneesta rakentamisesta ja onnistumisesta? Ehkäpä monikaan meistä ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut. Ehkä onnistuttuaan ei tule kirjoitettua enää tänne?
Tuttavapiiristäkään ei löydy yhtään paria, jotka näyttäisivät aidosti onnellisilta kriisin jälkeen. Ilo on hukassa ja yhdessä vain ollaan. Tyyntä myrskyn edellä. Ratkaisu on siirtynyt vain eteenpäin. - en usko
rohkeutta kirjoitti:
Hienoja kommentteja - tarkoitukseni olikin provosoida!
On aivan totta, että laiskuutta on jatkaa vanhassa suhteessa. Tarkoitin rohkeudella kuitenkin oikeaa uudelleenrakentamista! Ei se, että asutaan raunioissa, ole rakentamista.
Masentaa vaan kun tällä palstalla esitetään eroaminen ainoana oikeana vaihtoehtona (no tyhmä minä tämähän ON avioeropalsta!). Kukaan ei puhu kriisinkautta syvälliseen kumppanuuteen kasvamisesta.
Vanhan remontointi on monasti vaikeampaa kuin puskutraktorin tilaaminen ja uuden rakentaminen. Mutta ajatelkaa miten hienoa jälkeä onnistuneella remontilla voi saada aikaan!kuitenkaan, että rakentaa voi olemattomalle perustukselle. Olkoonkin se aikaa vievää tai muuten vaivalloista. Loppuunpalaneita TUNTEITA ei voi herättää. Se asia on tosi.
- rohkeutta.
en usko kirjoitti:
kuitenkaan, että rakentaa voi olemattomalle perustukselle. Olkoonkin se aikaa vievää tai muuten vaivalloista. Loppuunpalaneita TUNTEITA ei voi herättää. Se asia on tosi.
Jokaisessa avioliitossa intohimon ja rakkauden tunteet aaltoilevat voimakkaasti. Tätä voi tietysti oikealla hetkellä kutsua tunteiden kuolemaksi, jos niin haluaa.
Johtopäätös siis on, että intohimon kuoltua vaihtoehdot ovat eroaminen tai onnettomassa liitosssa kituminen. Eihän se näin voi olla!
Miettikää mistä tunteiden kuoleminen johtuu. Väkivalta ja alkoholismi erikseen, mutta jos puoliso on edelleen "mukava" niin olisiko tunteiden kuolema kuitenkin sisäsyntyistä? Ja mikäli on, niin eroaminen ja uusi puoliso johtaa väistämättä ennenpitkää samaan lopputulokseen. Ja taasko uusi ero?
Hyväksyttekö siis, että rakkaus todellakin on ehtyvää ja kertakäyttöistä? - ratkaisut
rohkeutta. kirjoitti:
Jokaisessa avioliitossa intohimon ja rakkauden tunteet aaltoilevat voimakkaasti. Tätä voi tietysti oikealla hetkellä kutsua tunteiden kuolemaksi, jos niin haluaa.
Johtopäätös siis on, että intohimon kuoltua vaihtoehdot ovat eroaminen tai onnettomassa liitosssa kituminen. Eihän se näin voi olla!
Miettikää mistä tunteiden kuoleminen johtuu. Väkivalta ja alkoholismi erikseen, mutta jos puoliso on edelleen "mukava" niin olisiko tunteiden kuolema kuitenkin sisäsyntyistä? Ja mikäli on, niin eroaminen ja uusi puoliso johtaa väistämättä ennenpitkää samaan lopputulokseen. Ja taasko uusi ero?
Hyväksyttekö siis, että rakkaus todellakin on ehtyvää ja kertakäyttöistä?löytyisikin. Mukavaa voi haluta rakastaa koko sydämestään, mutta kun ei se enää onnistu halusta ja tahdosta huolimatta. Siitähän tässä ketjussa alkujaankin oli kyse: tunteet eivät tule takaisin, vaikka haluaisi. Ja odottaisi rauhassa, tekisi töitä sen eteen, etsisi ja rukoilisi niitä.
Sisäsyntyistä se voi olla. Mistä löytää ratkaisu? Minä en rakasta, vaikka haluaisin? Enkö rakasta ensin itseäni? En koe saavani vastarakkautta?
Näihin jos osaisit vastata ja mielellään moni muukin, niin se olisi hienoa. Moni löytää eron jälkeen uuden onnen, jossa rakkaus säilyy. Huuma tasoittuu uskoakseni suurimmalla osalla aikanaan, mutta sisarellinen rakkaus ei astu kaikkiin suhteisiin. Onhan se rakkautta, mitä tunnen lasteni isää kohtaan, mutta se ei ole intohimoista, parisuhteeseen kuuluvaa rakkautta. Sitä en löydä enää. - Been there, done that
rohkeutta. kirjoitti:
Jokaisessa avioliitossa intohimon ja rakkauden tunteet aaltoilevat voimakkaasti. Tätä voi tietysti oikealla hetkellä kutsua tunteiden kuolemaksi, jos niin haluaa.
Johtopäätös siis on, että intohimon kuoltua vaihtoehdot ovat eroaminen tai onnettomassa liitosssa kituminen. Eihän se näin voi olla!
Miettikää mistä tunteiden kuoleminen johtuu. Väkivalta ja alkoholismi erikseen, mutta jos puoliso on edelleen "mukava" niin olisiko tunteiden kuolema kuitenkin sisäsyntyistä? Ja mikäli on, niin eroaminen ja uusi puoliso johtaa väistämättä ennenpitkää samaan lopputulokseen. Ja taasko uusi ero?
Hyväksyttekö siis, että rakkaus todellakin on ehtyvää ja kertakäyttöistä?Meillä oli tyyntä vuodesta toiseen!
Miksi on muuten hyväksytympää erota väkivaltaisesta tai alkoholisoituneesta puolisosta kuin liitosta, jossa ei ole tunteita? Ei rakkaus tai intohimo välttämättä siihen lopu, että puoliso alkoholisoituu tai muuttuu väkivaltaiseksi! - Ruusu
rohkeutta kirjoitti:
Hienoja kommentteja - tarkoitukseni olikin provosoida!
On aivan totta, että laiskuutta on jatkaa vanhassa suhteessa. Tarkoitin rohkeudella kuitenkin oikeaa uudelleenrakentamista! Ei se, että asutaan raunioissa, ole rakentamista.
Masentaa vaan kun tällä palstalla esitetään eroaminen ainoana oikeana vaihtoehtona (no tyhmä minä tämähän ON avioeropalsta!). Kukaan ei puhu kriisinkautta syvälliseen kumppanuuteen kasvamisesta.
Vanhan remontointi on monasti vaikeampaa kuin puskutraktorin tilaaminen ja uuden rakentaminen. Mutta ajatelkaa miten hienoa jälkeä onnistuneella remontilla voi saada aikaan!.."kolaroitu" aina "kolaroitu"? Niinkuin jos vaikka autoon tässä verrataan....
- kyyyllä
Ruusu kirjoitti:
.."kolaroitu" aina "kolaroitu"? Niinkuin jos vaikka autoon tässä verrataan....
sillä mieluummin vähän käytetty(uusi)kuin kolaroitu ja viat huomaa paljon helpommin kolaroidussa entisessä, kuin käytetyssä uudemmassa.
- äiti 30+
nainen minäkin kirjoitti:
"Ei eroaminen osoita rohkeutta. Suurinta rohkeutta osoittaa vanhan "kuolleen" suhteen uudelleen rakentaminen.
Eroaminen on helppo vaihtoehto laiskoille, jotka eivät halua tai uskalla etsiä eron oikeaa syytä."
Toi on kyllä suoraan sanottuna p**kaa. Tiedätkö miten monta vuotta olen ollut tässä suhteessa vain siksi, että on ollut helpompaa jäädä tähän saati lähteä? Minusta taas parisuhteen jatkaminen tässä tilanteessa on sitä laiskuutta, en vain saa itseeni sitä voimaa, jolla lähtisin.
Puhut kuin tunteet olisivat jotain kaupasta saatavaa ostotavaraa. Tyhjän päälle on aika helvetin vaikea rakentaa, jos ei ole tunteita, siis sellaisia, joita tulisi puoisoa kohtaan tuntea. Kelle riittää pelkkä "toimeen tuleminen", kaverifiilis, niin hyvä hälle. Ja minusta on paskapuhetta sekin että pitäisi vuosikaudet yrittää väkisin rakentaa jotain, mieti kaikkia niitä vuosia jotka menevät haaskuun...ja voihan sitä palata yhteen myöhemmin, jos ne tunteet vaikka heräävätkin, mikäs sen estää. Mutta sillä välillä voi kuitenkin löytää jotain paljon parempaa.
Itse olen lähes ensimmäisessä suhteessani, joka on kestänyt yli 15 vuotta, ja jo vuosikaudet olen miettinyt/toivonut/haaveillut, että joskus saisin tämän loppumaan. Kun on lapsia ja muuta yhteistä, sekä toinen osapuoli, jonka mielestä ei tarvitse erota, on se eroaminen aika vaikeaa. Jos vaan voisi lähteä, niin helppoa se olisi. Minulle vaan ei riitä se, että asutaan saman katon alla ja satunnaisesti on seksiä, jossa ei ole muuta kuin mekaaninen suoritus. Kuka sellaista toivoo loppuelämäkseen?!? Joskus on sekin päivä, jolloin kaiken muuttaminen on mahdotonta, siksi on parempi toimia silloin kun on vielä mahdollista.
Ja itse elän siinä uskossa, että pian olen niin vahva, että pääsen omilleni...kuin minun kirjoittamaani. Yhteiseloa yli 15 vuotta, lapsia, tunteet miestäni kohtaan kuolleet jo vuosia sitten.. odotan vain että joku tulisi ja veisi minut pois, itse en koe olevani rohkea ottaakseni ratkaisevaa askelta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675