Kertokaa onko turvallista/järkevää lähteä omatoimimatkalle Rioon? Tuleeko turisti helposti ryöstetyksi/tapetuksi? Suositteletteko ollenkaan? Onko vinkkejä matkalle?
Rio de Janeiro
11
2452
Vastaukset
- tiina
Mikähän on pointtisi? Että uskaltaako sinne ylipäätään mennä? Yleisohje on, että terveellä järjellä ja ehkä vielä varmistelevalla varovaisuudella lisättynä pärjää luultavasti ihan kivasti ilman ongelmia.
Uskoisin, että aika moni on hengissä palannut takaisin, mukaan lukien allekirjoittanut. Ja kyllä, suosittelen, jos asenne on oikea!- helen
Olimme Riossa kaksi vuotta sitten maaliskuussa karnevaalien jälkeen jolloin turistikausi oli hiljentynyt. Emme nähneet koko aikana yhtään ryöstöä tai muutakaan epämääräistä. Mutta varovainen pitää olla ja varsinkin illalla liikkuessa. Itse en yksin liikkuisi. Mutta paikka on upea ja kokemisen arvoinen.
- tiina
Kyllä sieltä yksinkin on selvitty hengissä ja ilman mitään häirintää...
- brassi
olisi vaan tosi tylsää,"yksinäistä" viettää aikaa ilman kaveria riossa,kaupunki on varmasti yksi maailman kauneimmista.tuosta ryöstämiseksi tulemisesta kyllä pelotellaan ihan liikaa,missä vain voidaan ryöstää jos niikseen tulee,kai se sit on niin tarkoitettu jos ryöstetyksi tulisi. minne sit uskaltaa mennä? jos sitä pelkää liikaa.
- tiina
brassi kirjoitti:
olisi vaan tosi tylsää,"yksinäistä" viettää aikaa ilman kaveria riossa,kaupunki on varmasti yksi maailman kauneimmista.tuosta ryöstämiseksi tulemisesta kyllä pelotellaan ihan liikaa,missä vain voidaan ryöstää jos niikseen tulee,kai se sit on niin tarkoitettu jos ryöstetyksi tulisi. minne sit uskaltaa mennä? jos sitä pelkää liikaa.
Kääntöpuolensa kaikella; jos yksin joka tapauksessa on, niin missä sen parempaa kuin "na cidade maravilhosa"? Eikä siellä varmaan yksin tarvitse olla, jos asennetta on tutustua toisiin. Nyt tosin vähän harhautuu alkuperäisestä aiheesta, pahoittelen.
- brassi
tiina kirjoitti:
Kääntöpuolensa kaikella; jos yksin joka tapauksessa on, niin missä sen parempaa kuin "na cidade maravilhosa"? Eikä siellä varmaan yksin tarvitse olla, jos asennetta on tutustua toisiin. Nyt tosin vähän harhautuu alkuperäisestä aiheesta, pahoittelen.
aivan varmasti saa brasiliasta, seuraa jos haluaa portugalikin pitäis kyllä osata.mieluummin kyllä olen ihan tutun kaverin kanssa siellä,koska en tarvitse brassinaisten/miesten tarjoamia "palveluita".
- tiina
brassi kirjoitti:
aivan varmasti saa brasiliasta, seuraa jos haluaa portugalikin pitäis kyllä osata.mieluummin kyllä olen ihan tutun kaverin kanssa siellä,koska en tarvitse brassinaisten/miesten tarjoamia "palveluita".
En kyllä tarkoittanut minkäänlaisia "palveluja". Enkä toisaalta sitäkään, että aina tarvitsisin seuraa yhtään mihinkään. Jotkut ihmiset siis eivät kärsi olla yksinkään, ei "edes" Riossa!
- lisa
Olin huhtikuussa viikon yksin Riossa. Olin varovainen eikä mitään sattunut. Asuin Ipanemalla, mikä on turvallisempi kuin turistien täyttämä Copacabana.
Illalla myöhään kuljin lyhyen matkan klubilta hotellille tai pidemmät matkat sujuivat taksilla.
Tapasin kaksi pohjoisen pallonpuoliskon turistia, joilta kummaltakin oli viety digikamera kädestä kadulla hotellin edessä Copacabanalla. Itse kuvasin vain harvoissa paikoissa (sokeritopalla ja jeesus-vuorella eniten). Kadulla en kulkenut arvotavaroita näkyvillä. Siten moni mielenkiintoinen kuvauspaikka (torit, hippimarkkinat) jäikin vain muistoihin, kun kameraa ei haluttanut ottaa esille.
Rannat ovat mukavia aamukävelypaikkoja, sillä aamuisin ei ole liian kuuma. Riolaiset pitävät hyvää huolta kunnostaan, jo seitsemältä aamulla on paljon väkeä liikenteessä. Muuten rannalle ei kannata ottaa mukaan mitään arvokasta, vain vähän rahaa.
Itse keskustassa en käynyt lainkaan, kun ei se kiinnostanut. Sen sijaan kävin patikkaretkellä Tijuca-metsässä oppaan ja kahden p-amerikkalaisen kanssa.
Hyvää matkaa yksin menijöille, kyllä siellä pärjää ottamalla etukäteen selvää turvallisista paikoista. Rio on todella kaunis!- -A-
Ollaan mieheni kanssa lähdössä Rioon ensi vuoden puolella ja haluaisinkin tietää kaupungin parhaat klubit/menomestat?
Kiitos vihjeistä jo etukäteen!:) - Faber
-A- kirjoitti:
Ollaan mieheni kanssa lähdössä Rioon ensi vuoden puolella ja haluaisinkin tietää kaupungin parhaat klubit/menomestat?
Kiitos vihjeistä jo etukäteen!:)Brasiliaiset jotka asuu Rion ulkupuolella tuntuvat varoittelevan paikasta enemmän. Kaikki Brassit joita tapasin viime reissulla varoitteli Riosta... Kummaa porukkaa.
- matteo
Taitavat olla iäisyyskysymyksiä nämä Brasilian turvallisuutta koskevat kysymykset,ja jokaiselle maassa käyneelle on jäänyt omat käsityksensä. Riippuen paljon Ns. "henkilökohtaisista ominaisuuksista". Jospa tässä kuitenkin itse maassa asuvana voisin valaista muutamaa seikkaa. Esim. Brasilian rikoslaki määrittelee henkilöön kohdistuvat rikokset hieman eri tavalla kuin suomessa on totuttu. Jos ns. ryöstötilanteessa uhataan Asella tai muulla väkivallalla edes toteuttamatta uhkausta rangaistusvaatimus on sama kuin murhasta, jos taas toisen omaisuutta otetaan haltuu varastamalla tai perinteisesti turisteihin käytetyllä tavalla sieppeemalla rangaistukset ovat paljon lievemmät.Kannattaa siis miettiä esim. dikikameraa kannettaessa onko se vapaasti kädessä, vai joutuuko sitä erikseen shortsien reisitaskusta pyytämään. Rikolliset osaavat myös ajatella, eikä kukaan täysjärkinen halua kärsiä muutaman sadan rialin takia 20 vuotta vankeutta, vaikka vähän nälkä olisikin.
Toinen asia on henkilökohtainen käyttäytyminen lyhyesti sanottuna: Brasiliaan ei kannata lähteä vanhalle kunnon seiväsmatkalle, eteenkin kaikenlaisesta paikallisväestöön kohdistuvasta halveksunnasta ja nimittelystä saa erittäin nopeasti palautetta joskus jopa henkilökohtaisesti. Vielä eräs seikka,joka on tullut vasta viime vuosina enemmän esille, johtuen tämänhetkisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta. Jos puhut sujuvaa englantia ja jostain syystä haluat käyttää sitä myös Latinalaisessa Amerikassa, tuo esiin kansallisuutesi jo melko varhaisessa vaiheessa, sillä Englantia äidinkielenään puhuvat maat eivät ole täällä erittäin suosittuja. Jo muutamalla sanalla Purtugalia saattaa olla ennennäkemättömän positiivinen vaikutus.
Kaikesta huolimatta Brasilia on mahtava maa mahdollisuuksia täynnä, ja Rio on mielestäni maailman kaunein kaupunki vaikken itse Garioga olekaan. Lomasuunnitelmia ei missään nimessä kannata muuttaa turvallisuusepäilyjen takia. tervettä järkeä ja seikkailumieltä, niillä pärjää paljon pahemmissakin paikoissa. Henkilökohtaisesti en vielä ole tullut niin rikkaaksi, että köyhiä pelkäisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016259
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h814839Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1003101Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302932Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262165Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191546Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371111Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?921110Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311036- 48804