Kanin häkin koko yms ?

piikinner

Tarkoituksenani olisi ottaa tässä kaksi hermeliini kania, kunhan sopivat löydän. Mutta riittääkö kahdelle hermeliinille 100x50 häkki? Ideana olisi että pupuista tulisi osa perhettä eli mitään häkissäkyyhöttäjiä en halua, siis saisivat kyllä olla häkistä ulkona aina kun olisin kotona. Ja paljonkohan sellainen häkki noin suurinpiirtein maksaa?
Lisäksi mietin, että millainen pitäisi olla hiekkalaatikon? Mitä astioita teillä on käytössä? Kun olen vaan kuullut puhuttavan, että sellainen olisi kätevä niin kanista voisi tulla sisäsiisti.

19

890

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sip-su

      Jos meinaat otta kaksi samaa sukupuolta, tarvitset kaksi häkkiä ja eri huoneet ulkoiluun. Kaksi hermua kyllä mahtuu satasen häkkiin, mutta jos aiot pitää niitä häkissä useita tunteja kerrallaan, voisit samantien ostaa 120 x 80 tai isommankin. Muutama kymppi hinnassa ei ole este tuossa kohtaa. Voisit myös miettiä, saisitko aidattua kaneille sellaisen johtoturvallisen alueen, etteo niiden tarvitsisi olla häkissä lainkaan. Kania kun ei ole tarkoitus vain ulkoiluttaa häkin ulkopuolella.

      Häkkien hinnat vaihtelevat paljon, mutta 100cm häkin saa uutena jopa 60 eurolla. 120 häkin olen ostanut uutena 80 eurolla. Rautakaupasta saatavilla metallisilla kompostikehikoilla saa myös kätevästi rakennettua häkin, tai aidattua alueita tai niitä voi käyttää porttina ovensuussa. Häkin hinnalla saat valtavasti suuremman kaniaidan kompostikehikoilla.

      Häkissä voi käyttää eläinkaupasta saatavaa kulmavessaa, jonka saa kiinnitettyä häkin seinään. Pienet matalat kissanvessalaatikot, myös katolliset, käyvät hyvin huoneistoon. Sijoita niitä sinne missä kani tykkää käydä. Aluseksi parhaiten sopii puupelletti, puru sotkee kauheasti. Kissanhiekkaa ei saa käyttää. Siirrä papanoita ja pissiä laatikkoon, kani oppii luonnostaan käyttämään tiettyjä nurkkia vessana.

      • Pupunen76

        käyttämään tiettyä nurkkaa vessanaan. Ei meillä ainakaan. papanoita ja pissiä on joka paikassa.


      • kaneilla
        Pupunen76 kirjoitti:

        käyttämään tiettyä nurkkaa vessanaan. Ei meillä ainakaan. papanoita ja pissiä on joka paikassa.

        kannattaa olla mahd. iso, ja kannattaa tehdä paljon eri kerroksia sekä kaksi huonetta joista toinen pimeä. :P


      • piikinner

        Juu, tuota aitaamista taidankin yrittää! Kuulostaa ihan järkevältä ratkaisulta, kun en todellakaan halua pitää niitä häkissä kyyhöttömässä... Ja hankkisin mielelläni niin ison häkin kuin vain saisi mutta tilan puute tulee vastaan...

        Enkä suoraan sanottuna edes tiedä, että tehdäänkö häkit aina tietyn standardin mukaan niin että ovat juuri 100x50 ja 120x80, vai riippuuko ihan valmistajasta? Kun meille menis kyllä syvyyssuunnassa varmaan tuo 80cm mutta 120 on liian suuri siihen koloon...

        Voi tietysti olla, että päädyn sitten ihan vain yhteen kaniin, mutta ajattelin, että kahdesta olisi seuraa toisilleen... :)


      • sip-su
        piikinner kirjoitti:

        Juu, tuota aitaamista taidankin yrittää! Kuulostaa ihan järkevältä ratkaisulta, kun en todellakaan halua pitää niitä häkissä kyyhöttömässä... Ja hankkisin mielelläni niin ison häkin kuin vain saisi mutta tilan puute tulee vastaan...

        Enkä suoraan sanottuna edes tiedä, että tehdäänkö häkit aina tietyn standardin mukaan niin että ovat juuri 100x50 ja 120x80, vai riippuuko ihan valmistajasta? Kun meille menis kyllä syvyyssuunnassa varmaan tuo 80cm mutta 120 on liian suuri siihen koloon...

        Voi tietysti olla, että päädyn sitten ihan vain yhteen kaniin, mutta ajattelin, että kahdesta olisi seuraa toisilleen... :)

        Jooko? En usko että kukaan kerkeää pitämään kanille niin paljon seuraa kuin se tarvitsee. Pariskunta pussailee vähän väliä, se on ihanaa katseltavaa.

        Kyllä häkin koot vaihtelee, jopa ilmoitetut mitat voivat heittää senttejä, joten kannattaa mitata ennen ostopäätöstä. Yleisin syvyys on se 80, ja korkeus n.50, pituudet sitten vaihtelevat.

        Kompostiaidan mitat ovat 69x89cm, paketissa aitoja on 4kpl, hinta 15-20e. Liikkeellä on myös, mm.bauhausissa, inhottavan teräväreunaisiakin malleja, rautakaupoissa on yleensä parempia.


      • piikinner
        sip-su kirjoitti:

        Jooko? En usko että kukaan kerkeää pitämään kanille niin paljon seuraa kuin se tarvitsee. Pariskunta pussailee vähän väliä, se on ihanaa katseltavaa.

        Kyllä häkin koot vaihtelee, jopa ilmoitetut mitat voivat heittää senttejä, joten kannattaa mitata ennen ostopäätöstä. Yleisin syvyys on se 80, ja korkeus n.50, pituudet sitten vaihtelevat.

        Kompostiaidan mitat ovat 69x89cm, paketissa aitoja on 4kpl, hinta 15-20e. Liikkeellä on myös, mm.bauhausissa, inhottavan teräväreunaisiakin malleja, rautakaupoissa on yleensä parempia.

        Kaksin aina kaunihimpi. :) Ja kovasti olen mööbeleitä siirrellyt, että isompikin koppi mahtuisi. :)


    • SiniSimmu

      se häkin koko riippuu siitä, kuinka isoks se kani kasvaa! mulla on hermeliinipupu ja sillä on 90 kertaa 100, jos sil on mahdollisuus käyskennellä vapaasti, niiinku mun hermeliini.. :) se riipppuuu siit minkä kanin aiot ottaa! :)

    • SiniSimmu

      mun hertsi ei oo sisäsiist.. en oikee tiiä onks se sopivan kokonen kahelle, mut jos ne saa olla vapaana ni sitte voit ehkä ottaa.. mun häkki maksoi 80 € ja kokoajan melkee vapaalla ku oo himas.. :)

    • käpy||

      Meil kaks pientä hermeliiniä on 120x80 häkissä ja niitä pitää pitää silti aika usein vapaana.Eli suosittelinsi ainakin noin isoo häkkii.

    • käpy||

      No meillä makso tuolt fanatarista se häkki jotain 120 tai siinä main.Meil ei oo sitä laatikkoo koska kanimme pissaavat ain samaan kohtaan niin se on helppo sivota.

      • et jonku

        kanit on sisäsiistei! :D mun ei :D


    • mekku_

      Hyvä, että olet miettinyt asioita ja vaikutat oikein vastuuntuntoiselta ihmiseltä! Kanit pääsevät varmasti hyvään kotiin. Suosittelen ottamaan joko kaksi tyttöä tai tytön ja pojan jonka leikkauttaisit vasta väh. 6kk ikäisenä. Eri sukupuolten ei todellakaan tarvitse olla eri häkeissä ja -huoneissa . Samasta poikueesta olevat tytöt tulevat kyllä toimeen, mutta pojat harvemmin. Mainitsemasi kokoinen häkki käy hyvin, jos puput saavat olla paljon vapaana, mutta tietysti mitä suurempi sitä parempi:) Suosittelisin 120 cm pitkää (meillä tuon kokoinen maksoi n. 80 e). Häkkiin voi toki laittaa vessalaatikon. Eläinkaupoissa myydään kanille tarkoitettuja, mutta kissan laatikkokin on hyvä! Puupellettiä pohjalle. Yleensä kanit oppivat melko nopeasti käyttämään vessaa kun laitat sinne ensin pissaisia puruja ja papanoita, mutta jotkut eivät opi millään. Onnellisia hetkiä pupujesi kanssa!

    • hande

      "mitä suurempi häkki sen parempi" mutta kyllä tuo häkki kaneillesi ruoka ja nukkumapaikaksi kelpaa. itselläni on n.100x50cm kokoinen yhdellä kääpiökanilla. :) minä ostin tuon häkin 50€:lla muutamine tarvikkeineen, käytettynä mutta melkein uutena. kaupassa yli 100€ luultavasti.

      minulla on wc-astia kanille. sellainen suorakulman muotoinen astia, varmaankin eläimelle tarkoitettu.

      juoma-astiana on pullo, pellettiastiana muovinen kuppi ja tuoreruoka-alustana posliinilautanen. heinät ovat heinäkaukalossa tai pesämökissä/häkin lattialla osa.

      • lolleri

        Meidän kääpiölupalla 120x50cm häkki ja tuntuu aika pieneltä kun tein duunissa sille kopin (jossa se kyllä tykkää olla) se vie varmaan 1/3 osan tilasta.Muuten se on vapaana noin 6-7 tuntia päivässä, mutta nyt on meinannu alkaan rassaamaan ku
        ainakun sitä rapsuttaa se yrittää alkaa panemaan kättä joskus yrittää jalkojakin:D leikkaus maksaa n.50-100€ mutta pakkko varmaan leikata jos se ei rauhoitu et saa vastaisuudessakin olla paljon vapaana.


    • ::::::::))))))))))))

      Kysyisin vain et oo hankkimassa kahta kanii nii onko niille häkin koko sopiva pituus 115 cm, leveys 55 cm ja korkeus 45 cm? ( Hermeliinei)

      • unguiculatus

        Kyllä on. Siis jos saavat jaloitella häkin ulkopuolella riittävästä joka päivä.


    • Tietoa.kaneista

      EI RIITÄ!

      Vähintään 120cm pitkä ja 50-70cm levee.

    • joku vaa

      kaneja kyllä voi pitää samassa häkissä kunhan ne on samasta poikueesta...

      • unguiculatus

        Kyllä niitä voi pitää yhdessä, vaikkeivät sisaruksia olisikaan. Mutta ne kannattaa ensin totuttaa toisiinsa niin, että esim kalterit kanien välissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe