taloon alle kk päästä, jihuu :) Saa nähdä miten ensikohtaaminen menee tämän toisen vanhemman kanssa. Miten teidän perheissä on mennyt vanhemman ja pennun ensikohtaaminen? Heti tottuneet alusta saakka? Miten nukkuminen ja leikkiminen? Nukkuvatko vierekkäin, vai oman pedit?
toinen
koiruus
2174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei. Meillä on kolme koiraa, ja kaikki eri aikaa otettuja. Kun toinen tuli pentuna taloon se oli sillä sekunnilla selvää. Ollaan kavereita. Vanhempi otti hoiviinsa, nukuttiin kyjittäin (hyvä ettei päällekäin;)syötiin yhdessä ja lekittiin. (Eka oli poika, toinen tyttö) Kolmas kun tuli vuorollaan taloon, meni sekin ihan hyvin. Vaikka tulija oli tällä kertaa poika. Sen verran on ykköshaukun kans tullu ongelmia, et se ei ole enää vieraita koiria kohtaan niin ystävällinen kuin ennen. Taitaa olla täysin normaalia sekin. Nyt on oma lauma josta pitää huolehtia.
myös.Keskikokoinen, ja vanhin on 2.5v (uros), toiseksi 1.5v (narttu) ja nuorin on 5kk (narttu). Kun tämä vanhin ja keskimmäinen näkivät elämänsä ensimmäistä kertaa, oli kauheaa haukkimista ja rähjäämistä, tosin keskimmäinen oli silloin 3.5kk ja iso kokoinen niinkuin tämä rotu onkin (saku), mutta ei mennyt kuin pari tuntia niin koirat olivat parhaita kavereita. Noo, sitten tulikin pentukuume ja otimme pienirotuisen koiran, ei minkään laista ongelmaa ollut kummallakaan "vanhemmalla". Nykyään saku ja tämä pikkukoira leikkivät yhdessä ja ovat aikalailla riippuvaisia toisistaan. Nukutaan kylkikyljessä. Myös vanhin koiristani on alkanut leikkimään pikkusen kanssa, vaikka aluksi vähän ärähteli kun pikkunen tuli hyppimään siihen nenän eteen, mutta kaikki ok nykyään.. kaikkeen ne koirat sopeutuukin loppupeleissä =)