Tämän tytön elämästä

Mä olen aina ollut huono kertomaan mun ajatuksista kenellekään kasvotusten. Mutta nyt se varmaankin onnistuu, rakastan kirjoittamista ja päiväkirjakin mulla on, ei sen takia että kirjoittaisin siihen päivän tapahtumista, vaan siksi, että kirjoitan siihen sen päivän tunteista. Eli se on periaatteessa tunnekirja.

Mulla on ensimmäisestä luokasta asti mennyt suht. huonosti koulussa. Mua kiusattiin siitä kun vaatteet haisivat kissankuselle (7 kissaa kotona, joista 5 pieniä pentuja), asuimme koko perheen kanssa (5 henk.) pienessä varastorakennuksessa, talo oli mennyt alta juuri ennen kun aloitin ekan luokan.

En tullut toimeen kenenkään kanssa. Liikuin enemmän yksikseen koulussa, tai jos kuljin luokkalaisten kanssa niin ajattelin samalla pahaa heistä. Niinkuin ajattelen edelleen, vaikkakin oon yhden kanssa ollut viidennestä asti "parhaita" kavereita.

En ensimmäisellä luokalla päässyt koulun yleisurheilukisoihin, samana päivänä oli rakkaan papan hautajaiset. Hän oli vasta vähän alle 70-vuotias kuollessaan. Hän oli niin tärkeä minulle. Vieläkin joskus itken ajatellessani häntä, tai pari vuotta sitten kuollutta isotätiäni. He olivat ne läheisimmät sukulaiset minulle. Ja ovat yhä, omalla tavallaan.

Jonkinmoinen vittuilu ja turhanpäiväinen pään aukominen minulle alkoi onneksi laantua kolmannelle mentäessä. Mutta sitten alkoikin kunnon kiusaaminen, edelleen kylläkin henkisesti. Minua haukuttiin lesboksi, huoraksi, ja vittuiltiin siitä kun olin ihastunut ylempiluokkalaiseen poikaan. Mikäs siinä. Jotkut jaksavat muistuttaa siitä vieläkin, vaikka tapahtumasta on 6 vuotta.

Viidennellä rakastuin uuteen poikaan. Aloin "seurustelemaan" hänen kanssaan, mutta sekin oli sitä ollaan-ei olla-ollaan-ei olla-peliä. Yhteensä 8 kertaa "olimme yhdessä" 5-6-luokkien aikana. Samaan aikaan minua haukuttiin edelleen huoraksi ja lesboksi. Olin niin kyllästynyt siihen, olin masentunut, suunnittelin itsemurhaa. Kerran olin jo täysin valmiina tekemään sen, kunnes tajusin että minulla on vielä elämä edessä. Aloin tupakoimaan. Se oli toki pelkkiä poskareita, mutta kuudennen luokan loputtua, kesälomalla, opin vetämään henkeen. Siitä asti olen vakituisesti polttanut. Itsemurha-ajatukset ovat onneksi hautautuneet viereiseen metsään, samaan paikkaan missä sitä ensimmäisen kerran ajattelin. Mutta siltikin nykyään tuntuu siltä että en jaksa enää, millään ei oo mitään merkitystä, millään ei ole enää väliä.

Yläasteelle tullessa vittuilu loppui hetkeksi. Mutta sitten luokalle tuli uusi poika, joka ensin oli kuulemma kiinnostunut minusta, mutta muilta meidän luokan jätkiltä kuullessaan juttuja musta, aloitti vittuilemisen ja jatkaa sitä edelleen. Kaverit ovat käskeneet olla välittämättä siitä, mutta en vaan voi tehdä niin. Se sattuu, kun haukutaan huoraksi ym. Enhän mä sellainen ole, miten voisin olla, kun tasan kerran olen seksiä harrastanut. Sitäkin kadun aivan suunnattomasti.

Ja nyt koulun terveydenhoitaja on passittamassa minua psykologille, koska näkee minusta että minulla ei mene hyvin. Missään asiassa. Koulussa paras arvosana on 7, muut sitten kutosta ja vitosta. Jaksotodistuksiin pari nelostakin tullut, viime vuonna. Kyllä mä muuten sinne psykologille menisin, mutta en vaan osaa puhua asioistani. Helpompi on kirjoittaa.

Ja kirjoittamisesta.. Aina kun kirjoitan jotain novellia ym. niin aina niissä joku kuolee. Saattaa johtua siitä, että pelkään kuolemaa, omaa sekä läheisten. En tieä miksi. Pelottaa vaan ajatella sitä tapahtumaa. Tahdon tietää miltä se tuntuu, mutta en tahdo itse kokea sitä. Pelkään että se sattuu.

En tiedä mitä tekisin elämälläni. Mikään ei enää kiinnosta, mä en jaksa enää edes hymyillä. Jos hymyilen niin harvoin tosissani, yleensä se on vaan esittämistä, kuin sanomista että kaikki on hyvin. Mutta ei ole. Mä saan ihmeellisiä itkukohtauksia. Ne tulee kun luen jotain tekstiä (esim. Ei rakkaus kelloon katso, ei onni aikaa kysele-ficiä tai 5. Potterissa sitä kun Sirius kuolee) tai kuunnellessani musiikkia, kuten NGT:n Still Alivea tai muuta masentavan hidasta ja surullista (eikä aina niinkään surullista, mutta hidasta) musiikkia. Sitä on jatkunut jo yläasteelle tulemisesta asti. En tiedä mitä tekisin sen asian suhteen.

Angstihirmu poistuu.