sukurutsaus?

mun poikakissa on n. 5kk vanha. tiedän että herra on otettu liian aikaisin meille (n.7-8vkon). mutta nyt ongelmia ilmennyt enemmän kuin tarpeeksi, joita en ole ennen kokenut muiden kissojeni kanssa.
1. kissa on yltiö hellyydenkipeä, tätä sanoo kaikki jotka ovat tavanneet kissani. kokoajan imemässä ties mitä "uloketta" ihmisessä, milloin korvaa,rannetta,varvasta,vaatetta, sormea.. yksin ollessaan ei ime mitään
2.kissa paskoo lattialle hiekkalaatikon viereen,mutta kuset tekee hiekkoihin. pitää kauheaa ulinaa ennen isoa hätää (tämä paljastaakin herran aikeet)
3. kissan korvat ovat suhteessa liian isot, ja kasvot "hölmön" näköiset (tästäkin olen saanut kuulla usein)
4. kisun "alakulmahampaat" ovat kaksipiikkiset. en ole ikinä nähnyt/kuullut että kellään muulla olisi tälläiset.kysyin eläinlääkäriltäkin asiaa, ja tokaisi siihen, että eipä ole ennen moista kuullut.
5. kissa alkaa pesemään itseään vaikka olisi sylissä pääalaspäin (vertauskuva, mutta kokeiltu..), ja nakertaa jalkaansa(mutta ei se nyt syö sitä, heh)
6. ei älyä mitään yksinkertaisesti, voin joutua nostamaan 20x pois jostakin, ja aina heti uudestaan tulee.

...
nämä syyt saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä,mutta silti oikeasti olen alkanut epäilemään, että kaikki ei ole nyt kondiksessa. samaa mieltä on moni muukin. kissan taustoista en tiedä yhtään mitään, koska sain kissan kolmannen osapuolen kautta "juuri silloin kun oli haulikkoa menossa tervehtimään"
kertokaa, onko muita mahdollsia oireita tms.. jotka viittaavat sukurutsaukseen?

vaikka kissa muuten kiva,olen oikeasti alkanut ajattelemaan, että pitääkö minun viedä kissa piikille. pelottaa jos vanhemmiten tulee aggressiivisia luonnehäiriöitä :/

mutta tietysti haluan uskoa,että kissalla on vain joku "vaihe", mutta kun ei ole kellään muulla kissallani tollasta ollut/ikinä kuullutkaan tollasesta :(

kiitos asiallisista vastauksista, odotan niitä.
2591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi olla merkkinä myös liian aikaisesta luovutuksesta. sain kissan samoin tavoin, pelastettiin porukalla pentue julmalta kohtalolta, yksi lapsi kullekin:) pennut olivat noin yhdeksän viikon ikäisiä. ruokintaa tarkkailtiin erityisesti "alaikäisyyden" vuoksi, mutta kissojen kasvaessa ilmeni, jokaisella pennulla, erilaisia luonteenpiirteitä. yhdestä tuli, ja on edelleen (3v) kuin lapseen asteelle jäänyt, hirveästi huomiota kaipaava vauva. meidän hirmu saattaa vieraita kohtaa olla hieman häijy, hyökkii heiluvaan jalkaan yms. olen kuitenkin kertonut jokaiselle karvalapsen taustan, joten jokainen on ymmärtänyt :) kahdestaan ollessa kissa on hirveän kiltti ja niin sanotusti normaali :D luopumaan en siitä suostu kun ei mitään varsinaista syytä ole. Onhan niitä hankalia ihmislapsiakin :D

Äänestä

1. Johtuu täysin siitä, että kissa on luovutettu liian varhain uuteen kotiin. Tälle ei oikein voi tehdä muuta kuin korjata vaatteet kissan ulottumattomiin.

2. Ulina ja väärään paikkaan ulostaminen viittaisi siihen, että kissaan sattuu ko. toimenpiteen aikana. Kannattaa käydä eläinlääkärillä.

3. Kissoilla on erikokoisia korvia. Kissasi ei ole edes täysikasvuinen vielä, ehkäpä sen korvat ovat nyt kasvaneet ja myöhemmin sitten kasvavaa pää :) Pekulla oli pienenä ihan mielettömän isot tassut, se oli ihan kömpelö niiden kanssa. Ei mennyt montaa kuukautta, kun kömpelyys katosi kun kissa kasvoi muuten.

4. Oletko varma, ettei kissa vaihda hampaitaan pysyviin hampaisiin :)? Silloin kissalla on usein "tuplakulmurit".

5. Kissat pesevät itseään paljon ja mitä oudoimmissa asennoissa. Kyllä meilläkin omat kissat ja anopinkin kissat pesevät itseään, vaikka olisivat sylissä millaisessa asennossa.

6. Kissallasi on uhmaikä. Näin ainakin olettaisin.

Mielestäni nuo kertomasi jutut eivät viittaa siihen, että kissa olisi sukurutsan tulosta. En kyllä veisi tervettä kissa piikille, kun kyse todennäköisesti on uhmaiästä ja siitä, että ulostaessa sattuu.

Tuskinpa kissalle sentään mitään aggressiivisia piirteitä myöhemmin tulee :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja kiitos.. kirjoitti:

mun poikakissa on n. 5kk vanha. tiedän että herra on otettu liian aikaisin meille (n.7-8vkon). mutta nyt ongelmia ilmennyt enemmän kuin tarpeeksi, joita en ole ennen kokenut muiden kissojeni kanssa.
1. kissa on yltiö hellyydenkipeä, tätä sanoo kaikki jotka ovat tavanneet kissani. kokoajan imemässä ties mitä "uloketta" ihmisessä, milloin korvaa,rannetta,varvasta,vaatetta, sormea.. yksin ollessaan ei ime mitään
2.kissa paskoo lattialle hiekkalaatikon viereen,mutta kuset tekee hiekkoihin. pitää kauheaa ulinaa ennen isoa hätää (tämä paljastaakin herran aikeet)
3. kissan korvat ovat suhteessa liian isot, ja kasvot "hölmön" näköiset (tästäkin olen saanut kuulla usein)
4. kisun "alakulmahampaat" ovat kaksipiikkiset. en ole ikinä nähnyt/kuullut että kellään muulla olisi tälläiset.kysyin eläinlääkäriltäkin asiaa, ja tokaisi siihen, että eipä ole ennen moista kuullut.
5. kissa alkaa pesemään itseään vaikka olisi sylissä pääalaspäin (vertauskuva, mutta kokeiltu..), ja nakertaa jalkaansa(mutta ei se nyt syö sitä, heh)
6. ei älyä mitään yksinkertaisesti, voin joutua nostamaan 20x pois jostakin, ja aina heti uudestaan tulee.

...
nämä syyt saattavat kuulostaa vähäpätöisiltä,mutta silti oikeasti olen alkanut epäilemään, että kaikki ei ole nyt kondiksessa. samaa mieltä on moni muukin. kissan taustoista en tiedä yhtään mitään, koska sain kissan kolmannen osapuolen kautta "juuri silloin kun oli haulikkoa menossa tervehtimään"
kertokaa, onko muita mahdollsia oireita tms.. jotka viittaavat sukurutsaukseen?

vaikka kissa muuten kiva,olen oikeasti alkanut ajattelemaan, että pitääkö minun viedä kissa piikille. pelottaa jos vanhemmiten tulee aggressiivisia luonnehäiriöitä :/

mutta tietysti haluan uskoa,että kissalla on vain joku "vaihe", mutta kun ei ole kellään muulla kissallani tollasta ollut/ikinä kuullutkaan tollasesta :(

kiitos asiallisista vastauksista, odotan niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu