On törkeää että radio cityn nimeä kantava asema SAA käyttää tuota nimeä. SE oikea radio city kuoli jo vuonna 2000. Ja sen jälkeen alkoi tulla pelkkää shittiä sieltä. Joten kanavan nimi pitäisi muuttaa koska siinä OIKEASSA cityssä ei käsitelty sitä saatanan urheilua ja sieltä ei kuulunut mitään poppia niinkuin nykyisin.Ja juontajat ovat nykyään ihan perseestä. toista oli ennen kun oli Stiller,tappis,norppa,njassa ym. Miksi SBS menitte pilaamaan cityn? Ja vielä vaihdoitte taajuuta.
Radio citystä.
31
2617
Vastaukset
- herää pahvi
stillereistä ja muista huolimatta se 'oikea city' ei tiettävästi koskaan taloudellisesti kannattanut.
toisaalta nykyinen SBScity on täällä 'maaseudulla' ainut vaihtoehto YLEX.n räpinpaskalle.
eikö hesalaiseille riitä tuo vaihtoehtoheinänpureksintahörhöily ihan radiohelsingin puitteissa?
tietty on niitäkin joitten musiikilliset sävärit lähtee siitä että saa kuulla tunnin putkeen biisejä joita ei ole koskaan kuullukaan höystettynä itähelsingin ässällä. mut mulle ei kiitos.- Porstuan Juhku
Mä en tajua mistä näitä talousneroja löytyy jatkuvasti. Totta kai City oli kannattava monta vuotta. Paljon kannattavampi kuin esim Radio Helsinki tällä hetkellä. City vain haluttiin viedä radionteosta rahantekoon.
Ei rahanteko sinällään huono asia ole, hyvä kun rattaat pyörivät. Jotkuthan myy persettäänkin. Ei talous liity millään tavalla radioon enempää kuin lehden julkaisuun, tai kioskialaan.
Ajat muuttuu, ja radioiden vanhat sielut ja henki kuolee. Markkinavoimien väliin tulo tappaa etenkin Cityn kaltaisen radion sielun, joka tietyllä tavalla taisteli kaupallisuutta vastaan.
Nyt tilalla on hyvä rokkia soittava radio. Mutta se alkuperäinen kuoli. Minä en ole kuunnellut kumpaakaan.
Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille.
Syy miksi sitä sporttia tulee Cityltä, on toimiluvan muodon. City ei muuten olisi niin urheilukeskeinen. - Janetskyyyyy
Porstuan Juhku kirjoitti:
Mä en tajua mistä näitä talousneroja löytyy jatkuvasti. Totta kai City oli kannattava monta vuotta. Paljon kannattavampi kuin esim Radio Helsinki tällä hetkellä. City vain haluttiin viedä radionteosta rahantekoon.
Ei rahanteko sinällään huono asia ole, hyvä kun rattaat pyörivät. Jotkuthan myy persettäänkin. Ei talous liity millään tavalla radioon enempää kuin lehden julkaisuun, tai kioskialaan.
Ajat muuttuu, ja radioiden vanhat sielut ja henki kuolee. Markkinavoimien väliin tulo tappaa etenkin Cityn kaltaisen radion sielun, joka tietyllä tavalla taisteli kaupallisuutta vastaan.
Nyt tilalla on hyvä rokkia soittava radio. Mutta se alkuperäinen kuoli. Minä en ole kuunnellut kumpaakaan.
Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille.
Syy miksi sitä sporttia tulee Cityltä, on toimiluvan muodon. City ei muuten olisi niin urheilukeskeinen.Citystä tuli urheilua jo 90-luvulla. Jokerien pelit Ykkösen konkan jälkeen.
- proffa
Porstuan Juhku kirjoitti:
Mä en tajua mistä näitä talousneroja löytyy jatkuvasti. Totta kai City oli kannattava monta vuotta. Paljon kannattavampi kuin esim Radio Helsinki tällä hetkellä. City vain haluttiin viedä radionteosta rahantekoon.
Ei rahanteko sinällään huono asia ole, hyvä kun rattaat pyörivät. Jotkuthan myy persettäänkin. Ei talous liity millään tavalla radioon enempää kuin lehden julkaisuun, tai kioskialaan.
Ajat muuttuu, ja radioiden vanhat sielut ja henki kuolee. Markkinavoimien väliin tulo tappaa etenkin Cityn kaltaisen radion sielun, joka tietyllä tavalla taisteli kaupallisuutta vastaan.
Nyt tilalla on hyvä rokkia soittava radio. Mutta se alkuperäinen kuoli. Minä en ole kuunnellut kumpaakaan.
Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille.
Syy miksi sitä sporttia tulee Cityltä, on toimiluvan muodon. City ei muuten olisi niin urheilukeskeinen."Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille. "
Kiinnostavaa. Kerro lisää! - poi
proffa kirjoitti:
"Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille. "
Kiinnostavaa. Kerro lisää! - Porstuan Juhku
proffa kirjoitti:
"Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille. "
Kiinnostavaa. Kerro lisää!Radion sielukkuudesta vai kaistan määrästä? Tää ei ole mikään kysymys-vastaus palsta idiooteille.
- Alma
proffa kirjoitti:
"Uusia radioita syntyy, ja kun digikanavat saadaan toimintaan, niitä syntyy vielä enemmän. Eiköhän sieltä löydy tarpeeksi sielukkaita kanavia kaikille. "
Kiinnostavaa. Kerro lisää!Jotkut ovat näköjään varautuneet:
http://www.ytj.fi/Yrity2.asp?yavain=1288089&t=D736B07930E7579482F2E86F07C1F6393A91A9B1 - proffa
Porstuan Juhku kirjoitti:
Radion sielukkuudesta vai kaistan määrästä? Tää ei ole mikään kysymys-vastaus palsta idiooteille.
Osuvasti laitettu! *hoho*
- Rapalan pave
Alma kirjoitti:
Jotkut ovat näköjään varautuneet:
http://www.ytj.fi/Yrity2.asp?yavain=1288089&t=D736B07930E7579482F2E86F07C1F6393A91A9B1Kyllä tossa on kyseessä hankaloittaa muiden ketjujen käytettävissä olevia nimiä. Onpa erikoinen juttu.
- Ulmanen
proffa kirjoitti:
Osuvasti laitettu! *hoho*
Taidat olla täällä vaan vääntämässä peistä ja kiusaamassa keskustelijoita. On sekin tietysti huvinsa. Tirkistellä ja huudella taustalla. Nettifoorumit on hyvää alustaa siihen toimintaan.
Sano vaan jos haluat keskustella. - proffa
Ulmanen kirjoitti:
Taidat olla täällä vaan vääntämässä peistä ja kiusaamassa keskustelijoita. On sekin tietysti huvinsa. Tirkistellä ja huudella taustalla. Nettifoorumit on hyvää alustaa siihen toimintaan.
Sano vaan jos haluat keskustella.Mä nyt olisin vain halunnut tietää että mitä ne uudet digikanavat ovat, tai edes hieman siitä millaisella välitystiellä ne lähetetään.
Ei tässä sen kummempaa vittuilua harrasteta. Mun mielestä lisäselvityspyyntöni oli ihan asiallinen. Idiootiksi haukkuminen kyllä kertoo siitä että ehkä ne radion uudet osa-alueet eivät olekaan niin hyvin hallussa. - radioina?
Rapalan pave kirjoitti:
Kyllä tossa on kyseessä hankaloittaa muiden ketjujen käytettävissä olevia nimiä. Onpa erikoinen juttu.
Kuulin että olisi ollut tarkoitus toteutaa nuo nettiradioina... Mikäli Gramex maksut olisivat halvemmat.
- proffa
radioina? kirjoitti:
Kuulin että olisi ollut tarkoitus toteutaa nuo nettiradioina... Mikäli Gramex maksut olisivat halvemmat.
Oletetut nettiradiot...
Toi kertoikin jo paljon.
Morjens! - Radio Rolle FM
Alma kirjoitti:
Jotkut ovat näköjään varautuneet:
http://www.ytj.fi/Yrity2.asp?yavain=1288089&t=D736B07930E7579482F2E86F07C1F6393A91A9B1Ovat varanneet omasta mielestään hyvältä kuulostavia nimiä. Ei noita välttämättä kuulla missään. Pitävät vain siitä huolen. Ihan basic osa-alue markkinointia. Keinot pois lurjuksilta ;-)
- Bob
Radio Rolle FM kirjoitti:
Ovat varanneet omasta mielestään hyvältä kuulostavia nimiä. Ei noita välttämättä kuulla missään. Pitävät vain siitä huolen. Ihan basic osa-alue markkinointia. Keinot pois lurjuksilta ;-)
basic juu...sitten tulee joku lurjus ja kutsuu asemaansa vaikkapa nimellä "The Beat" tai "xxx.x Hitz"..tai Chill...Galaxy....etc....mutta saahan noita nimiä rekisteröidä =)
hassuja veijareita sanon minä... - Roiha
proffa kirjoitti:
Mä nyt olisin vain halunnut tietää että mitä ne uudet digikanavat ovat, tai edes hieman siitä millaisella välitystiellä ne lähetetään.
Ei tässä sen kummempaa vittuilua harrasteta. Mun mielestä lisäselvityspyyntöni oli ihan asiallinen. Idiootiksi haukkuminen kyllä kertoo siitä että ehkä ne radion uudet osa-alueet eivät olekaan niin hyvin hallussa.OK, sori.
Nyt digiradio on jäissä, mutta tekniikkaa ollaan kasaamassa jälleen. Standardi ja rahoitus on hidastavia tekijöitä. Ihmiset kuulivat uutisia siitä miten Yleisradio hakkasi veroeuroja tyhjään, ja ilmeisesti into loppui Yleisradiollakin.
Nyt koelähetyksiä ollaan aloittamassa uudella tekniikalla. Esillä on ollut DAB-standardi, johon en henk koht usko. Ilmeisesti oltaisiin menossa DVB-H -standardiin. Se on tehokas, yhteen lähetysnippuun saadaan noin 100 radiokanavaa. Näitä nippuja voi olla useita, mutta käytännössä edes tuota yhtä radionippua ei käytetä kokonaan radioon, koska radioita ei ole niin monia - ainakaan vielä.
Pian siis on todellisuutta se, että radiokanavia on auton pikavalinnoissa satoja. Mutta se vie jopa vuosia; Esim Nokia on ajanut DVB-H -standardia ja Japani omaansa, voi mennä pitkän aikaa ennen kuin yhteinen kieli löytyy.
Henk koht ajattelen että kaikille sitäkin parempi versio olisi, että esim G8-johtajat ottaisivat asiaan kantaa ja saataisiin selkeä taajuusalue ja standardi Aasian, Euroopan ja Amerikan välille. Näin digiradionkin voisi unohtaa: Tarpeeksi laajalla rännillä kun tien varsissa olisi linkit ja joka autossa 10 megatavujen langaton nettiyhteys. Sieltä voi sitten hakea radiot tai leffat.
Siinä mielessä digiradio on turha, kustannuksia syövä välietappi. - proffa
Roiha kirjoitti:
OK, sori.

Siinä mielessä digiradio on turha, kustannuksia syövä välietappi.Tää on tuttu näkymä.
Wlania vastaava infra hehkulamppuun tai paremminkin energiansäästölamppuun kotona. Kaasupurkauslappuun tienvarsilla ja siirtojohtona datasähkö.
Mä kyllä epäilen tuon tarpeellisuutta, mutta jotain tuon suuntaista varmasti on tulossa. - Radio?
Bob kirjoitti:
basic juu...sitten tulee joku lurjus ja kutsuu asemaansa vaikkapa nimellä "The Beat" tai "xxx.x Hitz"..tai Chill...Galaxy....etc....mutta saahan noita nimiä rekisteröidä =)
hassuja veijareita sanon minä...Tai vaikkapa "Rock Radio"
- selostukset
Janetskyyyyy kirjoitti:
Citystä tuli urheilua jo 90-luvulla. Jokerien pelit Ykkösen konkan jälkeen.
tulivat radio ykköseltä jokrupelit. 91,1 OTTO.
- Otto2
selostukset kirjoitti:
tulivat radio ykköseltä jokrupelit. 91,1 OTTO.
J P Jalo selosti Radio Cityssä Jokeri pelit kun Ettan oli loppunut.
- I Love Radio
Roiha kirjoitti:
OK, sori.
Nyt digiradio on jäissä, mutta tekniikkaa ollaan kasaamassa jälleen. Standardi ja rahoitus on hidastavia tekijöitä. Ihmiset kuulivat uutisia siitä miten Yleisradio hakkasi veroeuroja tyhjään, ja ilmeisesti into loppui Yleisradiollakin.
Nyt koelähetyksiä ollaan aloittamassa uudella tekniikalla. Esillä on ollut DAB-standardi, johon en henk koht usko. Ilmeisesti oltaisiin menossa DVB-H -standardiin. Se on tehokas, yhteen lähetysnippuun saadaan noin 100 radiokanavaa. Näitä nippuja voi olla useita, mutta käytännössä edes tuota yhtä radionippua ei käytetä kokonaan radioon, koska radioita ei ole niin monia - ainakaan vielä.
Pian siis on todellisuutta se, että radiokanavia on auton pikavalinnoissa satoja. Mutta se vie jopa vuosia; Esim Nokia on ajanut DVB-H -standardia ja Japani omaansa, voi mennä pitkän aikaa ennen kuin yhteinen kieli löytyy.
Henk koht ajattelen että kaikille sitäkin parempi versio olisi, että esim G8-johtajat ottaisivat asiaan kantaa ja saataisiin selkeä taajuusalue ja standardi Aasian, Euroopan ja Amerikan välille. Näin digiradionkin voisi unohtaa: Tarpeeksi laajalla rännillä kun tien varsissa olisi linkit ja joka autossa 10 megatavujen langaton nettiyhteys. Sieltä voi sitten hakea radiot tai leffat.
Siinä mielessä digiradio on turha, kustannuksia syövä välietappi.Ei wlanin kapasiteettia kannata lähteä tuhlaamaan proadcast tyyppisen lähetyksen jakeluun. Siinä kaista on kutenkin jaettua kaistaa.
Paluukanavana? Ehkä? Toisaalta sen voi toteutaa muillakin tekniikoilla.
- kiroilet?
Ei tuollainen viesti herätä mitään positiivisia tunteita. Ja sama koskee viestissä käsiteltyä radiota - ko. kanava soittaa Suomen negatiivisvaikutteisinta musiikkia (jos joku musiikki on ylipäätään haitallista, niinkuin varmasti on, se on sitä "musiikkia", mitä tämä asema soittaa).
Ja tämä ei ole mikään ns. trolli, vaan puhtaasti huolestunut näkökanta.- raudalla ja tulella!
Sinusta ei ole pitkään aikaan mitään kuulunutkaan.
Kiva kuulla taas!
- maksaisi?
> toista oli ennen kun oli
> Stiller,tappis,norppa,njassa ym.
Paljonkohan hellekkin pitäisi maksaa liksaa jotta lähtisivät tekemään tänäpäivänä radiota :-D- Quukkelix
...Njassa ja Norppa tekevät radio-ohjelmia nykyäänkin. Njassa Radio Helsingissä ja Norppa taas YleQ:lla. Radio Helsingillä taas on muitakin entisiä Cityläisiä, kuten Axa Sorjanen ja Uuge Kojola ainakin.
Radio City oli 1990-luvun alussa huippukanava, josta ihan oikeasti kuuli monenlaista musiikkia. Nykyinen "City" on lähinnä vitsi. No kyllähän Radio Helsinki yltää melkein vanhan Cityn tasolle ja kuuluukin muuten netin kautta streamina siellä missä on nettiyhteys. Kyllähän tuon nytkin sieltä kuuntelemani aamuohjelma hakkaa kaikki soittolista Cityt, jotka ovat tarkoitettu putkiaivoisille, koska tahansa. - rokkaria
Quukkelix kirjoitti:
...Njassa ja Norppa tekevät radio-ohjelmia nykyäänkin. Njassa Radio Helsingissä ja Norppa taas YleQ:lla. Radio Helsingillä taas on muitakin entisiä Cityläisiä, kuten Axa Sorjanen ja Uuge Kojola ainakin.
Radio City oli 1990-luvun alussa huippukanava, josta ihan oikeasti kuuli monenlaista musiikkia. Nykyinen "City" on lähinnä vitsi. No kyllähän Radio Helsinki yltää melkein vanhan Cityn tasolle ja kuuluukin muuten netin kautta streamina siellä missä on nettiyhteys. Kyllähän tuon nytkin sieltä kuuntelemani aamuohjelma hakkaa kaikki soittolista Cityt, jotka ovat tarkoitettu putkiaivoisille, koska tahansa.väärässä?
'putkiaivotkin' ovat radionkuuntelijoita, senkin xenofiili. teitä on kummiskin vähemmän kuin rokkareita. - Quukkelix
rokkaria kirjoitti:
väärässä?
'putkiaivotkin' ovat radionkuuntelijoita, senkin xenofiili. teitä on kummiskin vähemmän kuin rokkareita....kärpästäkään voi olla väärässä, paska on ihan oikeasti hyvää, onhan Novallakin sen verran kai kuuntelijoita. Miksei sitten Citylläkin voisi olla puolet saman verran samoja vähän vaan nuorempia tai farkkutakkeihinsa jämähtäneitä takatukkaisia kärpäsiä...
- päästään
Quukkelix kirjoitti:
...kärpästäkään voi olla väärässä, paska on ihan oikeasti hyvää, onhan Novallakin sen verran kai kuuntelijoita. Miksei sitten Citylläkin voisi olla puolet saman verran samoja vähän vaan nuorempia tai farkkutakkeihinsa jämähtäneitä takatukkaisia kärpäsiä...
siihen että Quukkelix:in mielestä laatukuuntelua on vain Quukkelix&Co:n harrastama kuuntelu.
taitaa olla vaan ns. happamia...
luulenpa monen ns. laatukuuntelijan yrittäneen tehdä menestysradiota.
mm ex. AINO:n piti olla YLEN vastine Novalle, vaan kuinkas kävi LOL.
Saattaapa olla niinkin, että Quukkelixin mielestä laatukuuntelua on sellainen, jossa kuunnellaan Quukkelixin omia tuotoksia. Vai?
- Mega Hertzi
Lässyn lässyn. Oikea Alkuperäinen Radio City kuoli jo 1986, kun Iso Paha Rahan Voima tajuttiin sielläkin. Mitä te räkänokat mistään aidosta ja oikeasta tajuatte? Suurin osa täälläkin kirjoittavista on syntynyt aika paljon vuoden 1986 jälkeen.
- radiohead
Joo, räkänokikksi en viitti ketään haukkua, mutta tosiaan muistikuvieni mukaan radio citystä tuli jo 90-luvulla direstraiiti-kanava. Oli masentava kuunnella esim. Njassaa, kun kaverille lyötiin laput käteen ja siitä vaan soittolistaa soittamaan. Aika monta vuotta Njassakin Cityssä roikkui ja vittulun määrä alkoi olla varmaan jo aika sietämätön.Jotenkin yhdistän Jone Nikulan Cityn alamäen aloittajaksi, nimittäin vielä silloin kun se toimitteli jotain hevi-ohjelmaa kaikki oli vielä ihan hyvin..Mutta maailma muuttuu Eskoseni, eikä Radio Helsinki ole valitettavasti saavuttanut Cityn henkeä, vaikka sitkeästi ovat yrittäneet. Ehkä ala alkaa olla liikaa vanhojen "kokeneiden" patujen hallussa...
- proffa
radiohead kirjoitti:

Mä en tiedä mitä Sittarille on tapahtunut kymmenessä vuodessa kun en oo kuunnellut. Sen suuntaista agressiota on ollut havaittavissa että perusjengi on vaihtunut. Kuulijoissa, kuten toimituksessakin. Ihmekös tuo nyt sittenkään.
Jep, mutta Uuge on kyllä yksi vahva tekijä, tänäänkin.
Hyvää settii eikä tartte äijän turpaanvetäjiä väistellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670