Suomi ja ruotsi ovat kummatkin EU:n virallisia kieliä, mutta Ruotsissa ei ole haluttu ottaa huomioon maan ikiaikaista suomalaista vähemmistöä. Suomen ja Ruotsin kielilait olisikin harmonisoitava, jolloin, joko Suomen on annettava ruotsinkielelle samanlainen asema kuin Ruotsissa on suomella tai sitten Ruotsi nostaa suomenkielen tason toiseksi viralliseksi kieleksi.
Muutoin tasa-arvo ei toteudu! Kumpaa kannatat?
Aika koittaa ruosuille
8
297
Vastaukset
- Ruosu
Se on hyvä näin!
- EU auttaa
Ruosujen ei todellakaan tarvitse pelätä identiteettinsä puolesta. EU -direktiivien mukaisesti Ruotsin on tuettava yhä voimakkaammin suomen kieltä. Toivon hartasti että ruotsinsuomalainen itsehallintoalue toteutuu, jolloin Ruotsissakin on lupa nauttia kaksikielisyyden rikkaudesta. Onhan se sitä täälläkin.
- pitänyt
ennenkin painostaa että se antaisi suomelle mitään asemaa. Kuinka voitte asua niin halpamaisessa maassa?
- Huomauttaja
On mukava huomata, että suomalaiset alkavat kohdella ruotsalaisia niin kuin ruotsalaiset ovat meitä kohdelleet vuosisatojen ajan. Ruotsalaisia ei onneksi enää kunnioiteta vaan heitä pidetään vastenmielisinä. Kiitos myös Suomessa olevien ruotsalaisten yhtiöiden, joita boikotoidaan ja kaikkea ruotsalaisuutta väheksytään ja suomalaistetaan. Ruotsalaiset saivat siis mitä tilasivat! Väinölän henki kasvaa ja Viron tuella saamme pakkoruotsin hävitettyä maastamme.
Ruotsi voi tietysti anoa armoa meiltä ja alkaa kohtelemaan vastaisuudessaan vähemmistöjään paremmin. Olemme kuitenkin jalomielisiä, joten silti kohtelemme vähemmistöjämme paremmin kuin Ruotsi on ikinä kohdellut.- Setä sossun tiskin takaa
Vai että Suomessa kohdellaan vähemmistöjä paremmin kuin Ruotsissa. Aikamoinen väite, joka kaikenlisäksi ei pidä paikkaansa. Kyllä tilanne on se, että Ruotsissa onnistutaan integroimaan maahanmuuttajat ihan eri tavalla yhteiskuntaan kun Suomesssa. Oikein harmittaa itseäkin, että on pakko kommentoida näiden älyn jättiläisten sanomisia!!!
- Huomauttaja
Setä sossun tiskin takaa kirjoitti:
Vai että Suomessa kohdellaan vähemmistöjä paremmin kuin Ruotsissa. Aikamoinen väite, joka kaikenlisäksi ei pidä paikkaansa. Kyllä tilanne on se, että Ruotsissa onnistutaan integroimaan maahanmuuttajat ihan eri tavalla yhteiskuntaan kun Suomesssa. Oikein harmittaa itseäkin, että on pakko kommentoida näiden älyn jättiläisten sanomisia!!!
Jos et ymmärtänyt niin meillä Suomessa on vähemmistönä suomenruotsalaiset, joilla on omat koulutuslaitokset, yliopistot ja sairaanhoitopalvelutkin. Surut on maailman hyvinvoivin ja oikeutetuin vähemmistö. Siinä väitteeni on totisinta totta.
- copypaste
Suomenruotsalaiset puhuvat pohjoisgermaanista murretta, ja silti luulevat olevansa ainutkertaisia. Todellisuudessa he ovat vain pieni sivuhaara suurta germaanista sukua. Sukua jota Saksa ja saksankieli hallitsee.
Suomenruotsalaiset pitävät itseään ruotsalaisina ylimyksinä ja kuninkaallisina jotka ovat tuoneet sivistyksen Suomeen. Heillä on myös harhaluulo että, kun Suomessa vielä elettiin "Seitsemän veljeksen" aikoja, Ruotsissa kansa kulki kruunu päässä ja puhui ranskaa. Todellisuudessa Ruotsissa kansa oli yhtä lukutaidotonta ja kulki nälissän ja ryysyissään aivan kuten Suomessa. Ruotsin kuningashuone kyllä puhui ranskaa, ja nimenomaan siitä syystä että se oli sivistyneempää kuin ruotsin puhuminen.
Olen sitä mieltä että ranska on edelleenkin suomenkieliselle sivistävämpi kieli kuin ruotsi. Ruotsinkieliselle on tietysti tärkeintä opiskella suomen kieli jolla tapahtuu kommunikointi 98%:sesti Suomessa.
Ruotsinkieltä pitää tukea, silti se on kuoleva kieli Suomessa. Myös suomenruotsalaiset ovat huomanneet että heidän ainutkertaisuus onkin heidän sisäsiittoisuudesta johtunut minäkuvan harha, jota kukaan muu ei huomaa. Lisäksi he ovat huomanneet että ruotsinkielellä ei ole mitään todellista arvoa nykysuomessa, vain lain määrämä asema. Sen ovat myös suomenruotsalaiset politikot huomanneet. Jos suomen kielinen ei opiskele pakkoruotsia suomenruotsalainen identiteetti hajoaa.
Suomalaisilla oli oma kieli, tarusto (Kalevala), kylpykulttuuri (Sauna), uskonto, omat jumalat Ahti, Tapio, Ukko, ruokakulttuuri (mämmi, karjalanpiirakka) ym.
Ruotsalainen sivistyneistö ei ole osannut kehittää omaa sivistystään vaan on matkinut kaiken muualta kuten Saksasta ja Ranskasta. M.m kielensä ruotsalaiset ovat "matkineet" Saksasta, heidän kuningassuku on Ranskasta (Bernadotte suku).
Suomenruotsalainen sivistys on kopioinut kaiken Ruotsista valmiiksi purtuna. Heidän oman minäkuvan harhasta johtuen silti he esiintyvät suurena kulttuurikansana.
Erilaisilla koulutuskiintiöillä suomenruotsalaiset yrittävät saada statustaan ja elintasoaan säilymään valtaväestöä parempana. Vaikutus on kuitenkin päinvastainen, heidän koulunsa opiskelijat ovat merkittävästi huonompitasoisia kuin suomenkielisissä kouluissa.
http://www.saunalahti.fi/eiry/ruotsetu.html
http://www.valmennusakatemia.com/tilastot.htm
Suomenruotsalaisuus on kuollut jo 20 vuotta sitten. Suomenruotsalaiset elävät harhakuvitelmassa että he olisivat jotain ainutkertaista ja erilaista. Sitä he eivät voi olla, koska heitä ei enää ole! On vain suomenruotsalaisten kaksikielisiä jälkeläisiä, jotka pitävät valtaväestön antamalla oikeudella etuoikeuksistaan kynsin hampain kiinni. Etuoikeuksista, joita ei enää voida pitää perusteltuna.
Nämä raukat elävät valtaväestön siivellä ja luulevat olevansa joitakin ylimyksiä, vaikka monet heistä ovat kalastajien tai venäläisten mongoliupseerien jälkeläisiä.
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/aatelisnimet.htm
Englannilla tulee hyvin toimeen myös Tukholmassa, miksi muka Suomessa tarvitaan ruotsia?- äläkä täällä
Tämä palsta on tarkoitettu Ruotsissa asuville suomalaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2872Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743