Ilmoittamatta

asuntoon

Olin todella ällikällä lyöty, kun huomasin kotiin tullessani,että asuntoni parvekkeella oli käynyt joku...Yritin siinä sitten soittaa vuokran antajalleni (erääseen asuntosäätiöön), josta sain toisen puhelinnumeron (säätiön kirvesmiehen numeron, vaikka pyysin huoltomiehen numeroa)..Joten kun soitin numeroon, sieltäkään ei kukaan tiennyt mistään mitään...Olin aikaisemmin pyytänyt, että jos huoltomies käy asunnossani, ilmoittaa ensin siitä minulle, sillä en avaa oveani kenellekkään sellaiselle, joka ei ole aikaisemmin ilmoittanut tulostaan(turvallisuus syistä johtuen)..yhden kerran huoltomies on ilmoittanut tulostaan (kuten olen pyytänyt), mutta tällä kertaa (kun en ollut ollut edes kotona), mitään ei ollut ilmoitettu, eikä kukaan tiennyt oliko täällä kenties käynyt huoltomies..NOh, pistin sukulaisen selvittämään asiaa, kun eivät minulle alkaneet kertomaan ja säätiössäkään ei kenelläkään kiinnostanut edes tietää että asunnossani oli käyty...Seuraavana päivänä ilmoitettiin (tälle sukulaiselle) että huoltomies oli käynyt täällä...Oli kuulemma pahoitellut ettei ollut ilmoittanut, mutta itse en ole vieläkään kuullut asiasta henkilökohtaisesti säätiöltä tai muualtakaan...Mitä mieltä olette asiasta? Mielestäni on todella törkeää tulla toisen asuntoon ilmoittamatta mitään ja varsinkin vielä minun tapauksessani, kun en avaa ovea kenellekkään tuntemattomalle niin tiedä vaikka olisin ollut täällä ilkosillani huoltomiehen avatessa oven..Epäilyksen pelko kävi myös, että jos edellisillä asukkailla on jäänyt avaimia asuntoon..mutta onneksi mitään ei ollu viety, joten siksi epäilin huoltomiestä ensimmäisenä..

8

1617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voivoi..

      Siis osta oma asunto, silloin voit määrätä kuka asunnossasi käy.
      Jos huoltomiehellä kiireellinen tapaus, jonka johdosta joutui käymään tarkistamaan myös asunnossasi, et voi mitään, näin myös osakehuoneistoissa.

      Voi olla huoltomiehenkin kannalta parempi ettei näe sinua ilkosillaan, voisi vaikka pyörtyä.

      PS: Asennuta asuntosi ulko-oveen Boda turvalukko, äläkä anna sitä huoltoyhtiöön. Jos matkustat esim. ulkomaille, voit toimittaa avaimesi isännöitsijälle.

      • asunto

        Jos ostan oman asunnon, tuskin saan opiskellessa asumistukea, en sitäpaitsi aio jäädä paikkakunnalle..Ja tapaus ei ollut kiireellinen, tiedän sen, koska samasta asiasta oli ollut kyse aikaisemminkin..


      • Jake

        tiedoksi vain, että asunnon oveen ei voi mennä asennuttamaan noin vain turvalukkoa ilman lupaa. sama omistusasuntotaloissa. tietysti käytännössä ihmiset eivät näitä lupia juuri kysele, mutta varsinki vuokratalossa voi tulla korvausvaatimus oven rikkomisesta.


      • oletko ihan tyhmä?!?!

        Mitäpä jos kämppäni vaikka palaa ja turvalukko estää muiden kuin minun pääsemisen asuntoon...Tai jotain muuta vakavaa sattuu poissaollessani (esim. työssäolon aikana)...Vaikeuttaa huomattavasti pääsyä asuntoon, mutta kiireellisissä ja vaarallisissa tapauksissa olisi tyhmää mennä ominpäin asentelemaan mitään...Tai muutenkaan...Ei kiitos!


    • Isänn.

      Jos kyseessä ei ollut akuutti ongelma jonka takia huoltomiehen on pitänyt ehdottomasti päästä huoneistoon, niin missään tapauksessa huoneistoosi ei olisi saanut mennä. Jos on tapahtunut esim. vesivahinko tai jokin vastaava juttu jonka takia huoltomiehen on pitänyt mennä huoneistoon estämään esimerkiksi lisävahingot tai vahinkojen syntyminen ylipäätänsä, saa huoltomies mennä avaimillaan huoneistoon ilmoittamatta. Totta kai täytyy silloinkin soittaa ovikelloa jne.. mutta silloin ei tarvitse muuten ilmoittaa. Jos asia on ollut kiireetön tulisi huoltomiehen ilmoittaa ja sopia asuntoo menosta hyvissä ajoin. Sillä ei ole mitään merkitystä oletko osakas tai ei. Jos olet asunnossa kirjoilla ei kellään, ei vuokranantajalla, huoltomiehellä, jne ole oikeutta mennä huoneistoon ilmoittamatta. Vaikka omistaisit huoneiston niin huoltomies saa mennä huoneistoon edellä mainituin syin vain hätätapauksessa, mutta muuten vain ilmoittamalla. tee siis rikosilmoitus jos asia sinua vaivaa. siihen sinulla ihan täysi oikeus.

      Huomioi kuitenkin, että jos huoltomies on esim. taloyhtiön ilmoitustaululla ilmoittanut, että huoneistoissa käydään (ajankohta ja syy mainittuna) kierretään, niin se riittää hänelleilmoitukseksi. Jos ilmoitusta ei ole tullut eikä pätevää ja kiireellistä syytä ole niin tee vain rikosilmoitus tai ainakin kirjallinen valitus ettei vastaava enää toistu.

    • tapaus

      tapaus ei ollut kiireellinen ja kyse oli ihan pienestä, mitättömästä asiasta, jonka olisi voinut käydä korjaamassa vaikka kuukauden kuluttua...Asia ei niin paljon vaivaa, että alkaisin rikosilmoitusta tekemään. Halusin vain tietää, millainen oikeus huoltomiehellä on missäkin tilanteessa ja vastauksen sain jo siitä, kiitos!

      • Vuokralla myös

        ennen kuin avasi oven. Tuskin siis on vaaraa, että olisit ollut alasti. Onhan se ikävää, että joku vieras on hiipinyt talossa, jos on sattunut vaikka jäämään alusvaatteita tai sotkua asuntoon. YMmärrän, että harmittaa. TOisaalta ei noi ammattilaiset varmaan paljoa ympärilleen katso eikä jaksa ihmetellä ihmisten sotkua.
        Mistä huomasit, että siellä oli käyty?


      • vain.....
        Vuokralla myös kirjoitti:

        ennen kuin avasi oven. Tuskin siis on vaaraa, että olisit ollut alasti. Onhan se ikävää, että joku vieras on hiipinyt talossa, jos on sattunut vaikka jäämään alusvaatteita tai sotkua asuntoon. YMmärrän, että harmittaa. TOisaalta ei noi ammattilaiset varmaan paljoa ympärilleen katso eikä jaksa ihmetellä ihmisten sotkua.
        Mistä huomasit, että siellä oli käyty?

        en ala nyt tässä erittelemään sitä, mistä huomasin sen, mutta kuvitellut en kuitenkaan..ei nyt ole väliä sillä, vaikka kämppä olisi ollut sikin sokin...ja mitä hyötyä on siitä jos soittaa ovikelloa jos ei itse ole vaikkapa edes kotona...Siksipä juuri kun en ollut itse edes kotona eikä ilmoitustakaan tullut olin vähän tympääntynyt asiaan kun en tiennyt oliko asialla ollut huoltomies vai kuka...Olisi ollut ihan mukavaa jos olisi edes jälkeenpäin ilmoittanut käyneensä (mikäli asia olisi ollut todella kiireellinen vaikkapa)...Tämä asia ei kuitenkaan ollut joten en ymmärrä miksi piti "salaa" käydä täällä kun nimenomaan laiton merkinnän taloyhtiön "kyselyyn", jossa listattiin ylös asioita, jotka vaativat huoltoa/korjaamista ja jossa oli kohta saako tulla käymään jos ei ilmoita, että EI SAA, Pitää ilmoittaa ensin...Mikään huoltoa vaativa seikka ei ollut niin iso, ettäkö olisi ollut välttämätön edes korjata...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      2960
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2741
    3. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2459
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      38
      2451
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1938
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1559
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1257
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1213
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1060
    Aihe