Minä luulin, jo itkuni itkeneen.
Minä luulin tuskani loppuneen.
Minä luulin että elämä hymyilee
Minä luulin ikävä pakenee.
Mlnä lulin että se helppoa on
kun päätän,en ole onneton.
Minä luulin,kun kaunisti hymyilee,
niin maailma minulle aukenee.
Minä luulin niin paljon muutakin,
että kun ehdoitta rakastin.
Minä luulin että se onnen parhaan tois,
eikä se koskaan häivy pois.
En luule enää vaan tiedän sen
on sydän särkyvä ihmisen.
Vain rakkaus sen ehjäksi saa
on onni kun vielä saa rakastaa
Minä luulin tuskani loppuneen.
Minä luulin että elämä hymyilee
Minä luulin ikävä pakenee.
Mlnä lulin että se helppoa on
kun päätän,en ole onneton.
Minä luulin,kun kaunisti hymyilee,
niin maailma minulle aukenee.
Minä luulin niin paljon muutakin,
että kun ehdoitta rakastin.
Minä luulin että se onnen parhaan tois,
eikä se koskaan häivy pois.
En luule enää vaan tiedän sen
on sydän särkyvä ihmisen.
Vain rakkaus sen ehjäksi saa
on onni kun vielä saa rakastaa
Vastaukset 4
Vanhimmat
rakastaminen ja siitä särkyminen. Mikään ei voi enempää satuttaa. Ja korjaaminen kestää tosi kauan. Mutta se että tietää kuitenkin itse mitä on rakkaus, voi kantaa kauaksi myötätuulen sattuessa.
Aurinkoista päivää sinulle Ruusu-Kielo!
että ymmärsit .se satutti mutta se on kantanut hyvän hedelmän nyt tiedän mitä rakkaus on
viimeiset sanasi runossassi
"on onni kun vielä saa rakastaa"
ne aina mieleeni jää
Kiitos runostasi!
olekin onni että saa ja osaa vielä rakastaa. Kiitos että pysähdyit kohdalleni......