Sadun päivän johdosta avaan satu-ketjun. Alotan sen yhdellä lauseella tai kappaleella, jatka sinä siitä! Kaikille avoin!
Oli kirkas syksyinen päivä, pilvettömällä taivaalla vain jokin viimeinen kurkiaura matkalla etelän lämpöön. Niiden äänet kuulostivat kumeilta, lyhyiltä viesteiltä. Ehkä keskusteltiin kärjessä lentävän kurjen vaihdosta taaemmaksi, kevyemmälle paikalle.
Satu-ketju
22
1233
Vastaukset
- Sini-vuokko
Kurjet laskeutuivat tutuksi tulleelle
levähdys paikalleen,syödäkseen ja levähtääkseen yön yli.
Aamulla säikähtäen kovaa pamahdusta kurjet pyrähtivät lentoon.
oli alkanut ihmisten mieli homma sorsien
metsästyskausi.- O:n tytär
Kurkien päästyä siivilleen huomattiin joukossa vieras lintu. Se oli aika pieni, muistutti heinäsorsaa. -Päivää muukalainen, kukas sinä olet? kysyi johtajakurki. -Päivää ja anteeksi, että tulin kutsumatta joukkoonne, olen suojeluslintunne, vastasi sorsannäköinen. -Haluan varjella joukkoanne metsästäjien harhaluodeilta! -Miten sinä, pieni rääpäle, siihen pystyisit? kysyi johtajakurjen hienosteleva vaimo. -Minulla on kyllä keinoni, vastasi sorsannäköinen hymyillen salaperäisesti.
- iltatuuli
muodostivat äkkiä auran ja alkoivat kovaa vauhtia lentää korkeammalle jonne ei pyssyjen paluke yllä mutta mitä kummaa kun aura ei ollut kokonainen joukosta puuttui 3 tämän kevään poikasta sen huomasi tarkkailija kurki.
- muori67
iltatuuli kirjoitti:
muodostivat äkkiä auran ja alkoivat kovaa vauhtia lentää korkeammalle jonne ei pyssyjen paluke yllä mutta mitä kummaa kun aura ei ollut kokonainen joukosta puuttui 3 tämän kevään poikasta sen huomasi tarkkailija kurki.
Eipä arvanneet vanhemmat kurjet .että nämä 3 poikasta olivat varsinaisia villikkoja ja olivat
matkalla rekan katolla,säästääkseen voimiaan meren yli lentoa varten.... - SkillaN
muori67 kirjoitti:
Eipä arvanneet vanhemmat kurjet .että nämä 3 poikasta olivat varsinaisia villikkoja ja olivat
matkalla rekan katolla,säästääkseen voimiaan meren yli lentoa varten....hätääntyi.
Hiljentäkää vauhtia,tuo autohan kääntyi takaisin pohjoiseen.
Johtajahanhi kaarsi läheiselle pellolle ja koko aura tuli perästä.Huolestunut emohanhi juoksenteli ja touhusi, poikaset ilmestyivät, ja virnistellen totesivat,tuo meidän äitee se huolehtii,,,,olisimme kyllä saaneet teidät kiinni, nuoria ja vahvoja olemme.
Tässä vaiheessa jotajahanhi.... - Jatkuilua
SkillaN kirjoitti:
hätääntyi.
Hiljentäkää vauhtia,tuo autohan kääntyi takaisin pohjoiseen.
Johtajahanhi kaarsi läheiselle pellolle ja koko aura tuli perästä.Huolestunut emohanhi juoksenteli ja touhusi, poikaset ilmestyivät, ja virnistellen totesivat,tuo meidän äitee se huolehtii,,,,olisimme kyllä saaneet teidät kiinni, nuoria ja vahvoja olemme.
Tässä vaiheessa jotajahanhi.......joka vielä hetki sitten oli ollut pukeutuneena kurjen höyheniin, teki hurjan päätöksen: "Me emme lähdekään etelään", hän huusi. "Me jäämme tänne ja rupeamme kasvattamaan metsästäjiä paremmille tavoille!"
- Kurkiaura.
Krui-krrä, ilmasta kuulin
kun kurkien lähtevän näin.
Syksy on tullut, sen tunsin
lintuin lentäissä etelään päin.
Kaarsivat, liisivät kerran
vain viipyivät tovin verran
ne taas matkaan lähtien
lensivät kujertaen.
Krui-krrä, vain vieläkin soittaa
kaiku mahtava korvissain.
Äänetön hiljaisuus täyttää
taas illan syksyisen maailmain.
Kuulu ei kujerrus kurjen
näy ei lintua parven.
Pois hitain siiven iskuin
ne kaikkosi etelään päin.- Satu
Pitkään vetovastuussa ollut Tuovi-muori tunsi itsensä uupuneeksi, "Krui-krrä..." hän ehdotti puolisolleen Toivolle, jospa laskeuduttaisiin Atlantin rantakallioille tutuille paikoille Bretagnen niemellä ruokailemaan ja levähtämään!
"Krui-krrä..." Toivo oli samaa mieltä, ja kun kaikki lapset ja lapsien lapset olivat koolla,
alkoi ruokailun lomassa läksytys pummilla-ajosta ja sen vaaroista. Enää Biskajan lahden ylitys, niin alkaisi lämpö lisääntyä. Tuovi kuivasi vuotavia silmiään siipisulillaan. Tuulenhalkaisijana olo otti hänellä eniten silmiin... - Anu
Satu kirjoitti:
Pitkään vetovastuussa ollut Tuovi-muori tunsi itsensä uupuneeksi, "Krui-krrä..." hän ehdotti puolisolleen Toivolle, jospa laskeuduttaisiin Atlantin rantakallioille tutuille paikoille Bretagnen niemellä ruokailemaan ja levähtämään!
"Krui-krrä..." Toivo oli samaa mieltä, ja kun kaikki lapset ja lapsien lapset olivat koolla,
alkoi ruokailun lomassa läksytys pummilla-ajosta ja sen vaaroista. Enää Biskajan lahden ylitys, niin alkaisi lämpö lisääntyä. Tuovi kuivasi vuotavia silmiään siipisulillaan. Tuulenhalkaisijana olo otti hänellä eniten silmiin...Kurkiaura pääni päällä lentää kohti etelää,
Mietin sitä,miksi usein ihminen niin yksin jää.
Linnut halkoo avaruutta rinta rinnan matkaten,vuoroperään johtopaikan heistä ottaa jokainen.Uupunut saa lepovuoron,että jaksaa taivaltaa,matka pitkä,lentäessä toisten voimaa tarvitaan. - kokeneet
Anu kirjoitti:
Kurkiaura pääni päällä lentää kohti etelää,
Mietin sitä,miksi usein ihminen niin yksin jää.
Linnut halkoo avaruutta rinta rinnan matkaten,vuoroperään johtopaikan heistä ottaa jokainen.Uupunut saa lepovuoron,että jaksaa taivaltaa,matka pitkä,lentäessä toisten voimaa tarvitaan.matkalaiset, Tuovi ja Toivo. Ja niin uusin voimin taas ilmamereen välillä vastatuuleen, välillä ilmavirran kannattelemana lepäillen kohti lämpimiä maita - siti jo kevään kaiho sielussaan... - Silloin palataan Suomeen takaisin, sen he tietävät.
- kirjar ejk.
kokeneet kirjoitti:
matkalaiset, Tuovi ja Toivo. Ja niin uusin voimin taas ilmamereen välillä vastatuuleen, välillä ilmavirran kannattelemana lepäillen kohti lämpimiä maita - siti jo kevään kaiho sielussaan... - Silloin palataan Suomeen takaisin, sen he tietävät.
vallitsee suolammen ympärillä kun kurjet lähtivät muuttomatkalle.
Sammakko hyppii mättäiden lomassa ja huomaa ettei enää tarvitse pelästyä varjoa vierellä, eikä kuunnella vesipisaroiden ääniä kun ne putoilivat kurkien jaloista niiden kahlatessa kosteassa suossa.
"Pois on saalistaja, sammakoiden kauhu, kurki pitkäkaula, etelän maille meni. Ei kestä kurki suon sylissä yli talven", kurnutti sammakko ja loikkasi tummaan veteen.
Majava oli mielipuuhassaan... - Suvi2
kirjar ejk. kirjoitti:
vallitsee suolammen ympärillä kun kurjet lähtivät muuttomatkalle.
Sammakko hyppii mättäiden lomassa ja huomaa ettei enää tarvitse pelästyä varjoa vierellä, eikä kuunnella vesipisaroiden ääniä kun ne putoilivat kurkien jaloista niiden kahlatessa kosteassa suossa.
"Pois on saalistaja, sammakoiden kauhu, kurki pitkäkaula, etelän maille meni. Ei kestä kurki suon sylissä yli talven", kurnutti sammakko ja loikkasi tummaan veteen.
Majava oli mielipuuhassaan...Se jyrsi sapelinterävillä hampaillaan rantaleppää, jonka apupojat kuljettaisivat yhä suuremmaksi ja suuremmaksi kasvavaan patoon.
"Varokaa, puu kaatuu!" se huusi naapurimajaville. Nämä kuljettivat... - SkillaN
Suvi2 kirjoitti:
Se jyrsi sapelinterävillä hampaillaan rantaleppää, jonka apupojat kuljettaisivat yhä suuremmaksi ja suuremmaksi kasvavaan patoon.
"Varokaa, puu kaatuu!" se huusi naapurimajaville. Nämä kuljettivat...ja veden juoksu lakkasi, vain pientä lorinaa kuului.
Olipas se hirmuinen urakka, sanoi isä- majava.
Äiti -majava katseli isää ihallen ja sanoi, kyllä sinä olet vahva ja komea, eipä ole näillä mailla toista sinun laistasi.
Isä vähän punastellen,yritti sanoa,että älähän nyt muori,,,,,
Anteeksi, kun muutin kurjet hanhiksi,tätä se vanhuus tekee,,,, - Kirjar ejk
SkillaN kirjoitti:
ja veden juoksu lakkasi, vain pientä lorinaa kuului.
Olipas se hirmuinen urakka, sanoi isä- majava.
Äiti -majava katseli isää ihallen ja sanoi, kyllä sinä olet vahva ja komea, eipä ole näillä mailla toista sinun laistasi.
Isä vähän punastellen,yritti sanoa,että älähän nyt muori,,,,,
Anteeksi, kun muutin kurjet hanhiksi,tätä se vanhuus tekee,,,,jokeen johtavan puron suulle oli pesää varten uitettu monta oksaa ja runkoa, aseteltu niitä paikoilleen ja majaville koitti ruoka aika. Hiljaisina, silmät ummessa ne keskittyivät jyrsimään oksista makeaa kuorta.
"Nythän täällä voi kisaillakin häiriöttä", tuumi isä majava, loiskautti vettä leveällä hännällänsä ja sai kaikki lammen majavat yhtymään leikkiin.
Korkealla männyn latvuksessa nuokkui haukka oksallansa. Laiskasti se katseli majavien temmellystä ja muisteli kevättä jolloin jammen rantoja kierteli kurkien parvi nuutaen törähdyksiänsä ja peloitellen arimmat linnut lentoon koko lähiseudulla.
"Kyyhkynenkin, laiskuuttaan rakentaa risuista harvan pesän. kerran sitten peloissaan taas pesästä lähtien, omalla jalallansa, tiputti munan maahan.... siitähän se kujersi lopun kesää; kurjet... tulitte tänne korpeen.." ja haukan silmät painuivat umpeen muistellessa lammen kesäistä elämää. "Missähän ne nyt matkaavat, kur...kur... - fiiuliN
Kirjar ejk kirjoitti:
jokeen johtavan puron suulle oli pesää varten uitettu monta oksaa ja runkoa, aseteltu niitä paikoilleen ja majaville koitti ruoka aika. Hiljaisina, silmät ummessa ne keskittyivät jyrsimään oksista makeaa kuorta.
"Nythän täällä voi kisaillakin häiriöttä", tuumi isä majava, loiskautti vettä leveällä hännällänsä ja sai kaikki lammen majavat yhtymään leikkiin.
Korkealla männyn latvuksessa nuokkui haukka oksallansa. Laiskasti se katseli majavien temmellystä ja muisteli kevättä jolloin jammen rantoja kierteli kurkien parvi nuutaen törähdyksiänsä ja peloitellen arimmat linnut lentoon koko lähiseudulla.
"Kyyhkynenkin, laiskuuttaan rakentaa risuista harvan pesän. kerran sitten peloissaan taas pesästä lähtien, omalla jalallansa, tiputti munan maahan.... siitähän se kujersi lopun kesää; kurjet... tulitte tänne korpeen.." ja haukan silmät painuivat umpeen muistellessa lammen kesäistä elämää. "Missähän ne nyt matkaavat, kur...kur...Mitä ihmettä tapahtuukaan, se kummasteli.
Laulua ja tanssia kuuluu jostain, nyt silmät auki vikkelästi.
Keijut saapuivat metsikköön.
Nyt metsän keijut mättähillä
omat tanssinsa he tanssii.
vehrehille sammaleille
harsopuvuissaan he liitää.
Vaan peikkopojat pörröhännät
kurkkivat myös risukoissa
kun huomanneet on keijukaisten
sammaleilla juhlimassa.
Katselevat ihmetellen
kun keijutytöt kultaisina
hyppelevät tanssiskellen
mättähilla pehmoisilla.
Vaan eipä kauan piilossansa
olla peikkopojat malta
kun keijutytöt tanssihinsa
kutsuu heidät mukahansa.
Eivät pelkää peikkopojat
esiin tulla koloistansa
kun nuo keijut tanssivaiset
kutsuu heitä joukkohonsa.
Nythän vasta juhlat alkaa
kun seuraa saivat keijukaiset,
peikotkin he nostaa jalkaa
ja heiluu hännät tupsupäiset
Ja metsikössä laulut raikaa,
sammal’mättäät nähdä saavat
keijuin, peikkoin öistä taikaa,
se hurmaa myöskin honkain naavat. - kirjar
fiiuliN kirjoitti:
Mitä ihmettä tapahtuukaan, se kummasteli.
Laulua ja tanssia kuuluu jostain, nyt silmät auki vikkelästi.
Keijut saapuivat metsikköön.
Nyt metsän keijut mättähillä
omat tanssinsa he tanssii.
vehrehille sammaleille
harsopuvuissaan he liitää.
Vaan peikkopojat pörröhännät
kurkkivat myös risukoissa
kun huomanneet on keijukaisten
sammaleilla juhlimassa.
Katselevat ihmetellen
kun keijutytöt kultaisina
hyppelevät tanssiskellen
mättähilla pehmoisilla.
Vaan eipä kauan piilossansa
olla peikkopojat malta
kun keijutytöt tanssihinsa
kutsuu heidät mukahansa.
Eivät pelkää peikkopojat
esiin tulla koloistansa
kun nuo keijut tanssivaiset
kutsuu heitä joukkohonsa.
Nythän vasta juhlat alkaa
kun seuraa saivat keijukaiset,
peikotkin he nostaa jalkaa
ja heiluu hännät tupsupäiset
Ja metsikössä laulut raikaa,
sammal’mättäät nähdä saavat
keijuin, peikkoin öistä taikaa,
se hurmaa myöskin honkain naavat.haukka katseli ympärillensä, mutta vain majavat olivat liikkeellä, sillä ne varautuvat talveen ja keräävät syötävää ja suojaa pakkasten ajaksi.
Haukka, joka oli nähnyt monta kevättä, monen kurkiparven saapumisen lammelle, monen sorsaperheen kasvun ja lähdön muuttomatkalle, kuten kurkienkin, olisi niin mielellään kurkistanut majavien majan suu aukolle, mutta, mutta... sehän on tuolla kasan alla, suoraan veteen ja eipä sinne haukan katse ylety, ei....
Kuusen oksalla nuokkui pöllökin silmät ummessa.
Hämärässä sekin oli liihotellut saaliin perässä ja nyt se sulatteli saalistansa.
Aika ajoin se käänsi päätänsä kuin vieteri nukke... tarkkaillen josko metsähiiret liikkuisivat.
Korkean hakomännyn latvaan lehahti metsokin aamuiselta kivenhaku reissultansa. Pieniä kiviä oli taas kuvussa ja muutama puolukkakin tuli noukittua matkalla, kuinka se näin laiskottaakin... häiritsee vain tuo rekkojen melu...
tukkeja... tukkeja... pian kai...
- Leny
Ahkerat majavat jatkoivat talvivarastojensa kartuttamista, mutta kurkiaura jatkoi lentoaan Espanjaan. Koko Espanja oli vielä ylitettävä, jotta päästäisi perille Pohjois-Afrikkaan. Katsokaa kuomat tuolla Torreviejan suolajärvet jo välkkyvät. Siellä ihanat rantaniityt ja niityillä koko laaja sukumme jo aterioimassa. Johtajakurki vie joukkonsa laskeutumiskiitoon.
- Leny
"Kaikki perässä lentäjät hoooiii", huusi johtajakurki. "Katsokaapa tuonne niittyä kiertävälle kävelytielle. Ei voi olla totta! Naapurimme kotisuon laidalta, Kustaa ja Amanda, tuolla sauvakävelevät. Hehän joka syksy tänne tulevatkin lämpöön. Ei ne kyllä meitä tunne täältä tuhansien joukosta. Mutta tömpsis, maassa ollaan kuomat. Ei kun tankkaamaan."
- Tyynentyttö
Leny kirjoitti:

Vielä me pappa jaksettiin etelään lentää.Ai kun tekee lämpö hyvää.Kuopsutappas vähän tuolta siiven alta.Mummu-kurki levittelee itseään ja huh
- Satu
Tyynentyttö kirjoitti:
Vielä me pappa jaksettiin etelään lentää.Ai kun tekee lämpö hyvää.Kuopsutappas vähän tuolta siiven alta.Mummu-kurki levittelee itseään ja huh
Tuovi ja Toivo tapasivat ravintolassa Kustaan ja Amandan, jotka viittoilivat heitä pöytäänsä. - Miten on, joko kävitte ottamassa influenssa-rokotteen? Me jo kävimme, se on tarpeen täällä tänä talvena. -Kyllähän mekin olemme menossa, kävimme jo eilen siellä, mutta jonot olivat niin mittavat, että jätimme tuonnemmaksi. Paljonkohan meitä on paluumuuttajia ensi keväänä?
Sitä sitten pohdittiin, tapaksia maisteltiin ja kulautettiin pienet drinkit päälle. - pikkukurkitsu
Satu kirjoitti:
Tuovi ja Toivo tapasivat ravintolassa Kustaan ja Amandan, jotka viittoilivat heitä pöytäänsä. - Miten on, joko kävitte ottamassa influenssa-rokotteen? Me jo kävimme, se on tarpeen täällä tänä talvena. -Kyllähän mekin olemme menossa, kävimme jo eilen siellä, mutta jonot olivat niin mittavat, että jätimme tuonnemmaksi. Paljonkohan meitä on paluumuuttajia ensi keväänä?
Sitä sitten pohdittiin, tapaksia maisteltiin ja kulautettiin pienet drinkit päälle.Ai miten fiiniä porukkaa tässä paikassa, ihasteli salaa takaovella pikkukurkitsu. Kumman paljon tapakeskustelua, onkohan joku noista sukua kaarina s.lle? Tapas mukaan, sanoo tuokin? Hyvät tapakset, toinen jatkaa...onkohan ne ulkosuomalaisia kurkeja? Onkos tämä nyt täällä tapaksena...ohho, menen aivan pyörälle, nyt on etsittävä kunnon sammakonreisipaikka.
- pikkukurkitsu
pikkukurkitsu kirjoitti:
Ai miten fiiniä porukkaa tässä paikassa, ihasteli salaa takaovella pikkukurkitsu. Kumman paljon tapakeskustelua, onkohan joku noista sukua kaarina s.lle? Tapas mukaan, sanoo tuokin? Hyvät tapakset, toinen jatkaa...onkohan ne ulkosuomalaisia kurkeja? Onkos tämä nyt täällä tapaksena...ohho, menen aivan pyörälle, nyt on etsittävä kunnon sammakonreisipaikka.
Etiäpäin siivin, luokse sammakonreisien hiivin...
Olipa se taverna, vähän varttuneempana sitten palaan, mietiskeli pikku-k. Maistelenkin silloin sitä mehua, mikä näytti sorisuttavan kurjenkurkkua ja punehduttavan päälakea, niin teen...sitten kun olen valmis kaikkeen muuhunkin. Ensin pitää käydä se kurkitanssikoulu ja vasta sitten...sitten....haaveksii pikku-k.
Ah, mutta tuollapa mehevää reisipalaa, namisuttavan tuoreutta tihkuvaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909