Huoltajuusriitamme on nyt edennyt kotikäynteihin, lasten kuulemisiin ja vanhempien yhdessä-ja-erikseen lastenvalvojan luona tapaamisiin, Käräjäoikeuden käskystä.
Kotikäynti isän luona oli tunnin mittainen kahvihetki, pulla tuoksui ja koti haiskahti raikkaan sitruunaiselta. Nyxä, joka ei asu taloudessa huserasi kuin äiti konsanaan ja häntä kuullaan isän haastattelussa myös lastensuojelussa, koska hän kuuluu niin olennaisena osana lasten ja isän tapaamisiin. Lapset nostelivat kuvakortteja, joiden merkitystä he eivät ymmärtäneet. Kuvan piti markkeerata isän luonnetta .. suojeleva, hauska, rehellinen jne. Lapset nostivat hevosia ja hylkeen kuvia, mikä nyt sattui lapsen silmää miellyttämään. Musta-pekka-kortit olisivat sopineet tilanteeseen paremmin. Minun kotitarkastukseni on vielä edessä. Siivoan hullunkiilto silmissä ja lapset ihmettelevät miksi.
Ensimmäinen kimppatapaaminen exän kanssa oli täysin turha; kaksi viranomaista kertoi meille oikeuskäytännöstä. Tieto, joka olisi ollut paljon vaivattomampaa antaa meille kirjeitse. Exä ei puhunut minulle, vaan viranomaiselle osoittaen sanansa kuitenkin minulle.
Lasten haastattelut ovat viikon välein ensi kuussa, mutta heiltä ei suoraan kysytä, missä haluatte asua, vaan kautta rantain noilla samoilla korteilla yritetään selvittää lasten mielipiteitä.
Asianajajan mukaan koko oikeusprosessi ja tuomarin päätös perustuu vain ja ainoastaan lastenvalvojien lausumaan. Tuomarilla ei ole mitään käsitystä, missä mennään ja kumpi olisi parempi vanhempi. Tunnen olevani koneiston rattaissa, roikun mukana, eikä minulla ole enää otetta omasta elämästäni.
Kun olin yksinhaastattelussa, toinen viranomaisista alkoi spekuloida oikeuskäsittelyn jälkeisestä ajasta näin:
"Jos isä häviää huoltajuuskiistan, luuletko, että hän tapaa lapsia sen jälkeen?" Mietin hetken ja sanoin: "En ole varma, mutta jos jättää tapaamatta, eikö se kerro miehen motiiveista jotain." Ja sen jälkeen kuulin uskomattomimman lauseen jota en vieläkään ymmärrä, selittäkää joku minulle, jos ymmärsitte!
"Eikö olisi lasten edun kannalta parempi, että luovuttaisit lähihuoltajuuden isälle ja jatkaisit itse etä-äitinä, jos on epäilys, ettei isä oikeudenkäynnin hävittyään enää tapaa lapsia. Lapsillahan on oikeus molempiin vanhempiin, eikä äidillä ole oikeutettu automaattisesti lähihuoltajuuteen."
Katsoin naista ja olin sanaton. Pyysin häntä toistamaan ajatuksensa. Jos isä on 4 vuotta eron jälkeen tapaamatta lapsiaan päivääkään, yhteishuoltajuudenpurkamisella kiristetty viikonlopputapaamisiin ja uuden naisen löydettyään hänen silmänsä on auenneet isyydelle (13 vuoden sokeuden jälkeen), minun on siirryttävä syrjään vapaaehtoisesti?
Minä hymyilin koko rivistölläni ja kysyin; "Ethän ole tosissasi?" :)
Huoltajuusriita etenee
27
5759
Vastaukset
- ihmetellyt
lastenvalvojien käytöstä.
Olen nimittäin saanut vähän samankaltaisia kommentteja yrittäessäni kysyä heiltä neuvoa. Meillä kun tämä ero on vielä aika tuore asia, mutta haen yksinhuoltajuutta, kun toiseen ei voi yksinkertaisesti luottaa ja hän tekee kaikenlaista jäynää koko ajan minulle. Lastenvalvojan yleisen kommentti on, että "kyllähän lapsella täytyy olla kaksi vanhempaa" ja "kyllä sun täytyy kestää ja joustaa vaan". Puhumattakaan siitä, että hän on perunut kaksi tapaamistamme ilman minkäänlaista yritystä järjestää uutta tapaamista. Ihmettelen tässä vaan, että mikä se lastenvalvojan perimmäinen tarkoitus olikaan? Lasten edun turvaaminen erotilanteessako?? Heh, heh! sanoo hän ja nauraa kakkaisesti!- Epäuskoinen
Itselläni tilanne ón se, että mies on juuri muuttanut pois, lapset on minulla ja jäävät myös. Olemme keskenämme sopineet asian näin. Myös rahapuolesta olemme sopineet. Mitään riitaa ei ole. Kuitenkin moni kehoittaa käymään lastenvalvojalla, joka virallistaisi asiat paperille. Eipä näiden juttujen jälkeen kiinnosta mennä ei. On se helvetti, jos sossuntäti vaikka onnistuis ns pilaamaan kaiken mitä on sovittu. Asiat on nyt hyvin, miksi ottaisin riskin. Jos riitatilanne tai ongelmia tulee eteen esim elareista niin sitten asia eri. Ei kai sinne koskaan ole liian myöhäistä mennä.
- ei kyllä
Epäuskoinen kirjoitti:

lastenvalvoja ehdota mitään muuta kuin mitä vanhemmat on sopineet,elatusmaksuista esittää laskukaavan mukaisen version,muttei sekään mikään
pakollinen noudatettava ole.Minimistä ei kyllä yleensä tingitä (118,15 e/lapsi).
Siis ei nyt kannata uskoa kaikkea mitä täällä sanotaan,meillä ainakin sujui käynti hyvin ja lastenavalvoja ei ollut kenenkään muun puolella kuin lasten.
- kotikäynnit
Lapsen äiti on kiilto silmissä puunannut kotiaan ja yrittää leikkiä äitiä kun kotikäynnille menevät.Normaalisti ei huolehdi lapsesta yhtään minkä vuoksi tässä pisteessä olemmekin.
Meillä tehdään normaali siivous eikä hössötetä liikoja.
Kyllä ammattilaiset näkevät koska koti näyttää kodilta ja koska se on vartavasten kiillotettu vierailua varten.
Meillä ei esitetä minä äitipuolta eikä lapsen isä leiki isää vaan me ollaan ja käyttäydytään kuten aina muulloinkin.
Ei ostella kotia täyteen bratz-nukkeja kuten lapsen äiti vaan touhuillaan niillä leluilla jotka meillä nytkin on.
Lapselta oli kysytty äidin kotikäynnillä että haluaisiko hän asua isän vai äidin luona ja viisivuotias vastasi että haluaa asua isin kanssa.
Olen sitä mieltä että elätte ihan kuin normaalistikkin,kyllä se teeskentely paistaa aina läpi.
Kodin ei tarvitse kiiltää,normaali perussiisteys riittää.
Aika käsittämätön kommentti oli jos isä ei ole lapsiin yhteyttä neljään vuoteen pitänyt kuten ymmärsin.- Jossu
Tasa-arvo on hyvä asia, oli se sitten nais- tai miesnäkökulmaa. Mutta mielestäni tämä lasten parhaalla leikkiminen yhdistettynä tasa-arvoon ja fifty-fifty-jakoon alkaa mennä liian pitkälle.
Ennen puhuttiin lasten parhaasta, jotenkin tuntuu siltä, että lastenvalvojilla on halua muuttaa tilastoja, toimenkuvaansa ja lopputuloksia mediaystävällisempään suuntaan ja maksumiehinä ovat lapset!
Olemme eronneet lähes seitsemän vuotta sitten. Kahdeksana ensimmäisenä lapsellisena vuotenamme olin pesueestani vastuussa yksin. Isällä ei ollut mitään haluja olla läsnä. Sen pystyn todistamaan oikeudessakin. Eron jälkeen hän tapasi lapsiaan eräänä lauantaina kaksi tuntia, jolloin minä kävin läheisessä supermyymälässä, ja kun palasin kotiin, isä oli mennyt ovenkarmit kaulassa huoneeseen, jossa pari vuotias oli lukkojen takana. Sisko olisi avannut oven ruuvimeisselillä, mutta isä päätti hajoittaa oven :) Pikkupentu näki kuukausia asiasta painajaisia. Se oli se tapaaminen ja kerran isä kävi nukkumassa yönsä (00-06) äitinsä sohvalla, samaan aikaan kun lapset olivat yökylässä mummilassa. Nämä tapaamiset siis neljän vuoden aikana jouluaattojen pääateriat ja lahjojen jakamiset, joihin hän ei ollut osallistunut. Emme tienneet edes missä hän asui tuon 4 vuoden ajan.
Alusyksyllä -03 hän alkoi (uhkailin yhteushuoltajuuden purkamisella jos ei tapaa) tapaamaan lapsia joka toinen viikonloppu; joustin tapaamisissa aina kun oli tarvetta, koska mies on yrittäjä ja työteliäs sellainen.
Joulukuussa - 03 hän tapasi uuden naisensa ja tammikuun lopussa -04 alkoi minun arvosteleminen ja lapsia käytettiin viestintuojina. Olin aivan pihalla. Hyvin alkanut lastentapaaminen muutti muotoaan, ja takapiruna oli tämä uusi leidi.
Ensimmäinen turhaksi todettu lastensuojeluilmoitus minusta tehtiin 4/04 ja toinen 6/05, kuukausi ennen (5/05)uusi nainen teki minusta turhaksi todetun kunnianloukkausilmoituksen poliisille.
Epämiellyttävin sivuääni tässä jupakassa on se, koska lapset tietävät prosessista, he osaavat "kiristää" meitä molempia saadakseen haluamansa. Vanhemmuus on solmussa tässä marionettien tanssissa.
Viraston ovensuussa 2.lastenvalvojan lausumat sanat kuitenkin lämmittävät: Ole rauhallinen, ei huoltajuuksia noin vain muutella! :) - todeksi nuo
Jossu kirjoitti:

Viraston ovensuussa 2.lastenvalvojan lausumat sanat kuitenkin lämmittävät: Ole rauhallinen, ei huoltajuuksia noin vain muutella! :)asiat ettei isä ole juurikaan osallistunut lasten elämään,ne vaikuttavat varmasti.
Se mikä isän eduksi lasketaan on se että hänellä on säännölliset tapaamiset vuodesta 2003 eli siis jo parin vuoden näyttö siitä että on kiinnostunut lapsistaan.
Kuitenkin hänellä pitää olla pätevät syyt lähteä ajamaan huoltajuuden vaihtoa.Ilmeisesti asianajaja on sitä mieltä että mahdollisuudet ovat hyvät kun on asiaa lähtenyt hoitamaan.
Mites lapset,kumman luona haluavat asua?
t.ed. - Jossu
todeksi nuo kirjoitti:
asiat ettei isä ole juurikaan osallistunut lasten elämään,ne vaikuttavat varmasti.
Se mikä isän eduksi lasketaan on se että hänellä on säännölliset tapaamiset vuodesta 2003 eli siis jo parin vuoden näyttö siitä että on kiinnostunut lapsistaan.
Kuitenkin hänellä pitää olla pätevät syyt lähteä ajamaan huoltajuuden vaihtoa.Ilmeisesti asianajaja on sitä mieltä että mahdollisuudet ovat hyvät kun on asiaa lähtenyt hoitamaan.
Mites lapset,kumman luona haluavat asua?
t.ed.Sehän tässä nyt harmittaakin, kun itse vaatimalla vaadin ja uhkailin isää keväällä - 03 tapaamaan lapsiaan. Lapsilla oli ikävä isäänsä ja kaipasin hiukan vapaata minäkin. Mies haki lapset joka toinen viikonloppu ja vei katraan äitinsä hoiviin painuen itse työhönsä.
Alkusyksystä - 03 hän aloitti isänroolin harjoittelun omassa taloudessaan. Monesti laitoin viikonlopun ruoat mukaan ja kirjoitin kauppalapun niistä helpoista eineksistä, joista tiedän lasten pitävän. Lopultakin kaikki alkoi sujua kivasti, lopultakin olimme ystäviä, kaiken sen kauheuden jälkeen. Pystyimme puhumaan asioista; jopa exä avasi suunsa ja kertoi, mikä oli suhteessamme mennyt pieleen, hänen mielestään. Kun kuvaan astui vielä uusi rakkaus kummallekin, tuntui elämä hymyilevän.
Kunnes uusi nainen alkoi arvostella minua äitinä, rahankäyttöäni, kasvatustapojani, jopa ulkonäköäni. Minussa ei ollut enää mitään hyvää exän ja nyxän mielestä - ja kaikki tämä tapahtui muutamassa kuukaudessa. Lapsia nainen arvostelee todella rankoin sanoin; vaatetusta, koulumenestystä, käyttäytymistä, vartalonmallia, harrastuksia tai niiden puutetta, kaikkea mahdollista. Jopa pienimmän pisuvahingoista annetaan karkeaa palautetta kuten: "Senkin kusiainen!"
Näille ihmisillekö minun pitää antaa lapseni?
Lapset ovat sekaisin, isä on puhunut heille, kuinka yksinäinen hän on ja kaipaa lapsiaan. Kuitenkaan mies ei 12 päivän aikana pidä mitään yhteyttä lapsiin, vaikka olen heille kännykät sitä varten ostanut. Viime tapaamisviikonloppuna pikkuinen soitti la-illalla 21.30 salaa minulle, pyysi päästä kotiin. Hän pelkäsi, että isä kuulee puhelun. Soitin isälle ja kysyin, mikä on homman nimi (olin jo sitä ennen kysynyt asianajajalta neuvoa, mitä teen), hän käski tulla hakemaan lapsen pois. Sain mukaani kaksi itkevää lasta!
Viranomaisille isä käänsi tapauksen niin, että minun olisi pitänyt antaa hänen hoitaa tilanne. Ihmettelen, mikä tilanne? Isähän käski minun hakea lapsen pois luotaan. En minä tiennyt siellä mitään tilannetta olevan, ja jos oli, mistä se johtui? Siitä, että isä on paskiainen, joka ei osaa olla lasten kanssa lainkaan? [No, en minä noin ajatellut, vaikka mielessä kävi ;)]
Olen vahvoilla, tiedän. Varsinkin, koska ex-anoppi on puolellani, mutta tottapuhuen en jaksa enää kauaa. Olen lukenut liian monta tarinaa niistä äideistä, jotka olivat nk fiksuja, eivät heittäneet kökkäreitä ja hävisivät.
Minua pelottaa, koska en usko enää Suomen oikeuslaitokseen.
Lapset haluavat asua luonani, ainakin vielä, ellen menetä hermojani prosessin takia. - ed.
Jossu kirjoitti:
Sehän tässä nyt harmittaakin, kun itse vaatimalla vaadin ja uhkailin isää keväällä - 03 tapaamaan lapsiaan. Lapsilla oli ikävä isäänsä ja kaipasin hiukan vapaata minäkin. Mies haki lapset joka toinen viikonloppu ja vei katraan äitinsä hoiviin painuen itse työhönsä.
Alkusyksystä - 03 hän aloitti isänroolin harjoittelun omassa taloudessaan. Monesti laitoin viikonlopun ruoat mukaan ja kirjoitin kauppalapun niistä helpoista eineksistä, joista tiedän lasten pitävän. Lopultakin kaikki alkoi sujua kivasti, lopultakin olimme ystäviä, kaiken sen kauheuden jälkeen. Pystyimme puhumaan asioista; jopa exä avasi suunsa ja kertoi, mikä oli suhteessamme mennyt pieleen, hänen mielestään. Kun kuvaan astui vielä uusi rakkaus kummallekin, tuntui elämä hymyilevän.
Kunnes uusi nainen alkoi arvostella minua äitinä, rahankäyttöäni, kasvatustapojani, jopa ulkonäköäni. Minussa ei ollut enää mitään hyvää exän ja nyxän mielestä - ja kaikki tämä tapahtui muutamassa kuukaudessa. Lapsia nainen arvostelee todella rankoin sanoin; vaatetusta, koulumenestystä, käyttäytymistä, vartalonmallia, harrastuksia tai niiden puutetta, kaikkea mahdollista. Jopa pienimmän pisuvahingoista annetaan karkeaa palautetta kuten: "Senkin kusiainen!"
Näille ihmisillekö minun pitää antaa lapseni?
Lapset ovat sekaisin, isä on puhunut heille, kuinka yksinäinen hän on ja kaipaa lapsiaan. Kuitenkaan mies ei 12 päivän aikana pidä mitään yhteyttä lapsiin, vaikka olen heille kännykät sitä varten ostanut. Viime tapaamisviikonloppuna pikkuinen soitti la-illalla 21.30 salaa minulle, pyysi päästä kotiin. Hän pelkäsi, että isä kuulee puhelun. Soitin isälle ja kysyin, mikä on homman nimi (olin jo sitä ennen kysynyt asianajajalta neuvoa, mitä teen), hän käski tulla hakemaan lapsen pois. Sain mukaani kaksi itkevää lasta!
Viranomaisille isä käänsi tapauksen niin, että minun olisi pitänyt antaa hänen hoitaa tilanne. Ihmettelen, mikä tilanne? Isähän käski minun hakea lapsen pois luotaan. En minä tiennyt siellä mitään tilannetta olevan, ja jos oli, mistä se johtui? Siitä, että isä on paskiainen, joka ei osaa olla lasten kanssa lainkaan? [No, en minä noin ajatellut, vaikka mielessä kävi ;)]
Olen vahvoilla, tiedän. Varsinkin, koska ex-anoppi on puolellani, mutta tottapuhuen en jaksa enää kauaa. Olen lukenut liian monta tarinaa niistä äideistä, jotka olivat nk fiksuja, eivät heittäneet kökkäreitä ja hävisivät.
Minua pelottaa, koska en usko enää Suomen oikeuslaitokseen.
Lapset haluavat asua luonani, ainakin vielä, ellen menetä hermojani prosessin takia.Kyllä lapset kertovat totuuden jos ovat sen ikäisiä että heidän kanssaan pystyvät keskustelemaan.
Niinhän meidän tuttu sanoi että oikeudessa ei paina mikään muu kuin se kumpi osaa paremmin valehdella mutta ainakaan me ei sille linjalle lähdetä,sen verran karua faktaa on papereissa jo lapsen äidin osalta joka on myös lastenhuollon tiedossa että en usko meillä olevan mitään hätää.
Henkisesti on erittäin raskasta aikaa,toivotan sinulle jaksamista prosessissa.Meillä oikeusistunto on edessä vielä,saa nähdä kauanko siihen menee.Tuskin ennen vuodenvaihdetta ainakaan mitään tapahtuu. - Jossu
ed. kirjoitti:
Kyllä lapset kertovat totuuden jos ovat sen ikäisiä että heidän kanssaan pystyvät keskustelemaan.
Niinhän meidän tuttu sanoi että oikeudessa ei paina mikään muu kuin se kumpi osaa paremmin valehdella mutta ainakaan me ei sille linjalle lähdetä,sen verran karua faktaa on papereissa jo lapsen äidin osalta joka on myös lastenhuollon tiedossa että en usko meillä olevan mitään hätää.
Henkisesti on erittäin raskasta aikaa,toivotan sinulle jaksamista prosessissa.Meillä oikeusistunto on edessä vielä,saa nähdä kauanko siihen menee.Tuskin ennen vuodenvaihdetta ainakaan mitään tapahtuu.Oikeudenkäynnin aikataulu olikin ainoa tieto, mitä todella olisin kaivannut sosiaalitoimiston tiedonantotapahtumassa.
On turhaa ajanhaaskuuta piirrellä fläppitaululle sukupuita ja siihen sini-punakynällä viivoja lasten tärkeistä ihmisistä, ne olisivat olleet muutamalla sanalla kerrottu. Ja kerrottiinkin perheneuvolan psykologien piirrellessä samaiselle taululle samat asiat vuosi sitten 12 käyntikerran aikana. Turhia psykologisia silmänkääntötemppuja, joihin asialinjalla ei saisi sortua. Osaan ammattini puolesta lukea noita psykologiankreemiin käärittyjä knoppeja, joten sääliksi käy verbaalisesti heikommin pärjäävää ja sosiaalisilta lukutaidoiltaan vaatimattomampaa exääni. No, ehkä hän saa säälipisteitä miehisyydestään ;D
Vuosien saatossa olen mielenkiinnolla seurannut naisten käyttäytymistä exäni läheisyydessä. Komea mies saa osan naisista käyttäytymään ääliön lailla. Noita naisia on 50% väestöstä, mikäli otantaani lähes 20 vuoden kokemuksella on luottamista. Yleensä he ovat lapsettomia, naimattomia ja virkaintoisia vallankäyttäjiä. Ammttiyhdistysaktiiveja ja pikkuesimiesasemassa olevia vanhojapiikoja, karu totuus.
No se siitä, ensi viikolla minä kahvitan sosiaalitädit, kuten nuorimmaiseni erheellisesti sanoo sanoo "Sosialistitädit"
Innostusivatkohan lapset leipomaan korvapuusteja tädeille? Kotiteatteri olisi täydellistä ;D
Kiitos Sinulle "ed." ! :) - voih
Jossu kirjoitti:
Oikeudenkäynnin aikataulu olikin ainoa tieto, mitä todella olisin kaivannut sosiaalitoimiston tiedonantotapahtumassa.
On turhaa ajanhaaskuuta piirrellä fläppitaululle sukupuita ja siihen sini-punakynällä viivoja lasten tärkeistä ihmisistä, ne olisivat olleet muutamalla sanalla kerrottu. Ja kerrottiinkin perheneuvolan psykologien piirrellessä samaiselle taululle samat asiat vuosi sitten 12 käyntikerran aikana. Turhia psykologisia silmänkääntötemppuja, joihin asialinjalla ei saisi sortua. Osaan ammattini puolesta lukea noita psykologiankreemiin käärittyjä knoppeja, joten sääliksi käy verbaalisesti heikommin pärjäävää ja sosiaalisilta lukutaidoiltaan vaatimattomampaa exääni. No, ehkä hän saa säälipisteitä miehisyydestään ;D
Vuosien saatossa olen mielenkiinnolla seurannut naisten käyttäytymistä exäni läheisyydessä. Komea mies saa osan naisista käyttäytymään ääliön lailla. Noita naisia on 50% väestöstä, mikäli otantaani lähes 20 vuoden kokemuksella on luottamista. Yleensä he ovat lapsettomia, naimattomia ja virkaintoisia vallankäyttäjiä. Ammttiyhdistysaktiiveja ja pikkuesimiesasemassa olevia vanhojapiikoja, karu totuus.
No se siitä, ensi viikolla minä kahvitan sosiaalitädit, kuten nuorimmaiseni erheellisesti sanoo sanoo "Sosialistitädit"
Innostusivatkohan lapset leipomaan korvapuusteja tädeille? Kotiteatteri olisi täydellistä ;D
Kiitos Sinulle "ed." ! :)Pahalta näyttää, miksi olet lähtenyt asioiden hyvin ollessa paapomaan entistä paskaa exää,mikään ei tee ennen riitaisesta pesästä kilttiä.Exääsi ei auta kuin niskalaukaus sillä sosiaalitanttojen housutkin se on jo näemmä ajat sitten kastellut.Eivät auta hahmottamiset lapsia,menevät lopullisesti pilalle.Käräjillä eivät kuuntele kumpi on parempi tai huonompi joten
yritä välttää menemästä sinne ja peru koko homma.
Eihän Sinulla ole mitään hätää.Nyxää viiiiirrraa oikein surraa päässä,lukenut varmaan liikaa Camboyn perheen trageriaa new yorkista.Sitäpaitsi ellei nyxä jo ole itse ulosottoviranomainen eli sutka ,saattaa rahanhimo ja ennakoitavissa olevat KEKSITYT ulosottoperusteet saattaa nyxää miehen rinnalla käräjille ja teema on että näytetään sille ämmälle eli Sinulle.Asianajajat sekoittavat jossain vaiheessa ulosottoviraston käräjäoikeuden täytäntöönpanotoimeen,mikäli vastapuolen asianajaja niin vaatii ja sinähän et tiedä ollenkaan yhtään mistä joudut luopumaan ,mitä Sinun pääsi menoksi on kehitelty ja mikä on homman nimi.OLE VAROVAINEN.Ja lisään vielää,että KUKAAN SUOMESSA EI VALEHTELE NIIN PALJON KUIN OIKEUSLAITOS JA SOSIAALIVIRANOMAISET.MUUTENHAN NIITÄ EI TARVITTAISIKAAN. LYKKYÄ TYKÖ LAPSILLE TERVEISIÄ. - Jossu
voih kirjoitti:
Pahalta näyttää, miksi olet lähtenyt asioiden hyvin ollessa paapomaan entistä paskaa exää,mikään ei tee ennen riitaisesta pesästä kilttiä.Exääsi ei auta kuin niskalaukaus sillä sosiaalitanttojen housutkin se on jo näemmä ajat sitten kastellut.Eivät auta hahmottamiset lapsia,menevät lopullisesti pilalle.Käräjillä eivät kuuntele kumpi on parempi tai huonompi joten
yritä välttää menemästä sinne ja peru koko homma.
Eihän Sinulla ole mitään hätää.Nyxää viiiiirrraa oikein surraa päässä,lukenut varmaan liikaa Camboyn perheen trageriaa new yorkista.Sitäpaitsi ellei nyxä jo ole itse ulosottoviranomainen eli sutka ,saattaa rahanhimo ja ennakoitavissa olevat KEKSITYT ulosottoperusteet saattaa nyxää miehen rinnalla käräjille ja teema on että näytetään sille ämmälle eli Sinulle.Asianajajat sekoittavat jossain vaiheessa ulosottoviraston käräjäoikeuden täytäntöönpanotoimeen,mikäli vastapuolen asianajaja niin vaatii ja sinähän et tiedä ollenkaan yhtään mistä joudut luopumaan ,mitä Sinun pääsi menoksi on kehitelty ja mikä on homman nimi.OLE VAROVAINEN.Ja lisään vielää,että KUKAAN SUOMESSA EI VALEHTELE NIIN PALJON KUIN OIKEUSLAITOS JA SOSIAALIVIRANOMAISET.MUUTENHAN NIITÄ EI TARVITTAISIKAAN. LYKKYÄ TYKÖ LAPSILLE TERVEISIÄ."Exän paapominen" oli lasten parhaaksi, halusin, että isä tapaa lapsiaan, vaikka hänellä ei siihen osaamista ollutkaan. Halusin auttaa.
Se, että minulle näytetään kaapinpaikka nyt, on ollut havaittavissa jo alusta alkaen. Nyxän oma pahaolo ja jätetyksituleminen (kosto) on tämän takana. Miksi meillä olisi saanut olla hyvät välit, koska hänellä itsellään on yhteydenottokielto exäänsä. Se että lapsemme ovat pieniä ja meillä on yhteishuoltajuus, ei paina naisen vaa'assa mitään. Ei Armoa ;)
En voi perua Käräjäoikeuteen menemistä. Exä on haasteen alulle laittanut ja viikko sitten hän oli vielä sitä mieltä, että oikeudessa tavataan.
Olen pitänyt 1½ vuotta tarkkaa päiväkirjaa näistä tapahtumista, entisestä perhe-elämästämme en tarvitse muistiinpanoja, ne tapahtumat eivät koskaan häviä muistista. Jonain päivänä kirjoitan tämän kummitustarinan kirjaksi: "Sosiaalitoimen perhetyö, oikeuslaitos ja lapsen paras", tai; "Rikos - lähiäitiys".
Aloitan kirjani tyypillisellä viranomaisen lausahduksella: Eihän sinulla ole mitään pelättävää jos kaikki on kunnossa. Pohdinta jatkuu näin: Mutta onko viranomaisella "kaikki kunnossa" pitääkö minun pelätä häntä? - voih
Jossu kirjoitti:
"Exän paapominen" oli lasten parhaaksi, halusin, että isä tapaa lapsiaan, vaikka hänellä ei siihen osaamista ollutkaan. Halusin auttaa.
Se, että minulle näytetään kaapinpaikka nyt, on ollut havaittavissa jo alusta alkaen. Nyxän oma pahaolo ja jätetyksituleminen (kosto) on tämän takana. Miksi meillä olisi saanut olla hyvät välit, koska hänellä itsellään on yhteydenottokielto exäänsä. Se että lapsemme ovat pieniä ja meillä on yhteishuoltajuus, ei paina naisen vaa'assa mitään. Ei Armoa ;)
En voi perua Käräjäoikeuteen menemistä. Exä on haasteen alulle laittanut ja viikko sitten hän oli vielä sitä mieltä, että oikeudessa tavataan.
Olen pitänyt 1½ vuotta tarkkaa päiväkirjaa näistä tapahtumista, entisestä perhe-elämästämme en tarvitse muistiinpanoja, ne tapahtumat eivät koskaan häviä muistista. Jonain päivänä kirjoitan tämän kummitustarinan kirjaksi: "Sosiaalitoimen perhetyö, oikeuslaitos ja lapsen paras", tai; "Rikos - lähiäitiys".
Aloitan kirjani tyypillisellä viranomaisen lausahduksella: Eihän sinulla ole mitään pelättävää jos kaikki on kunnossa. Pohdinta jatkuu näin: Mutta onko viranomaisella "kaikki kunnossa" pitääkö minun pelätä häntä?neuvon kumminkin kokemukset läpikäyneinä,että kannattaa koko suvulle hankkia rikosilmoitusten sarjakortti se tulee edullisemmaksi kuin yksitellen tehdyt kuulustelut, mikäli nyxä äityy kostonhimossaan yhä enemmän.
asianajajan ammatinvalintaan joutuu ihminen uravalinnassaan siinä tapauksessa,ettei keksi enää mitään
voi kun antaisivat perheellesi rauhan koska lapset tarvitsevat äitiään tänä rupisen kamalan kovana aikana kun turvattomuus enenee ja joka kolmas nuori on saanut jo elämänmallinsa kadulta.
Sosiaalitantat eivät ole pitämässä kädestä heitä,kun kirveet makuuhuoneissa heiluvat,kertoo jokaisten päivien iltalehdet.
- Iski
asianajaja jos tommosia suustaan päästelee.Kuten olen jo useasti todennut,niin ei se tuomari yksin päätä jos asianajajasi älyää vaatia lautamieskäsittelyn.Itse ainakaan en luottanut päätöstä yhden ihmisen varaan,vaan nyt oli päättämässä neljä ihmistä.Voipi se lapsen etukin paremmin toteutua,kun on useamman ihmisen näkökanta asiaan.
Toiseksi.Lapsenvalvoja/sosiaalitoimisto esitti kyllä oman näkemyksensä,mutta ainakin meidän tapauksessa sitä ei tulkittu kuin raamattua.Ennemminkin kuultiin ja uskottiin valan vannoneita todistajia jo vuosien ajalta,kuin sossun parin tapaamis kerran perusteella värkkäämään lausumaan.- Jossu
Asianajajajani on paras, joka paikkakunnalla on saatavilla ja erikoistunut huoltajuusriitoihin, hän voittanut lähes jokaisen huoltajuusjuttunsa. Hän tekee asiassani yhteistyötä kahden muun asianajajan kanssa, jotka lukevat ja kommentoivat joka paperin joka asiaan liittyy.
Keitä sinä käytit todistajina? Mitä näyttöjä sinun oli annettava ollaksesi vakuuttava. Oliko todistajat sukulaisia, ystäviä, viranomaisia, naapureita, harrastusten piiristä, työtovereita, esimies,lasten ystävien vanhempia, opiskelutoveri.. Keitä minun kannattaa vaivata oikeuteen saakka?
Minulle ei jää Musta-Pekka viimeiseksi käteen, niin olen päättänyt! - Iski
Jossu kirjoitti:
Asianajajajani on paras, joka paikkakunnalla on saatavilla ja erikoistunut huoltajuusriitoihin, hän voittanut lähes jokaisen huoltajuusjuttunsa. Hän tekee asiassani yhteistyötä kahden muun asianajajan kanssa, jotka lukevat ja kommentoivat joka paperin joka asiaan liittyy.
Keitä sinä käytit todistajina? Mitä näyttöjä sinun oli annettava ollaksesi vakuuttava. Oliko todistajat sukulaisia, ystäviä, viranomaisia, naapureita, harrastusten piiristä, työtovereita, esimies,lasten ystävien vanhempia, opiskelutoveri.. Keitä minun kannattaa vaivata oikeuteen saakka?
Minulle ei jää Musta-Pekka viimeiseksi käteen, niin olen päättänyt!oikeuteen sellaisia ihmisiä,jotka tietävät asioiden todellisen luonteen ja haluavat sen kertoa.Olkoon sun ystävä naapuri tai vastapuolen naapuri tai joku muu henkilö,joka pystyy osoittamaan todistuksellaan sinun paremmuuden huoltajana ja vastapuolen heikkouden.Todistamaan vastapuolesta joitakin "huonoja" asioita(alkoholi,väkivaltaisuus tai jokin muu huono käytös lapsia kohtaan)
Itselläsi ei saa olla "luurankoja" kaapissa,koska aivan varmasti otetaan oikeudessa esille.Ole ehdottoman REHELLINEN,rauhallinen ja luotettavan oloinen,kuten myös sinun todistaja/todistajat.Eli ole oma itsesi.Niin minäkin olin.Näyttelyllä ja valehtelulla ei pitkälle pötki.
Käytin kolmea,vastapuoli yhtä todistajaa.
Itsellä huippu juristi= very kallis,vastapuolella hänelle ilmainen oikeusavustaja.Lapsen etua ja parasta siellä tavoiteltiin ja olen sitä mieltä että se myös toteutui.
- kanuunamamma
Tsemppiä Jossu!!
(minulla ei näistä asioista ole minkäänlaista kokemusta, joten en osaa oikein mitenkään kommentoida. Toivon että kaikki menee kuitenkin hyvin. Paljon jaksamista sinulle)- Jossu
Kiitos Kanuunamamma, kova on koulu, mutta ehdoitta ajattelin läpi mennä ;)
Tiedätkö, tällaisia tapahtuu vain Karpolla On Asiassa. Olen nenääni nyrpistellen ollut aina sitä mieltä, että ihminen on oman onnensa seppä ja kun oikein elää, saa kirkkaimman kruunun. Ja paskat, sanon minä. Tässä nähdään, mikä on ihmisen oikeus sen jälkeen kun katkaisee kiusaajalta kädet! Suomen oikeuslaitos ja lastevalvojat antavat "lapsen oikeudesta kumpaankin vanhempaan" kiusaajalle uuden tavan kiusata. Millä minä todistan asioita, jotka ovat ympäristölle salaisuuksia? En millään. Nyt mennään onnella, tiedosta ei enää ole kyse.
Toivon sydämestäni ettei kukaan toinen äiti joudu tähän myllytykseen. Tässä ei Tamin opitkaan auta. Joukkueeni (alamittaisilla miehitetty) on kentällä ilman suojuksia, taklata ei saa ja maali on vahditta. Ja vastapuoli huitoo korkeilla mailoilla minkä kyynärpäätaktiikaltaan ehtii.
Tekisi mieleni käyttää likaisia keinoja ja vaihtaa vastapuolen energiajuomapulloihin risiiniöljyä ;) - peliin
Jossu kirjoitti:
Kiitos Kanuunamamma, kova on koulu, mutta ehdoitta ajattelin läpi mennä ;)
Tiedätkö, tällaisia tapahtuu vain Karpolla On Asiassa. Olen nenääni nyrpistellen ollut aina sitä mieltä, että ihminen on oman onnensa seppä ja kun oikein elää, saa kirkkaimman kruunun. Ja paskat, sanon minä. Tässä nähdään, mikä on ihmisen oikeus sen jälkeen kun katkaisee kiusaajalta kädet! Suomen oikeuslaitos ja lastevalvojat antavat "lapsen oikeudesta kumpaankin vanhempaan" kiusaajalle uuden tavan kiusata. Millä minä todistan asioita, jotka ovat ympäristölle salaisuuksia? En millään. Nyt mennään onnella, tiedosta ei enää ole kyse.
Toivon sydämestäni ettei kukaan toinen äiti joudu tähän myllytykseen. Tässä ei Tamin opitkaan auta. Joukkueeni (alamittaisilla miehitetty) on kentällä ilman suojuksia, taklata ei saa ja maali on vahditta. Ja vastapuoli huitoo korkeilla mailoilla minkä kyynärpäätaktiikaltaan ehtii.
Tekisi mieleni käyttää likaisia keinoja ja vaihtaa vastapuolen energiajuomapulloihin risiiniöljyä ;)Meillä tilanne: käräjäoikeuden päätös:lapset isälle asumaan ja äiti sai etävanhemmuuden.
Syitä ei mitään erikoisia,mutta lastenvalvojat ottivat isän siipiensä suojaan.Sisarukset erotettiin,äidille jäi 2 isompaa lasta edellisestä liitosta.
Siis kaikki peliin,itsekin olin niin naiivi,että mitään pahaa en isästä sanonut,toisin kuin isä,joka sylki kaikki valheet sossujen naamalle.
Nyt menossa hovioikeuteen.Tiedän ettei isä selviä kahden lapset lähihuoltajana. - lisää..
peliin kirjoitti:
Meillä tilanne: käräjäoikeuden päätös:lapset isälle asumaan ja äiti sai etävanhemmuuden.
Syitä ei mitään erikoisia,mutta lastenvalvojat ottivat isän siipiensä suojaan.Sisarukset erotettiin,äidille jäi 2 isompaa lasta edellisestä liitosta.
Siis kaikki peliin,itsekin olin niin naiivi,että mitään pahaa en isästä sanonut,toisin kuin isä,joka sylki kaikki valheet sossujen naamalle.
Nyt menossa hovioikeuteen.Tiedän ettei isä selviä kahden lapset lähihuoltajana.-mikä oli alkutilanne oikeuteen menohetkellä? Muuttuiko siis jotain lastwen elämässä, vai oliko ero silloin ihan juuri tapahtunut?
Millä perusteella, sossunko puoltamisen vain, isä sai huoltajuuden...
Kyselen, sillä itse samassa liemessä, vastapuoli haastoi yllättäen opikeuteen ja haluaakin lapsen itselleen ja vielä yksinhuoltajuuden, vaikka ei mitään ongelmia tapamisissa ym. - kerron lisää
lisää.. kirjoitti:
-mikä oli alkutilanne oikeuteen menohetkellä? Muuttuiko siis jotain lastwen elämässä, vai oliko ero silloin ihan juuri tapahtunut?
Millä perusteella, sossunko puoltamisen vain, isä sai huoltajuuden...
Kyselen, sillä itse samassa liemessä, vastapuoli haastoi yllättäen opikeuteen ja haluaakin lapsen itselleen ja vielä yksinhuoltajuuden, vaikka ei mitään ongelmia tapamisissa ym.eli meillä ero 2 vuotta sitten,lähdin isän pahoinpitelyn vuoksi kotoa.Asunto meni myyntiin,isä osti asunnon ihan läheltä,itse muutin ihan lähelle myös vuokralle,kunnes päätin muuttaa 25 km päähän mistä ostin tontin ja rakennutan omakotitalon.
Tehtiin olosuhdeselvitys ja sossut puolsivat isää siksi kun lapsien asuinpaikka muuttuu (3 ja 5 vuotiaat lapset kyseessä siis)
Sossun lausunnon mukaan lähihuoltajuus isälle koska olot vakiintuneet????
Vaikka olen hyvä äiti ja keväällä valmistuu iso omakotitalo.
Isä ihan hullu nyt,kiusaa kaikin mahdollisin tavoin minua.
Ei ylim.tapaamisia,ei soittolupaaa lapsille ei mitään ylimääräistä.
Isä manipuloi lapsia tyyliin:xxxxpaska mies(uusi onneni)
Isä näyttelee keskisormea ystävilleni lapsien läsnäollessa ja uudelle onnelleni.
Isä räkinyt lapsien nähden päälleni
isä tekee kaikkensa että elämäni olisi helvettiä(on tämän sanonut)
Nyt vaan odotan että asia menee hovioikeuteen ja voin todistaa isän temput,onneksi on todistajia.
Siis näin tässä suomen maassa,se joka on ilkein,joka on väkivaltainen ja hullu,saa kaiken koska on vahvempi.Itse olin vaan liian kiltti ja päästin asiat tähän jamaan,älä sinä tee samaa vaan taistele oikeuksistasi,itsekin olen sen jo aloittanut.
- kamalaa
tiedän, mitä elämässäsi on, siis ainakin osaan rinnastaa.
Tilanteeni sama.Vaikka en tosin tiedä tilanteestasi muuta, kuin mitä juuri luin...
Tuntuu tosiaan, että joku muu , kummitus tai muu käsinkoskematon, määräilee elämästäni... vaikka ainoastaan totuutta puhun, niin kuka uskoo... vastapuoli puhuu omaa "totuuttaan" ja ulkopuoliset uskoo sen minkä uskovat. Tuntuu todella tyhjältä. Välillä ajattelen, että ei kai nyt mikään oikeuslaitos voi muuttaa lapsen asuinpaikkaa yhtäkkiä kesken koulun ( ala-asteikäinen) toiselle paikkakunnalle, kun kertya ei huoltajuuteen liittyvää ongelmaa ole, vain exän loputon katkeruus. Välillä olen niin epävarma, että itken.... ja rahaa on mennyt jo nyt, vaikka kaikki on vasta siinä vaiheessa, että sossuntätejä odotellaan kahville... niin minulta 1600euroa! ja tuntuu ettei turhempaan voi enää rahojaan laittaa, lapselle sillä olisi saanut jo vaikka mitä...Todella epätoivoista!
Tsemppiä sulle, olisi kiva varmaan jaaritella yhteisestä tuskasta... - puhuu
nyt suulla suuremmalla!
Oikeudessa katsotaan koko kokonaisuus, ei lastenvalvoja tms yksin mitään päätä.- Jossu
Aamuhuuruisessa autossa istuin ja laskeskelin, eikö ~5250:lla herätyllä aamulla ja parilla tuhannella herätyllä keskiyöllä ole mitään painoarvoa, kun arvo(te)taan vanhemmuutta.
Minä olen äitiyden valinnut, pestini huolella - vaikkakin joskus väsyneenä, hoitanut. Voiko kukaan (Kukaan tarkoittaa Kukaan muu kuin lapseni) vaatia minua luopumaan virastani, ennen kuin työ on tehty?
Ei ls-viranomainen yksin päätäkään, mutta hän osoittaa tien, jota pitkin tuomari tarpoo, sokkona. Onko tuomarilla lasipallo, josta hän katsoo menneet ja tulevat?
Mielestäni sosiaaliviranomainen leikkii ihmiskohtaloilla, lasteni ja minun loppuelämälläni.
Olen siinä vaiheessa prosessia, etten enää välitä. Olen tyyni kuin viilipytty, kermaa pinnalla ja alla venyvää hapanta maitoa :)
- Jossu
Tädit kävivät, joimme kahvia ja puhuimme niitä näitä; hiukan loskaisesta säästäkin - 1½ tuntia. Lapsia kuullaan sosiaalitoimistossa ensi viikon aikana. Siitä se lähtee.
(Tänkkaad, ei nosteltu kortteja pakasta)
Ps, pakaste-einespullat paloivat ja muistin aikataulun tunnin myöhäisemmäksi, siivous oli pa-has-ti kesken tätien ilmestyessä ovelle :D- turhaa
Ei niitä lattialla olevia roskia katsella vaan kämpän yleisilmettä. Ja koska kaikki kuitenkin tietävät ajan milloin tullaan, niin muutamaa asiaa toki vaivihkaa vilkaisevat =D.
Kuinka moni on vilkaissut viimeaikoina pölyt ovilistan tai taulun yläpuolelta? Entäs vesihanojen ympärystön juuresta, onko kalkkia? Onko wc pöntön päällä tai vesilukon juuressa pölyä tms.? Tokihan roska-astioiden ympäristö on pesty desinfioivalla aineella? Niin ja vielä joka kodin hassu juttu: Vilkaiseppa lampunvarjostimen päälle tahi lampputuulettimen lapojen päälle...
Pöly ei tapa ketään vaan jokainen tietää menneessään vieraasen kämpään jo jotain ihmisestä joka asuu siellä. Vertaappa vaikka poikamiehen ja etäisän kämppää. Päälepäin lähes samanlaisessa tilanteessa vaan toisella on lapsi. - x..
muistit aikataulun oikein, mutta tulivat tahallaan liian aikaisin.
Pysyttelin aina niin kaukana sossusta, miehen uudesta ja naapureistakin kuin pystyin, aavistin, että yh joutuu helposti vaikeuksiin.
Köyhänä ja ilman turvaa sitten elettiinkin.
Huh, onneksi on nuo ajat ohi.
Lapset on OK, mutta oma terveys kaikesta huononi.
Vielä pahemmin terveys olisi mennyt, jos olisin menettänyt lapset.
Tollaset korttipelleilyt on ihan naurettavia, kyllä olet farssiin joutunut.
Parempi olis, että käyttäisit tuon vaivan, stressin, ajan ja rahan lasten hyväksi, miksei nää kummat valvojat ja se isä ja sen uusi voi sitä tajuta. - Jossu
x.. kirjoitti:
muistit aikataulun oikein, mutta tulivat tahallaan liian aikaisin.
Pysyttelin aina niin kaukana sossusta, miehen uudesta ja naapureistakin kuin pystyin, aavistin, että yh joutuu helposti vaikeuksiin.
Köyhänä ja ilman turvaa sitten elettiinkin.
Huh, onneksi on nuo ajat ohi.
Lapset on OK, mutta oma terveys kaikesta huononi.
Vielä pahemmin terveys olisi mennyt, jos olisin menettänyt lapset.
Tollaset korttipelleilyt on ihan naurettavia, kyllä olet farssiin joutunut.
Parempi olis, että käyttäisit tuon vaivan, stressin, ajan ja rahan lasten hyväksi, miksei nää kummat valvojat ja se isä ja sen uusi voi sitä tajuta.Kieltämättä juuri nyt kun pitäisi olla rauhallinen ja tasapainoinen äiti, olen ollut alamaissa enkä jaksanut paljoakaan lapsia huomioida. Mutta! Olen ajatellut, jos tästä prosessista selviän ehjin nahoin, olen oman elämäni voittaja ja painan päähäni laakeriseppeleen. Kaikki muu elämä, jolla tarkoitan sosiaalista elämää out there, sitä ei ole; en ole kykenevä seurustelusuhdetta edes ajattelemaan. Ystävät onneksi ymmärtävät paineeni ja ovat taustalla olemassa, vaikka en heitä jaksakaan muistaa kuin pahimmassa mielenaallokoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475875
- 495361
- 513746
- 143695
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1003441- 313146
- 592894
- 592766
- 552413
- 381864