Pankin visio

jos tarjotaan tasakoroista lainaa tosi pitkiksi laina-ajoiksi, niin eikö silloin ole pankin laskelmien mukaan todennäköistä, että korot eivät nyt ihan älyttömiksi nouse?

Vai onko pankki miettinyt homman niin, että tarjoaa sitä lainaa sitten tappiolla, jos inflaatio voimistuu?

Vai liittykö tämä mitenkään mihinkään? Oma laina on kyllä sitä luokkaa, että saa olla aika iso koronnousu, ennen kuin ahdinko tulee.

Olen tavallinen ihminen, enkä juuri ymmärrä talousasioita. Silti uskon järjellä selviäväni.
111536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Enneen romahdusta, ei ne tosiaan tappiota meinaa tehdä.

Äänestä

Pankki joka lupaa kiinteäkorkoista lainaa pitkällä maksuajalla on saanut tehtyä itse hyvän lainadiilin. Kyseinen pankki on voinut saada esimerkiksi 1 000 000 000e lainaa 2% korolla jolloin pankille on yhdentekevää nousevatko korot. Pankki yrittää vain saada rahat eteenpäin mahdollisimman nopeasti, koska eteenpäin lainaamattomasta rahasta tulee jatkuvasti tappiota. Yleensähän näissä pitkissä tasakorkoisissa lainoissa on ehto ettei lainasummaa saa maksaa etukäteen takaisin, tai lainanottajalle lankeaa korkojen suuruinen sakko. Toivottavasti selvitti :)

Äänestä
  • Pankit vain välittää rahaa. Kun korot nousee, jotuu pankkikin lainaamaan sitä kalliimmalla, joten tyrkyttää sitä myös eteenpäin kalliimmalla. Pankki ei missään nimessä ole se joka häviää.

    Äänestä

  • Bank kirjoitti:

    Pankit vain välittää rahaa. Kun korot nousee, jotuu pankkikin lainaamaan sitä kalliimmalla, joten tyrkyttää sitä myös eteenpäin kalliimmalla. Pankki ei missään nimessä ole se joka häviää.

    Kyllähän pankitkin tekevät pahoja taloudellisia virhearviointeja.

    Jos muistat 90-luvun laman ja pankkikriisin, niin ymmärrät ettei kukaan, edes alan ammattilainen, ole aina oikeassa.

    Rahan tuottoon liittyy aina riski. Pankille se on usein luottotappioriski, mutta muitakin möhläilyjäj tuli nähtyä 90-luvulla. Valuuttakauppa se vasta taitolaji on verrattuna osakekauppaan.

    Tällä hetkellä kaikilla menee hyvin, mutta entä sitten kun musiikki loppuu. Joku jää ilman tuolia, näin se on aina ollut. Jonkun pitää maksaa, ilmaisia lounaita ei ole eikä tule.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    sai alkunssa. Taustalla oli nurkanvaltaus liikepankeissa.

    Äänestä

  • Bank kirjoitti:

    Pankit vain välittää rahaa. Kun korot nousee, jotuu pankkikin lainaamaan sitä kalliimmalla, joten tyrkyttää sitä myös eteenpäin kalliimmalla. Pankki ei missään nimessä ole se joka häviää.

    Mutta kuka tämän ison summan rahaa on lainannut pankille? Tuskinpa tämäkään lainaaja tyhmä on.

    Jos heille on kannattavaa lainata pankille iso summa rahaa vaikkapa 2% korolla niin tuskinpa korkojen nousu silloin on kovinkaan todennäköinen.

    Äänestä

  • Banken kirjoitti:

    Köyhä vuokralainen, joka pitää koko omaisuuttaan, siis sitä 2.000.- euroa säästötilillä 1.5% korolla on tässä hommassa se lainaaja ja maksumies.

    Äänestä

  • Banken kirjoitti:

    Mutta kuka tämän ison summan rahaa on lainannut pankille? Tuskinpa tämäkään lainaaja tyhmä on.

    Jos heille on kannattavaa lainata pankille iso summa rahaa vaikkapa 2% korolla niin tuskinpa korkojen nousu silloin on kovinkaan todennäköinen.

    No ei kai se tyhmä olekaan. Pankki voi laskea liikeeseen esim joukkovelkakirjalainoja. Ketä tahansa voi sitten lainata pankille rahaa tiettyyn korkoon. Eihän se lainaaja häviä jos korot nousee, tienaa vain vähemmän. Jos joku jossain lainaa jollekin NYT halvalla, ei se todellakaan tarkoita että tämä joku olisi sellainen guru joka tietäisi korkotason seuraavalle 20 vuodelle.
    Markkinat määrää rahalle hinnan, jokainen sitten miettii ottaako vai antaako lainaa sillä hinnalla. Parempi se on antaa lainaksi pienemmälläkin koroilla kuin pitää tyynyn alla.

    Äänestä

"niin eikö silloin ole pankin laskelmien mukaan todennäköistä, että korot eivät nyt ihan älyttömiksi nouse?"

juuri näin...

Äänestä

...vain tuote! Eli kyseinen pankki on ostanut sopivasti summan x rahaa, jonka se myy "tasakorkoinen laina" tuotteena ulos. Se että tuote on lanseerattu nyt markkinoille johtuu siitä, että koronnostopaineita on. Muutenhan kyseisen laista tuotetta ei kannata lanseerata, ellei ajankohta ole sopiva...

Äänestä
  • Koronnostopaineita on, vai ihmisillä pelkoja korkojen nousemisesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

3,75 tai mikä lienee kirjoitti:

jos tarjotaan tasakoroista lainaa tosi pitkiksi laina-ajoiksi, niin eikö silloin ole pankin laskelmien mukaan todennäköistä, että korot eivät nyt ihan älyttömiksi nouse?

Vai onko pankki miettinyt homman niin, että tarjoaa sitä lainaa sitten tappiolla, jos inflaatio voimistuu?

Vai liittykö tämä mitenkään mihinkään? Oma laina on kyllä sitä luokkaa, että saa olla aika iso koronnousu, ennen kuin ahdinko tulee.

Olen tavallinen ihminen, enkä juuri ymmärrä talousasioita. Silti uskon järjellä selviäväni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu