Rotta puree mitä tehdä?

Rottafani

Hankin itselleni juuri kaksi uros rottaa seuraksi kahdelle urokselle. Rotat ovat eri terraarioissa.
Uudet rotat sain ilmaiseksi eräältä naiselta. Rotat ovat 6 kk vanhoja. Yksi on albiirotta ja toi black. Eilen koitin antaa uusien tulokkaiden haistella kättä, jolloin albiino alkoi nuukia kiihkeästi kättä, yht äkkiä se vaan tarttu hampailla sormeen kiinni ja teki vuotavan haavan. Säihkädin pahasti. Tuntia myöhemmin se tarrasi sittén miesystäväni sormeen kiinni. Mitä tehdä kun rotta puree? Auttaako mikään? En uskalla koskea niihin enää. Pitääkö ne rotat lopettaa?

10

3824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rotta

      Tuohon sun tilanteeseen on vaikea sanoa mitään.En kuitenkaan heti menisi viemään rottia piikille.Voihan olla että rotat ovat vielä sen verran ujoja ja pelokkaita, että ne vieroksuvat sinua.Kysyitkö miksi nainen antoi rotat ilmaiseksi?

      • Riikka

        Käyppä kesyrottayhdistyksen sivuilla ja juttele siellä keskustelussa rottaihmisten kanssa. Tästä aiheesta löytyy myös jo aiempia keskusteluja:) Älä nyt noin herkästi menetä toivoasi. Rotat ovats sinulle vieraita ja sinä niille, joten pureminen on ihan ymmärrettävää joskaan ei rotilta niin tavallista:) Mullekkin voit mailata jos haluat neuvoja. Itselläni asustaa tällä hetkellä 8 urosta ja kokemusta on myös tuosta agressiivisuudesta. [email protected]

      • Rottafani

        Rotat sain häneltä ilmaiseksi siksi, koska nämä pojat eivät tulleet toimeen erään vanhemman uroksen kanssa. Olen soitellut eläinsuojelijoille asiasta, minulla olisi vielä oikeus saada rotat takaisin entiselle omistajalle. Mutta kun entinen ei ota niitä takaisin. Ellei hän hae 2 vk sisällä rottia takaisin , voi juttu mennä oikeuteen "viallisen ns.kauppatavaran" myymisestä. (näin sanoi eläinsuojelija minulle)

      • Rottafani
        Riikka kirjoitti:

        Käyppä kesyrottayhdistyksen sivuilla ja juttele siellä keskustelussa rottaihmisten kanssa. Tästä aiheesta löytyy myös jo aiempia keskusteluja:) Älä nyt noin herkästi menetä toivoasi. Rotat ovats sinulle vieraita ja sinä niille, joten pureminen on ihan ymmärrettävää joskaan ei rotilta niin tavallista:) Mullekkin voit mailata jos haluat neuvoja. Itselläni asustaa tällä hetkellä 8 urosta ja kokemusta on myös tuosta agressiivisuudesta. [email protected]

        En tiedä soveltuvatko ne koskaan seuraani. Täytyy harkita todellakin lopetanko ne vai en.

      • Leena
        Rottafani kirjoitti:

        ...lopettamista harkitse! Rottien kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä, joten ei pidä heti lopettaa niitä jos purevat. Olisiko käsissäsi ollut joku rotille epämiellyttävä haju? Pörhistivätkö ne karvojaan ennen kuin purivat? Olitko its etäysin varmasti rauhallinen etkä hermoillut rottien lähellä?

        Rotille hajut ovat tärkeämpiä kuin moni tulee äkkiseltään ajatelleeksi. Rotat hahmottavat maailmansa pitkälle hajujen avulla ja pelottavan hajun kohdatessaan esim. ihmisen kädessä ne voivat purra.

        Jos rotat pörhistivät karvojaan ennen puremista ja mahd. "sähisivät", ne ovat todennäköisesti aggressiivisia, mutta jos rotta vain nopeasti puri ja pakeni, se pelkäsi ja puri sen takia.

        Aggressiivisuuteen voi kastrointi auttaa neljän viikon sisällä toimenpiteestä. Sitä voisi harkita rottiesi kohdalla, koska ne ovat käsittääkseni sopivan ikäisiä leikkaukseen - aikuisia mutta niin nuoria etteivät narkoosin riskit ole yhtä suuret kuin esim. 2-vuotiaalla rotalla.

        Arkojen rottien kohdalla tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja myös itsevarmuutta roppakaupalla. Mulla oli toinen ensimmäisistäni sen luonteinen, että jos ihminen ei osannut käsitellä rottia itsevarmasti ja oikein ottein, rotta hermostui pian ja saattoi purra. Yleensä se ensin pörhisteli ja sitten vasta näykkäisi. Tosissaan se ei purrut ikinä, lähinnä vain varoitukseksi, kertoakseen että "älä tule". Rotilla ei ole kovin paljon muita keinoja kuin hampaat kertoa, että nyt just ei ole sopiva hetki hellimiseen ja muuhun lähentelyyn ihmisen taholta. Rottasi saattoi yrittää kertoa juuri tätä. Toisaalta rottasi ovat jo aikuisia ja uroksia, joten ne saattoivat stressaantua kodin vaihtumisesta niin, että purivat. Yleensä rotat sopeutuvat melko nopeasti uuteen kotiin, mutta aikuisilla macho-uroksilla tottuminen voi kestää jopa useita viikkoja. Uudet hajut, uudet ihmiset, kaikki uutta ja osin pelottavaa, osin ärsyttävää.

        Joskus aggressiivisuus on merkki aivokasvaimesta, mutta kasvaimet yleensä ovat harvinaisia alle vuoden ikäisillä rotilla, joten tuskin syy on tämä.

        Älä siis vielä lopeta rottiasi vaan mieti miksi ne purivat ja tee sen mukaan - vie kastroitavaksi, opettele itsevarmuutta, ole aina erittäin kärsivällinen ja vältä rotille epämiellyttäviä hajuja käsissäsi!

      • Garm
        Leena kirjoitti:

        Minulla oli (on) myös ongelmia purevan rotan kanssa. Pureminen johtuu joko siitä, että kätesi haisevat ruualta tai joltain mikä ärsyttää rottaa. Toinen vaihtoehto on aggressiivisuus. Oma rottani sähisee ja paukkuu aina häkin siivoamisen jälkeen, eli se liittynee reviirin vartioimiseen. Mitenkään raivopäänä se ei pure, eli sen kanssa kyllä pärjää ja se antaa silittää itseään ja tulee syliin, mutta ei halua että se otetaan käteen. (paitsi oudossa paikassa se hyväksyy senkin) Kannattaa odotella, että rotta tutustuu uuteen asuinpaikkaansa ja yritä itsekin tutustua siihen paremmin; ei kai se rotta mitenkään varoittamatta käteen kiinni käy? Aiemmin minulla oli myös rotta joka puri, mutta se tapahtui ainoastaan yhden kerran (myös häkin pesemisen jälkeen) Muuten sekin kaveri oli kesy ja leppoisa kuin mikä!

      • Rottafani
        Garm kirjoitti:

        Lopetin jo rotat, koska selvisi niiden agressiivin lisäksi, että niillä oli henkisiä vikoja ja ne ontuivat oudosti. Entinen omistaja hankkiutui rotista tahallaan eroon. Tämä entinen omistaja ei halunnut lopettaa rottia itse ja tuuppasi ne minulle muka kauppamielessä, jotta ei itse joutuisin maksamaan kallista lopetusta. Ne pääsiväy nut eroon tuskista. =( En olisi niin halunnut käyvän, mutta niillä näytti olevan jotain itikoitakin turkissa jne. Parempi näin.

      • Jenni

        "Itikat" turkissa on kyllä helppo vaiva hoitaa pois. Ontuivat oudosti? Olisiko ehkä ollut syytä selvittää mistä mahtoi johtua? Ehkäpä siinä olisi ollut syy äksyilyynkin...
        Jälkeenpäin on inha jossitella, mutta kylläpä taas pistää vihaksi, kun nuoria eläimiä lopetetaan tuosta noin vaan..

    • tähtisilmä

      sun rotat puri kai siksi että jos työnsit kätesi niitten häkkiin ni se on niitten reviriä ei se olis varmaankaan kivaa joa sä olisit pieni rotta ni mä työntäisin kätenni sun häkkiis.. häkki on niitten reviiriä.. meillä on yks naaras rotta...

    • Anonyymi

      No se saattaa johtua vain siitä että jos ne on juuri tullut että ne vain aristavat koska olet uusi ihminen niille. Ja kannattaa kysyä siltä naiselta että miksi antoi rotat ilmaiseksi että oliko niissä esim jotain tauteja tai että ne eivät vaan ole käsikesyjä.Ja jos ei rotta pullistele sulle niin silloin se yleensä tarkoittaa sitä että se suojelee sen reviiriä tai siitä että ne ei vielä tunne sua. Mut toivon että rotat kesyyntyy ja pääset touhuamaan niiden kanssa💕

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      199
      1947
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1411
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe