puolestaan. Jos näitä keskusteluja ottaisi tosissaan niin kyllä todella on ihmettelemistä miten toyota johtaa myyntitilastoja! Kyllä kokemukset kertoo mikä on toimiva ja luotettava kulkupeli. Ainakin omalla kohdalla olen havainnut toyotien hyvän laadun kun työskentelee monimerkkikorjaamossa.
Myyntitilastot
puhukoot
261696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
vaikka Saksan myyntitilastoja. Siellä ymmärretään autoista paljon enemmän.
Saksassa suositaan saksalaista, Ranskassa ranskalaista. Ruotsissakin ruotsalaiset merkit lienee korkeammalla kuin muissa maissa?
Ja ílmasto-olosuhteet ovat samanlaiset?
Ja verotus samanlaista?
Mitä muuten tuijottaa saksan tilastoa. Miksei samalla koko maailman tilastoja?
ikääntyneet (= yli 50 v) osaavat tehdä hyviä autokauppoja (= ostavat Toyotaa) mutta työelämässä heidän viisauttaan ja kokemustaan ei arvosteta (= potkitaan pihalle)
..vähineen työttömyysrahoineen/eläkkeineen rahoillensa vastinetta?
Pieni perheautoluokka- Corolla jatkuvasti kärjessä kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen
Keskisuuri perheautoluokka- Avensis jatkaa siitä mihin Carina jäi, eli yhtenään kärjessä
Henkilöautot yhteensä - Usein sekä Corolla että Carina 4. rekisteröidyimmän joukossa kun mukana ovat kaikki automerkit ja -mallit
Pakettiautot (umpi)- Hiace aina suosituin
Pakettiautot (lava)- Hilux ylivoimainen
Maasturit- Land Cruiser- ykkönen...
Vaikka Suomi on pieni maa, niin hyvin se sopii yhteen myös maailman tilanteen kanssa kun tiedetään, että Toyota on nykyisin maailman 2. suurin autovalmistaja (aiemmin vuosikymmeniä sijalla 3.) - ainoastaan jenkkien suuret markkinat pitävät vielä General Motorssin ykkösenä, mutta kuinka kauan on vain ajan kysymys...
Kyllähän asia on niin, että jenkkien markkinat ovat elintärkeät Toyotan myynnille ja myös tuotannolle. Oliko se nyt 3 miljoonaa Toyotaa, kun valmistetaan vuosittain USA:ssa. Tuontitojotia sikäläisestä myynnistä ei juuri löydy.
Niin, en sitä tarkoittanutkaan, tosiaan vähän huonosti kirjoitin.
Onhan myös muistettava, että CAMRY on ollut USA:n myydyin automalli ties kuinka monen vuoden ajan (oliko 6 vai 7 vuotena peräkkäin, se luki Tekniikka&Talous -lehdessä joskus ½ vuotta sitten)
Mutta tarkoitin sitä että Chevyn ja muiden GM-tuotteiden osuus on kuitenkin niin merkittävä nimenomaan Amerikassa, että Toyota ei ole vielä saavuttanut ykkössijaa autotehtaiden taistelussa. Tosin Toyotalla ei taida myöskään olla samanlaisia kimppasopimuksia kuin monilla muilla valmistajilla.
merkitystä onko suurin? Toyota ei ole onnistunut tekemään yhtään kelvollista autoa tähän päivään mennessä. Tuskin tilanne siitä muuttuu jos siitä tulisi suurin.
Koska Toyota on keskimääräistä kalliimpi niin sen täytyy olla silloin muita parempi ollakseen ykkönen myynnissä. Eli typerät juttusi kaatuivat omaan mahdottomuuteensa.
Aika monessa testissä, jossa on omat rahat pelissä, on Toyota ollut voittaja - tullut ostetuksi.
Eli eivät varmaan aivan kelvottomia ole. Ehkä itsekin sen opit sitten, kun auton osto ja ajokortti tulevat ajankohtaisiksi.
Kyllähän sillä on merkitystä ja kunhan itse joskus saavutat autoiluun oikeuttavan iän, ymmärtänet, miksi... Rahalla niitä autoja ostellaan ja kun kyseessä ei ole Lada, jonka suosio perustuu halpoihin hintoihin, niin minkäköhän takia Toyotaa ostetaan... Kyllä ihmiset tietävät mikä on paras.
ollut 30 vuotta jos kevarikortti lasketaan mukaan. Toyotiakin on ollut kolme kappaletta mutta enää ei tule koskaan olemaan. Ajelen vain laatuautoilla.
Toyotahan on halpismerkki. Ja sen huomaa jos sillä joutuu ajamaan.
http://expressen.se/index.jsp?a=306828
sanoo silleen että "Toyota Avensis håller första-platsen trots mycket stark konkurrens av Saab 9-3 – nu även med en kombi – läckra A4 och det kanske snyggaste kombin av alla, Volvo V50".
jospa nyt onkin niin että olet katteellinen?
rollaattorilla? ainakin jutut on huru-ukkoluokkaa.
vielä kerran: kan vara = ehkä, voi olla, eli epävarmaa on...
Amisviikset asaavat tuulta purjeisiin kun niille vastaa
ruotsia ensin ennenkuin postailevat juttuja joiden sisältöä eivät itsekään ymmärrä.
että "håller första-platsen trots mycket stark konkurrens" = pitää ykköspaikkaa huolimatta erittäin vahvasta kilpailusta.
taas tuli lunta tupaan kun avelle hävisivät saabit, volvot ja aaneloset. jumankekka et toi ave voi olla hyvä!
mitkä talvirenkaat olisivat 30000 km ajettuun uusikoppaiseen Avensikseen sopivat? 205/55/16 Hakkapeliitoilla auto on kelvoton rimpula. Pyöränkulmat ovat säädöissään ja eri paineita kokeiltu. Pitäisikö vaihtaa rengasmerkkiä, renkaan kokoa vai molempia?
No minun Ave -04, Hakkapelita nelosilla on ihan ok ajettava, ja ohjaustehostin on sähköinen.
Lueskelin TM:n testiä vuodelta 93. Testissä oli tuolloin toyota camry 2.2 joka taisi jäädä viimeisten joukkoon. Muuten tasapaksun harmaan esityksen kuitenkin alitti riman täydellisesti puuttuvilla ajo-ominaisuuksilla. Väistökokeessa auto heittelehti holtittomasti eli hengenvaarallinen kapistus käytännössä. Veikkaan ettei yksikään muu toyota 90-luvulta ole sen turvallisempi ajettava, mutta miksi nämä surmanloukut maksavat moninverroin verrattuna tesitvoittajiin (tässä testissä taisi olla ylivoimaisena voittajan lancia thema).
Nykypäivänä testivoitto ei ole suuri juttu, erot ovat kaventuneet ja voittajia "leivotaan". Tämä ei ollut ennen suurista eroavaisuuksista johtuen edes mahdollista. Koeajokierroksella jokainen uusi auto tuntuu miltei yhtä hyvältä. Luotettavuus ja vikaisuus ovat samalla viivalla, enään ei vaihdella moottoreita 500tkm kohdallakaan miltään merkiltä normaalitilanteessa.
Yhtälössä on yksi omituinen juttu, miten perusauto myy kalliimmalla hinnalla? Luotettavuus on kokemusteni mukaan hieman parantunut takavuosista, mutta keskikastia tässäkin suhteessa. Mainoksissahan toyota on aina paras, mutta käytäntö sanelee muuta. Vikoja on vähän, mutta kas kummaa aina totaalisia tuhoja moottorisssa tai voimansiirrossa. Eikä km määrä tarivtse olla iso. Löytyy useita merkkejä jossa tärkein tekniikka toimii pomminvarmasti, mutta pikkuharmeja on usein jotka auton käyttöä ei varsinaisesti haittaa. Tällainen kulkine on käytännössä paljon parempi valinta varsinkin näpräilyä harrastavalle ja rahoistaan välittävälle.
Toyotaa myydään parisenkymmentä tuhatta vuodessa Suomessa ja Euroopassa myynti on miljoonaluokkaa. Silti näistä mainitsemistasi täystuhoista ei tiedä kukaan muu sinä, provopelle. Kateuttahan se vain tietysti on. Yritämme ymmärtää myös sinua.
.....eivät ottaneet sun ooppeelia vaihdossa KUNNON LAATUAUTOON!!!! V....UUKS täällä itket PELLE
Katso käytettyjen hintoja Camry ja Thema -93 nyt, mikähän niistä haluttavampi.