Illalla noin 21:n jälkeen vilkaisin pohjoisen taivasta olohuoneen ikkunasta ja näin lentävän koneen. Ajattelin ensin, että on helikopteri tai joku lentokone. Menin ulos katsomaan tarkemmin.
Näytti siltä kuin olisi ollut pitkään paikallaan metsäisellä seudulla ja eteni hiljalleen pohjoiseen päin.
Välimatkaa oli noin 5 kilometriä, ehkä enemmän.
Katosi sitten ajan kuluttua metsän taakse.
Vähän ajan päästä näin taas sen koneen(oli helikopterin korkeudella eli aika matalalla).
Nyt oli vähän matkaa oikeammalla ja pysytteli taas pitkään paikallaan ja teki käännöksen oikeaan päin ja hävisi hiljalleen metsän taakse.
Paljaalla silmällä katsottuna oli oikein kirkas, kuin tähti. Kiikarilla katsoin ja näin siinä sinisen ja punaisen vilkkuvan valon. Sininen valo ikäänkuin kiersi konetta ympäri ja punainen vilkkui yläosassa. En nähnyt koneen muotoa.
No, kun kone hävisi, ilmestyi taivaalle revontulet, jotka hävisivät muutaman minuutin päästä.
Menin taas myöhemmin katsomaan, näkyykö mitään ja kas kummaa näin sen taas. Kutsuin poikani sitä myös katsomaan todistajaksi ja hän näki myös.
Nyt oli noussut huomattavan korkealle, melkein tähtien tasolla ja pysytteli taas paikallaan.
Ja oli todella yhtä kirkas kuin tähdet.
Yritin ottaa kuvia, mutta yhdessäkään otoksessa en saanut laitetta näkymään. En tiedä, miksi?
Otin testikuvia kuusta ja se näkyi selkeästi, joten kamerassa ei ollut vikaa.
Sitten tarkkailin tätä konetta kiikarilla ja ykskaks näin meteoriitin putoavan alas taivaalta.
Näytti aika isolta tulipallolta. En tiedä, onko näillä joku yhteys, mutta minua alkoi pelottaa.
Näytti siltä kuin meteoriitti olisi pudonnut meidän järveen. Nyt sitten tsunamin pelossa valvon ja odotan mitä tuleman pitää.
Jos joku tietää mikä tämä laite oli ja oliko revontulilla ja meteorin putoamisella yhteys, niin olisin kiitollinen?
Jos se oli ufo, niin oli elämäni ensimmäinen kokemus.
Satelliitti se ei voinut olla, koska liikkui edestakaisin ja oli matalalla. Ehkei konekaan, koska mitään ääntä ei kuulunut.
Mikä se oli?
Selittämätön kone!
77
4638
Vastaukset
- HEKO-lentäjä
Taisi olla se mainitsemasi helikopteri, ei sen ääni kanna välttämättä järvenkään ylitse kilometrien takaa, keli ja ilmanvirrat vaikuttaa tähän osaltaan. Nykyiset kopterit ovat kehitteent huimasti melutason kannalta, tätä myös vaaditaan mm.sotilaallisiin operaatioihin kehitetyiltä versioilta. Kameraan et myös saa kopteria näkymään pimeällä kilometrien takaa, paitsi jos käytössäsi on metrinen teleobjektiivi :)
- Solarman
selviää jos kyseessä olisi helikopteri, soita lähimpään lentokentälle. Sieltä kyllä kerrotaan onko siihen aikaan ( ? - jota kyllä epäilen ) lento toimintaa ko. alueella jossa näit kohteen.
Jos kyseessä olisi pimeälento toimintaa, todennäköisesti kopteri olisi silloin melko suuri, koska pienemmistä useinmiten ko. laitteistot puuttuvat...
ps. suuremmista koptereista tulee enemmän ääntä...
huomioitko tuulen suunnan silloin, tuuliko sieltä päin - jolloin äänikin pitäisi kuulua paremmin ? - ihmettelen sitä,
Solarman kirjoitti:
selviää jos kyseessä olisi helikopteri, soita lähimpään lentokentälle. Sieltä kyllä kerrotaan onko siihen aikaan ( ? - jota kyllä epäilen ) lento toimintaa ko. alueella jossa näit kohteen.
Jos kyseessä olisi pimeälento toimintaa, todennäköisesti kopteri olisi silloin melko suuri, koska pienemmistä useinmiten ko. laitteistot puuttuvat...
ps. suuremmista koptereista tulee enemmän ääntä...
huomioitko tuulen suunnan silloin, tuuliko sieltä päin - jolloin äänikin pitäisi kuulua paremmin ?se oli kopteri, niin miksi se nousi suihkukoneen korkeuteen?
Sininen valo kiersi ympärillä tätä konetta välkehtien.
Nousua en nähnyt, näin vaan sen huomattavan korkealla myöhemmin. Joku on puhunut, että voisi olla näitä putoavia satelliitteja tms.
Mutta, jos oli miksi oli niin pitkiä aikoja paikallaan ja lenteli edestakaisin?
Ja kuinka se meteoriitin putoaminen liittyi tähän koneeseen? Se oli meteoriitti, koska putoamisnopeus oli suuri. Kesti vain noin pari sekunttia se oranssinpunaisen pallon syöksy.
Ja samoin revontuli-ilmiö, joka kesti pari minuuttia oli taivaalla niiden ensimmäisten koneen lentojen jälkeen. Ei ollut aikaisemmin eikä enää myöhemmin. - miksi se oli
niin pitkään paikallaan, ainakin puoli tuntia kerrallaan. Ja myöhemmin oli hirveän korkealla.
Tavallaan, kun kopteri lentää, niin se katoaa metsän taakse aika äkkiä. Ja se kirkkaus ihmetyttää. Loisti kuin tähdet. - Solarman
ihmettelen sitä, kirjoitti:
se oli kopteri, niin miksi se nousi suihkukoneen korkeuteen?
Sininen valo kiersi ympärillä tätä konetta välkehtien.
Nousua en nähnyt, näin vaan sen huomattavan korkealla myöhemmin. Joku on puhunut, että voisi olla näitä putoavia satelliitteja tms.
Mutta, jos oli miksi oli niin pitkiä aikoja paikallaan ja lenteli edestakaisin?
Ja kuinka se meteoriitin putoaminen liittyi tähän koneeseen? Se oli meteoriitti, koska putoamisnopeus oli suuri. Kesti vain noin pari sekunttia se oranssinpunaisen pallon syöksy.
Ja samoin revontuli-ilmiö, joka kesti pari minuuttia oli taivaalla niiden ensimmäisten koneen lentojen jälkeen. Ei ollut aikaisemmin eikä enää myöhemmin.tuo lennonjohdon tieto, sieltä alueelta olevista "normaaleista" lentotoimminoista ?
Jos ei sieltä tule vahvistusta esim. helikopteri lennosta, saatta kyseessä varsinainen ufo-havainto.
Jos havaitsit sen oranssisen pallon putoamisen sinne alueelle, jossa havaitsit sen kohteen...
On mahdollista ettei se sittenkään olisi meteriitti vaan mahdollisesti toinen .... ?
Tee ilmoitus havainnosta vaikka:
http://www.suomenufotutkijat.fi/
vasta kun olet saanut varmistuksen lähimmältä lennonjohdolta havainnosta...
Todella mielenkiintoinen havainto ! - lentäjäkapteeni
miksi se oli kirjoitti:
niin pitkään paikallaan, ainakin puoli tuntia kerrallaan. Ja myöhemmin oli hirveän korkealla.
Tavallaan, kun kopteri lentää, niin se katoaa metsän taakse aika äkkiä. Ja se kirkkaus ihmetyttää. Loisti kuin tähdet.No se oli sitten UFO kun et sitä tunnistanut. Mitä sitä enään pohtii, kun mahdollisuuskia on monia.
- oli
Säähavaintopallo
- on aivan varmasti
keksitty huuhaajuttu.
"Illalla noin 21:n jälkeen vilkaisin pohjoisen taivasta olohuoneen ikkunasta ja näin lentävän koneen." Välimatkaa oli noin 5 kilometriä, ehkä enemmän.
Katosi sitten ajan kuluttua metsän taakse.
Vähän ajan päästä näin taas sen koneen(oli helikopterin korkeudella eli aika matalalla)."
Välimatkaa kohteeseen on erittäin vaikea arvioida jopa päiväsaikaan, saati sitten klo. 21.00 jälkeen jolloin tähän vuodenaikaan on jo täysin pimeää. Ajatellaanpa vaikka katsojasta viiden kilometrin etäisyydellä olevaa tavallista bussia/linja-autoa, se ei todellakaan näy kuin pienenä pisteenä viiden kilometrin (5km) päähän päivälläkään saati piemällä vaikka sisävalaistus ja ajovalot olisivat päällä. Jos kohde olisikin ollut vaikka bussin kokoinen tai huomattavasti suurempi, olisi silminäkijöitä ollut takuulla paljon, näin ei taida olla tässä tapauksessa.
"Sitten tarkkailin tätä konetta kiikarilla ja ykskaks näin meteoriitin putoavan alas taivaalta.
Näytti aika isolta tulipallolta."
Meteorien nopeus on niin suuri että on mahdotonta seurata sitä kiikarilla jos meteori sattuu kiikarin näkökenttään näin lähellä katsojaa (huom. kertomus meteorin putoamisesta läheiseen järveen). Vaikka meteori vilahtaisikin kiikarin linssien ohi, ei meteorin suuresta nopeudesta johtuen ole enää mahdollista saada sitä takaisin näkökenttään. Toisaalta jos meteori oli niin suuri, että se olisi näkynyt todella pitkään ja kauas, olisi tästä havainnosta takuulla maininta esim. Ursan sivuilla.
http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/meteorit.php4?mvalue=200510&daynr=2453663
Jos oletettu meteori olisi ollut niin suuri että se ei olisi palanut maan ilmakehässä kokonaan ja se olisi iskeytynyt kertojan asuinpaikkakunnan lähistöllä olevaan järveen, olisi meteorin putoaminen havaittu tuohon kertojan ilmoittamaan aikaan (myöhäinen ilta) aivan varmasti.
Keksitty huuhaajuttu siis.- keksitty juttu.
Ei kuulu tapoihini valehdella. Älä tyrkytä omia tapojasi!
Ilmoitin asian Ursalle ja sieltä saamme sitten ehkä selvyyttä tähän havaintoon.
Sitä sääpalloa ajattelin minäkin, mutta ihmettelen mikä yhteys tähän oli tuolla meteoriitin putoamisella ja hetkellisillä revontulilla?
Sen meteoriitin näin paljailla silmin, näytti aika isolta tulipallolta. kesti vain pari sekunttia se putoaminen. Paikka oli havainnoissa Oulun suunnassa, jos joku muukin näki samaa.
Ja kellonajat olivat 21.n jälkeen, n. 22.n aikoihin sekä 23.30. Havainnot kestivät useita tunteja. - en ilmoittanutkaan tätä
keksitty juttu. kirjoitti:
Ei kuulu tapoihini valehdella. Älä tyrkytä omia tapojasi!
Ilmoitin asian Ursalle ja sieltä saamme sitten ehkä selvyyttä tähän havaintoon.
Sitä sääpalloa ajattelin minäkin, mutta ihmettelen mikä yhteys tähän oli tuolla meteoriitin putoamisella ja hetkellisillä revontulilla?
Sen meteoriitin näin paljailla silmin, näytti aika isolta tulipallolta. kesti vain pari sekunttia se putoaminen. Paikka oli havainnoissa Oulun suunnassa, jos joku muukin näki samaa.
Ja kellonajat olivat 21.n jälkeen, n. 22.n aikoihin sekä 23.30. Havainnot kestivät useita tunteja.havaintoa Ursalle, vaan Suomen ufotutkijoille.
Pitäisikö ilmoittaa myös Ursalle? - revantuli
keksitty juttu. kirjoitti:
Ei kuulu tapoihini valehdella. Älä tyrkytä omia tapojasi!
Ilmoitin asian Ursalle ja sieltä saamme sitten ehkä selvyyttä tähän havaintoon.
Sitä sääpalloa ajattelin minäkin, mutta ihmettelen mikä yhteys tähän oli tuolla meteoriitin putoamisella ja hetkellisillä revontulilla?
Sen meteoriitin näin paljailla silmin, näytti aika isolta tulipallolta. kesti vain pari sekunttia se putoaminen. Paikka oli havainnoissa Oulun suunnassa, jos joku muukin näki samaa.
Ja kellonajat olivat 21.n jälkeen, n. 22.n aikoihin sekä 23.30. Havainnot kestivät useita tunteja.revontulilla ja meteoreilla ei ole minkäänlaista yhteyttä.
- keskinäistä yhteyttä...
revantuli kirjoitti:
revontulilla ja meteoreilla ei ole minkäänlaista yhteyttä.
Vaan niiden ja sen lentävän laitteen yhteyttä.
Aiheuttiko se kenties näitä ilmiöitä? - marsipaanikakku
keskinäistä yhteyttä... kirjoitti:
Vaan niiden ja sen lentävän laitteen yhteyttä.
Aiheuttiko se kenties näitä ilmiöitä?Kysyit tuolla aikaisemmin että:
"mutta ihmettelen mikä yhteys tähän oli tuolla meteoriitin putoamisella ja hetkellisillä revontulilla?"
ja lentokoneet tai heko:t aiheuta kumpaakaan ja tuskin se sinun Sekään. Revontulet aiheutuu auringon hiukkasten törmäämisestä ilmakehän yläosaan ja meteoreita tuskin tarvii selventää... - Ensio(ma-uni)
keksitty juttu. kirjoitti:
Ei kuulu tapoihini valehdella. Älä tyrkytä omia tapojasi!
Ilmoitin asian Ursalle ja sieltä saamme sitten ehkä selvyyttä tähän havaintoon.
Sitä sääpalloa ajattelin minäkin, mutta ihmettelen mikä yhteys tähän oli tuolla meteoriitin putoamisella ja hetkellisillä revontulilla?
Sen meteoriitin näin paljailla silmin, näytti aika isolta tulipallolta. kesti vain pari sekunttia se putoaminen. Paikka oli havainnoissa Oulun suunnassa, jos joku muukin näki samaa.
Ja kellonajat olivat 21.n jälkeen, n. 22.n aikoihin sekä 23.30. Havainnot kestivät useita tunteja.Täällä ko.suunnalla näitä samaisia ilmiöitä nähneenä toteaisin seuraavaa:Itse olen kaverini kanssa nähnyt useinkin,että ufot ja tähdenlennot,sekä revontulet ovat jotenkin kytköksissä toisiinsa.Eilen muuten näkyikin oulun alueella outo valoilmiö,noin klo 17.30-18.00 välisenä aikana.valoilmiö muistutti,kuten kerroit matalalla lentävää lentokonetta,mutta oli täysin kirkas(katselin n.2km:n päästä) ja pysyi paikallaan,mihin lentokone ei pysty.Ilmiöllä oli muitakin silminnäkijöitä,joiden toivoisin ottavan yhteyttä asian tiimoilta tälle palstalle.
- lukenut jostain, että
marsipaanikakku kirjoitti:
Kysyit tuolla aikaisemmin että:
"mutta ihmettelen mikä yhteys tähän oli tuolla meteoriitin putoamisella ja hetkellisillä revontulilla?"
ja lentokoneet tai heko:t aiheuta kumpaakaan ja tuskin se sinun Sekään. Revontulet aiheutuu auringon hiukkasten törmäämisestä ilmakehän yläosaan ja meteoreita tuskin tarvii selventää...esim. ufot käyttävät revontulienergiaa.
Onko näin?
Vai aiheuttavatko ne lisää näitä magneettisia häiriötiloja? - ei ollut mielestäni
Ensio(ma-uni) kirjoitti:
Täällä ko.suunnalla näitä samaisia ilmiöitä nähneenä toteaisin seuraavaa:Itse olen kaverini kanssa nähnyt useinkin,että ufot ja tähdenlennot,sekä revontulet ovat jotenkin kytköksissä toisiinsa.Eilen muuten näkyikin oulun alueella outo valoilmiö,noin klo 17.30-18.00 välisenä aikana.valoilmiö muistutti,kuten kerroit matalalla lentävää lentokonetta,mutta oli täysin kirkas(katselin n.2km:n päästä) ja pysyi paikallaan,mihin lentokone ei pysty.Ilmiöllä oli muitakin silminnäkijöitä,joiden toivoisin ottavan yhteyttä asian tiimoilta tälle palstalle.
tähdenlento. Oli matalalla ja hiilloksen värinen(oranssinpunainen)tulipallo.
Varmaankin meteoriitti.
Syöksyi meiltä päin katsottuna Oulun alapuolen suuntaan noin 23-24 välisenä aikana.
Syöksy oli nopea, kesti noin pari sekunttia.
Oletko ottanut yhteyttä suomen ufotutkijoihin?
Minä tein sinne havaintoilmoituksen silläkin uhalla, että pidetään sekopäänä.
- autoilija
Olin kyseisenä iltana töihin menossa Ouluun päin yhdeksän jälkeen,ja havaitsin ilmeisesti saman ilmiön autostani.Vilkkuvia valoja ja kirkas ,pysyi kutakuinkin paikallaan.Pidinkin sitä ensin hekona,mutta tarkemmin katsottuani ei siltä oikein vaikuttanut.Ainakin Ehdin tarkastella sitä useampaan otteeseen matkan varrelta ja ihmetys jäi mieleen.
- muukin on nähnyt
Missä päin teit huomion?
Tein ilmoituksen suomen ufotutkijoille.
Tee sinäkin, niin saavat lisää materiaalia.
Minä seurasin sitä pitkään ja kiikarilla.
Näitkö sen meteoriitin putoamisen?
Aika jännää, jos se oli ufo, mikä nähtiin.
- Tähtibongari
Olin koko kyseisen illan ja osan yötäkin tarkkailemassa ystäväni kanssa taivasta/tähtiä todella hyvällä paikalla (mäellä) josta näkyy erittäin laaja alue. Emme havainneet mitään edellä mainittuun ilmiöön viittaavaa koko sinä aikana jonka tarkkailimme taivasta. Tarkkailualueemme oli koko taivaankansi josta 15min välein katselin 1/4 osaa ja ystäväni vastakkaista 1/4 osaa. Olisimme aivan varmasti nähneet kyseisen valoilmiön jos sellainen olisi taivaalla näkynyt.
Meteorihavainnot kannattaa aina ilmoittaa Ursaan!- havaintosi?
Missä päin Suomenmaata?
- taitolaji
Kyllä tämäkin on taas oikea esimerkki tapaus skeidan levittämisestä tai sitten henkilökohtaisesta huomion halusta.
Missään muualla ei ole ollut mainintaa mistään erikoisesta ilmiöstä taivaalla tuolloin,joka olisi varmasti herättänyt mielenkiintoa muissakin kuin sinussa. Ei lehdissä, ei radiossa, ei txt-tv:ssä, ei uutisissa...ei sitten missään, että anna olla jo.- kommentoija.
Oletko asiasta nyt aivan varma?
Puolueellinen mieli:
Puolueellinen mieli näkee tosiasiat enemmän tai vähemmän heikosti, asenteidensa ja kuvitelmiensa lävitse. Puolueellinen mieli ei koe tosiasioita, todellisuutta ja esimerkiksi oikeudenmukaisuutta ensisijaisen tärkeäksi, vaan pyrkii saavuttamaan itselleen aineellista- tai muuta hyötyä ja etua.
Puolueellisen mielen omaava puolustaa myös esim. maailmankuvaansa tosiasioista ja todellisuudesta piittaamatta.
Henkilöt, joiden maailmankuvaan esimerkiksi UFOt ja maanulkopuolinen elämä eivät sovi, kieltävät usein koko UFO -ilmiön olemassaolon. - ihan sille
kommentoija. kirjoitti:
Oletko asiasta nyt aivan varma?
Puolueellinen mieli:
Puolueellinen mieli näkee tosiasiat enemmän tai vähemmän heikosti, asenteidensa ja kuvitelmiensa lävitse. Puolueellinen mieli ei koe tosiasioita, todellisuutta ja esimerkiksi oikeudenmukaisuutta ensisijaisen tärkeäksi, vaan pyrkii saavuttamaan itselleen aineellista- tai muuta hyötyä ja etua.
Puolueellisen mielen omaava puolustaa myös esim. maailmankuvaansa tosiasioista ja todellisuudesta piittaamatta.
Henkilöt, joiden maailmankuvaan esimerkiksi UFOt ja maanulkopuolinen elämä eivät sovi, kieltävät usein koko UFO -ilmiön olemassaolon.että näitä puolueellisia mieliä on 99% Suomenkin kansalaisista. Ilmiötä kun ei ole havaittu monenkaan ihmisen taholta.
Voisin väittää ihan jo tämän tosiseikan perusteella että kyseessä on disinformaatio, eli valheellinen keksitty juttu. - ole havaittu
ihan sille kirjoitti:
että näitä puolueellisia mieliä on 99% Suomenkin kansalaisista. Ilmiötä kun ei ole havaittu monenkaan ihmisen taholta.
Voisin väittää ihan jo tämän tosiseikan perusteella että kyseessä on disinformaatio, eli valheellinen keksitty juttu.monen ihmisen taholla. Ensinnäkin oli aika myöhäinen aika.
Ihmiset istuvat kotona telkkarin ääressä, kukaan tuskin ulkoilee enää yhdeksän jälkeen illalla.
Missäpäin Suomea olet, kun noin kehtaat epäillä?
Havainnoitsijoita on jo useampi kuin minä, joten se on havaittu.
Asun maaseudulla, jossa ei ole keinovaloja ympärillä. Täällä on loistavat näkymät taivaalle.
Kaikki näkyy selkeästi. Eihän kaupungin valoissa näe edes tähden lentoja. Minä näen niitä usein.
Meteoriitin putoamista tuskin monet havaitsee, koska se kesti pari sekunttia.
Minäkään en ole ennen havainnut sitä, saatika tuota outoa konetta. - lentäjäakapteeni
ole havaittu kirjoitti:
monen ihmisen taholla. Ensinnäkin oli aika myöhäinen aika.
Ihmiset istuvat kotona telkkarin ääressä, kukaan tuskin ulkoilee enää yhdeksän jälkeen illalla.
Missäpäin Suomea olet, kun noin kehtaat epäillä?
Havainnoitsijoita on jo useampi kuin minä, joten se on havaittu.
Asun maaseudulla, jossa ei ole keinovaloja ympärillä. Täällä on loistavat näkymät taivaalle.
Kaikki näkyy selkeästi. Eihän kaupungin valoissa näe edes tähden lentoja. Minä näen niitä usein.
Meteoriitin putoamista tuskin monet havaitsee, koska se kesti pari sekunttia.
Minäkään en ole ennen havainnut sitä, saatika tuota outoa konetta.No jos havainnoitsijoita on useita tiedossa ja mistäs muuten tämä havainnoitsijoiden määrä on tiedossa?
niin miksei siitä ole missään muussa mediassa mainittu, kuin ainoastaan tällä palstalla? häh?? :D - pitää olla
lentäjäakapteeni kirjoitti:
No jos havainnoitsijoita on useita tiedossa ja mistäs muuten tämä havainnoitsijoiden määrä on tiedossa?
niin miksei siitä ole missään muussa mediassa mainittu, kuin ainoastaan tällä palstalla? häh?? :Dmediassa?
En ole ilmoittanut minnekään mediaan, ennenkuin asialle saadaan varmuus.
Toivon, että muut havainnoitsijat ilmoittaa omista havainnoistaan suomen ufotutkijoille. - jalat maassa
asiaa, monet luonnoliset ilmakehän ilmiöt ovat vielä pitkälle mysteereitä, koska niiden tutkiminen ilmiön tapahtumahetkellä on lähes täysin mahdotonta.
- lentäjäkapteeni
jalat maassa kirjoitti:
asiaa, monet luonnoliset ilmakehän ilmiöt ovat vielä pitkälle mysteereitä, koska niiden tutkiminen ilmiön tapahtumahetkellä on lähes täysin mahdotonta.
ja näille ilmiöille löytyy sitten sillon tällöin havaitsijoita, jotka vankasti uskovat muukalaisten tuloon ja pelastumiseensa uskonnon tavoin. Tähän päivään asti ei ole konkreettisia todisteita joita voitaisiin esitellä "UFOista". Aivan samoin kuin ei ole todisteita raamatussakaan tapahtuneista ihmeistä, mutta tällekin kirjalle on "muutamia" uskovia, kun sitäkin jo pienestä pitäen, koulusta lähtien opetetaan totena.
- mrkala
lentäjäkapteeni kirjoitti:

Mielestäni pitää erottaa toisistaan usko ufoihin ja ufo-uskonnot. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla uutisoitiin (HS 22.10.1997), että miljoona suomalaista uskoo ufoihin, mutta kohutut uususkonnot (esim. uushenkinen new age sekä ufo-kultit) ovat houkuttaneet pauloihinsa vain kourallisen ihmisiä.
Henkilökohtaisesti epäilen, että yleinen usko ufoihin saattaisi olla suurempikin kuin tuo esitetty 20% Suomen kansasta. Esimerkiksi Virossa määrä on 27% ja jenkkilässä liikutaan jo aivan eri lukemissa. Arvelen myös, että 'ufot tulevat ja pelastavat' -tyyppistä uususkonnollisuutta on todella pieni määrä, mahdollisesti jopa alle 1 % suomalaisista. Miksi kuitenkin jopa miljoona suomalaista uskoo ufoihin, vaikka päinvastoin kuin raamattua, ufojen olemassaoloa ei opeteta totuutena?
Todisteiden esittäminen ufoista on ongelmallista. Jos ajatellaan, että ne ovat maanulkoisia kulkuneuvoja, niin millaisia todisteita niistä edes voidaan saada? Jos minä ajan jonain hiljaisena päivänä täältä Helsingistä vaikkapa Porvooseen, käyn pyörähtämässä siellä ja ajan takaisin kotiin kertomatta kenellekään asiasta, niin millaisia todisteita käynnistäni olen jättänyt? Eräs kadun varrella kävellyt mummo on minut ohitse ajaessani nähnyt, mutta millä hän sen todistaa epäileville? Jos useampi ihminen olisi nähnyt minut, niin riittäisikö silloinkaan pelkät silminnäkijähavainnot? Nehän voivat johtua vaikka havaitsijoiden liian alhaisesta verenpaineesta tai vilkkaasta mielikuvituksesta. Silti fakta olisi, että minä kävin Porvoossa. Tuskin odotetaan, että minä heittelisin autostani muttereita ja muita osia Porvoon kaduille todisteeksi käynnistäni. - Skeptix
pitää olla kirjoitti:
mediassa?
En ole ilmoittanut minnekään mediaan, ennenkuin asialle saadaan varmuus.
Toivon, että muut havainnoitsijat ilmoittaa omista havainnoistaan suomen ufotutkijoille.itse jo ilmoittanut?
- saapahan sitten
Skeptix kirjoitti:
itse jo ilmoittanut?
ainakin varmistuksen, jos löytyy joku oikea selitys.
Parempi saada selvyys kuin elää koko ajan miettien mikäkö se oli.
Tiedä vaikka joku satelliitti on pudonnut tms.
- Ufologi
Oliko näkemäsi ilmiö tämän kuvassa esiintyvän kaltainen?
http://www.spaceweather.com/swpod2005/19oct05/cullen_still.jpg- oli aivan selvä
esine, joka liikkui meiltä pohjoiseen päin.
Esineessä oli siniset ja punaiset vilkkuvat valot.
Katsoin kiikarilla ja näin ne valot selvästi.
Valot olivat hyvin selkeän väriset ja sininen, kuten jo sanoin vilkkui keskellä konetta ja punainen ylempänä. Muuten kone oli erittäin kirkas, ikäänkuin tähdet, mutta lähes maanpinnalla eli metsän yläpuolella.
Näiden kahden esiintymisen jälkeen, kone katosi ja näin revontuli-ilmiön, joka kesti muutaman minuutin.
Myöhemmin näin samanlaisen vilkkuvan koneen huomattavasti ylempänä ja seurasin melko pitkään.
Siinä myöhemmässä vaiheessa näin sen tulipallon putoamisen. - lentäjäkapteeni
oli aivan selvä kirjoitti:
esine, joka liikkui meiltä pohjoiseen päin.
Esineessä oli siniset ja punaiset vilkkuvat valot.
Katsoin kiikarilla ja näin ne valot selvästi.
Valot olivat hyvin selkeän väriset ja sininen, kuten jo sanoin vilkkui keskellä konetta ja punainen ylempänä. Muuten kone oli erittäin kirkas, ikäänkuin tähdet, mutta lähes maanpinnalla eli metsän yläpuolella.
Näiden kahden esiintymisen jälkeen, kone katosi ja näin revontuli-ilmiön, joka kesti muutaman minuutin.
Myöhemmin näin samanlaisen vilkkuvan koneen huomattavasti ylempänä ja seurasin melko pitkään.
Siinä myöhemmässä vaiheessa näin sen tulipallon putoamisen.eli selvästi lentokone, niissä on punaisia ja sinisiä vilkkuvia valoja, Riippuen mistä suunnasta kohdetta katsoo ja myös erittäin kirkkaita valoja pimeällä laskeutumista varten.
- pysyi paikallaan
lentäjäkapteeni kirjoitti:
eli selvästi lentokone, niissä on punaisia ja sinisiä vilkkuvia valoja, Riippuen mistä suunnasta kohdetta katsoo ja myös erittäin kirkkaita valoja pimeällä laskeutumista varten.
niin pitkään. Lentokone menee huomattavasti nopemmin. Olen nähnyt usein.
- lentäjäkapteeni
pysyi paikallaan kirjoitti:
niin pitkään. Lentokone menee huomattavasti nopemmin. Olen nähnyt usein.
Jos lentokone liikkuu katsojan suuntaisesti se näyttää leijailevan paikallaan, vaikka tosiasiassa se voi olla vaikka kymmenen kilometrin päässä. Lähestymisvalotkin näkyvät hyvin selvästi myös tältä etäisyydeltä, myös kauempaakin. Taivaalla olevin kohteiden etäisyyksiä on hyvin vaikea arvioden, joten epäilen syvästi noita mainitsemiasi etäisyyksiä, ne on vaan arvioita!
- merkkinanto
pysyi paikallaan kirjoitti:
niin pitkään. Lentokone menee huomattavasti nopemmin. Olen nähnyt usein.
esimerkiksi sotaharjoituksissa käytetään valomerkkiammuksia, ovat pirun kirkkaita ja leijailevat (valaisevat samalla maastoa), mutta on myös monia muita vastaavia ammuksia. Pohjoisen maanpuolustusalueen harjoitus paraikaa menossa, joukkueiden leirejä voi olla vaikka lähimetsässä tai ihan missä vaan
- Aurora Borealis
18.10.2005 - 20.10.2005 ei ole havaittu revontulia.
http://www.spaceweather.com/index.cgi
Katsokaapa vaikka tuolta päivittäisistä arkistoista.
" Solar activity should remain low."- sen laitteen
toisen katoamisen jälkeen leimahti taivaalla revontulet tai revontulien kaltainen ilmiö.
Kesti muutaman minuutin.
Se näkyi taivaanrannassa, välkehti revontulien lailla. Olen ennenkin nähnyt revontulia.
Niitä on täällä pohjoisessa aika usein.
- lll
Pohjoisen Maanpuolustusalueen jääkäri- ja pioneeriharjoitus 2, Vuosanka 17.10-28.10.
- eri suuntaan ja
jos kyseessä oli hornet, niin miksi se lensi helikopterikorkeudella ja pysyi paikallaan.
Eikös hornetit mene hieman korkeammalla ja nopeasti? Olen nähnyt niitä hyvin usein.
Sen valojen leimahduksen voi selittää harjoituksella, mutta ei lentoa.
Jos ei sitten ole armeijalla uusi vakoilulaite. - lentäjäkapteeni
eri suuntaan ja kirjoitti:
jos kyseessä oli hornet, niin miksi se lensi helikopterikorkeudella ja pysyi paikallaan.
Eikös hornetit mene hieman korkeammalla ja nopeasti? Olen nähnyt niitä hyvin usein.
Sen valojen leimahduksen voi selittää harjoituksella, mutta ei lentoa.
Jos ei sitten ole armeijalla uusi vakoilulaite.jaa-a, ehkäpä niillä on jotain uutta systeemiä testissä, löytyyhän armeijalta jo myös kauko-ohjattuja valvontakoneita, Ranger oli nimi muistaakseni. Taisi olla jo vuonna 2000 kun Ilmavoimat otti niitä käyttöönsä.
- Ranger UAV
lentäjäkapteeni kirjoitti:
jaa-a, ehkäpä niillä on jotain uutta systeemiä testissä, löytyyhän armeijalta jo myös kauko-ohjattuja valvontakoneita, Ranger oli nimi muistaakseni. Taisi olla jo vuonna 2000 kun Ilmavoimat otti niitä käyttöönsä.
kuva löytyy googlen kuvahaulla: ilmavoimat ranger
- Solarman
Ranger UAV kirjoitti:
kuva löytyy googlen kuvahaulla: ilmavoimat ranger
saadaan helposti, ottamalla lähimpään lennon valvontakeskukseen.
Kysymällä onko ollut niin siviili kuin ilmavoimien toimintaa ko. alueella siihen aikaan.
Kynnys soittamiseen ei pitäisi olla kovin suuri, eikä siinä "menetä" kasvojaan...
Niin asia tulisi helpoimmin selville.
Sen jälkeen voi pohtia niitä muita mahdollisia vaihtoehtoja ilmiölle.
Kuten säähavaintopallo valoilla...luonnoilmiö...
- aikaisemman jutun
esille, koska alkoi kiinnostamaan tuo meteoriitin törmäys.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000010275798- lentäjäkapteeni
tuo Turkin juttuhan on todennettu olleen Venäläisen Sojuz-raketin jonkin vaiheen osa , jossa kantoraketti irtaantuu ja palaa ilmakehään.
Sillonkin UFO-porukka uutisoi varmasta todisteesta materiaalista, ennen kuin edes vaihtoehtoja oltiin tarkastettu. - gagarin
lentäjäkapteeni kirjoitti:
tuo Turkin juttuhan on todennettu olleen Venäläisen Sojuz-raketin jonkin vaiheen osa , jossa kantoraketti irtaantuu ja palaa ilmakehään.
Sillonkin UFO-porukka uutisoi varmasta todisteesta materiaalista, ennen kuin edes vaihtoehtoja oltiin tarkastettu.vai oliko takaisinpaluu kapselin vaiheita? nooh, kuitenkin tuo on totta, että venäjän Soyuzin aiheuttama kohu.
- Solarman
gagarin kirjoitti:
vai oliko takaisinpaluu kapselin vaiheita? nooh, kuitenkin tuo on totta, että venäjän Soyuzin aiheuttama kohu.
Jos vaikka lukisitte ne lentäjien lausunnot ja katsoisitte sen video pätkän ensin...
Ehkä huomaisitte että oli se venäläisten romua tai meteoriittia joka tuli alas.
Niin sen perässä tuli nopeammalla vauhdilla selvä kiinteä kohde.
Kohteella ei ollut sellaista "pyrstöä" kuin ilmakehässä palavalla usealla kohteella...( ts. se ei palanut ?)
Jos se olisi samaa "tavaraa" - miksi siitä ei tullut vastaavaa pyrstöä ?
Toinen asia olisi sen nopeus - miksi se olisi putoavana nopeampi ? - ja jäi sitten sinne perään "seuraamaan" ?
Asia ei ole niin selvä kuin jotkut tulkitsevat... - huohhuoh
Solarman kirjoitti:
Jos vaikka lukisitte ne lentäjien lausunnot ja katsoisitte sen video pätkän ensin...
Ehkä huomaisitte että oli se venäläisten romua tai meteoriittia joka tuli alas.
Niin sen perässä tuli nopeammalla vauhdilla selvä kiinteä kohde.
Kohteella ei ollut sellaista "pyrstöä" kuin ilmakehässä palavalla usealla kohteella...( ts. se ei palanut ?)
Jos se olisi samaa "tavaraa" - miksi siitä ei tullut vastaavaa pyrstöä ?
Toinen asia olisi sen nopeus - miksi se olisi putoavana nopeampi ? - ja jäi sitten sinne perään "seuraamaan" ?
Asia ei ole niin selvä kuin jotkut tulkitsevat...Ei ne ole samaa materiaalia koko raketti.
Eiköhän raketeissa ja vaikkapa paluukapseleissa ole hyvinkin monenlaista materiaalia mitä niistä irtoaa. Toiset materiaalit palaa ilmakehässä kitkan vaikutuksesta toiset ehkä ei. - lentsikkamiehet
Solarman kirjoitti:
Jos vaikka lukisitte ne lentäjien lausunnot ja katsoisitte sen video pätkän ensin...
Ehkä huomaisitte että oli se venäläisten romua tai meteoriittia joka tuli alas.
Niin sen perässä tuli nopeammalla vauhdilla selvä kiinteä kohde.
Kohteella ei ollut sellaista "pyrstöä" kuin ilmakehässä palavalla usealla kohteella...( ts. se ei palanut ?)
Jos se olisi samaa "tavaraa" - miksi siitä ei tullut vastaavaa pyrstöä ?
Toinen asia olisi sen nopeus - miksi se olisi putoavana nopeampi ? - ja jäi sitten sinne perään "seuraamaan" ?
Asia ei ole niin selvä kuin jotkut tulkitsevat...toisaalta taas paluukapselin nopeus on hieman eriluokkkaa (20 000-30 000km/h) kuin havaintoja tehneiden lentäjien matkustajakoneiden nopeudet (n.1000km/h).
Vai meinaatko että joku salaperäinen alus seurasi Soyuzia?? - varmasti
lentsikkamiehet kirjoitti:
toisaalta taas paluukapselin nopeus on hieman eriluokkkaa (20 000-30 000km/h) kuin havaintoja tehneiden lentäjien matkustajakoneiden nopeudet (n.1000km/h).
Vai meinaatko että joku salaperäinen alus seurasi Soyuzia??Soyuzia seurannut härveli oli NBC-yhtiön ikioma pikkuraketti joka kuvasi aluksen syöksyn maahan asti.
Ihan yhtä uskottava seliseli kuin ufon jahtaama neukkuavaruusromunpalanen.
- tekijöitä
Etäisyyden arviointi on kokeneellekin pimeässä liki mahdotonta. Ei ole kiintopisteitä, joihin syvyysnäkö voisi kohteen sijoittaa.
Korkeuden arviointi on vaikeaa. Kerroit kohteen olleen jossain vaiheessa tähtien tasolla. Siinäpä se, kun tähtiä on taivaankansi pullollaan.
Nopeuden arviointi on vaikeaa. Kun ei tiedetä etäisyyttä ja korkeutta, nopeus voidaan vain arvata.
Kohteen liikkeet on edellisistä syistä vaikea hahmottaa. Jos menet lentokentälle katsomaan pimeässä tulevia koneita, ne näyttävät lentovalojen mukaan olevan pitkiä aikoja paikallaan, kun havainnon tekee edestä. Todellisuudessa ne ovat 10-20 kilometrin päässä lähestymässä 400 km/h. Ääntäkään ei kuulu kuin lähietäisyydeltä.
Todettakoon, että havaintosi oli ufo, kunnes se tunnistetaan. Otaksun, että havainto-olosuhteet ovat tehneet sinulle tepposen ja ilmiön selitys löytyy tavallisista lentolaitteista. - Kiikaroija
Minäkin olen täällä pohjoisessa nähnyt, tosin kauempana sellainen joka vilkkuin vihreää ja punaista, se pysyi paikallaan enimmäkseen, mutta teki välissä kartoittavia liikkeita puolelta toiselle. Kiikarilla seurasin sitä. En usko, että oli säähavaintopallo ei muistuttanut palloa yhtään, vaikka en niin selvästi muotoa havainnut koska oli niin kaukana, mutta säähavaintopallothan eivät ole kovin korkealla?
- säähavainto
täh?? säähavaintopallot nousee vaikka moneen kymmeneen kilometriin, korkeuteen minne peruslentokoneilla ei ole asiaa...
- uskottavuus
Monenlaisia ufojuttuja kerrotaan, myös täällä jossa anonyymisti on helppo se tehdä ilman leimautumisen pelkoa.
Varmasti moni näistä ufokokemuksista on huuhaata ja oman mielikuvituksen tuotetta/keksittyjä. Sitten jäävät ne tarinat joilla on todellisuuspohja. Useasti näitä kahta, oikeita todellisia kokemuksia ja valhetta on aika hankala erottaa toisistaan.
Tämän viestiketjun aloittajan tarina on esimerkki sellaisesta "tapauksesta" josta ei voi olla varma onko se todellinen vai valheellinen kertomus.
Luulisi että kirjoittajan kuvailema tapahtuma, joka kestää useita tunteja ja johon liittyy meteorin putoaminen maahan/vesistöön, olisi nähty laajalla alueella. Tapauksen olisi luullut herättävän keskustelua muuallakin kuin vain täällä Suomi24.fi:n ufo-forumilla, koska silminnäkijöitä on varmasti ollut useita kymmeinä ehkä jopa satoja.
Minulle ainakin heräsi kysymys, onko vastaavanlaisia ufohavaintoja tehty muualla Suomessa tai ulkomailla ollenkaan?
Löytyisikö forumin asiantuntevasta joukosta sellaisia henkilöitä joilla olisi tietoa em. kaltaisista ufohavainnoista. Onko esim. ufokirjallisuudessa mainintoja samankaltaisista tapauksista?- kysymys...
uskonasiasta!
Minulle aivan sama uskooko joku vai ei.
Juuri siksihän kirjoitin, koska etsin itsekin vastausta tälle.
Näkijöitä on varmasti ollut useampi kuin minä, kuten jo palstalta huomasit. Kaikki näkijät eivät kerro esim. näillä palstoilla tätä.
Eikä kukaan ilmoita yleensä lehteenkään, koska nämä ufo-jutut on jo valmiiksi leimattu huuhaaksi.
Mutta satoja näkijöitä??
Siihen en usko. Useimmat ovat jo kotona ja verhot kiinni katsomassa telkkaria.
Sitäpaitsi sillä alueella, missä kone pyöri ei ole asutusta juuri ollenkaan.
Paltamon vaaraseudut.
Siitä meteoriitin putoamisesta odotan muita havaintoja, jos se sitten oli meteoriitti. Vai oliko se avaruusromua. Ja sen putoamispaikkaa on vaikea määritellä, koska se oli niin lyhyt välähdys taivaalla, pari sekunttia...meidän alue vai kenties Ruotsin puolelle??? Vain suunnan tiedän.
Ainakin näitä havaintoja on tullut nyt aika useita näillä alueilla, mutta muista en minä tiedä. Tämä oli minulle ensimmäinen havainto, olkoon se laite sitten mikä hyvänsä?
Tuli vaan mieleen tuo, että rohkeneeko joku tarkastaa onko tuolla alueella liikkunut jotain muita koneita/satelliitteja, jotka näkyvät tutkassa? Näkyykö sitten ufot ollenkaan tutkassa?
Eikös niissä ole jotain sellaista, johon ei meidän järjestelmä pysty? - dos.Whoknow
"" Luulisi että kirjoittajan kuvailema tapahtuma, joka kestää useita tunteja ja johon liittyy meteorin putoaminen maahan/vesistöön, olisi nähty laajalla alueella. Tapauksen olisi luullut herättävän keskustelua muuallakin kuin vain täällä Suomi24.fi:n ufo-forumilla, koska silminnäkijöitä on varmasti ollut useita kymmeinä ehkä jopa satoja.""
Pienenä viitteenä aikaisempaan tekstiin, joka illasta aamuyöhön asti tulee taivaalta meteoriitteja alas, ellei useita kymmeniä.
Miksi ihmiset eivät kiinnitä näihin mitään huomiota ? Joukossa on varmasti niin pieniä kuin suurempia kohteita. Meteriitin putoaminen näkyy koko taivaankannella, eli pitäisi näkyä todella laajalla alueella Suomessa ? ( Samalla tavoin kuin kuu ?)
Kirjoituksellani en kyseenalaista sitä varsinaista ufo-havaintoa. - putoaminen
dos.Whoknow kirjoitti:
"" Luulisi että kirjoittajan kuvailema tapahtuma, joka kestää useita tunteja ja johon liittyy meteorin putoaminen maahan/vesistöön, olisi nähty laajalla alueella. Tapauksen olisi luullut herättävän keskustelua muuallakin kuin vain täällä Suomi24.fi:n ufo-forumilla, koska silminnäkijöitä on varmasti ollut useita kymmeinä ehkä jopa satoja.""
Pienenä viitteenä aikaisempaan tekstiin, joka illasta aamuyöhön asti tulee taivaalta meteoriitteja alas, ellei useita kymmeniä.
Miksi ihmiset eivät kiinnitä näihin mitään huomiota ? Joukossa on varmasti niin pieniä kuin suurempia kohteita. Meteriitin putoaminen näkyy koko taivaankannella, eli pitäisi näkyä todella laajalla alueella Suomessa ? ( Samalla tavoin kuin kuu ?)
Kirjoituksellani en kyseenalaista sitä varsinaista ufo-havaintoa.näkyy siten kuin sen lentorata kulkee. Näet sen sekunnin, ehkä 10 sekuntia. Koko Suomen alueella näkyvä meteori olisi äärimmäisen harvinainen - ja vaarallinen.
- Tarkennusta
dos.Whoknow kirjoitti:
"" Luulisi että kirjoittajan kuvailema tapahtuma, joka kestää useita tunteja ja johon liittyy meteorin putoaminen maahan/vesistöön, olisi nähty laajalla alueella. Tapauksen olisi luullut herättävän keskustelua muuallakin kuin vain täällä Suomi24.fi:n ufo-forumilla, koska silminnäkijöitä on varmasti ollut useita kymmeinä ehkä jopa satoja.""
Pienenä viitteenä aikaisempaan tekstiin, joka illasta aamuyöhön asti tulee taivaalta meteoriitteja alas, ellei useita kymmeniä.
Miksi ihmiset eivät kiinnitä näihin mitään huomiota ? Joukossa on varmasti niin pieniä kuin suurempia kohteita. Meteriitin putoaminen näkyy koko taivaankannella, eli pitäisi näkyä todella laajalla alueella Suomessa ? ( Samalla tavoin kuin kuu ?)
Kirjoituksellani en kyseenalaista sitä varsinaista ufo-havaintoa.Meteoriitti on kappale joka kokonsa vuoksi ei pala kokonaan maan ilmakehässä vaan osa kappaleesta putoaa maahan asti.
Meteoroidi (tähdenlento) on kappale joka palaa täysin maan ilmakehässä eikä siitä näin ollen jää mitään jäljelle/putoa maahan.
Jos meteoriitti putoaa maahan asti se näkyy satojen kilometrien päähän ja maatörmäys kuuluu kymmenien kilometrien päähän koska meteoriittien putoamisnopeus on useita satoja kilometrejä sekunnissa. Jos meteoriitteja putoilisi vaikkapa vain tunnin välein (siis maahan saakka), olisi se sellainen ilotulitus joka takuulla päätyisi lehtien palstoille ja muuhun mediaan. - dos.Whoknow
putoaminen kirjoitti:
näkyy siten kuin sen lentorata kulkee. Näet sen sekunnin, ehkä 10 sekuntia. Koko Suomen alueella näkyvä meteori olisi äärimmäisen harvinainen - ja vaarallinen.
Tästä löytyy asiallista tietoa mitä taivaalta voi tippua. Niitä tulee ihan säännöllisti alas joka vuorokausi. Suurin osa tietenkin ne on niitä pieniä.
http://www.somerikko.net/old/geo/minfos.htm
Meteoriitit ovat suurimmalta osin varsin pieniä kooltaan todennäköisesti painoiltaan 1gr.- 100 gr.
Massa palaa ilmakehässä, ja se näkyy kyllä taivalla.
Tähdenlennot ovat ne paremmin näkyvät ilmiöt. - lentäjäkapteeni
Tarkennusta kirjoitti:
Meteoriitti on kappale joka kokonsa vuoksi ei pala kokonaan maan ilmakehässä vaan osa kappaleesta putoaa maahan asti.
Meteoroidi (tähdenlento) on kappale joka palaa täysin maan ilmakehässä eikä siitä näin ollen jää mitään jäljelle/putoa maahan.
Jos meteoriitti putoaa maahan asti se näkyy satojen kilometrien päähän ja maatörmäys kuuluu kymmenien kilometrien päähän koska meteoriittien putoamisnopeus on useita satoja kilometrejä sekunnissa. Jos meteoriitteja putoilisi vaikkapa vain tunnin välein (siis maahan saakka), olisi se sellainen ilotulitus joka takuulla päätyisi lehtien palstoille ja muuhun mediaan.muuten oikein, mutta meteoriitin putoamisnopeus EI ole monta sataa kilmoteriä sekunnissa. Ilmakehään tullessaan nopeus on korkeintaan 30km/s ja siitä alkaa hidastuminen. Jos kappale on hyvin pieni hiekanmuru, niin se palaa loppuun sekunnissa, mutta isommat kappaleet palaa pitempään ja vauhtikin tietysti hidastuu vähän aina mitä isompiin kappaleisiin mennään.
- seuraajatar...
sähköhäiriöistä ja ufojen liittymisesta niihin.
En tiedä oliko sattumaa vai ei, mutta silloin 18.10 päivällä oli minuutin kestävä sähkökatko ja toinen oli eilen. Kumpanakin päivänä oli hyvä tuuleton sää. - Havainnut
Outoja lentokoneita (tai muita lentolaitteita) on näkynyt runsaasti myös pääkaupunkiseudulla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000010525842- Solarman
töttöröö-mies kirjoitti:
edellä mainittuihin ilmiöihin.
Meteoriitin / "tähdenlento" liike on melko suoraviivaista ja lyhytaikaista !
Aika on sekunnista maksimissa kymmenestä viiteentoista sekuntiin ! Ne eivät pysähdy...
Sateliitti havainnoissa taas suoraviivainen eteneminen kestää "hitaamissa" eli korkeammalla lentävät, useita minuutteja. Matalammalla lentävät ohittavat "taivaankannen" noin minuutissa...
Molemmat ei lennä edestakaisin tai teen mahdollisia 90 -asteenkulmia muutoksia lentoradallaan ?
Värit meteoriitti havainnoissa ovat kirkaan tai punaisen sävyisiä... nuo muut väri eivät sovi oikein ko.ilmiöön !
Kuten huomaamme kaikkia ei voi selittää ns. luonnonilmiöillä...vaikka haluja tuntuu löytyvän moneltakin ? - selitys
Solarman kirjoitti:
edellä mainittuihin ilmiöihin.
Meteoriitin / "tähdenlento" liike on melko suoraviivaista ja lyhytaikaista !
Aika on sekunnista maksimissa kymmenestä viiteentoista sekuntiin ! Ne eivät pysähdy...
Sateliitti havainnoissa taas suoraviivainen eteneminen kestää "hitaamissa" eli korkeammalla lentävät, useita minuutteja. Matalammalla lentävät ohittavat "taivaankannen" noin minuutissa...
Molemmat ei lennä edestakaisin tai teen mahdollisia 90 -asteenkulmia muutoksia lentoradallaan ?
Värit meteoriitti havainnoissa ovat kirkaan tai punaisen sävyisiä... nuo muut väri eivät sovi oikein ko.ilmiöön !
Kuten huomaamme kaikkia ei voi selittää ns. luonnonilmiöillä...vaikka haluja tuntuu löytyvän moneltakin ?on harhanäky.
- Solarman
selitys kirjoitti:
on harhanäky.
sekoitetaan "harhanäyllä" ? Kuvaa tallentuu vaikka kohde on harhaa....
Tälläinen selitys on niitä iänikuisa "klassikoita", kun ei muutakaan ns. luonnolista selitystä oikein löydy. - lentäjäkapteeni
Solarman kirjoitti:
sekoitetaan "harhanäyllä" ? Kuvaa tallentuu vaikka kohde on harhaa....
Tälläinen selitys on niitä iänikuisa "klassikoita", kun ei muutakaan ns. luonnolista selitystä oikein löydy.kuviin eksyneet linnut ym. muut öttiäiset päätyvät ufo-intoilijoiden kansioihin.Kummalisinta, että juuri ne joista ei saa mitään selvää... sitten koitetaan väittää, että "aivan selvästi metallia ja anteenia näkyy ja vihreämies puikoissa!" :D
- seuraajatar...
Solarman kirjoitti:
sekoitetaan "harhanäyllä" ? Kuvaa tallentuu vaikka kohde on harhaa....
Tälläinen selitys on niitä iänikuisa "klassikoita", kun ei muutakaan ns. luonnolista selitystä oikein löydy.uskonut näihin, enkä ole edes miettinyt herran vuosiin ufo-asiaa, mutta nyt en sitten kyllä tiedä kuinka tähän suhtaudun. Koko ajan yrittää hakea järkeviä selityksiä niille ilmiöille.
Ja miettiä asioita taaksepäin. Kun olen lukenut näitä tunnistamattomien lentävien esineiden ilmestymisiä Oulunläänin alueella, niitähän on ollut jo reilu kuukausi sitten.
Eli revontulien ilmestymisen aikoihin.
Olen pakostakin miettinyt nyt meillä olleita sähkökatkoja, joita on ollut selkeällä ja tyynellä säälläkin. Olen ajatellut ne huoltokatkoiksi tai virtapiikin ylittämisiksi.
Tälle syksyä on sähköt pätkinyt usein ja monesti aivan tyynellä säällä.
Sitten olen myös jälkikäteen miettinyt näitä päänsärkyjuttuja, joita perheessä on ollut syksyn aikana. Tyttärelläni oli kerran päänsärkyä ilman kuumetta ja flunssaa, migreenityyppistä. Samoin on ollut minulla ja miehelläni päänsärkyä.
Jos se alus oli ufo, niin miksi se täällä pörrää?
Mietin vaan vastausta tähän nyt, koska maailmalla sattuneiden katastrofien takia olen miettinyt usein uskonnollisia asioita. Voiko näillä olla joku yhteys?
Kuitenkin nyt, jos ei mitään enää ilmene, niin jätän tämän asian pohtimisen tähän ettei ajatukset mene aivan sekaisin. - verkkoas.
seuraajatar... kirjoitti:
uskonut näihin, enkä ole edes miettinyt herran vuosiin ufo-asiaa, mutta nyt en sitten kyllä tiedä kuinka tähän suhtaudun. Koko ajan yrittää hakea järkeviä selityksiä niille ilmiöille.
Ja miettiä asioita taaksepäin. Kun olen lukenut näitä tunnistamattomien lentävien esineiden ilmestymisiä Oulunläänin alueella, niitähän on ollut jo reilu kuukausi sitten.
Eli revontulien ilmestymisen aikoihin.
Olen pakostakin miettinyt nyt meillä olleita sähkökatkoja, joita on ollut selkeällä ja tyynellä säälläkin. Olen ajatellut ne huoltokatkoiksi tai virtapiikin ylittämisiksi.
Tälle syksyä on sähköt pätkinyt usein ja monesti aivan tyynellä säällä.
Sitten olen myös jälkikäteen miettinyt näitä päänsärkyjuttuja, joita perheessä on ollut syksyn aikana. Tyttärelläni oli kerran päänsärkyä ilman kuumetta ja flunssaa, migreenityyppistä. Samoin on ollut minulla ja miehelläni päänsärkyä.
Jos se alus oli ufo, niin miksi se täällä pörrää?
Mietin vaan vastausta tähän nyt, koska maailmalla sattuneiden katastrofien takia olen miettinyt usein uskonnollisia asioita. Voiko näillä olla joku yhteys?
Kuitenkin nyt, jos ei mitään enää ilmene, niin jätän tämän asian pohtimisen tähän ettei ajatukset mene aivan sekaisin.Tosin Oulunläänin alueella on ollut syksyn aikaan monia sen tyyppisiä myrskyjä, jotka on kaatanut puita linjoille. Ehkei katkos ole sillon näkynyt teillä kyseisenä hetkenä, mutta nimen omaan raivaus huoltotöiden aikana koko muuntamon virtapiiri katkaistaan, joka ajankohtana voi olla hyväkin sää työturvallisuuden kannalta. Oulunläänin alueella on huomattavan paljon ilmasähkölinjaa...
nim.
verkkoasioista jotain tietävä työnpuolesta - yötäkö ne
verkkoas. kirjoitti:
Tosin Oulunläänin alueella on ollut syksyn aikaan monia sen tyyppisiä myrskyjä, jotka on kaatanut puita linjoille. Ehkei katkos ole sillon näkynyt teillä kyseisenä hetkenä, mutta nimen omaan raivaus huoltotöiden aikana koko muuntamon virtapiiri katkaistaan, joka ajankohtana voi olla hyväkin sää työturvallisuuden kannalta. Oulunläänin alueella on huomattavan paljon ilmasähkölinjaa...
nim.
verkkoasioista jotain tietävä työnpuolestaniitä korjaa?
Yöpimeässä tyynellä säällä?
Ilman edellisen päivän myrskyä? - verkkoas.
yötäkö ne kirjoitti:
niitä korjaa?
Yöpimeässä tyynellä säällä?
Ilman edellisen päivän myrskyä?No ei verkkovikoja myrskyn jälkeen välttämättä ehditä aina korjata seuraavana päivänä. Mutta sähkökatkot voi myös johtua esim. kyseisen muuntamopiirin yleisestä huollosta. Ja sähköverkot kyllä korjataan vaikka keskellä yötä, siitä se ei ole kiinni. Mutta myös viime aikoina olleet voimakkaat magneettiset myrskyt voivat aiheuttaa häiriöitä sähköverkossa.
- nyt vaan
verkkoas. kirjoitti:
No ei verkkovikoja myrskyn jälkeen välttämättä ehditä aina korjata seuraavana päivänä. Mutta sähkökatkot voi myös johtua esim. kyseisen muuntamopiirin yleisestä huollosta. Ja sähköverkot kyllä korjataan vaikka keskellä yötä, siitä se ei ole kiinni. Mutta myös viime aikoina olleet voimakkaat magneettiset myrskyt voivat aiheuttaa häiriöitä sähköverkossa.
mutta viime aikoina ei ole ollut minkäänlaisia magneettisia myrskyjä. Tsekkailkaapa vaikka täältä.
http://www.spaceweather.com/ - verkkoas.
nyt vaan kirjoitti:
mutta viime aikoina ei ole ollut minkäänlaisia magneettisia myrskyjä. Tsekkailkaapa vaikka täältä.
http://www.spaceweather.com/kiva linkki, mutta mitä sitten jos ei ole ollut viimeaikoina revontulia??
- seuraajatar...
verkkoas. kirjoitti:
kiva linkki, mutta mitä sitten jos ei ole ollut viimeaikoina revontulia??
ollut useita tälle syksyä, ainakin täällä pohjoisessa. Eikös niitä ole ollut myös etelässäkin poikkeuksellisesti nykyisin?
Noista sähköhäiriöistä haluan sanoa vielä, että varmaankun ne on ollut jotain lyhytaikaisia huoltokatkoja tai jotain häiriöitä linjassa.
Jotenkin ei vaan halua uskoa, että ufojen aiheuttamia ennenkuin näkee sen ufon läheltä omin ja todistajien silmin.
Tietysti kun näkee jotain epäilyttävää, jolle ei itse löydä järkiselitystä, niin silloin alkaa hakea ja etsiä selityksiä muillekin asioille, joita on ihmetellyt. Mielikuvitus ruokkii ihmistä.
Sille ei pidä antaa kuitenkaan liikaa valtaa, ettei ahdistu näistä asioista.
Elämä jatkuu ja sen pitää jatkua, vaikka kuinka maailmalla myllertää.
Me ihmiset emme ole valmiita kohtaamaan sellaista, mikä on meidän rajojen ja käsityskyvyn ulkopuolella.
Mutta ehkä tässä asiassa meitä kohtaa vielä totaalinen yllätysmomentti.
Jonka kaikki näkevät vielä joskus. - ei ole
verkkoas. kirjoitti:
kiva linkki, mutta mitä sitten jos ei ole ollut viimeaikoina revontulia??
ollut myöskään magneettimyrskyjä, vaikka itse väitit niitä olleen lähiaikoina.
- Eräs Spotteri
ei ole kirjoitti:
ollut myöskään magneettimyrskyjä, vaikka itse väitit niitä olleen lähiaikoina.
Ninii ole siis tämä on
F-18 Hornet eli siis tarkemmin Boeing F-18C Hornet eikä F/A mutta kuiteki Hornetti
http://www.airliners.net/open.file/951541/L/
http://www.airliners.net/open.file/939853/L/
http://www.airliners.net/open.file/949464/L/
Tai sitten se on voinut olla myös Bae MK51 hawk
http://www.airliners.net/open.file/930735/L/
http://www.airliners.net/open.file/930734/M/
toimostakaan näkyä ei kanta ufoksi luulla Midnight Hawks from Finland
http://www.airliners.net/open.file/914993/M/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951