Miksi ette puutu hormonikauppaan?

Teinin isä

Kaupungissamme on jo vuosikausia toiminut hormonikauppias. Henkilö on kaikkien tiedossa, ja aivan varmasti poliisinkin. Ilkeimmät väittävät hänen myyneen jopa parille poliisille laittomia lääkkeitään. Miksi ihmeessä poliiisa ei sitten kiinnosta kitkeä tätä pois? Minä en halua, että teinini alkaa muiden, kauppiaalta jo ostaneiden, kavereiden esimerkkiä seuraamaan. Mitkään puhelinsoitot päällystöllekään eivät ole johtaneet mihinkään. Lääkärinä väitän, että hormonit helpottavat ajautumista myös huumausaineiden pariin. Opitaan käyttämään yhteiskunnan ulkopuolisia kontakteja sekä yleensäkin toimimaan laittomien aineiden parissa. Kaiken lisäksi näyttäisi siltä, että hormonit ja huumeet tulevat melko pitkälle samasta "tuutista", kunhan ketjua vain seuraa tarpeeksi. "Punttisalihuume" efedriini taas on jo itsessään amfetamiinijohdannainen, joten ei kovin paljoa tarvita kun siirrytään amfetamiiniin. Onhan lääkkeillä lihaksiaan kasvattavien periaate muutenkin "heti mulle, kaikki tänne ja keinoista viis". Mitä ihmettä voi enää tavallisena kansalaisena tehdä, jotta saisi hormonikaupa loppumaan?

30

1559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MENTAALIN

      ylläpitoon kuuluu aktiivinen bodaus.

    • Aatu

      Kokeile pesäpallomailaa, kunnon sakkihivutus auttoi ainakin ennen.

      • elämämkoulussa

        Suosittelen shakkia, se kehittää ajattelukykyä. Pesäpallomaila kehittää automaattista reagointia.

    • POLIISI

      Mene tekemään asiasta rikosilmoitus.

      hormoonien käyttöhän ei ole vielä kiellettyä vaan juurikin se kauppa.

      efedriini on amfetamiinijohdannainen mutta se nyt on noista doping aineista onneksi vaarattomin.

      toivottavasti asia selviää..

      • Teinin isä

        En halua pojalleni vaikeuksia, joita koituisi jos rikosilmoituksen tekisin. Hänen kaveripiirissään hormonit kuuluvat joidenkin imagon rakentamiseen, ja varmasti kostaisivat pojalleni. Kummastelen lähinnä sitä, että onko poliisi todella voimaton vai haluton kitkemään tätä ongelmaa. Hormonikauppiaan henkilöllisyys kun paikkakunnallani ei ole mikään salaisuus, ja 15 vuotta hänellä jo takana tätä kauppaa.

      • pyörittää
        Teinin isä kirjoitti:

        ja tukee moista kauppaa/toimintaa.
        Näkeehän sen niistä turvonneista sijoista! Juostakkaan eivät jaksa!

      • -+-
        pyörittää kirjoitti:

        ja tukee moista kauppaa/toimintaa.
        Näkeehän sen niistä turvonneista sijoista! Juostakkaan eivät jaksa!

        "sijoista"?

        Voi hyvänen aika tätä tasoa..

      • hfdh
        Teinin isä kirjoitti:

        En halua pojalleni vaikeuksia, joita koituisi jos rikosilmoituksen tekisin. Hänen kaveripiirissään hormonit kuuluvat joidenkin imagon rakentamiseen, ja varmasti kostaisivat pojalleni. Kummastelen lähinnä sitä, että onko poliisi todella voimaton vai haluton kitkemään tätä ongelmaa. Hormonikauppiaan henkilöllisyys kun paikkakunnallani ei ole mikään salaisuus, ja 15 vuotta hänellä jo takana tätä kauppaa.

        Kukaan ei tee rikosilmoitusta ja ihmetellään miksi poliisi ei tee mitään? Valitettavasti asia ei ole niin yksiselitteinen, että poliisi voisi kyseisen henkilön pelkkien huhujen perusteella kiinniottaa. Hormonikauppa ei myöskään vaikuta olevan kaikkein korkeimmalla poliisien tärkeyslistalla ja epäilen että monilla laitoksilla tutkinnan puolella on jokseenkin ruuhkaista, joten kauhean suurta oma-alotteisuutta ei kannattane poliisin puolelta asiassa odottaa.

      • utelias11
        Teinin isä kirjoitti:

        En halua pojalleni vaikeuksia, joita koituisi jos rikosilmoituksen tekisin. Hänen kaveripiirissään hormonit kuuluvat joidenkin imagon rakentamiseen, ja varmasti kostaisivat pojalleni. Kummastelen lähinnä sitä, että onko poliisi todella voimaton vai haluton kitkemään tätä ongelmaa. Hormonikauppiaan henkilöllisyys kun paikkakunnallani ei ole mikään salaisuus, ja 15 vuotta hänellä jo takana tätä kauppaa.

        Onko hormonikauppias nyt sitten häiriöttä pyörittänyt kauppaansa 25 vuotta vai onko tapahtunut muutosta?

    • hormonien haitoista
    • hormooilihaa

      koska poliisin voimailukisoissa tehdään tulpksia, jota ovat jopa kansainvälistä tasoa.

      Mietippä vähän, miksi ja millä lihaksilla ?

      • freefordoping

        "koska poliisin voimailukisoissa tehdään tulpksia, jota ovat jopa kansainvälistä tasoa."

        Tuo ei pidä paikkaansa. Kyllä aika nöyriä rautoja nostavat.
        Ihmittelen suuresti miksi suurin osa "yön kuninkaista" eli portsareista
        käyttävät näitä aineita. Ei porukkaa saada muuten baarissa olemaan nätisti kuin
        steroideja käyttämällä? Omalla paikka kunnalla käyttö on melko yleistä ja poliisia ei kiinnosta koko touhu.
        Voin väittää että jos poliisit saavat hormooninkäyttäjät sekä myyjät kiinni.
        Niin järjestys häiriöt vähenevät monta prosenttia.

      • Antihormonisti
        freefordoping kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9405309

    • nappuloista rahaa

      vähällä', koska on pelko että jos ryhdytään tutkimaan eli puuttumaan voi ilmetä epämiellyttävää sillä käyttäjiä ovat myös poliisit ja liittyvät bisneksiin. Suomessa on tapauksia että muutama poliisi on mallin vuoksi tuomittu rangaistuksiin ja pidätetty virantoimituksesta

    • ja lehmät lentää...

      Sä olet just hyvä esimerkki niistä luusereista, jotka sysäävät lastensa kasvatusvastuun muille ja tässä tapauksessa poliisille joka jo nyt hukkuu oikeisiin töihinsä.
      Mua hävettäis suunnattomasti olla noin tyhmä ja vastuuntunnoton kuin sinä olet. Oma lapseni on urheilija ja ei elämässään ole ottanut yskänlääkettä vahvempaa lääkitystä ja ihan vain siksi, koska minullekin opetettiin elämän arvot jo pienenä. Kotoahan se oppi otetaan, joten suotta syytät muita epäonnistumisestasi.
      Jos oikeasti olet lääkäri, niin älä ainakaan tällaisissa yhteyksissä tuo ammattiasi esille, koska ilmeisesti olisit ammattikuntasi häpeäpilkku.

      • lääkäri oo!

        Nehän nimenomaan systemaattisesti douppaa omia mukuloitaan kun mukamas "osaavat homman" ja sitten itketään, kun teinipojiltaan kajahtelee maksat. Kunhan yrittää pönkittää egoaan esiintymällä lääkärinä!

    • Ismo Päivanen

      bodareiden kanssa. Eli hommat hoidetaan lihaksilla, ei järjellä. Taitaa bodarit olla poliisien punttisalikavereitakin, eikä poliisit kavereiden bisneksiin halua puuttua.

      Poliisin omat näkemykset teon moitittavuuteen vaikuttavat myös siihen mitä tutkitaan ja mitä ei. Tätä sanotaan sitten priorisoinniksi, vaikka se ei perustukaan muuhun kuin poliisin omiin asenteisiin ja kuvitelmiin.

      • tarina.vai.totuus

        Sinä itse voit puhdistaa ilmapiiriä. Kun kuulet tarinan jonka tiedät paikkansapitämättömäksi, voit kyllä kertoa tarinankertojalle että totuuksin on olemassa.

    • rahaliikkuu

      Huhujen mukaan poliisin vasikat saavat jatkaa bisneksiään rauhassa kunhan vaan vasikoivat riittävästi muita pois markkinoilta.

      • hämmästyttääkummastuttaa

        Aarniovalhetta kaikkein syvimmältä kurkulta.

      • liikkuukorahakin

        Murha. Infossa ilakoidaan 30 euron summasta jonka joku on nähnyt jonkun tarjoavan Aarniota puolustavista kommenteista maksettavan. Uskottavuus jäävuoren huipulla on saanut fiktiivisen täsmäsummankin!

      • Tehäänlouvoo

        Virosta toin matkalaukullisen ja samaten Kreikasta. Helppoo kui heinätek. 80- luvulla men jo jo aamula apteekkii teki tillauksen ja jätti matkalaukun niin se sai valmiks pakatuna iltapäiväl. Hyvät on katteet kun myy etiä päin. Ja nyt aineit laajat eri kirjot.Tekeehän ne impotenkiksi ja sitten lopuksi sä joudut katteler kun muut duunaa sun daamii. Kun olet 25 vuotta käyttänyt niin sisäelimet ja verisuonistot ovat aika tukossa. Niihän se yks sano että mielummin 25 isona kuin koko elämä hiirenä. Lähti sitten 51v.
        Mut kauppa kannattaa.
        Kyllä näkee spyykkeestä ketkä käyttää, persoona muuttuu ajankuluessa . Ei näitten kannata elinluovutustestamenttia tehdä.
        Ei ne kelpaa kenellekään ihmiselle kuitenkaan.

    • harmonia.vai.kaaos

      12 vuotta aikaa kun tämä ketju aloitettiin. Onko mikään muuttunut?

    • 12345654321

      Murha. Infossa väitettiin juuri että tuliun työntekijöiltä voi ostaa pimeän viinapullon, siis haltuunotetun viinapullon. Että olisi maan tapa.
      Minä ainakin olen nähnyt miten viiapullo avataan ja sisällys lorotetaan viemäriin. Olenko nähnyt harhanäyn?

      • vera.stenhope

        Opettele sisäpiirin terminologia! Takavarikkoviinaa, niin pitää kysyä niin silloin pysytään asiassa jotta rikostoimittajatkin havahtuvat.

      • kaupunkilegenda
        vera.stenhope kirjoitti:

        Opettele sisäpiirin terminologia! Takavarikkoviinaa, niin pitää kysyä niin silloin pysytään asiassa jotta rikostoimittajatkin havahtuvat.

        Takavarikkoviinat pelkkää huhua ja paskapuhetta?

    • mömmöjä

      tämän paskakasan takana ja takapiruna on, että iso osa näistä mulipää POLIISEISTA ON TÄSSÄ MÖMMÖJEN SYÖNNISSÄ ja kaupassa, välityksessä jne. MUKANA ja niin kauan kuin poliisi on takapiruna asioita ei saada kuntoon. Siis suomen suurin rikollisjengi johtaa myös tätä hommaa.

      • sairastasairasta

        pitänee paikkansa. Poliisit tekevät työtään hormonit veressä. Ja kyllä ne vaikuttavat poliisin pyykkeeseen. Poliiseille kusitestit.

    • Voima27

      Oma kauppias lopetti muuton takia, niin kuka se on ja mikä numero? Tarvis jostain lisää ja nopeesti!!

      • kauppakäy

        Muuta Tampereelle, sieltä löytyy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2051
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1718
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1389
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1187
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1180
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1030
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      955
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      951
    Aihe