Näin Iltasanomissa:
Ammattiin opiskelevat tupakoivat ja masentuvat
( 19.10. 11:57 )
Ammattiin opiskelevista yli 40 prosenttia tupakoi päivittäin. Määrä on yli kaksinkertainen esimerkiksi lukiolaisiin verrattuna. Lisäksi noin 46 prosenttia ammattiin opiskelevista kärsii masennuksesta vähintään satunnaisesti.
Tiedot käyvät ilmi Suomen ammattiin opiskelevien keskusliiton Sakin Ammattiin opiskelevien hyvinvointi 2005 -tutkimuksesta. Tutkimuksessa käytettiin vajaan 1 200 opiskelijan vastauksia viime keväältä.
Runsaat 80 prosenttia kyselyyn vastanneista koki terveydentilansa hyväksi tai melko hyväksi. Tutkimussihteeri Lauri Holapan mukaan ammattiin opiskelevista parhaiten voivat ne, jotka asuvat joko vanhempien tai puolison kanssa. Yksin asuvat voivat huonoimmin. (STT)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.