Kusemisenne lorina kuuluu seinien ja lattian läpi. Arvatkaapa onko kiva herätä keskellä yötä kammottavaan lorinaan! Vuorokausien mittainen univajehan siitä seuraa.
Kuseskelkaa vaikka ämpäriin jonka pohjalla on vaippa!!!!!
Miksi kusette niin lujaa!!!!!
10
2012
Vastaukset
- oijoi..
mulukku, niin se pakostakin lorisee.
Mene apteekkiin ja osta korvatulpat, ne auttaa. Toinen vaihtoehto on, että muutat maalle. Osta 10.000m2 tontti ja rakenna talosi aivan keskelle tonttia.- mulkku niin
kovempaa lorisee, sanoo fysiikan lakikin.
- hermoissas
vikaa jos niin pieneen lorinaan heräät,ajatte-
leppas vaikka sitä tarkemmin.- mitään vikaa
Ei tarvitse hermoissa olla mitään vikaa, jos siihen herää. Tuo lorinan ym.intiimien äänien kuuluminen ilmanvaihtokanavien kautta on aivan jokapäiväistä n. 70-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa. Enpä tuota ennen itsekään uskonut, kunnes asuin hetkellisesti sellaisessa talossa. Oli raivostuttavaa ja samalla nolostuttavaa kuulla, millä asioilla ja mihin aikaan yläkerran mies toimitti asioitaan. Ei kivaa munkaan mielestä.
- Kuseksija
Kulliin on hiukan hankalaa liittää manometria, jolla kusen painetta voisi tarkkailla. Jos ostat minulle riittävän imukykyisiä vaippoja, lupaan kusta niihin yöaikaan. Kannan ne sitten ovesi taakse hävitettäviksi aamulla.
- Oijoi,,,
Ei kannata, miehet, suuttua tollaisesta. Nimittäin se on ihan tosi juttu, että jotkut miehet käy pissalla niin, että lorottavat suoraan keskelle vessanpöntön vesiosaa. Siitä se lorina -ääni syntyy ja toedän myös kokemuksesta, että hermothan siinä yöaikaan menee! Oma mieheni osaa kehoittamattakin pissata niin, että suihku ei osu suoraan siihen vesiosaan, vaan suihkuttaa hieman pöntön laidalle. Tällä tavalla ei lorotus ääntä kuulu laisinkaan!
Sama pätee myös tietysti naisiin. Jos istuu keskellä pönttöä, niin lorotus kaikuu aivan varmasti kovaa ja kaikkialle. Mutta jos istuu vähänkin reunemmalla, niin lorotusta ei kuulu. Näin itse teen. :)
Jotkut tietysti tekee tuon lorotusäänen ihan tahallaan ärsyttääkseen muita, jotkut taas eivät tajua sitä, että se kuuluu juuri yöaikaan hiljaisessa kerrostalossa joka asuntoon!!! Ei ole kauhean kivaa herätä lorotus -ääneen, joka tuntuu ihan siltä kuin joku kusis päälle!!
Että jospa hyvät ihmiset voisitte hieman kiinnittää huomiota pissimistapaanne, niin ei tarvitsisi naapureiden menettää mermoja tällaisen asian takia!
KIITOS!!
P.S. Ja jotkut idiootit tietysti vetää tästäkin asiallisesta viestistä erittäin tyylikkäästi herneet nenään ja alkaa väittelemään asiasta... Sellaista porukkaa täällä palstoilla just pyörii!!
- kuin tykkään
lorottelu se vasta hauskaa onkin, suuri nautinto, melkein verrattavissa intiaanien sotahuutoihin.
ja lorottelu tehdään aina ovi auki että kuulee telkkarin. - Ämpäri
Voi luoja ku repesin tolle viestille :'DD tää palsta on ihan mahtava..
- jore
pörinät löysän paskan soirotessa pönttöön kuuluu ja pierut selvästi!!!
- on aivan
sama propleema. Ärsyttävän kovaa voi toi lorina kuulua!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922