Hei
Takana lapsettomuuta noin 2 vuotta josta viimisen vuoden olemme olleet lapsettomuushoidoissa. Seuraavaksi edessä olisi lääkkeellinen PAS luovutetuilla alkioilla. Eilisessä 0-ultrassa lääkäri tosin sanoi että ennen sitä pitäisi vielä tehdä kohdunkaulan laajennus (cervix dilatatio). Toimepide olisi näillä näkymin edessä ensi viikon alussa ja totta puhuakseni olen kaikkea muuta kuin vakuuttunut siitä tällä hetkellä. Yritin kysyä lääkäriltämme mikä ko. toimenpide on mutta pyysi ottamaan yhteyttä leikkavaan lääkäriin joka hänkin antoi ympäripyöreän vastauksen. Pelottaa ja epäilytttää koko hoito. Googlettamallakaan ei näytä irtoavan mitään tietoa. Sattuuko jollain teistä olemaan kokemusta tai tietoa kohdunkaulan laajennuksesta lapettomuushoitojen yhteydessä. Itse en ole edes kuullut moisesta aiemmin. Olisin erittäin kiitollinen kaikista kommenteista. Täällä alkaa epätoivo voittamaan.
Kohdunkaulan laajennus
1
2276
Vastaukset
- Emilia
Hei!
Mulle on tehty ko. toimenpide 2 kertaa.
Eka tehtiin paikallispuudutuksessa, auttoi seuraavaan siirtoon, en muista edes koko juttua enää, joten ei se kovin kamalaa tainnut olla. Toka kerta tehtiin nukutuksessa, koska kanava on niin ahdas, että toimenpide olisi liian kivulias tehtäväksi puudutuksessa, ja tavoitteena oli pysyvämpi tulos, joten piti laajentaa enemmän. Aamulla sairaalaan ja iltapäivällä kotiin. Mulle ne on tehty siksi, koska kanava on niin ahdas, että alkioiden siirto on käytännössä mahdotonta kun katetri ei mene sisälle.
Toimenpiteessä kanavaa laajennetaan katetreilla, alkaen pienellä, jota suurennetaan vähitellen. Muistaakseni en ole ollut kipeä jälkeenpäin, pari särkylääkettä ottanut ja pientä tihkuvuotoa tuli.
Jos kaipaat lisää tietoa lapsettomuudesta ja sen hoidosta, http://groups.msn.com/lapsettomuus Tuolta olen itse löytänyt paljon tietoa, eikä sinne ole edes pakko rekisteröityä, voit lukea juttuja muutenkin.
Toivottavasti tästä oli sinulle mitään apua, älä suotta pelkää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713