Taas kerran jäi työnhaku uusimatta ja karenssi tuli ajalta,jona ei ole ollut työnhakijana.
Syyksi työvoimatoimistoon ei kelvannut työnteko,vaan uusimisen ajaksi olisi pitänyt ottaa töistä vapaapäivä. Toiseksi vaihtoehdoksi tarjottiin puhelimen ostamista.
Edellisellä kerralla syynä oli sairaus josta olisi pitänyt ilmoittaa ennen sairastumista,eikä sairasloman päättymispäivänä!
Edellisen päätöksen valitus on yhä kesken lautakunnassa (tutkinta kestänyt jo 6kk) ja uudesta karenssista voi valituksen jättää vasta liiton päätöksen ilmestyessä.
-Onko tosiaan kaikkien etu, että joka asiasta pitää valittaa erikseen työttömyysturvalautakunnalle?
-Voiko työttömyysturvalautakunnan päätöksestä vielä valittaa edelleen johonkin?
Ihan vaan valittamisen ilosta ja työkkärin ylimielisen toiminnan vuoksi.
(kelahan korvaa sairaus-ajan ja töistä saa palkan työ-ajalta joten rahallisesti en menetä mitään)
Valitusrumba työvoimatoimiston tekemisistä
7
1421
Vastaukset
- persnetto
"Syyksi työvoimatoimistoon ei kelvannut työnteko,vaan uusimisen ajaksi olisi pitänyt ottaa töistä vapaapäivä."
Ei kai sillon tarvii ilmottautua kun on töissä?
Työttömyysturvalautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen.- vi*ut työttömyysturvasta
Miksi työssäkäyvä ilmoittautuu työnhakijaksi?
-Koska työ voi olla osa-aikaista,määräaikaista,harjottelua,terveydelle vaarallista,muuten vaan vit*umaista... kyllähän noita syitä on vaikka kuinka paljon...
http://www.oikeus.fi/vakuutusoikeus/7021.htm
Toivottavasti ei tarvitse tuonne lähettää enään valitusta. Kiitos vinkistä. - Laiskis
vi*ut työttömyysturvasta kirjoitti:
Miksi työssäkäyvä ilmoittautuu työnhakijaksi?
-Koska työ voi olla osa-aikaista,määräaikaista,harjottelua,terveydelle vaarallista,muuten vaan vit*umaista... kyllähän noita syitä on vaikka kuinka paljon...
http://www.oikeus.fi/vakuutusoikeus/7021.htm
Toivottavasti ei tarvitse tuonne lähettää enään valitusta. Kiitos vinkistä.Tottakai työssäoleva voi ilmoittautua työnhakijaksi. Olen itsekin tehnyt niin.
Tietenkään työssäoloajalta ei saa työttömyyskorvausta!
Jos työpäivä estää ilmoittautumisen niin eihän silloin mihinkään karenssiin ole tarvettakaan koska ei saa päivärahaa. - vi*ut työttömyysturvasta
Laiskis kirjoitti:
Tottakai työssäoleva voi ilmoittautua työnhakijaksi. Olen itsekin tehnyt niin.
Tietenkään työssäoloajalta ei saa työttömyyskorvausta!
Jos työpäivä estää ilmoittautumisen niin eihän silloin mihinkään karenssiin ole tarvettakaan koska ei saa päivärahaa.kyllä työpäivältä saa sovitettua päivärahaa.
- uusiminen
Itse olen uusinut työnhaun hyvissä ajoin ennen viimeistä uusimispäivää niin ei unohdu tms. Kalenterissa merkintä reilu viikkoa ennen ko. päivää ja sitten soitto ja/tai käynti. Näin ainakin omalla kohdallani on onnistunut uusiminen.
- Itseäsi
ja hoida asiasi kuten pitää.
Omista laiminkyönneistä ja huolimattomuudesta turha syyttää muita!
Kuka haluaisikaan palkata noin huolimattoman, välinpitämättömän ja edesvastuuttoman tyypin?!!! - Valitus
Työttömän valitus menestyy vain harvoin. Se, että työnhaku on jäänyt uusimatta, ei taida koskaan mennä läpi.
Miksi muuten työttömillä on yleisistä valitusasteista poikkeava valitustie? Tietysti siksi, ettei heihin tarvitse soveltaa yleisiä oikeudenmukaisuuskäsityksiä, vaan työtön on yleensä aina väärässä.
Jos työttömän valitukset menisivät yleisiä valitusteitä (hallinto-oikeus, KHO), heitä olisi vaikeampi kohdella eri tavoin kuin muita valittajia. Nyt pieni porukka päättää mitä päättää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069