Leikitään vähän ajatuksilla:
NASA:lla on edelleen käytössä virallisesti kolme avaruussukkula orbiteria
-Endeavour
-Atlantis
-Discovery
(Columbia ja Challenger tuhoutuneita)
Voisiko kuitenkin olla mahdollista, että USAF:lla on yksi tai useampia sukkuloita, jotka on modifoitu sotilaallisia lentoja varten? Mojaven laaja autiomaa olisi otollinen laukaisupaikka, etenkin kun kukaan ei voisi seurata esim. maan alaisessa siilossa valmisteilla olevaa laukaisua, saati sitten että joku tietäisi sotilaallisen sukkulan olemassaolosta.
Osa valohavainnoista voisi olla yöllisiä avaruussukkulalaukaisuja esim. area 51:ltä tai Ellenistä.
Sinänsä tuntuisi järkevältä ajatella, että USAF:lla on pääsy avaruuteen miehitetyllä aluksella, ja juuri avaruussukkulalla siksi, että sukkula kykenee palaamaan maahan lentokoneen tavoin. Pimeällä budjetilla rahoitettu USAF:n sukkula ei olisi edes rahallinen mahdottomuus (etenkin kun laukaisuja on huomattavasti harvemmin kuin siviilimallilla).
On myös huomattava, että Sukkuloita varten rakennettiin huomattava määrä runkoja, siipiä ja muita komponentteja onnettomuuksien varalle. Tuhoutunut Challenger korvattiin sukkulalla joka oli rakennettu yllätys yllätys! varaosista. USAF voisi yhtä helposti rakennuttaa ylimääräisen sukkulan varaosapakista lainaamalla.
osaselitys mojaven autiomaan ufoille?
3
654
Vastaukset
- Sam
kerran sukkulan lähdön omin silmin noin 150km päästä Floridassa ja sitä ei varmasti kukaan pysty sekoittamaan vahingossakaan mihinkään UFO ilmiöön, se on niin mahtavan näköistä menoa taivaalla.
- selitys.
No mitä sellaista sotilaallista hyötyä sukkulalennoista olisi, mitä ei saavutettaisi helpommalla ja halvemmalla satelliittien ja vakoilijoiden avulla? Kerro mitä.
- jonttu
Avaruussukkula kantaa kiertoradalle kerrallaan 25 tonnin lastin ja vielä suuremman, jos kiertoradalle tarvitsee viedä vain lentäjä ja apupilotti suhteellisen lyhyeksi ajaksi (esimerkiksi yhden yön kestävälle lennolle). Näin ollen USAF voisi helposti rahdata kiertoradalle suuria sotilaallisia kuormia, mm. aseellisia satelliitteja, vakoilulaitteita tai vaikkapa miehitetyn aseman osia.
Avaruussukkula sopii myös ydinaseen lavetiksi, se kun kykenee kantamaan raskaan vetypommin kiertoradalle helposti.
Siinä nyt muutama ajatus heti alkuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961