Voihan

naapuri

Naapurin lapset eivät saisi leikkiä, eivätkä pitää ääntä, ei sisällä eikä ulkona. Aina se jotakuta häiritsee. Koirat eivät saisi haukkua, pissiä tai kakkia. Vessoja ei saa vetää sopimattomaan aikaan, ei vaikka hätä olisi, pitää jätökset jättää kai pyttyyn siihen asti kunnes naapurille ehkä sopii se vessan vetäminen. Suihkuun ei saa mennä liian aikaisin tai liian myöhään ja se pesukonekin häiritsee naapuria. Musiikin kuuntelu ehdottomastif kielletty oli yö tai päivä. Patterit eivät saa kolista eikä imurin ääntä kuulua, voihan se naapuri ottaa tirsat juuri siihen aikaan kun sulle iski siivousvimma.
Mattoja ei saa hakata, eikä nurmikolla tallata, ne on tehty vain katsottavaksi. Pianoa ei saa pimputtaa ja muutkin soittimet ovat pannassa. Kovaääninen puhe kielletty (pitää hankkia desibelimittari)
Ikkunoista ei saa kurkistella, se on kyttäämistä.
Naapurille ei kannata hymyillä, voi pian luulla, että yrität iskeä.
Ystäviä ei kylään kannata naapurin mielestä kutsua, sillä isosta porukasta lähtee kova ääni, ja pienemmästäkin, liian kova. Jääkiekkomatsit sun muut pitää lähteä katsomaan paikan päälle, ettei naapuri häiriinny.
Mitä jos kysyttäisiin naapurilta lupa kaikkiin asioihin....? Vai pitäisikö muuttaa korpeen tai viidakkoon.

7

1165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä pitäs

      muuttaa eli vetäse karvarömpsä päähän ja pakene vuorille,,,,,ulvo täysikuuta,,,,,anna kaikkien patoutumien tulla ulos

    • Seco von Bolzzi

      Jos naapurisi äänet häiritsevät sinua, on naapurisi muutettava omakotitaloon maalle. Jos naapuriasi häiritsee sinun äänesi, on naapurisi muutettava omakotitaloon maalle.

      Näin olen asian käsittänyt tällä palstalla.

    • kynnyksen yli,stop!

      naapurille ei kuulu toisen naapuein elämä sekin on häiriköintiä jos huomauttaa kaikesta!

      • S.S.

        Niin, se on todellakin häiriköintiä, jos naapuri huomauttaa ihan kaikesta. MUTTA jos huomauttaa asiasta, niin siitä ei pidä suuttua vaan ottaa opikseen!
        Täällä tuntuu valittavan sellaiset ihmiset, joille on joskus huomautettu jostain (esim musiikin kuuntelusta liian kovaa ja pitkään)ja sitten he suurentelevat asiaa väittämällä, että naapuri kyttää ja valittaa "joka asiasta".

        Hohhoijaa... Aika pitkästyttävää... Taidan siirtyä tästä jollekin toiselle palstalle...


    • huviksesi

      Käyt tosiaan kysymässä naapurilta lupaa kaikkeen, eiköhän se joskus kyllästy. Kaikki kysymykset käydään tekemässä erikseen rimputtamalla naapurin ovikelloa (tarvittaessa pitkäänkin). Juu, aattelin vaan tiedustella ettei kai teitä häiritse, jos mä tuolla kotona kävelen keittiöön? Jos mä asioiden tiedustelun helpottamiseksi poraisin reiän tohon seinään/lattiaan/kattoon, niin ei tarviis aina ravata eestaas...

    • S.S.

      Joo! Viidakkoon! Tai sit vaan vaik omakotitaloon...

      KErrostaloissa asuu niin kirjavaa porukkaa, ja pakostikin kaikki on erilaisia ja ihmisillä on erilaiset arvot ja toiveet.

      Mielstäni tuollaiset siivoamiseen liittyvät äänet (pyykinpesukone, astianpesukone, imuri...) ovat ihan normaaleja jokapäiväisiä juttuja, joista ei kenenkään pitäisi valittaa. Sen ymmärrän kyllä, jos esim klo 22 jälkeen alkaa imuroimaan, niin kyllähän se ärsyttää, kun ääni kuuluu naapureihin.

      Samoin toi vieraiden kylään tuleminen. Jotkut naapurit ovat herkkiä pienellekin melulle, sitäkin olisi hyvä kuitenkin arvostaa, nimittäin naapurinkin halua olla rauhassa. Tietenkään aina ei voi mennä naapurin halujen mukaan, mutta on otettava naapurit huomioon, samassa talossa jos asuu.

      WC:n pöntön vetämistä en kyllä itse ainakaan kiellä yöaikaan. Siinäkin on oma tyylinsä, miten sen tekee. Jotkut osaa tehdä senkin poikkeuksellisen äänekkäästi. Jos hätä yllättää yöllä, niin vessaan vaan. Ei naapuri voi sellaista kieltää tekemästä!!

      Itse kuuntelen musiikkia välillä kovaa. Mutta en koko päivää tai iltaa. Ehkä tunnin verran, jos sitäkään. Ja alkuillasta. Ei ole koskaan kukaan siitä valittanut. Entisessä asunnossani soitin useammin musiikkia kovaa, kuin nykyisessä asunnossani. Kysyin parilta naapurilt, että häiritseekö se meteli, ja jos häiritsee, niin pitää tulla minulle sanomaan. Alakerran keski-ikäinen mies sanoi, että "soita vaan kovempaa" ja että hänestä on mukava kuunnella... :) Että onhan näitä mukaviakin naapureita olemassa!

      Oijoi, onhan näitä juttuja. Kaikkea ei kannata ottaa niin kauhean vakavasti. Jos joku valittaa sinun tekemisistäsi, niin valita sinä sitten hänen, jos siis on aihetta. Turha näiden "kyttääjä-naapureiden" on luulla, että he saavat päättää mitä ääniä talosta saa kuulua ja mitä ei! PISTE

    • tuuli

      Juuri eilen meidän naapuri hakkasi jollain kattoonsa (eli asuu meidän alapuolella), koska mun 4-vuotiaalla oli kaveri käymässä je ne leikki. Siitä tietysti kuulu ääniä kun saattoivat ottaa jopa juoksuaskeleita. Hakkaamista on ollut aiemminkin, ja ovat tulleet sanomaankin että ottakaa huomioon ja yrittäkää saada lapset kävelemään esim. varpaillaan. Eilen meni hermot, koska lapset säikähti koputusta ja alko itkemään. Menin sanomaan asiasta ja huutamiseksihan se meni. Sanoin että tuo alkaa olla jo häirintää teidän puolelta, jos te paukutatte kattoa merkiksi klo 17.30 illalla. Äijä uhkas paukuttaa tästä edespäinkin. Ja minä uhkasin tehdä valituksen. Ja mies tekikin tänä aamuna. Saa nähdä mitä tulee, mutta nuo asiat on todellakin pinnalla. Sanoin naapurille, että muuta pois, jos et kestä lasten ääniä. En ole edes kotiäiti, vaan lapset leikkii aina korkeintaan muutaman tunnin iltapäivällä ennen nukkumaanmenoa, eikä hypi tasajalkaa. Ottaa pannuun tollaset, onneksi ovat muuttamassa pois. Voimia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe