Lähi-/perushoitajat

ja palkkaus

En voi uskoa vaimoni palkkaa verrattuna siihen raskaaseen ja vastuulliseen työhön, jota hän lähihoitajana tekee. Saan lähes 2x enemmän palkkaa toisella alalla eikä juuri vastuuta ole (kouluja olen käynyt peruskoulun, senkin rimaa hipoen). Huudetaan jatkuvasta terveydenhoitoalan työvoimapulasta (asumme pk-seudulla), pitäisi ehkä suhteuttaa palkkataso vaadittavaan osaamiseen ja vastuuseen.

Vielä enemmän ihmetyttää se, että terveydenhoitoala on niin hemmetin byrokraattinen! Et käytännössä työn ohessa voi juurikaan kehittää itseäsi siten, että pääsisit parempaan asemaan saatika sitten parempaan palkkatasoon, kun on "taulukkopalkka". Tiedän, että vaimoni on vastuuntuntoinen ja tekee työnsä erinomaisen hyvin, mistä osoituksena osastonhoitajan ”myöntämät” lukuisat ylimääräiset työt (tietysti samalla palkalla), mutta on käsittämätöntä, että käytännössä on seinä vastassa uraa ajatellen.
Alaa sivusta seuranneena voin sanoa, että terveydenhoitoala on kutsumusammatti, ei sitä kukaan rahan vuoksi tee. Sihteerinäkin tienaa huomattavasti enemmän.

Kaikki kunnia Teille, jotka alalla huonolla palkalla meidän kaikkien muiden hyväksi työskentelette.

10

1403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuta Sano

      Hoitoalalla ovat vaan niin lampaita etteivät saa mitään aikaan.
      Lääkäritkin meni lakkoon, vaan jos sairaan/Perus/Lähi hoitajat menis lakkoon, sitten vasta kusessa oltais

    • siinä

      Kysehän ei ole muusta kuin että palkat tulevat verorahoista. Minulle sopisi että maksettaisiin paremmin, nimenomaan lähi-perushoitajille, sairaanhoitajilla on mielestäni suht hyvä palkka. Ja henkilökuntaa palkattaisiin enemmän. Mutta mutta, en kuitenkaan halua että veroprosenttini nousee.
      Näin se vaan on.

      • ero

        sairaanhoitajan ja perushoitajan palkassa on monasti vain n. 100 € eroa sairaanhoitajan hyväksi. ei silloin voisi perushoitajan palkkaa nostaa nostamatta sairaanhoitajan palkkaa vastaavasti.
        en muuten ymmärrä miksi lähihoitajia vielä koulutetaan kun heillä koulutus on 3 vuotta ja sairaanhoitajaksi ( mihin sitten moni lähihoitajakin päättyy ) on 3½ vuotta. miksi ei kouluteta suoraan sairaanhoitajia. lähihoitajat kun pääasiassa eivät sijoitu sairaaloihin ja useaan paikkaan otetaan kuitenkin miel. sairaanhoitaja. lähihoitaja joka lähtee vielä opiskelemaan sairaanhoitajaksi tulee käyneeksi 6½ vuotta koulua ja päätyy näille palkoille. en ymmärrä mutta tietysti jokainen tekee omat päätöksensä.

      • tulevaisuudessa
        ero kirjoitti:

        Nostetaan sairaanhoitajien palkkoja reilusti ja hävitetään kaikki lähi-ja perushoitajat. Lähihoitajat voisi korvata epäpätevillä hoitoapulaisilla, jotka tekevät perustyön pienemmällä palkalla.
        Lähihoitajat ovat melko turhia osastoilla, kun saman työn voi opettaa kouluttamattomallekin. On kumma, vaikka lähärien koulutus kestää kolme vuotta, miten vähän he kuitenkin osaavat...

      • Hoitaja
        tulevaisuudessa kirjoitti:

        Sairaanhoitajatko sitten tietävät ja osaavat parhaiten? Olenpa monesti vasta alkaneeni urani aikana törmännyt sairaanhoitajiin jotka ei osaa vuotavaa haavaa pyörtymättä hoitaa...eli mitä niille sitten siellä koulussa opetetaan? yritystietoutta ja paperien näpräystä...tähän on valitettavasti nykyaikanen sairaanhoitaja koulutus menny. Sitten ei osata töihin mennessä ihmisiä kohdata/hoitaa...

      • asiaan
        Hoitaja kirjoitti:

        ei minulla ollut tarkoitus mollata lähihoitajia. anteeksi vaan jos kirjoituksestani sai sellaisen kuvan. ajattelin vaan sitä että kun lähihoitaja hakee opiskelemaan sairaanhoitajaksi niin miksi lähihoitajan koulutusta ei oteta huomioon koulutuksen pituudessa. lähihoitajat opiskelevat paljon asioita mutta sairaanhoitajaksi joutuvat käymään sen koko koulutuksen ja silloin mielestäni on tavallaan turha ainakaan palkan vuoksi käydä 6½ vuotta koulua jotta pääsee sairaanhoitajan palkoille ja kun se työnkuvakaan monin paikoin ei poikkea enää eri ammattiryhmiin kuuluvilla, ei ainakaan siellä missä minä työskentelen. kaikki kunnia kaiken alan ihmisille ja kaikelle koulutukselle. mutta monin paikoin otetaan mielummin se sairaanhoitaja vakituisiin töihin ja etenkin lähihoitajanaiset tekevät sijaisuuksia niin siksi mietin kanssa että kun lähäri koulutus on 3 vuotta ja sh 3½ niin miksi ei sitten kouluteta suoraan sairaanhoitajiksi ihmisiä. ei niitä lähi- ja perushoitajia tarvitse mihinkään hävittää vaan tulevaisuudessa niitä ei enää valmistuisi. toivottavasti ymmärsitte nyt mitä yritin sanoa.

      • Koulutusta on jo

        Tiedän, että on jo sh- koulutuksia, jotka on tarkoitettu lähi- tai perushoitajille, jotka ovat olleet työelämässä. Kaikki vaan eivät halua sairaanhoitajaksi.

      • Mirkku_S
        tulevaisuudessa kirjoitti:

        Nostetaan sairaanhoitajien palkkoja reilusti ja hävitetään kaikki lähi-ja perushoitajat. Lähihoitajat voisi korvata epäpätevillä hoitoapulaisilla, jotka tekevät perustyön pienemmällä palkalla.
        Lähihoitajat ovat melko turhia osastoilla, kun saman työn voi opettaa kouluttamattomallekin. On kumma, vaikka lähärien koulutus kestää kolme vuotta, miten vähän he kuitenkin osaavat...

        tajua mitään lähihoitajan ammatista? tai ammattiosaamisesta?

      • MAKE
        Hoitaja kirjoitti:

        Sairaanhoitajatko sitten tietävät ja osaavat parhaiten? Olenpa monesti vasta alkaneeni urani aikana törmännyt sairaanhoitajiin jotka ei osaa vuotavaa haavaa pyörtymättä hoitaa...eli mitä niille sitten siellä koulussa opetetaan? yritystietoutta ja paperien näpräystä...tähän on valitettavasti nykyaikanen sairaanhoitaja koulutus menny. Sitten ei osata töihin mennessä ihmisiä kohdata/hoitaa...

        TURHAAN ME KINASTELLAAN KESKENÄÄN SH JA LH, MEIDÄN PITÄÄ YHTEEN HIILEEN PUHALTAA, EIKÄ KINASTELLA KESKENÄÄN, MOLEMMILLE PALKAN KOROTUS JA SILLÄ SIISTI. T. 10.V. LÄHIHOITAJANA.

      • Anneli
        asiaan kirjoitti:

        ei minulla ollut tarkoitus mollata lähihoitajia. anteeksi vaan jos kirjoituksestani sai sellaisen kuvan. ajattelin vaan sitä että kun lähihoitaja hakee opiskelemaan sairaanhoitajaksi niin miksi lähihoitajan koulutusta ei oteta huomioon koulutuksen pituudessa. lähihoitajat opiskelevat paljon asioita mutta sairaanhoitajaksi joutuvat käymään sen koko koulutuksen ja silloin mielestäni on tavallaan turha ainakaan palkan vuoksi käydä 6½ vuotta koulua jotta pääsee sairaanhoitajan palkoille ja kun se työnkuvakaan monin paikoin ei poikkea enää eri ammattiryhmiin kuuluvilla, ei ainakaan siellä missä minä työskentelen. kaikki kunnia kaiken alan ihmisille ja kaikelle koulutukselle. mutta monin paikoin otetaan mielummin se sairaanhoitaja vakituisiin töihin ja etenkin lähihoitajanaiset tekevät sijaisuuksia niin siksi mietin kanssa että kun lähäri koulutus on 3 vuotta ja sh 3½ niin miksi ei sitten kouluteta suoraan sairaanhoitajiksi ihmisiä. ei niitä lähi- ja perushoitajia tarvitse mihinkään hävittää vaan tulevaisuudessa niitä ei enää valmistuisi. toivottavasti ymmärsitte nyt mitä yritin sanoa.

        huonompi palkka kuin sairaanhoitajilla. Siis halvempaa työvoimaa. Ja esim.vanhuspuolella sairaanhoitajia on todella vähän. Se kun ei ole niin akuuttia. Lähi-jaPerushoitajat siellä sen todellisen raskaan ja vaativan työn tekee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      80
      5029
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      73
      4668
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2997
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      83
      2917
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2384
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      59
      2025
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      20
      1760
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      113
      1415
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1318
    Aihe