Suru

Ei se tunne mihinkään ole kadonnut. Ajattelen sinua päivän jokaisena tuntina. Muistan kätesi lämmön, äänesi, katseesi. Itken ja yritän eteenpäin..

Äkkijyrkkä? Hidas ja loiva? Mitä mahdat tarkoittaa, yritän ymmärtää. Runosi kohde rakastaa tulisesti ja sinä lähinnä vain välität? Hän haluaa suhteelta enemmän kuin sinä?

Minun rakkauteni on syvä kuin joki. Virtaa eteenpäin tyynenä ja tasaisena, koko ajan, ei ole pysäytettävissä. Siinä on kuohuttavia koskiakin, joki ei voi olla aina hiljaa ja huomaamattomasti. Ja kaikki alkoi kuin vesiputous, jonka voimaa ei järki kykene kahlitsemaan. Joki johtaa jonnekin, laskee varmaan joskus mereen. En tiedä, milloin ja mihin. Se ei ole vallassani. Älä sinäkään yritä kaikkea etukäteen määritellä.

Aika usein runosi saavat minut käsi poskella miettimään sen sisältöä ja pohtimaan vastausta siihen.
Olen itse kasvanut joen varrella enkä suinkaan pidä jokea niin tyynenä, kuin runosi joki on. Kun se keväällä vapautui jäistä ryskien ja kuohuen ja vedet valuivat laajoille alueille lakeutta siinä oli toden totta voimaa. Toki se tasaantuessaan melko verkkaisasti virtasi, mutta sen rauhallisuudessa oli turvallisuutta ja kauneutta joka tekee nähdäkseni äkkijyrkälle mielenlaadulle todella hyvää. Sen rauha on kuin "lääkettä".
Täsmälääkettä!! )))
Joten...miksi epäröit???
Ja mitä niistä vastakohdista ennen vanhaan sanottiinkaan....???

kaikkia vastaajia omakohtaisesta myötäelämisestä
ja viisaista kommenteista vaatimattomaan, mutta hyvin henkilökohtaiseen runoon.