YLEISTÄ KOIRISTA palsta

Olen ehkä nyt käsittänyt jotain ihan tykkänään pieleen, kun mielestäni tuo sana YLEISTÄ pitää sisällään eri juttuja minkä rotuisista koirista tahansa. Ei oikein nyt tunnu reilulta, että mimmu mielensä mukaan viskoo aloituksia puolelta toiselle.
Kuka uskaltaakaan täälä enää mitään rotua nimetä, odottaa kirjoitukseensa vastausta ja kun sitten päivän päästä tulee kurkkimaan, niin hups heijaa niin johan on saanut jalat alleen se kirjoitus, eikä kirjoittaja välttämättä tiedä mistä sitä lähteä etsimään, koska arvon shefu ei ole viitsinyt siitä tiedottaa, kuten toisten palstojen vastaavat tekevät.
Nykyisellään touhunsa on kyllä täysin epäreilua, vai mitä olette mieltä? Onko tämä yleensä yleistä koirista-palsta, vai olenko eksynyt?
10763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ainakin yhdessä eksyksissä,minäkin luulin olevani yleistä koirista palstalla.

Äänestä

Kiusantekoa ja mielenosoitustahan tämä meitä kohtaan jo on. Minä ainakin tulen tänne kerta toisensa jälkeen juuri muiden "tuttujen" takia, enkä niiden puskasta huutavien paskanlevittäjien takia ... viuh - keskustelu taitaa mennä kaatopaikkajaokselle - vai päätyykö aarteisiin, kuten eilinen. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa tuon Mimmun takia. Toisaalta yhteenkuuluvaisuuden tunne kaikkia tuntemiani rekattuja kohtaan on lisääntynyt - sen verran on sonta lentänyt sieltä puskasta että Mimmulta.

Äänestä
  • Kyllä täällä muutkin koirista tietävät kuin rekatut.
    En usein ehdi täällä käymään enkä katso paskaa levittäväni vaikka joskus johonkin vastaankin.
    Jos tämän palstan yhteenkuuluvaisuuden tunne on vain rekattujen, niin kaukana ollaan. Kuvittelin, että se yhteinen asia on koirat.

    Äänestä

  • snaku kirjoitti:

    Kyllä täällä muutkin koirista tietävät kuin rekatut.
    En usein ehdi täällä käymään enkä katso paskaa levittäväni vaikka joskus johonkin vastaankin.
    Jos tämän palstan yhteenkuuluvaisuuden tunne on vain rekattujen, niin kaukana ollaan. Kuvittelin, että se yhteinen asia on koirat.

    Nyt tuskin oli kyse sellaisesta rekkaamattomasta, joka kuitenkin koko ajan käyttää sitä samaa nickiä, eikä muuta sitä jatkuvalla syötöllä niin, että yhdessäkin ketjussa voi olla toistakymmentä uutta nickiä ja helposti ovat kaikki lähtöisin samalta koneelta.
    Hyvä kun mainitsit tuon koiran, sillä niistähän täälä vain nykyään saa kirjoittaa, joten koirakoira ja koirakoirakoira ;=))).

    Äänestä

  • snaku kirjoitti:

    Kyllä täällä muutkin koirista tietävät kuin rekatut.
    En usein ehdi täällä käymään enkä katso paskaa levittäväni vaikka joskus johonkin vastaankin.
    Jos tämän palstan yhteenkuuluvaisuuden tunne on vain rekattujen, niin kaukana ollaan. Kuvittelin, että se yhteinen asia on koirat.

    Ei se vain rekattujen ole se yhteenkuuluvuuden tunne, vaan kaikkien rekattujen ja samaa nimimerkkiä käyttävien - mun moka - olin huolimaton nahjus. Anteeksi snaku.

    Äänestä

kirjoitin jo tuolla aiemmin Mimmun nyt näyttävän valtaansa aivan kuin olisi jo uusi sefu tulossa.
Kyllä ylläpidon pitäisi jo vihdoinkin puuttua asiaan. Nuo eiliset poistot, tänään poistuneet ovat jo nautettavuuden huippu. Saas kattoo milloin me rupeamme saamaan postia ja yllätys yllätys poistoja aina kun nikkimme näkyvissä on.
Toisaalta voisihan olla ihan mielenkiintoistakin leijailla välillä siellä bittiavaruudessa.

Äänestä

yhtenä syynä tuo kirjoitusten ns. siirtäminen se, että Yleistä koirista palsta on niin hitsin suosittu, että ylläpito/seriffi yrittää saada liikettä muihinkin osioihin. Oletko koskaan sattunut katsomaan kuinka paljon viestejä esim. yleistä koirille palstalle tulee? Välillä toista-neljättä sataa kun esim. terrieri palstalla saattaa olla 4 viestiä.Monesti ovat esim. jonkin tietyn rodun kyselijä tullut kysymään yleistä palstalta koska "omalla" palstalla on niin vähän käviöitä. Mutta itse olen sitä mieltä että tietynlaiset "jaarittelut" saavat mielestäni ihan hyvin löytää itsensä bittitaivaasta. Itse ymmärrän yleistä palstan juuri kaikenrotuisten palstana. Jos kysytään esim. juuri jostain tietystä rodusta jotain niin sen mielestäni voi siirtää ns. omalle palstalleen, tosin ilmoitusta voisi antaa silloin tällöin että viestejä on siirretty.Täällä noita poistoja on alkanut virrata huimasti osa syyttä osa ihan syystä.

Äänestä
  • asian vierestäkin keskustella, tai pitää saada. Myös tuo kun ihmiset tulevat kyselemään jonkun tietyn rodun tai roturyhmän asioita, ei sefu saa olla se joka sen siirtää, sillä tämä kyselijä näkee kyllä että omalle roturyhmälle tarkoitettu palsta on olemassa. Kun kysyy täällä saamme kaikki täysin toisen roturyhmän harrastajat myös lukea ja oppia juttuja, ja voimme jopa auttaa jossain ongelmassa, kun taas emme vartavasten lähde ns. rotupalstalle lukemaan ja availemaan aloituksia.
    Tämän kyllä Mimmukin ymmärtää.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    asian vierestäkin keskustella, tai pitää saada. Myös tuo kun ihmiset tulevat kyselemään jonkun tietyn rodun tai roturyhmän asioita, ei sefu saa olla se joka sen siirtää, sillä tämä kyselijä näkee kyllä että omalle roturyhmälle tarkoitettu palsta on olemassa. Kun kysyy täällä saamme kaikki täysin toisen roturyhmän harrastajat myös lukea ja oppia juttuja, ja voimme jopa auttaa jossain ongelmassa, kun taas emme vartavasten lähde ns. rotupalstalle lukemaan ja availemaan aloituksia.
    Tämän kyllä Mimmukin ymmärtää.

    oman rodun kysymystä jollekkin toiselle palstalle? Jos kyse on ainoastaan rotukohtaisesta kysymyksestä niin sefulla on täysi oikeus se siirtää, kohteliasta toki olisi ilmoittaa siitä ed. palstalle, minulle tosin on sama vaikka kaikki kysymykset olisi samalla palstalla. Mutta kuten todettu täällä on poisteltu sekä asiattomasti että asiallisesti.

    Äänestä

Mielestäni yleistä koirista palstalle pitäisi mahtua yleistä keskustelua koiraihmisten kesken. Osa viestien siirroista on vienyt oman mielenkiintoni lähes nollaan tätä palstaa kohtaan koska ei tiedä onko siirretty, poistettu. Jos ketjussa on yksi häirikköviesti niin koko ketju katoaa, ei niin köppästä tekniikkaa ole olemassakaan että moinen on ainoa vaihtoehto.

Koska täältä ei edes löydy omalle rodulleni omaa osastoa tulee tätä yleistä aina välillä silmiteltyä. Omasta puolesta tämä voidaan siirtää Dobermann osioon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


issu56 kirjoitti:

Olen ehkä nyt käsittänyt jotain ihan tykkänään pieleen, kun mielestäni tuo sana YLEISTÄ pitää sisällään eri juttuja minkä rotuisista koirista tahansa. Ei oikein nyt tunnu reilulta, että mimmu mielensä mukaan viskoo aloituksia puolelta toiselle.
Kuka uskaltaakaan täälä enää mitään rotua nimetä, odottaa kirjoitukseensa vastausta ja kun sitten päivän päästä tulee kurkkimaan, niin hups heijaa niin johan on saanut jalat alleen se kirjoitus, eikä kirjoittaja välttämättä tiedä mistä sitä lähteä etsimään, koska arvon shefu ei ole viitsinyt siitä tiedottaa, kuten toisten palstojen vastaavat tekevät.
Nykyisellään touhunsa on kyllä täysin epäreilua, vai mitä olette mieltä? Onko tämä yleensä yleistä koirista-palsta, vai olenko eksynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu