valkoisia boksereita

rita

Vieläkö näitä valkoisia boksereita esiintyy? muutamia vuosia sitten niitä tuntu katukuvassa näkyvän, nyt en ole vähään aikaan nähny. Symppiksen näkösiä kavereita ovat! -Mutta tiedän kyllä että ei niitä sais olla ja kuinka ne ovat värivirheellisiä jne... mutta sööttejä ovat silti =)

12

2238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimeton

      Ystävälläni on valkoinen bokseri, aivan ihana otus :) Oikein symppiksen näkönen, kiltti ja tottelevainen. Olisikohan n. 3v ikäinen, tai vähän vanhempi. Eli kyllä niitä vieläkin esiintyy, jokseenkin varmaan vähemmän kuin ennen. :P

    • PoliceGirl82

      Syy, miksi valkoisia boksuja aikanaan nakyi niin harvakseltaan johtui kuurojen pentujen lopettamisesta. Ikava kylla valkoisten boksujen kuurous on niin yleista, etta aina ei sille annettu mahdollisuutta elamaan. Toisaalta, kuuron koiran ohjaaminen ja sen kanssa elaminen vaatii luonnollisesti enemman aikaa ja viitseliaisyytta, ja sinallaan oli koirankin kannalta parempi tulla lopetetuksi jo pentuna. Kierrossa olleita ja aikuis-ialla piikille paatyneita koiria on ollut vuosien varrella aivan liikaa.

      Koska nykyaan tietoa on tullut ja kuuroja koiriakin osataan kasitella aivan erilailla kuin ennen, on pennuille annettu uusia mahdollisuuksia ja nykyisin yha useampi kasvattaja teettaa pennuilla kuulotestin ja antaa ainakin terveiden elaa.

      Vari sinallaan ei luonteeseen vaikuta; valkoiset bokserit ovat aivan yhta iloisia, toimintavalmiita ja sympaattisia kuin muunkin variset.

      • late

        Kuuroista valkoisista boksereista en tiedä. Sellaista otusta en ole tavannut, tiedän monta valkoista bokseria eikä niistä mikään ole kuuro. Itselläni on kolmas bokseri narttu meneillään, joten olen kyllä bokseri piireissä pyörinyt jo vuosia.


      • PoliceGirl82
        late kirjoitti:

        Kuuroista valkoisista boksereista en tiedä. Sellaista otusta en ole tavannut, tiedän monta valkoista bokseria eikä niistä mikään ole kuuro. Itselläni on kolmas bokseri narttu meneillään, joten olen kyllä bokseri piireissä pyörinyt jo vuosia.

        Uskon, että jos olet vuosia piireissä pyörinyt niin olet kyllä kuullut valkoisten boksereiden kuulo-ongelmista.

        Valkoinen pigmentti aiheuttaa eräille roduille kuulon heikkenemistä ja kuuroutta. Eräiden tutkimusten mukaan valkoisista boksereista jopa puolella olisi jonkin asteisia kuulohäiriöitä. Tarkkaa tilannearviota on hankala sanoa, sillä edelleenkin useassa maassa valkoiset pennut lopetetaan heti syntymän jälkeen. Ei ainoastaan "väärän" värin takia vaan värin aiheuttamien ongelmien.

        Huomioon tulee myös ottaa se, että usein uudet omistajat eivät edes osaa epäillä koiran olevan kuuro, vaan ongelmat laitetaan kovapäisyyden piikkiin.

        Muita kuuroudelle alttiita rotuja ovat mm. Dogo argentinot, bullterrierit, dalmatiankoirat ja vanhaenglanninlammaskoirat.


      • .......
        late kirjoitti:

        Kuuroista valkoisista boksereista en tiedä. Sellaista otusta en ole tavannut, tiedän monta valkoista bokseria eikä niistä mikään ole kuuro. Itselläni on kolmas bokseri narttu meneillään, joten olen kyllä bokseri piireissä pyörinyt jo vuosia.

        Jos olet jo noinkin kauan boksu piireissä pyörinyt, ettet ole kuullut.
        Ja jos sulla kolmas boksu jo ja nekin kun aika pitkäikäisiä, niin olet sitten "pyörinyt" vähintään parikymmentä vuotta.Täysin tietämättömänä.
        Kumma juttu?


    • ....

      jeps, eli kaverille ainakin tuli tuossa jokunen aika sitten valkoinen pentu että kyllä niitä vieläkin on..

    • syntyy

      useinkin.(:
      Mutta toaiasia on se että usein ovat kuuroja, ja silloin moni kasvattaja ne lopettaa.
      Mutta kyllä noita terveitä valkoisia näkyy kentälläkin.(:
      Värivirhehän ei estä koiran kanssa harrastamista.(:

    • bokkeli

      Ei valkeissa boksereissa ole kuuroja sen enempää kun muissakaan väreissä eikä boksereilla kuurous ole ongelma. Valkeita pentuja on ennen lopetettu mutta täysin muista syistä kun kuurouden takia. Bokserissa valkea on värivirhe niinkun varmasti moni tietää. Ja ennen kennelliitolla oli rajoitus että tietty määrä pentuja vain rekisteröitiin niin valkeat karsittiin. Bokseri piireissä on myös pitkään elänyt käsite, että värivirheelliset olisivat jotenkin häpeäksi pentueelle sekä huonontaisivat värillisten pentujen mahdollisuutta selvitä (ennen kun ei elintaso muutenkaan ollut yhtä korkea). Ennen ei myöskään tietty värin periytymisestä ja siitä että valkeiden pentujen syntymiseen voidaan vaikuttaa helposti vanhempia valittaessa (yksivärinen ei periytä ollenkaan valkeita eli riittää että toisella vanhemmista ei ole naamassa valkeaa). On myös elänyt käsite että valkeat ovat sairaampia ja kuuroja, mutta tämä ei boksereissa ole ollut paikkaansa pitävä vaan pennut ovat olleet terveitä ja niillä on ollut täysin normaali kuulo.
      Itse olen työskennellyt boksereitten parissa 20v ja tänä aikana en ole tavannut kun yhden kuuron valkean bokserin enkä ole kuullut että yksikään kasvattaja olisi joutunut lopettamaan kuurouden takia valkeaa/valkeita pentuja. Kotonani on myös syntynyt useampi bokseri pentue joissa jokaisessa on ollut myös valkeita pentuja eikä kuulon kanssa ole ongelmia ollut. Nykyään valkeita pentuja kyllä syntyy ja muutamia kilpaileekin palveluskoira lajeissa sillä valkea bokseri nykyään rekisteröidäänkin aika usein (näyttelyissä vaan ei pärjää värivirheen takia). Valkeaa bokseria joka on rekisteröity ja terveystarkastettu ja muutenkin hyvä rotunsa edustaja voidaan käyttää myös jalostukseen ja pennut voi rekisteröidä normaalisti. Vanhojen ennakkoluulojen ja nykyäänkin leijuvien turhien tummien varjojen takia valkea bokseri on vielä värillisiä lajikumppaneitaan harvemmin esiin tuotu kaveri. Valkea väri on bokserin alkuperäinen väri, ensimmäiset bokserit joita on valokuvattu ovat valkeita ja bokserin alkutaipaleella valkea väri on ollut hyvinkin yleinen ja suosittu. Saksassa valkea väri kiellettiin (alettiin pitää värivirheellisenä) kun bokseria alettiin käyttää sotakoirana ja valkea väri erottui liian hyvin maastosta. Näin siis saksassa mutta turhan synkän varjon valkeat bokserit ovat kyllä pelkän värinsä takia saaneet.

      • valkoinenboksu

        Valkoiset pennut tulisi jalostustoimikunnan suosituksen mukaan rekisteröidä EJ-rekisteriin. Tässä rekisterissä olevaa koiraa ei voida käyttää jalostukseen (pentuja ei saa rekattua). Tämä suositus on siksi ettei valkoisia holtittomasti käytettäisi jalostukseen. Mikäli kasvattaja katsoo että suntyneellä (valkoisellakin) pennulla saattaisi olla jalostus arvoa voi hän sen oman harkintansa mukaan rekisteröidä FIN-rekisteriin. Tälläisen tilanteen voisi kuvitella olevan, jos yhdistelmä (suku)on harvinainen ja eritysen terve verrattuna suomen kantaan ja pentuja syntyy esim. vain yksi tai kaksi ja molemmat valkoisia.

        Bokkeli puhuu asiaa kuuroudesta ja valkoisten pentujen lopettamisesta. Joillekkin kasvattajille oli kunnia asia ettei valkoisia "synny" (eli tapettiin heti). Kuuroutta ei myöskään voi todeta vastasyntyneestä pennusta..


      • prat

        Kuurouden riskiä lisää valkoisuus päässä/korvien lähellä, eikä vain pelkästään boksereilla.

        Tässä ihan virallisestikin vielä:

        Valkoiset bokserit ovat genotyyppiä swsw eli valkovoittoisia. Kyse on siis aina valkokirjavuudesta, ei albinismista. Koira voi olla kokonaan valkoinen, mutta yleensä sillä on jokunen pieni värilaikku päässä tai takaruumiissa. Toisinaan pigmentinpuutetta on myös kirsussa ja silmissä, jolloin nenänpää on kokonaan tai osittain vaaleanpunainen ja silmät siniset. Koska pigmenttiä tuottavat solut ovat sukua soluille, joita tarvitaan korvan toimintaa varten, osa valkeista boksereista on kuuroja. Kuurous on sitä todennäköisempää mitä vähemmän väriä on korvien lähellä, mutta edes kaikki kokovalkoisetkaan bokserit eivät ole kuuroja. Siniset silmät ovat todennäköisimmät kuuroilla koirilla, mutta sinisilmäinen näkee yhtä hyvin kuin ruskeasilmäinenkin eivätkä kaikki sinisilmät ole kuuroja.

        Valkoisia boksereita syntyy pentueisiin, joiden molemmat vanhemmat ovat genotyyppiä Ssw ja siksi yleensä aika vahvasti valkomerkkisiä. Valkomerkkinen bokseri pitäisikin mieluiten parittaa lähes kokovärisen kanssa, jolloin rotumääritelmän vastaisia valkoisia pentuja ei synny. Valitettavasti genotyyppejä SS ja Ssw ei voi aina erottaa toisistaan, sillä laajamerkkisimmillä SS-koirilla voi olla lähes yhtä paljon valkeaa kuin niukkamerkkisimmillä Ssw-koirilla.


    • kuuro bokseri

      Meilläpä on 7-vuotias umpikuuro bokseripoika Ossi.
      Ihana koira on ollut vammastaan huolimatta. ostaessamme tiesimme, että kuuroja voi valkoisissa boksereissa olla, mutta oman koiran kuurous tuli esille vasta n. 10 viikkoisena. Ensin petyimme, mutta omakeksimillä viittomilla ja suurella rakkaudella Ossistamme on tullut aivan ihana koira. Koskaan emme ole alkupelästyksen jälkeen katuneet kauppaamme.

      • mmm

        meillä oli aivan ihana valkoinen bokserityttö. ja olen nähnyt sellaisen myös kaupungilla:). valkoiset boksut on pentuna aivan sööttejä . toki aikuisenakin mutta pentuna aivan ihania.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe