Virustorjunnasta aloiteleville

Opiskeluni aikana olen käytännönläheisesti huomannut kuinka kevyesti virustorjunta on monella huono tai usein olematon. Tällä viikolla tuli uusi ennätys eräällä koneella jossa käyttiksenä oli 98se ja toiminta oli tuskallisen hidasta. Internetyhteys toimi puhelinmodeemilla ja sekin oli lopulta lakannut kokonaan toimimasta. Virustorjuntaohjelma on kuulemma ollut mutta se oli perheen nuorimmaisen toimesta ilmeisesti poistettu ja tuloksena onkin melkoinen virusimuri koska koneesta löytyi myös kazaa.

Kiintolevy irroitettiin ja skannattiin toisen koneen virustorjuntaohjelmalla ja viruksia löytyi n. 100 kpl ja vakooja/haittaohjelmia löytyi ennätykselliset 800 kpl.

Virustorjuntaohjelma ei ole turha kuten moni luulee näin olevan. Melkeinpä mikä tahansa ilmaisohjelma virustorjunnassa on parempi kuin ei minkäänlaista torjuntaa. Itse suosittelen Avast virustorjuntaa jo senkin takia koska sen saa suomenkielisenä ja ohjelmana hyvin monipuolinen mutta silti selkeä. Asennuksen jälkeen se tarvitsee rekisteröidä jotta saa tarvittavan koodin pitkäaikaisen toiminnan takaamiseksi. Rekisteröimättömänä ohjelma toimii 60 päivää.

Rekisteröinti siis ei ole maksullista vaan tarvitset ainoastaan toimivan sähköpostiosoitteen jonka ilmoitat rekisteröinnin yhteydessä.

Jos haluaa kokeilla tuota virustorjuntaohjelmaa niin tässä suora linkki sen lataamiseksi.
http://download5.avast.com//iavs4pro/setupfin.exe

15

1520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wrus

      Itse suosittelen asentamaan linuxin ;-)

      Noh, onhan tuo Avast! ihan passeli, vähän raskaita alkavat olemaan nämä torjunnat vanhemmille koneille kuitenkin.

      So not - sanoisi Masa.

    • pekka

      Varmaan kohtuullisen vauraan perheen kone. Enhän miä muusta mutta jos kone oli netissä puhelinmodeemilla ja silti siinä oli kazaa asenettu. mahtoi olla kohtuukokoiset puh.laskut.
      No tuosta Avastista olen samaa mieltä sheriffin kanssa,itellä ollut puolisen vuotta eikä ongelmia ollut. No oma netin käyttö on sen verran varoivaista että ilmeisesti olisin kyllä pärjännyt ilman avastiakin, kone on kahden palomuurin takana, adsl-modeemi ja zonealarm.

      • Palle

        Eihän kaksikaan palomuuria ole virustorjunnan väärti.

      • pekka
        Palle kirjoitti:

        Eihän kaksikaan palomuuria ole virustorjunnan väärti.

        palomuuri on huomattavasti tärkeämpi kuin yksikään virustorjunta. Virukset tunkee koneelle huolimattomasta hiiren-käytöstä. Älkää klikatko joka linkkiä ja tiedostoa jonka näette, pysykää pois porno, crakki ja sellasilta sivuilta, elkee ehtikö serial-numeroita, miettikkä mitkä sähköpostit luette, niin luulisin että hyvikin pitkälle pärjee ilman minkäälaista virustorjuntaa, mutta palomuuri on pakko olla.

    • Windows XP

      Oma ennätykseni on liki 1500 virusta eräällä XP-koneella ja siinä oli Norton virustorjunta käytössä.
      Ei kuitenkaan ollut säännöllisesti päivitetty.

      viruksista huolimatta kone toimi normaalisti ilman häiriöitä.
      Virukset paljastui vasta kovalevyn täysskannauksessa.

      On aivan normaalia, että Windows sisältää yli 100 vakoiluohjelmaa, sillä jo pelkkä Kazaa tuo niitä noin 80 kpl.

      Valitettavasti ei ole mitään varmaa keinoa poistaa kaikkia vakoiluohjelmia.
      Onneksi useimmat on melko harmittomia.
      Jos ajat 3-4 erilaista spywareohjelmaa peräkkäin löytää jokainen kymmeniä sellaisia, joita edellinen ei ole huomannut.

      Toinen ongelma Windowsissa virusten lisäksi on turhat tiedostot.
      Muutamalla koneella on ollut yli 5 GB "turhia tiedostoja", kuten temppejä ja koneen kaatumisesta johtuneita tiedoston palalasia.

      Windowsia pitää hoitaa kuin pikkuvauvaa, mutta harvalla on tarvittavaa taitoa ja ennen kaikkea viitseliäisyyttä.

      Mainos:
      Ilmaisia virustorjuntaohjelmia ladattavissa.
      http://www.freebyte.com/antivirus/#scanners

      • spython

        Jos asennat Spywareblasterin voi olla että saat ajaa vaikka kuinka monta spynpoisto-ohjelmaa eikä silti löydy mitään.

        Turhat tiedostot saa pois helposti CCleanerilla, EasyCleanerilla tai muulla vastaavalla siivousohjelmalla. Sieltä lähtee suorastaan tuhansia tiedostoja.

      • Windows XP
        spython kirjoitti:

        Ei mikään virustorjuntakaan poista 100% viruksista.

        Blastereitakin on kokeiltu, mutta aina jää jotain toisillekin.
        Sitten tulee vielä wintoosan omat vakoiluohjelmat, joista kukaan ei puhu mitään.

        Spywaren poistossa on vielä se ongelma, että monet ohjelmat kieltäytyy yhteistyöstä, kun vakoilijat poistetaan.

        Kun sinulla on yli 5 Gigaa poistettavia tiedostoja et saa niitä pois noilla ohjelmilla kerralla, kone tukehtuu.
        Pitää poistaa pienempinä paloina.
        Raja riippuu kovalevyn koosta, täyteydestä ja koneen tehosta, muistiakaan unohtamatta.

        Eräässä koneessa oli poistettavia tiedostoja 50% kovalevyn koosta!

        Homma pitää siis tehdä ajoissa, muuten on "format C" huomattavasti parempi vaihtoehto.

      • >Windowsia pitää hoitaa kuin pikkuvauvaa, mutta harvalla on tarvittavaa taitoa ja ennen kaikkea viitseliäisyyttä.

        Olipa näpsäkän napakasti sanottu!

        Mainoksissa kyllä lukee että "helppokäyttöinen"...:D

      • spython
        Windows XP kirjoitti:

        Ei mikään virustorjuntakaan poista 100% viruksista.

        Blastereitakin on kokeiltu, mutta aina jää jotain toisillekin.
        Sitten tulee vielä wintoosan omat vakoiluohjelmat, joista kukaan ei puhu mitään.

        Spywaren poistossa on vielä se ongelma, että monet ohjelmat kieltäytyy yhteistyöstä, kun vakoilijat poistetaan.

        Kun sinulla on yli 5 Gigaa poistettavia tiedostoja et saa niitä pois noilla ohjelmilla kerralla, kone tukehtuu.
        Pitää poistaa pienempinä paloina.
        Raja riippuu kovalevyn koosta, täyteydestä ja koneen tehosta, muistiakaan unohtamatta.

        Eräässä koneessa oli poistettavia tiedostoja 50% kovalevyn koosta!

        Homma pitää siis tehdä ajoissa, muuten on "format C" huomattavasti parempi vaihtoehto.

        Spywareblaster ei taida olla sulle tuttu kun tyrmäät sen oikopäätä.

        Sehän ei *poista* mitään vaan se *estää*. Kunhan asennat sen koneellesi tai sille jota hoivaat, niin huomaat eron. Erittäin harvoin on koneelleni tullut mitään yhdistelmällä Firefox Spywareblaster.

        Jotakin on joskus päässyt temp tiedostoon tai kirjanmerkkiin, eikä niistä ole päässyt edes spynposito-ohjelmilla vaan ne on pitänyt poistaa ihan muilla keinoin. Mutta ns. normaaleja spyroskia ei koneelle tosiaan ole tullut puoleentoista vuoteen.

        Siis eihän mikään ole täydellinen, tietenkään, mutta mikset asentaisi koneellesi elämää helposttavaa Spywareblasteria niin ei tarvitse ajaa niitä lukemattomia spywarenpoisto-ohjelmia viikottain.

        No Wintoosa on sitten erikseen vielä. Kantsii välttää MS:n on Antispywarea. Kantsii poistaa vikasietotilassa EasyCleanerilla. Ja kun se sanoo Ei voi poistaa, paina vielä kerran poista.

      • juuri

        Että tuo mikkiksen antispyware on koneellani. Asetuksissa on ettei mitään automaattisia päivityksiä suoriteta ja että se on hiljaa kolossaan mutta se oli käynyt itsekseen hääräämässä jotain netissä viimeksi 18.10 vaikka se on estetty myös palomuurista. Poistin kiireesti viritelmän ja powertoollsilla loput 76 riekaletta. Ei mikkikseen voi luottaa, ei missään asiassa.

      • yksin huoltaja isä
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Windowsia pitää hoitaa kuin pikkuvauvaa, mutta harvalla on tarvittavaa taitoa ja ennen kaikkea viitseliäisyyttä.

        Olipa näpsäkän napakasti sanottu!

        Mainoksissa kyllä lukee että "helppokäyttöinen"...:D

        pikkuvauvan hoito on helppoa eli mitä toi niinkun tarkotti. toinen lausehan on "helppoa kun tikkarin vieminen lapselta"
        Siinä oon kyllä samaa mieltä, jos ei oo taitoa niin pitää opetella tai olla käyttämättä. suosittelen opettelemista.

      • yksin huoltaja isä kirjoitti:

        pikkuvauvan hoito on helppoa eli mitä toi niinkun tarkotti. toinen lausehan on "helppoa kun tikkarin vieminen lapselta"
        Siinä oon kyllä samaa mieltä, jos ei oo taitoa niin pitää opetella tai olla käyttämättä. suosittelen opettelemista.

        pointtia... Käytän tietokonetta (Mac) ja olen hoitanut pikkuvauvaa, ja kyllä jälkimmäinen oli huomattavasti työläämpää. Uskoisin että useimmat kokevat samoin.

        >jos ei oo taitoa niin pitää opetella tai olla käyttämättä. suosittelen opettelemista.

        Minä taas suosittelen että on käyttämättä, siis Windowsia, ellei ole ehdoton pakko. Sen joutavuuksien opetteluun kuluvan ajan voi fiksummassa käyttöympäristössä käyttää oikeitten asioitten tekemisen oppimiseen (kuvankäsittely, videon editointi, piirtäminen, musiikin teko, talon suunnittelu tms.) – tai vaikka vain surffailuun, jossa siinäkin voi oppia vaikka kuinka paljon hyödyllistä.

    • ...täälläkin

      Avast! on ollut jonkin aikaa koneella ja toimii hyvin. Minulle on ollut aina tositärkeä, että päivitykset on ajantasalla. Aina kun menen nettiin, tarkastan avastin sivulta, onko uusia päivityksiä. Tuossa alla olevassa osoitteessa voi tarkistaa, löytyykö. Kävin siellä tuon linkin hakemassa ja olipas uusi päivityskin. Saman tien latasin sen koneelle.

      http://www.avast.com/eng/vps_history.html

      Automaattinen päivitys on kyllä käytössä, mutta kun joudun aina muodostamaan uuden nettiyhteyden, päivitän käsin. Baana -laajakaista on sellainen.

      Eräillä tuttavilla on myös vanhanajan puhelinmodeemilla toimiva nettiyhteys. Kysyin kerran isännältä, minkä niminen virustorjuntaohjelma heillä on. Hän sanoi, että on kait siinä jotakin. Ei edes tiennyt, onko laisinkaan virusohjelmaa! Sitten vielä että on heillä Ad-Aware. Minä siihen, että se ei ole kyllä virustorjuntaohjelma. Kaiken lisäksi kun hiljattain katsoin heidän Ad-Awarea, se oli vanha versio ja sitäkään ei ollut päivitetty 111:sta päivään! Vaikka olisikin, ei se viruksiin tehoa.

      Sama juttu on vaimonkin kohdalla virusohjelmasta: "En minä tiijä..." Olen yrittänyt joskus hakea heidän koneelta, on heillä virusohjelmaa, mutta minä en ainakaan ole sellaista löytänyt. Heidän käyttöjärjestelmä on Win 98 ja englannin kielinen.

      Kyllä ihmettelen joittenkin huolettomuutta suojauksista. On senverran vakava asia, että kannattaisi laittaa kuntoon.

    • Palomuuri

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe