Tuplaperintä

Olen takaajana lainassa, jonka päävelallinen jätti maksamatta. Laina meni kohdaltani ulosmittaukseen. Kuitenkin päävelallinen on tehnyt lyhennyssopimuksen perintäyhtiöön ja on sitä noudattanut. Tästä huolimatta samaan aikaan ulosotto perii minulta tätä samaa velkaa takauksen perusteella. Saldo kohdallani ulosotossa on 9 tuhatta euroa enemmän kuin päävelallisen perintäyhtiössä oleva, koska hän on sitä enemmän lyhentänyt. Onko tällainen tuplaperiminen laillista vai sahaako joku minua silmään.
142867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

mahdollista...Perintäyhtiö tilittää sitä samaa velkaa takaisin velkojalle jota sinä maksat ulosmittauksen kautta. Velkojalta olisi pitänyt mennä tieto ulosottoon että katkaisevat perinnän sinun osalta.

Äänestä

minä olen myös takaajana lainassa, jonka velallinen on jo hoitanut samassa muiden velkojensa kanssa ollen velkasaneerauksessa 5 vuotta mutta silti minulta yritetään saada koko summaa korkojen kanssa uudestaan. kuinkahan yleistä tää on?

Äänestä
  • Sama tilanne oli ja joudun itekki hakeutuu velkajärjestelyyn takausvelkojen takia. Velkajärjestelysä oleva saa loput anteeks mutta takaaja joutuu maksaan kaikki jos ei hakeudupääse itekki järjestelyyn.Valitettavaa mutta totta. Armoa ei tunneta ja pankit saa omansa takasin moninkertaisena. Ekana jostain pankkirahastosta tms. ja sitte vielä meiltä takaajilta. Itepä nimen laitoin.

    Äänestä

oli viime viikolla iltasanomissa juttua. Tai siitä miten perintäfirmat ovat pihalla perintätoimissaan. Velkojen vanhentumista ei ole katkaistu päävelalliseen ollenkaan vaan peritty pelkästään takaajilta. Voipi tulla kallis lasku perintätoimistoille kun palauttelevat liikaa perittyjä rahoja ja päälle vielä vahingonkorvaukset ja asianajokulut. Jokohan lääninhallitus rupeaa toimilupia peruuttamaan lainvastaisesta toiminnasta ?

Äänestä

Et ole ainoa jota näin kohdellaan. Arvaappas mitä kaikkea kivaa me lamavelkaiset ollaan koettu. Joka tapauksessa lakia on rikottu, mutta velkaneuvojani sanoi; so what, this only bisnes. Elä siinä sitten!!??

Äänestä

Itse olin 1/5 takauksella mukana erään yrityksen toiminnassa, toiminta meni nurin ja velat lankesivat. Itse olin ollut kaukaa viisas ja varautunut mahdolliseen maksamiseen, kun velka lankesi niin maksoin pois samantien.

Ykskaks ei asia ollutkaan enää niin selkeä, keltään muulta kun ei ollutkaan mistä ottaa, olikin ykskaks muka yhteisvastuullinen velka. Papereissa selvät asiat ja moneen kertaan selvitetty, mutta silti meni pari vuotta ja oikeudessa asti ennen kuin asia selvitettiin.

Itselläni nyt ei ollut ongelmaa, koska tiesin tasan tarkkaan olevani oikeassa. Ei kummiskaan mennyt ihan kuten alussa oli sovittu ja jopa virallisesti paperilla, katsottiin muiden osalta kuitenkin jotenkin yhteisvastuulliseksi. Varsinainen velallinen meni velkajärjestelyyn ja muut takaajat b-luokan väkeä siitä lähtien. Ketään en asiasta syytä, enkä kenenkään puolella ole, mutta hyvin huomasti miten yksinkertaiset asiat voivat ykskaks muuttua tulkintakysymyksiksi.

Äänestä

Oppirahat on maksettava.

Äänestä
  • on oppirahoilla tämän asian kanssa. Hän on ulosotossa väärin perustein. On se vaan kumma, että näitä yksinkertaisia tässä maassa piisaa. Ja kuinka ihmiset voi ajatella että, jos toinen on taanut jollekkin jotain, niin takaajaa saa kohdella miten huvittaa. Alkaako pikkuhiljaa valkenemaan miksi tässä maassa on niin paljon ylivelkaisia? Joskus oikein mietityttää, että ketkähän täällä on niitä säälittäviä yksilöjä?

    Äänestä

  • Ylivelkainen kirjoitti:

    on oppirahoilla tämän asian kanssa. Hän on ulosotossa väärin perustein. On se vaan kumma, että näitä yksinkertaisia tässä maassa piisaa. Ja kuinka ihmiset voi ajatella että, jos toinen on taanut jollekkin jotain, niin takaajaa saa kohdella miten huvittaa. Alkaako pikkuhiljaa valkenemaan miksi tässä maassa on niin paljon ylivelkaisia? Joskus oikein mietityttää, että ketkähän täällä on niitä säälittäviä yksilöjä?

    Olen muuan säälittävä yksilö. En ikinä takaa lainoja kellekään. Sen takia ei minulta peritä mitään takauksia. Ei oikein eikä väärin perustein. Jos et opi mitään, sitten vain menet lainoja takaamaan.

    Äänestä

  • Per Saukko kirjoitti:

    Olen muuan säälittävä yksilö. En ikinä takaa lainoja kellekään. Sen takia ei minulta peritä mitään takauksia. Ei oikein eikä väärin perustein. Jos et opi mitään, sitten vain menet lainoja takaamaan.

    älä siitä huolimatta näytä yksikertaisuuttasi.

    Äänestä

  • ylivelkainen kirjoitti:

    älä siitä huolimatta näytä yksikertaisuuttasi.

    Yliperinnällä joku siis on rikastunut käyttäen asemaansa velkojana hyväkseen, kuka?

    Äänestä

  • loogikko kirjoitti:

    Yliperinnällä joku siis on rikastunut käyttäen asemaansa velkojana hyväkseen, kuka?

    Onko siis mahdollista se, että nimenomaan samaa velkaa maksetaan tavallaan kahteen kertaan JA velkojalle kertyy suorituksia enemmän kuin kyseisen velan pääoma ynnä korot edellyttävät?

    Äänestä

  • Äksy Ämmä kirjoitti:

    Onko siis mahdollista se, että nimenomaan samaa velkaa maksetaan tavallaan kahteen kertaan JA velkojalle kertyy suorituksia enemmän kuin kyseisen velan pääoma ynnä korot edellyttävät?

    Tämä tapaus on vain jäävuoren huippu. Osalla meidän lama-ajan ylivelkaisten kohdalla se on ollut reaaliarkea jo pitemmän aikaa. ketään se ei vain kiinnosta, kun on kysymys meistä hylkiöistä.

    Äänestä

  • Ylivelkainen kirjoitti:

    Tämä tapaus on vain jäävuoren huippu. Osalla meidän lama-ajan ylivelkaisten kohdalla se on ollut reaaliarkea jo pitemmän aikaa. ketään se ei vain kiinnosta, kun on kysymys meistä hylkiöistä.

    Meillä on näet varaa hyllyttää hylkiöiksi osaavia ja usein kokeneita ihmisiä, jotka ovat joko 1-2 kertaa erehtyneet elämässään sotkien raha-asiansa tai sitten joutuneet liki omatta syyttään talousahdinkoon.
    Inhimillisiä voimavaroja jää paljon käyttämättä, jolleivät ne ohjaudu vaihtoehtoväyliin, esim. kolmannelle sektorille, kuten vapaaehtoistyöhön. Mutta kansantalouden kakkua tai verotuloja ei tällainen toiminta kasvata, vaikka se on arvokasta työtä ja tuonee mukanaan säästöjä julkisiin menoihin.
    Ja moniko näistä ns. hylkiöistä ajautuu harmaan talouden/rikollisuuden piiriin? Yhden sektorin hylkiö voi helposti irtisanoutua muistakin yhteiskunnan normeista ja lakata noudattamasta lakeja, jotka mieltää hyljeksivän yhteiskunnan säätämiksi.
    Ja kuinkahan moni kokonaan tai osittain yhteiskunnan ulkopuolelle ajautunut nimenomaan joutuu hankkimaan elantoaan rikollisin keinoin, koska jää liian pitkäksi aikaa ilman yhteiskunnan takaamaa minimitoimeentuloa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitämitä kirjoitti:

Olen takaajana lainassa, jonka päävelallinen jätti maksamatta. Laina meni kohdaltani ulosmittaukseen. Kuitenkin päävelallinen on tehnyt lyhennyssopimuksen perintäyhtiöön ja on sitä noudattanut. Tästä huolimatta samaan aikaan ulosotto perii minulta tätä samaa velkaa takauksen perusteella. Saldo kohdallani ulosotossa on 9 tuhatta euroa enemmän kuin päävelallisen perintäyhtiössä oleva, koska hän on sitä enemmän lyhentänyt. Onko tällainen tuplaperiminen laillista vai sahaako joku minua silmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu