heips..
onko kellään kokemuksia kun koiralle on laitettu kipsi leikattuun jalkaan?
Meirän dalmis poika oli tiistaina leikkauksessa,teloi jalkansa metsässä luultavasti pulloon ja takajalasta kolme koukistajajännettä poikki..nyt kipsi on jalassa neljä viikkoa ja kaksi kuukautta pitää olla ihan hiljakseen että jalka toipuu..pelottaa hiukan kuinka saan pidettyä koiran paikoillaan yms..
onko kellään samoja kokemuksia?olisi kiva kuulla koska uskon että kahdesta kuukaudesta tulee todella rankkaa:(
koiralla kipsi
4
4982
Vastaukset
- oli
Edesmennyt collie tyttömme teloi myös metsässä etujalkansa luultavasti lasiin. Kaksi jännettä ja laskimo poikki, oli hengen lähtö vähän turhan lähellä silloin 3 vuotiaalla koiralla. Muistaakseni kuusi viikkoa oli kipsissä. Ensin kolme viikkoa koukussa. Jotenkin onnistui kaksikin kertaa poistamaan kipsin koukussa olevasta jalastaan, ei lääkärikään ymmärtänyt miten sen oli tehnyt. Jälkimmäinen kolme viikkoa jalka suorassa, silloin jo kipsikin sai olla rauhassa.
Hyvin meillä käytiin parin kilometrin lenkeillä. Koira selviää kyllä kolmella jalalla, kunhan ensin löytää tasapainon ja tottuu kipsiin. Riehumaan ei tietenkään voi päästää. Meillä ei sitä ongelmaa ollut, koirus kun oli hyvin rauhallinen. Tietysti kipsi pitää suojata kostealla ilmalla, muovipussi on hyvä suojus, ja kannattaa yrittää vältellä vesisateella ulkoilua.
Kipsin poistamisen jälkeen koira aristeli jalkaansa aika pitkään. Lihakset oli tietysti surkastunut melkeen kokonaan, uittaminen olis hyvää kuntoutusta... Meilläkin syksyllä, oli koiralle varmasti tosi inhottava opetella uudelleen kävelemään neljällä jalalla, tiet kun oli jäässä jo kun kipsi poistettiin.
Kaikenkaikkiaan koira parani ja toipui hienosti onnettomuudesta. Aloitimme noin vuosi onnettomuuden jälkeen agilityn, eikä jalka vaivannut ollenkaan. Vanhempana alkoi sitten rankempien treenien jälkeen ontumaan ja lopetimme kilpailemisen suosiolla koiran ollessa reilun kahdeksan vuoden. Sen jälkeen ei oireillut mitenkään.
Tulipas tekstiä =)
Pikaista paranemista teille, takajalan kans voi olla vähän hankalampaa mut koittakaa selvitä.- virpsa
kiitos paljon kun kerroit kokemuksista..
meillä on vain pelkkä kipsi,ja boogi kävelee sillä melkein normaalisti,mitään voimakkaita liikkeitä ei saisi tehrä,ei juosta eikä hypätä,oon sen kans nyt linnottautunu olohuoneeseen..
kipsin se antaa olla ihan rauhassa kun en pidä kauluria kun ollaan kotona mutta muuten pirän kyllä..pelottaa vain kauheasti kuinka jalka reagoi liikkeeseen mutta kontrolli on kahden viikon päästä,mutta silti en luota että jalka parantuisi noin koska boogi on hyvinki virkeä tapaus,niinkuin yleensä dalmikset niin sitä on mahdoton pitää paikallaan..ja sitten kun kipsi otetaan pois niin sitten se ainaki riehuu,en tiedä saisiko toivoa että kipsi olisi vähän kauemmin jalassa että se varmasti paranee..
kipulääkkeistä se on aika väsynyt?ja se on hyvä asia mutta kipulääkkeetkin loppuu aikanaan..
kyllä tuo onnettomuus jäi ikuiseksi traumaksi,en enää päästä koiraa metsässä juoksemaan vapaana,meillä tuli myös verta paljon ja joku suoni sieltä oli myös poikki ja pelkäsin ennenkun päästiin lääkäriin että boogi vuotaa kuiviin mutta onneksi ei,teen kaikkeni "poikani" vuoksi!!!
- Mappe
tottuvat kipsiin. Kaverini koira oli 10vkoinen kun kompuroi portaissa ja katkaisi toisen etujalkansa. Jalka kipsattiin n.2kk:n ajaksi ja kipsiä vaihdettiin parin viikon välein, olihan koira nopeimmassa kasvuvaiheessa.
Koiraa kipsi ei juurikaan häirinnyt. Parin päivän ihmettelyn jälkeen koira oppi etenemään kipsin kanssa ja "vauhti ja vaaralliset tilanteet"-tyyli jatkui kipsistä huolimatta... Koiraa kyllä yritettiin pitää rauhallisena, mutta onnistupa siinä koiran ollessa tuon ikäinen...
Kipsin poiston jälkeen koira liikkui jonkin aikaa vähän hassusti, johtui siitä että oli melkein puolet siihen astisesta elämästään klenkannut kipsin kanssa ja oppinut liikkumaan sen vaatimalla tyylillä. Mutta kun kipsi-jalan lihakset vahvistuivat niin koiran liikkeetkin normalisoituivat.- virpsa
joo se onkin tässä se mutta kun on jänteistä kyse ja jännekudos paranee todella hitaasti..mutta toivotaan jotta ne paranisi normaalisti eikä boogi tee mitään ihme temppuja ettei jalka kärsisi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996154
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302892Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371091Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126991- 48784