Menetin isäni ollessani vasta kymmenen vuotias. Asiaa yritettiin käsitellä niin perheessä kuin myös ulkopuolisen avun turvin. Kuitenkin näin liki parinkymmenen vuoden päästä asia vaivaa minua ja syö sisältäpäin.
Olin perheen esikoinen ja yhdessä yössä minusta kasvoi pieni aikuinen. Murehdin ja huolehdin asioita, joita tuon ikäisen lapsen ei todellakaan pitäisi. Koin alituista turvattomuuden pelkoa, mutta peitin kaiken sisälleni.
Tänä päivänä olen turvaton, sitoutumiskyvytön aikuinen nainen. Pelkään kuolemaa yli kaiken. En niinkään omaani vaan läheisteni, rakkaimpieni.
Haluaisinkin kysyä teiltä, lapsena vanhempansa menettäneiltä selviytymiskeinoja. Miten tulla sinuiksi kuolemanpelon kanssa... En uskalla rakastaa, tulla rakastetuksi siinä pelossa, että rakkaimpani kuolee ennen minua. Kuulostaa tyhmältä, mutta todellakin koen asian niin. Ehkä asia jäi keskeneräiseksi ollessani lapsi, mutta eletäänhän tätä päivää ja haluaisin vihdoin ja viimein elää elämääni kokonaisvltaisesti
Lapsena vanhempansa menettänyt
5
1016
Vastaukset
- Päivä kerrallaan
Minä en menettänyt vanhempiani lapsena mutta pelkäsin menettäväni.Isäni uhkaili tappavansa itsensä ja hänen alkoholiin turvautumisensa takia tuli niin kovia riitoja, että pelkäsin myös äidin hengen puolesta.Minäkin pidin kaiken sisälläni, meitä kiellettiinkin esim. koulussa puhumasta kotiasioista.Ja näin minustakin kasvoi turvaton aikuinen jolla on edelleen menettämisenpelko jonkinlaisena nyt lapsiani kohtaan.
Haluaisin kannustaa sinua nyt työstämään noita lapsuutesi tunteita, jotka silloin jäivät työstämättä.Kun käsittelet sisimpäsi tunteita ja muistoja nyt vaikka ammatti-ihmisen kanssa se varmaan helpottaa tilannettasi.Taka-alalle jääneet käsittelemättömät asiat tulevat uskoakseni kuitenkin eteen ennemmin tai myöhemmin.Mutta nyt aikuisena sinä kykenet nuo vaikeatkin asiat käsittelemään.
En tiedä uskotko Jumalaan mutta Jumala tahtoo aina haavoja saaneet lapsensa parantaa joten ylöspäin kannattaa myös puhua. - SaSa
Minä olin hieman alle 6-vuotias kun isäni kuoli yllättäen syöpään.
Kirjoituksesi kuulostaa kovin tutulta. Minusta on kehittynyt erittäin sisäänpäin kääntynyt ihminen ja minulle on äärimmäisen vaikea päästää muita lähelleni. Minulla tosin asiaan liittyy muitakin tekijöitä, kuten se että minua kuisattiin koulussa vuosikausia ja kun olin 16 "isähahmohi" teki itsemurhan.
Pahin pelkoni on että joku läheiseni kuolisi. Mummoni kuoli noin vuosi sitten, ja itse tapahtuman lisäksi oli kauheaa todeta miten pieneksi perheeni on kutistunut. Kyllähän sen tiesin mutta hautajaisissa asia muuttui hyvin konkreettiseksi.
Minua ei nuorempana häirinnyt lainkaan olla yksin. Viihdyin yksin enkä esimerkiksi ikinä kuvitellutkaan meneväni naimisiin. Nyt 30 ikävuoden lähestyessä, asiat ovat muuttuneet ja tilanne alkanut ahdistaa.
En ole tainnut ikinä oikein keskustella kenenkään kanssa isästäni. Nuorempana se oli liian vaikeaa. En halunnut järkyttää äitiäni. Myöhemmin on vain ollut vaikea tuoda asiaa esille. En loppujen lopuksi muista paljoakaan isästäni, hajanaisia välähdyksiä vain.
Eipä tästä ketjun aloittajalle varmaankaan suurta apua ollut. Ellei sitten se että kohtalotovereita löytyy. - Orpo
Minä olen menettänyt vanhempani tässä ihan kymmenen vuoden sisällä, äiti kuoli puolisen vuotta sitten. Olen vasta parikymppinen ja joskus tuntuu epäreilulta etten saanut heitä pitää. He eivät ole paikalla tulevissa elämäni ehkä tärkeimmissä hetkissä (häät, lapset jne..) Ja se tuntuu todella pahalta. Myöskin kaikki isovanhempani ovat kuolleet. Olo on joskus todella katkera ja kateellinenkin kun näkee onnellisia perheitä yhdessä ja itse on niin yksin. Pelko siitä että kohta menetän taas jonkun läheisen on, on suuri. Kuolema pelottaa, mutta yritän ajatella että sitten kun on aika lähteä, kaikki rakkaat odottavat siellä.
- Pieni ihminen
kirjoita minulle: ponipompula@netti.fi Kun luin tarinaasi "Käsittelemätön" niin tuntui kun olisin itse sen kirjoittanut! Minäkin kasvoin aikuiseksi sinä yönä kun löysin isäni kuolleena kodistamme. Pelkään kuolemaa enemmän kuin mitään ja pelkään että kaikki kuolee ympäriltäni.EN uskalla oikeasti rakastaa,vaan taidan olla riippuvuussuhteessa ja tämä kaikki tuntuu niin järjettömältä. En pelkää myöskään omaa kuolemaani,mutta sitä jos itse kuolisin niin miten läheiset tulisivat toimeen? Koska olen aina pitänyt huolen kaikesta ja kaikista. Nyt läheiseni sairastui vakavasti ja tämä tuska repii sisukset hajalle. Miksi meitä rangaistaan näin? Tätä asiaa ei voi ymmärtää kukaan muu kuin itse isänsä menettänyt
- LonelyWolf-32
Moi ! Tekstisi oli hyvin tutunkuuloista. Oma tarinani on seuraava.
Menetin äitini hieman yli kymmenvuotiaana ja isäni päälle parikymppisenä. Äidin kuoleman tapauksessa minusta kasvoi yhdessä yössä pieni aikuinen. Siinä meni huoleton lapsuus ja teini-ikä. Jäin siinä samassa kaiken ulkopuolelle. Pahaksi onnekseni olin puhevikainen rillipää ja ne vaatteetkaan eivät olleet viimeisintä muotia. Arvata saattaa, minkä helvetin sitä sai osakseen peruskoulu- ja lukioaikana.
Isän tapauksessa toimin käytännössä hänen omaishoitajanaan parin viimeisen elinvuoden ajan. Siis aikana, jolloin opinnot ja viriilin nuoren miehen elämän pitäisi olla kukkeimmillaan. No, opinnot viivästyivät vain pari vuotta, mutta se "elämä" jäi kokematta. Nyt, jo päälle kolmekymppisenä se "ainoan ja oikean" elämänkumppanin löytäminen tuntuu jo mahdottomalta. En voi olla myöntämättä, että toivo ja into elämänkumppanin löytämiseksi on jo viimeaikoina laskenut hyvin radikaalisti. Olen hyvää vauhtia orientoitumassa siihen, että tiedossa on piiitkä yksinäinen ja perheetön loppuelämä.
Mikä tekee tilanteen paranemisen ongelmalliseksi ? Se että olen ajan saatossa menettänyt luottamukseni kanssaihmisiin usean kerran. Tämä pätee jopa omiin sisaruksiin, joita on kolme. Olen sisarusparven nuorimmainen. Luottamuksen puute näkyy taas siinä, että suojamuuri on melkoinen ja avaudun myös tulleille ihmisille hyvin hitaasti. Nykyisen pikatreffikulttuurin valossa olen itsekeskeinen k*pää ainakin, jos taustoja ei tunne. Tosiasia on se että kaiken edellä koetun perusteella olen "yhden naisen mies". Tähän ikään mennessä on tullut nähtyä ja koettua "elämää", joten henkinen "kantti" ei enään riitä kertakäytrtösuhteille.
Että tämmöinen tarina perjantaisen koti-illan ratoksi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684