Se oli eräs kesäinen ilta
kun äkkiarvaamtta lennähdit tielleni
Silloin en vielä tiennyt
miten tärkeä tulisit minulle olemaan
Pikkuhiljaa tutustuimme
nauroimme toistemme jutuille
totuttelimme olemaan
toinen toisemme seurassa
Kohta kuljimme jo samaa matkaa
jokapaikkaan
ja haimme oikeita vastauksia
toisen eleistä,sanoista
naurusta,kaikesta olevasta
Viimein tapahtui väistämätön
Huomasimme olevamme riippuvaisia
toisistamme
Ihastuimme ajan mittaan
sen me saimme aikaan
Nyt olemme tässä pisteessä
meillä on hyvä ja mukavaa yhdessä
Kumpikaan ei tahdoisi luopua
onnen murusista
-ja miksi pitäisi...
kun äkkiarvaamtta lennähdit tielleni
Silloin en vielä tiennyt
miten tärkeä tulisit minulle olemaan
Pikkuhiljaa tutustuimme
nauroimme toistemme jutuille
totuttelimme olemaan
toinen toisemme seurassa
Kohta kuljimme jo samaa matkaa
jokapaikkaan
ja haimme oikeita vastauksia
toisen eleistä,sanoista
naurusta,kaikesta olevasta
Viimein tapahtui väistämätön
Huomasimme olevamme riippuvaisia
toisistamme
Ihastuimme ajan mittaan
sen me saimme aikaan
Nyt olemme tässä pisteessä
meillä on hyvä ja mukavaa yhdessä
Kumpikaan ei tahdoisi luopua
onnen murusista
-ja miksi pitäisi...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kauniisti kirjoitit, voisi melkein sopia minunkin
maailmaani tuo teksti :))
Aurinkoisia ajatuksia ja hyvää syksyn jatkoa ja talven odotusta!
Unohtumaton otus.
Äkkiarvaamatta se tuli,
parilla sanalla valloitti.
Enkä minä tiennyt miten perin
olisi pitänyt sen kanssa olla,
joten olin vain
oma itseni.
Mitä se sitten onkin...mutta kuitenkin.
Se sai minut nauramaan ja itkemään heti,
hermostumaan, raivostumaan ja ikävöimään,
tuntemaan kaikki tunteet,
suuttumaan itselleni
ja juuttumaan
kiinni
outoon otukseen.
Ei kai se minun vikani ollut...
että antauduin sen otuksen
vietäväksi.
Nyt en pääse siitä irti,
mutta en minä haluakaan,
siitä on kai rippeet jäljellä,
kuten minustakin.
Siksi sitä jotenkin rakastan,
koska se on niin rasittava,
ihan kuten minäkin.
Mutta minä olen vain joskus,
se on ihan aina.
Minä olin suhteellisen normaali,
mutta se kummajainen teki minusta
eriskummallisen.
Se saa aina minut niin iloiseksi
ja niin helvetin vihaiseksi,
kun sille ei mahda mitään...
En tosin tiedä mille,
mutta jollekin...
Miten kaksi ihmistä voikaan olla oudossa paikassa, oudossa ajassa ja löytää toisensa
Miten pienestä kaikki oikein lähtikään, mihin asti kaikki onkaan kasvanut
Hitaasti katsoimme toistemme sisimpään, annoimme toistemme päästä salaisuuksiimme
Suuntamme harhailevat oikaisimme, polkuihin samoihin löysivät sydämemme
Sanoihin toistemme kietouduimme, koko ajan enemmän, ihastuimme
Hyvä olomme näkyy kasvoiltamme, ne puhdistuneet ovat murheista
Onnemme enää murusina ole, vahvoina kokonaisuuksina edessämme ne näemme ja hymyilemme
Tää on telepatiaa,eikös vaan?
Olet ajatuksissani
Tunnistin kyllä sinut
niinkuin sinä minut
No mitäs me tästä voimme päätellä? ;)
siis jo henkisesti yhtä ;)
Olemme jo toistemme ajatuksissa ne hellästi täyttäen...
sitä tässä on päässyt käymään? :) :)
Siitä voisimme keskustella vaikka päivän,illan tahi yön!!!!!!!!!!!
Hyvää työpäivän loppua sinulle...vai
teetköhän töitä viikonloppunakin...
sitä tuli laitettua.
Voisimme tietenkin keskustella aiheesta melkein milloin tahansa ;)
Työpäivä loppui ja vapaa olen taas arjen aherruksesta.
No mutta.. sehän hienoa.
Kyllä jossain vaiheessa lienee mahdollista
Huomaat sen sitten kyllä :)
äkkiä ja luonnollisesti että tässä sitä nyt ihmetellään miten kaikki kävi niin äkkiä ja luonnollisesti?
Otetaan esimerkiksi muurahaiset joita olen aina ihmetellyt eli 30 kertaa ruumiinpanon verran?...
antaa olla 0