onkimiehet

Jepe

Viesti : Aili Karjalaisen havainnoista n 3.45 aikoihin. Hän kertoi nähneensä murhaniemellä nuoren miehen ongella. Puolen tunnin kuluttua läntisemmällä niemellä oli kaksi nuorta miestä ongella ja kohta sen jälkeen toinen heistä lähti juoksemaan kohti lahdenpohjukkaa. Tällöin murhaniemen mies oli poistunut. Näkijä itse epäilee murhaniemen onkijaa NG:ksi tai SB:ksi. Mutta ketä olivat nämä kaksi onkijaa läntisellä niemellä. Poliisin mukaan heitä ei tavoitettu, koska heillä saattoi olla jotain vanhaa epäselvyyttä poliisin kanssa, kalat vain jäivät kalliolle heidän kadotessaan. Olisiko mahdoton ajatus, että nämä tuntemattomat kalastajat olisivatkin NG ja SB. Se voisis selittää sen, että NG muistaa välillä onkineensa leivällä ja välillä makkaralla. Jos heillä olisikin ollut alunperin matopurkki mukana tai sitten kalat kiinnostuivat leivästä ja siksi he saivat saalista, joka jäi rannalle. Toinen lähti juoksemaan lahden pohjukkaan..Voisiko tämä olettamus onkijoista liittyä pian tapahtuvaan kauhean teurastukseen

5

1088

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerttuli

      Noin on arveltu monet kerrat ja aika kävisi nappiin,koska surmien on arveltu tapahtuneen nihin aikoihin. Ongella olivat ilmeisesti SB ja TM. Toinen pari oli teltassa ja teltassa alkoi tapahtumaan, joten SB lähti juoksemaan apuun. Pyykkäri näki kaksi onkijaa ja toinen lähti juoksemaan telttaa kohti kohtalokkain seurauksin.TM tuli katsomaan, ja murhaaja sai häntä tukasta kiinni ja kalautti tajun pois.

      • tajusin

        siis toinen onkija muuttuikin miehestä naiseksi. joo joo. selkee homma. varmaan siihen aikaan oli porukka muutenkin adrogyynisemmän näköistä mitä nykyään.

        seuraava satu kiitos! vai lopetetaanko?


      • tajusin
        tajusin kirjoitti:

        siis toinen onkija muuttuikin miehestä naiseksi. joo joo. selkee homma. varmaan siihen aikaan oli porukka muutenkin adrogyynisemmän näköistä mitä nykyään.

        seuraava satu kiitos! vai lopetetaanko?

        jotain. siis androgyyninen oli tämä sana, jota halusin käyttää. itse itseään korjaa hän.


      • jepe

        Kuulostaa tavallaan järkevältä, mutta jos telttanarut olivat sidotut sisältäpäin kun murhaaja iski (poliisin mukaan) niin silloin tämä teoria ei toimi. Jos NG olisi ollut murhaaja, niin minusta todennäköisempää olisi ollut se, että SB olisi lähtenyt juoksemaan teltalle (suuttunut NG:lle tai huomannut tyttöjen riitelevän/tappelevan teltassa ja oli menossa selvittämään tilannetta). Tilanne olisi saattanut rauhoittua nopeasti ja kolmikon välille olisi saattanut kehittynyt jotain seksuaalista, narut olisi sidottu ja NG:n palattua teltalle, olisi tämä tilanne ollut piste iin päälle ja sitten olisi alkanut tapahtua. Tai sitten SB oli todella suuttunut NG:lle ja kolmikko päätti yhdessä sulkea kännisen, riidanhaluisen, mustasukkaisen NG:n teltan ulkopuolelle..


    • andiamo

      Kyllä minustakin ne onkipojat ovat olleet Seppo ja Nils.

      Jos tuosta jotain pähkäilee, niin miksi Nils pisti juoksuksi?
      Nuori mies nyt kirmailee elämän ja nuoruuden riemusta, mutta ajankohta oli aamuyötä, pitkä päivä takana. Tosin pikku tirsat otettu jo onkimista ennen.

      Voihan olla, että Nisse pisti juoksuksi koska teltalle tuli vieraita. Jops näin, niin täytyivät olla tuttuja koska Seppo jäi kaikessa rauhassa onkimaan.

      Lisäksi Nils muistaa, että Seppo jäi onkimaan.

      Mutta jospa Nilsin pimeä aika alkaa niiltä tietämiltä. Tapahtumia joita hän ei muistanut 1960 eikä koskaan sen jälkeen. Vammoistaan ja tapahtuman traumaattisuudesta johtuen.

      On voitu vieraiden kanssa viettää ihan rauhassa tunteroinen, Seppokin tullut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe