Facelift-Mondeo 2006 ??

Heikola

Onko noissa uudemmissa Mondeoissa jo toi ovien ruostuminen saatu kuriin ?? Siis kitti vaihtunut ?
Työkaverilla 7/2003 farkku , alle aj.30tkm ja siitä ainakin vaihdettu takuuna kaikki ovet ja takaluukku ! Onko 2004 -> parannusta tapahtunut ??'
Toi uusi 2006 malli on pirun hyvännäkoinen !!!

6

1485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-Mondeo

      Kun Mondeoissa ja Focuksissa tuo kittivika on pysynyt vuodesta toiseen, niin en minä ainakaan lähtisi kokeilemaan onneani, että kuinka kittaukset on tällä kertaa onnistuneet. Muutaman vuoden päästä nähdään, onko uusikoppaisissa Focuksissa sama luukunvaihtorumba edessä kuin aiemmassa mallissa.

      Yhden uusikoppaisen Mondeon pistin juuri kiertoon, eikä kyseisen merkkistä kulkuvälinettä enää tähän talouteen tule. Eiköhän se taivaspaikka ole jo kaksi Fordia omistaneena tienattu.

      Olisi pitänyt jo ekan Fordin jälkeen uskoa, että siihen merkkiin ei kannata toista kertaa erehtyä, mutta oletin että 9 vuodessa olisi jotain kehitystä tapahtunut. No, kolmatta erehdystä en aio enää tehdä.

      • vtee

        Höpö, höpö. Kaikissa autoissa on vikoja ja ne ovat yksilöllisiä. Itsellä jo neljäs Mondeo menossa eikä mitään isoa ole ilmennyt Huonolla tuurilla sattuu huono yksilö, sitä sattuu.

      • ex-Mondeo
        vtee kirjoitti:

        Höpö, höpö. Kaikissa autoissa on vikoja ja ne ovat yksilöllisiä. Itsellä jo neljäs Mondeo menossa eikä mitään isoa ole ilmennyt Huonolla tuurilla sattuu huono yksilö, sitä sattuu.

        Jos pelkästään Kivitilan peltipajalle oli ~300 Focusta ja Mondeota jonossa luukkujen korjaukseen, niin mikähän mahtaa olla todennäköisyys sille että omallekin kohdalle osuu tällainen "yksilö"?

        Yksilövikoja varmaan löytyy kaikista merkeistä, mutta kyllä Fordilla on ryssitty raskaasti tämän kittiasian kanssa, kun sama ongelma jatkuu vuodesta toiseen. Miksi siis kaivaa tietoisesti verta nenästään?

      • Jani_
        ex-Mondeo kirjoitti:

        hittoako noista luukuista jauhaa, kittaus on epäonnistunut ja sillä selvä, asia kuitenkin korjataan takuuna joten mitä siitä enempiä vaahtoamaan eri juttu olisi mikäli tuon asia kanssa olisi jotain ongelmia!!

      • Eki
        ex-Mondeo kirjoitti:

        Jos pelkästään Kivitilan peltipajalle oli ~300 Focusta ja Mondeota jonossa luukkujen korjaukseen, niin mikähän mahtaa olla todennäköisyys sille että omallekin kohdalle osuu tällainen "yksilö"?

        Yksilövikoja varmaan löytyy kaikista merkeistä, mutta kyllä Fordilla on ryssitty raskaasti tämän kittiasian kanssa, kun sama ongelma jatkuu vuodesta toiseen. Miksi siis kaivaa tietoisesti verta nenästään?

        Olen omistanut 10 autoa, joista 3 Fordeja. Ei Fordeissa ole ollut ongelmia enempää kuin muissakaan merkeissä. Kokemusta on BMW:stä, Volvosta, Peugeotista ja Hondasta. Fordit ovat tarjonneet käytetylle rahalle hyvän vastineen.
        Sen verran kalliiksi on ovien korjausrumba tullut Fordille että en jaksa uskoa ongelmia olevan enää uusissa Focuksissa. Mondeossa saattaa vielä olla riski, koska rakenteita ei ole
        perusteellisesti muutettu.

    • Ford

      Onko tuosta uudesta mallista netissä kuvia ?
      Anna linkki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      106
      7492
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      104
      5274
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3526
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3471
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      353
      1515
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      57
      1330
    Aihe