Romanssi?

YksKynäniekka

Kaipaisin hieman kommenttia, kirjottelen tällaista pitkää juttua. Täs ois eka kappale. Jokatoinen kappale ois eri hahmon näkökulmasta. Eka pojan, toinen tytön , näide kahen välin pyörisin.
Eli tällainen teksti
------------------------------------------------------
Kesä oli jo hyvin vauhdissa, useimmat ihmiset olivat jo kadonneet mökkeilemään ja matkailemaan. Mutta minä en, vanhempani kyllä menivät matkalle, mutta minä hyödyin siitä vain työpaikalla. Onhan se hyvä, että minulla on kesätyöpaikka, ja kämpässä rauha, varsinkin kun kaverit koulun lopuilla valittelivat niin sitä kuinka he eivät olleet saaneet kesätöitä. No, tietenkin minä siitä sitten kerskuin, että minullapa oli kesätyöpaikka, liike, jossa itse olisin pääjehuna koko kesän. Niin, on siitä hyötyä kun on perheen ainoa lapsi, ja antiikkikaupan omistava isä lähtee Caribialle.
No, kuten sanottua ihmiset olivat kaupungista poissa, ei asiakkaita pitämässä kaupanpitäjää vireänä noina pitkinä kuumina kesäpäivinä. Oli niin aurinkoista, että piti ihan ihmetellä miksi ihmiset vaivautuivat lentokoneisiin saavuttaakseen aurinkoa. Suomen rannat tarjoaisivat aivan yhtä hyvää paahdetta kuin ruuhkaisissa lomakohteissakin, eikä siellä edes ollut kielimuuria. Kyllä minä alkukesällä sunnuntaisin kävin kotoisilla rannoilla. Mutta koska kaveritkin olivat poissa, ja olin yksin en enää jaksanut. Nyt kesäinen elämäni on sitä samaa rutiinia.
Käyn töissä arkisin ja lauantaisin, menen kotiin ja sähellän loppupäivän omassahuoneessani, suureksi osaksi tietokoneen ääressä, netissä jutellen ihmisille jotka vielä olivat tietokoneidensa ääressä tähän aikaan kesästä. No kyllä minulla jotain asiakkaita kävi, enimmäkseen keräilijöitä ja turisteja, joiden kanssa oli mukava jutella vierailla kielillä. Ne olivat kesän kohokohtia, eivätkä muiden kokemuksiin verrattuna juuri miitään. Kesäni ei ollut oikein mitään, ennenkuin Maija astui kauppaani. Heräsin tuolta vanhalta ruskealta puutiskiltä puolinukuksista. Hämmästyin suuresti nähdessäni Maijan avaavan kauppani oven ja astuvan sisään hymyillen. Ja mitä tuo hymy kertoikaan, se oli sellainen lievästi selittelevä aseistariisuva hymy. Millaisen näkee tytön kasvoilla kun hän tulee luoksesi ilman oikeaa syytä, kuitenkaan selvästi paljastamatta, että sinut hän vain tahtoi käynnillään tavata.
"Hei"Hän sanoi varovasti, ja asteli peremmälle kauppaan.
"No hei", vastasin takaisin. Mitä asiaa hänellä tänne oli? Eikö hän ollut mennyt aurinkorannoille kuten kaikki muutkin?Muistin kuinka koulussa kuulin kuinka ruokalassa hänen kaverinsa ihaili hänen tuuriaan, kun hänen perheensä menisi yhdessä Creetalle kokonaiseksi kuukaudeksi.
"No, mitäs sinulle kuuluu?"Hän kysyi tunnustelevasti.
"Juu, mitäs mä, hoidan tätä liikettä niinkuin kaikki varmaan tietävätkin."vastasin hänelle.
"Joo..."Hän vastasi hiljaa, kuin myöntäen jotain noloa.
Mitä tuo tyttö teki täällä?Niin, muistan hänestä kyllä että koulussa hän alkoi juttelemaan minulle siinä keväällä, kertoi että häneltä taas loppui suhde, ja kertoi kuinka hänen suhteensa eivät kahdeksaa minuuttia kauempaa kestä. Mikä kyllä oli liottelua. Hänellä oli koulun yksi siisteimmistä tyypeistä poikaystävänä siinä viimeisen jakson ajan, mutta nähtävästi he sitten erosivat. Olisiko, että he olisivat sopineet ja viettäneet kesän yhdessä täällä, kuten Maija toivoi. Käytävillä sitä kuuli, kun Maija kiehnäsi sen kainalossa. Maijalla oli niin paljon ajatuksia kuinka viettää aikaa poikaystävänsä kanssa. Se olisi mahdollista, ottaen huomioon Maijan kauneuden, hyvä vartalo, pitkät tummat hiukset. Toisaalta taas epäuskottavaa, huomioiden pojan charmin, ja itsenäisyyden, hän ei varmasti pitänyt siitä, että Maija tykkäsi suunnitella niin paljon ajanvietettä heille. Ja voihan se hurmuri iskeä lähes kenettahahsa ikäisensä tai nuoremman tytön.Tytöt kun ovat helposti hämättävissä tuon olevan muita kypsempi ja miehisempi.
"Mitäs sinä teet täällä?" Kysyin häneltä aidosti uteliaana.
"..."Hän ei heti tiennyt miten vastata, kysymys ikäänkuin yllätti hänet "No se matka peruttiin" ,hän sanoi aivan kui olisi vastannut johonkin arkiseen kysymykseen.
"Ai,"vastasin hänelle. "No käy toki peremmälle ja katsele ympärellesi."
"Juu, ei minulla ollut muutakaan tekemistä, niin keksin tulla tänne. Kaupunki on muuten liian tuttu..."Hän selitteli
"Jaaha" kommentoin.
"Kiintoisa kauppa" hän sanoi, hänellä ei tainnut olla parempaakaan puheenaihetta. En vaivautunut vastaamaan. Kyllähän minä hänestä pidin ja oikeastaan halusinkin iskeä hänet, mutta hänen lukuisat tarinat suhteiden päättymisistä ei oikein rohkaissut minua. En halunnut tulla jätetyksi, tai jättää ketään.
Hän kierteli ympäri kauppaa vaivautuneena siitä, että en puhunut hänelle, minä taas katselin hänen selkäänsä kun hän kulki tummien hyllyjen väleistä. Olihan se mielenkiintoista, että hän oli lähelläni, mutta en nähnyt syytä häiritä hänen rauhallista tutkimusretkeään. Istuin tiskillä, ja yritin luonnostella hänen kuljeskelevaa hahmoaan tilikirjan takasivulle. Maijalla selvästikkään ei ollut oikeaa syytä tulla kauppaa, ei edes tutkimaan. Liian päättäväisesti hän valitsi kirjan hyllystä, eikä sitä tutkiakseen, vaan ajatellakseen katsellakseen tai kuunnellakseen tuota poikaa.
Maija selaili yhtä satunnaista kirjaa, pysytteli paikoillaan, niin minä sain mahdollisuuden piirtää hänen kauniin hahmonsa tuolle arvottomalle paperinpalalle. En minä aikonut saada hänestä mitään, tykkäsin vain nauttia hänen kauneudestaan, ja lämpimästä luonteestaan. Joskin jälkimmäisestä en olekkaan paljoa päässyt nauttimaan, olenhan aina pysytellyt sivulla, ja vain hänen ollessa yksin jutellut hänelle ystävänä.
Jo silloin pystyin aistimaan, että noissa ystävällisissä jutusteluhetkissä hän piti minua mahdollisena seuraavana poikaystävänä, ei hän minua kovin huonona vaihtoehtona pitänyt. Hän näytti selanneen kirjaa tarpeeksi, tuli sen kanssa hitaasti kassalle, ja kysyi. "Kuinkaspaljon tämä maksaa?" Otin kirjan, vilkaisin sisäkantta, 4 euroa näkyi olevan hintana. "Kaksi euroa, täällä tuetaan opiskelijoita" Sanoin ja hymyilin. "Okei" hän vastasi ja ojensi 2 euroa pikkurahakukkarostaan.Hän laittoi kirjan hitasti laukkuunsa ja ehdin kysymään. "Mitäs sinä teet nytten kesällä?"
"Ei, ei minulla kesätöitä ole, minä...me ollaan vaan kotona."Hän vastasi, hieman takerrellen. Pidin vastausta aika epäilyttävänä.
Tuli hiljaista. Hän otti kassinsa, meni ovelle sanoi, "No, heippa." ja lähti kaupasta.
Loppupäivän ihmettelin hänen mystistä ilmaantumista.

0

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2074
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1733
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        10
        1412
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        229
        1213
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        59
        1203
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        16
        1048
      7. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        60
        962
      8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        58
        961
      Aihe