durace jones ja galaksin käärme

iso musta mies kävelee kadulla. hän ontuu vasenta jalkaa, mutta jatkaa sinnikkäästi eteenpäin vaikka wood streetin kadut helottavat ja haisevat kuselta elokuun helteessä. välillä mies potkaisee ramman jalan katuun, ikään kuin herättäen sen aina uudelleen henkiin, ja jatkaa taas kulkuaan.
hilarious squarelle saapuessaan hän käännähtää ympäri, ja katsoo taakseen. kaukana hökkeleiden ja majojen yläpuolella hän näkee pope Moucen kirkon korkeat tornit ja suuren tammipuun, jonka lehdet ovat juuri kellastuneet. mies istahtaa gregoryn kaupan terassille ja pyyhkii hikeä otsaltaan. Jalassa olevalle sideharsolle on jälleen ilmestynyt märkä läiskä, keskelle kuivunutta kellertävää laikkua. mies tietää että jalasta on kohta luovuttava mutta niin myös monesta muusta asiasta. hetken hän miettii durace jonesia, mutta uupumus voittaa ja iso mies nukahtaa.
kukaan ei tiedä. kukaan tässä maailmassa ei arvaa mitä tämä pitkä ja laiha mies tietää. hänen tiedostaan joku maksaisi rahaa, joku olisi valmis tappamaan, joku taas olisi valmis luopumaan kaikesta. jokainen tällä maapallolla elävä ihminen haluaisi tietää saman, minkä tämä säälittävä mies tietää. hän on nähnyt jotain mitä kukaan muu ei ole edes osannut kuvitella. hän on nähnyt totuuden duracesta.
elettiin mustan miehen nuoruutta. ajassa on aina monta pätkää, aika ei ole yhtenäinen. hänen nimensä oli tuolloin barcell. äiti oli keksinyt pojalle nimen, koska tämän isä, cell, oli ahkera baarikärpänen. barcelliksi oli äiti poikaa alkanut kutsua. poika rakasti monia asioita. hän rakasti musiikkia, lennokkeja sekä yli kaiken televisiota.
Hän oli juuri päättänyt opintonsa ilma-alusten instituutissa longcliffissä, hilltonstatessa pohjoisella puoliskolla. työpaikan hän sai välittömästi opintojensa päätyttyä. hänen tehtävä oli eräässä lentoyhtiössä tarkastaa jokaisen lennon välillä peräsimen vakaimen nivelten voitelu. palkka ei ollut hyvä, mutta barcell rakasti työtä yli kaiken.
eräänä päivänä punainen valo pimeydessä käski häntä laittamaan kahdet bokserit, yhden teepaidan sekä sukat ja hammasharjan reppuun. valo käski hänen lentää andromedan galaksiin yhtiön koneella, ja tuoda planeetta zfr2111:n kiviä kotiin. hänen oli määrä asettaa kivet iltahämärässä pohjoisnavalle, kaksi metriä avalonin suuntaan ja odottaa. hän teki kuten valo häntä käski, vaan eipä ymmärtänyt miksi näin teki. kaikkitietävänä kertojana voin kertoa, että punaisen valon aallonpituus on sen mittainen, että kun se puhuu, niin kuuntelijan aivosolut resonoivat, eikä käskyjä voi vastustaa.
kotiin palattuaan barcell asetti kivet kuten punainen valo häntä oli käskenyt, ja sitten hän odotti. ei kestänyt kuin 16 päivää, kun totuuden, jumaluuden ja saatanan ruumis durace jones käveli barcellin luo ja puhutteli häntä:
``oletko sinä syntinen, veljeni?``
"miksi halusit minut herrani, kaikkivaltias kapitalismin ja tegnologian herra?" barcell kysyi.
"sinä lapseni, olen valinnut sinut kaikkien maailman ihmisten keskuudesta. haluan sinut, koska olet päässyt lähimmäksi totuutta. totuus barcell, totuus. elät ääripäiden maailmassa poikani, piruni. jos maailmassa on hullu, niin aina löytyy joku, joka on hullumpi. mutta koska maailmassa on rajallinen määrä ihmisiä, niin lopulta löytyy joku, joka on HULLUIN! ymmärrätkö? Sinä olet päässyt lähimmäksi totuutta maailmankaikkeudessa. kukaan ei ole lähempänä kuin sinä. oi barcell, olet kuitenkin vielä niin tietämätön. haluaisin kertoa sinulle kaiken. minä tiedän totuuden, minä olen totuus. olen päättänyt, että teidän maailmallanne ei ole syytä jatkaa eteenpäin. maailmanne on syytä tuhoutua! vain kertomalla totuuden sinulle, voin tuhota maailman, mutta pelkään niin, että maailma tuhoaa sinut.
voi ei barcell, et ymmärrä. haluan tuhota. haluan katkoa päitä. haluan maalata kuolemaa. haluan säveltää kidutusta. haluan raapia teitä tuleen niin kuin tulitikkuja. haluan että kaikki olisivat onnelllisia, mutta näin ei ole. näen ihmisten kaatuvan, kun he yrittävät nousta seisomaan. näen naisen rannalla. kauniin naisen. hänet haluan nähdä. tunnen kuitenkin tyhjyyttä, barcell. sinun täytyy auttaa minua. tuhoa maailma. vain siten voit tuhota minut. haluan tuhota itseni. en halua aiheuttaa kärsimystä, mutta se on luontoni."




tässä ensimmäinen sivu kirjastani. sivuja on nyt 108 ja lisää tulee. kirjani on kirjoitettu ihmisten keskuudessa, se käsittelee arkipäiväisiä asioita, elämää ja kuolemaa sekä totuutta. suurinta osaa kirjasta en ole kirjoittanut selvällä päällä. Mitä mieltä olette?
kirjoittanut durace jones