Olemme syvästi uskovainen pariskunta ja haluamme lähimmäisellemme parasta. Meillä on ollut vuokralla useita asuntoja, jotka omistamme kovan työn ja perintöjen tuloksena.
Yhteen asunnoistamme oli tulossa putkiremontti ja ulkoseinätkin olivat talossa niin huonossa kunnossa, että jalkakäytävälle laitettiin betoniporsaat estämään talon ohi kulku. Seinistä kun tipahteli isoja laastinkappaleita sekä palasia parvekkeista.
Isäntä sitten ehdotti, josko myisimme asuntomme. Alammehan olla jo aika vanhojakin ja hyvähän se on , että on vähän tilillä käteistä. Tuumasta toimeen. Myimme vuonna 1968 rakennetun kaksiomme nuorelle parille, jolla oli vauva kohta syntymässä. Maksoimme asunnosta aikanaan 55 000 markkaa ja nyt myimme sen sitten 230 000 eurolla tälle mukavan oloiselle pariskunnalle.
Kyynel tuli silmiin, kun katselin heidän viattomia katseitaan. Niin turmeltumattomat, niin luottavaiset ne olivat. Eivät he tajunneet, että tuleva putkiremontti maksaa paljon, estää kotona olemisen ja kestää monta kuukautta. Ei heille kukaan kertonut, että ulkoseinäremontti kestää vuoden päivät, jona aikana ollaan pressun alla ja kuunnellaan iskuporan jytinää. Myrkyistä, joita remontin aikana sekoittuu huoneilmaan, ei heillä ole aavistustakaan.
Velaksi he vielä kaiken ottivat. Voi kun minulla on niin huono omatunto tästä kaikesta. Saankohan ikinä pahoja tekojani anteeksi viimeisessä tuomiossa? Entä mieheni, kuinka hänelle käy, hänhän tämän kaiken järjesti. Miksei hän voinut myydä asuntoa asiallisella, alle 80 000 eurolla, vaan käytti julmasti hyväkseen kuumentunutta tilannetta ja rahasti asunnosta 230 000 euroa? Totta puhuen kämppä on sisältäkin aikamoinen parakki ja kaikki pitäisi uusia lattiasta kattoon. Omatuntoni kaihertaa enkä pysty nukkumaan. Voi miksi ihmisen pitää olla näin ahne ja näin piittaamaton?
Omatuntoni kolkuttaa: myimme liian
11
3136
Vastaukset
- Kaiken
Ällös huoli, kyllä niiden piti tietää että mitä ostavat.
- ja lapset tyytyväisiä
Eihän se huono asia ole lapsillenne ollenkaan...... kun se aika koittaa. Lisäksi: ei ole tyhmä se joka pyytää vaan se joka maksaa.
- tuulipuku34
No johan menee tuhnun jutut huonoksi, näitähän naureskelee ihan tosissaan näin aamutuimaan, kiitti;)!
Pistää vaan miettimään, että alkaa olla tuhnuilla paniikki perseen alla. Mutta eivät kaikki voi olla voittajia, tuhnut nyt vain sattuivat jäämään väliin putoajiksi. Ensin asuvat jossain rotanloukossa vuosikausia ja miksi? Sen ilon takia, että saavat maksaa itsensä joko kipeiksi mukavan asunnon vuokran muodossa tai sitten säästää vuokrassa ja asua jossain ihmiselle sopimattomassa läävässä. Mutta oikeasti, sääliksi käy tuhnuja, en ole täysin tunteeton ihminen:(
Tsemppiä hei, kyllä tekin ehkä vielä joskus pääsette omaan kotiin ja voitte lopettaa tuon kiertolaiselämän! Yrittäkää sinnitellä siihen asti siellä laitapuolen kulkijoiden seurassa, ei ole varmaan helppoa. Mutta uskonne varmasti auttaa!
:)- kalliilla
En ymmärrä mistä ihmeen tuhnuista sinä puhut. Onko se jotain palstan slangia.
Muistakaa, että ahneella on kakkanen loppu ja ylpeys käy lankeemuksen edelle. Ei pidä olla vahingoniloinen toisen virheestä kuten meidän tapauksessamme. Molemmat tekivät pahan virheen: me myimme liian kalliilla ja nuori pari osti liian kalliilla. - Skin-Tech
Minusta nämä jutut vain paranevat. Luulitko oikeasti että joku yritti tosissaan vakuuttaa?
"Pistää vaan miettimään, että alkaa olla tuhnuilla paniikki perseen alla."
Miten sinä tämänkin nyt onnistuit tulkitsemaan? Tuohan oli pelkkä huumoripläjäys. Taitaa oma paniikki olla sitä luokkaa että mörköjä näkyy joka puolella....:-) - kirjoittaja 2/3
kalliilla kirjoitti:
En ymmärrä mistä ihmeen tuhnuista sinä puhut. Onko se jotain palstan slangia.
Muistakaa, että ahneella on kakkanen loppu ja ylpeys käy lankeemuksen edelle. Ei pidä olla vahingoniloinen toisen virheestä kuten meidän tapauksessamme. Molemmat tekivät pahan virheen: me myimme liian kalliilla ja nuori pari osti liian kalliilla.Ai että ihan sattumalta päätit kirjoittaa tästä ongelmastasi, valitsin nwessienkin sijasta kätevän SUoli24:n ja sieltähän sitten löytyikin juuri sopivasti asuntojen hinnat-niminen palsta. Ja nyt olet ku klapilla päähän lyäty, kun joku ei ehkä nielekään tarinaasi.
Mene itseesi - raggar
Skin-Tech kirjoitti:
Minusta nämä jutut vain paranevat. Luulitko oikeasti että joku yritti tosissaan vakuuttaa?
"Pistää vaan miettimään, että alkaa olla tuhnuilla paniikki perseen alla."
Miten sinä tämänkin nyt onnistuit tulkitsemaan? Tuohan oli pelkkä huumoripläjäys. Taitaa oma paniikki olla sitä luokkaa että mörköjä näkyy joka puolella....:-)Hehei, jos haluat käydä vakavamielistä keskustelua ylipäätään jostakin aiheesta, ei SUomi24 välttämättä ole ns. asiallisuuden kehto. Keskustelupalstoilla vallitsee samat lait, mitä suomalaisilla ulkomaanmatkailussa: Asiallisissa maissa ollaan asiallisesti ja etelässä...
Pidetään tämä palsta asiattomana, jookosta joo. - Skin-Tech
raggar kirjoitti:
Hehei, jos haluat käydä vakavamielistä keskustelua ylipäätään jostakin aiheesta, ei SUomi24 välttämättä ole ns. asiallisuuden kehto. Keskustelupalstoilla vallitsee samat lait, mitä suomalaisilla ulkomaanmatkailussa: Asiallisissa maissa ollaan asiallisesti ja etelässä...
Pidetään tämä palsta asiattomana, jookosta joo.Pidetään palsta asiallisen asiattomana. Pientä vääntöä on hauska käydä ja jos joku sattuu keksimään jonkun "tuhnun testamentti" tyyppisen pläjäyksen niin aina vaan paranee.
Yhdessä asiassa tämä palsta on oikeasti hyvä tietolähde. Ei tarvitse itse kaivaa lehdistä asuntojen hintoja koskevia artikkeleita, joku ne läväyttää kumminkin palstalle alta aikayksikön.
Jos vaikka Liikanen on maininnut Suomenpankin käymälässä sanan asunto, niin tieto siitä tulee palstalle lähes reaaliajassa...:-)
- raggar
Lal-lati-laa
tai-dat puhu-a kananpas-kaa - Laki sanoo
Tekstistä käy ilmi, että tapahtumien johdosta on olemassa mahdollisuus sille, että kauppa voidaan purkaa. Myyjän on kaupantekotilanteessa kerrottava ostajalle kaikki oleelliset asiat, jotka voivat vaikuttaa kaupan syntymiseen. Voihan olla, että jos asia myöhemmin riitautetaan, oikeus katsoo myyjän toimineen vilpillisessä mielessä ja tuomio tulee olemaan hinnan alennus tai kaupan purku. Laki suojaa paremmin ostajaa kuin myyjää. Laki asuinhuoneiston kaupasta. Tarkkana myyjät...
- Omistaja
En liikutukseltani melkein kyennyt vastaamaan viestiisi, mutta minun oli pakko Sinun, lähimmäiseni, vuoksi hädän hetkellä kirjoittaa pari lohdutuksen sanaa, jos ne vaikka auttaisivat Sinua kohtaamaan huomisen seesteisemmin mielin.
Sillä katso, ei Hän ole tullut keskuuteemme hurskaiden vuoksi vaan syntisten vuoksi. Eikä mikään eikä kukaan koe niin paljon armoa kuin katuva. Olet selvästi liiallisen ahneutesi, ohimenevän heikon hetken vuoksi kulkenut jo liian pitkään kärsimyksen polkua. Ja koska itselläni päällimmäiset ja aidoimmat tunteeni muodostuvat ahneuden sijaan empatiasta ja lähimmäisenrakkaudesta, tarjoudun ostamaan Sinulta ne loput asunnot, jotta voin keventää omalta osaltani suunnatonta taakkaasi. Ja sopuhintaan tietenkin, jotta omatuntosi antaa rauhan. Tällä palstalla usein esitetty -70 % tuntuu varmasti rauhoittavalta mielestäsi.
Laita tälle palstalle yhteystietosi, niin otan pikimmiten yhteyttä. Rauhaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912