Minullakin naisia riittää kunnes ilmenee, että olen lihava, laihduttaa olen yrittänyt muttei onnistu kuin osittain. Olen laihtunut reilussa vuodessa 125 kilosta nykyiseen 111,3 kiloon. Jotain on siis tapahtunut mutta vauhti hidas, parhaimmillani olin 108 kilossa heinäkuussa.
Olen lihava ja vuosien varrella suomalaisnaisiin katkeroitunut, en ole heille lihottuani kelvannut. Ammattini puolesta kelpaisin, samoin tulojeni lisäksi jotka eivät rajoitu pelkästään palkkatuloihin. Matkustan yksin. Haluan tässä kaikille varatuille suomalaisnaisille sydämestäni antaa viestin: olette aviohuo..a! Naimisissa olette suurin osa rahasta! Pianpa kyselette ammattia ja muuta omaisuutta!
Voittepa sanoa tähän, mitä haluatte takaisin, mutta tiedän miten paljon teitä luntturoita on.
Lähden lomallani Phuketiin. Saako sieltä naisseuraa kuten ainakin pattayalta ja bangkokista? En ole Thaimaassa aiemmin käynyt ja jos Phuketista saa naisseuraa pientä maksua vastaan menen ehdottomasti sinne. Toivon, etten näe matkallani sinne ainoatakaan suomalaisnaista, inhoan heitä syvästi luonteensa ja petollisuutensa takia.
Julkisuudessa naisista annetaan joltiseenkin normaali kuva vaikka nainen on epänormaali luonnevikainen tapaus hyvin usein. Epäasiallisuus on määräävin ominaisuus, epäluotettavuus ja kuvottavuus ovat myös läsnä.
En voi sille mitään, että kirjoitin tämän kasvot inhosta vääristyneenä. En sano enää mitään, kertoisin vain helvetistä ja keiden haluaisin sinne joutuvan, joten antaa olla. Saakp Phuketista naisseuraa joka olisi koko ajan kanssani kuin lähes oikea tyttöystävä? Alan olla iäkäs ja haluaisin n. 20 vuotiaan naisen, mieluiten sitäkin nuoremman, miten mahtaa onnistua? Mikä alin sallittu ikäraja siellä pitää sallitusti naistyttöä? Uskaltaako tuikata ilman kumia? Paljon kysymyksiä ja anteeksi jos pahoitin mahdollisesti jotakuta aviomiestä, teille naisille en ole mitään anteeksipyyntöä velkaa, totuuden kerroin.
Phuketista kysyn
16
2735
Vastaukset
- Vaimo
Eikö olisi parempi purkaa noita traumoja vaikkapa psykiatrin luona? Tuskin elämäsi paremmaksi muuttuu, jos käyt Phuketissa. Mutta vastaan silti kysymyksiisi; kyllä sieltä saa rahalla lähes mitä vaan. Muista kuitenkin hyvä käytös ja kumi.
- kumi mukaan
ja ei kun menoksi. toivottavasti naivat niin paljon että inhottava sydämesi pysähtyy :)
- nelio
Mene mihin tahansa kaljabaariin, niin saat naisen Phuketista joka on kanssasi koko matkan ajan ja joka luultavasti haluaa lomasi paatyttya lahtea kanssasi Suomeen. Voitte kayda yhdessa elokuvissa, kavella rannalla jne. Tyttokin on luultavasti ihan tyytyvainen jos joskus menette shoppailemaan ja ostat sille jotain vaatteita tms. Kumia kannattaa kayttaa, myos paljon muita mahdollisia tauteja on saatavilla kuin HIV.
- reissua
Phuketista saa kyllä naisia. Dont worry, be happy.
- aaaaaaaaaaaa
Muista varata 2 paikkaa koneesta läski!
- ihannepainoinen luntukka
Hiukan ristiriitainen viesti. Suomalaisnaiset eivät huoli lihavaa, vaikka sillä on rahaa - ja silti muka suomalaisnaiset naivat rahaa. Kumminpäin se nyt onkaan siis, minkä perässä naiset juoksevat, rahan vai mieluisan ulkomuodon? Aika raju yleistys sitä paitsi. En tiedä millaisia naisia kyseinen herra on Suomessa hakenut, mutta jos samaan tyyliin kuin Thaimaassa aikoo, eli itseään huomattavasti nuorempia parikymppisiä nättejä tyttösiä, jota voi "tuikata ilman kumia", niin ei ihme, jos ei ole lykästänyt. Jos vanha lihava mies halajaa parikymppistä sutjakkaa tyttöä seksiseuraksi, niin ei se oikein muuten onnistu kuin rahalla. Ja ilmeisesti suurimmalla osalla suomalaistytöistä ei ole niin pahaa pikkurahan puutetta, että alentuisivat moiseen, joten läski jää ilman.
Sama pätee kyllä myös toisin päin, eli ei vanha läski ämmäkään sutjakkaa nuorta lihaa saa kuin rahalla, ja helpoimmin tietysti köyhistä kehitysmaista.
Ei taida läskille vanhalle äijälle kelvata omanikäisensä ja -painoisensa naiset. Taitaa siis olla vikaa muussakin kuin painonhallinnassa.
Mutta joo, eiköhän Thaimaassa riitä kaupallisia naikkosia. Mutta alaikäisiin sekaantuminen on sielläkin rikos. Ja tautivaara huikea.- nainen
Hyvin sanottu!
Jos toi naistenvihaaja pedofiili läski luulee että siellä Thaimaassa ne nuoret tytöt innoissaan antavat hänen "tuikkailla", niin väärässä on.
Jos tyttöset eivät siellä rahaa siitä saisi, niin ei hekään tollaisen naistenvihaaja läskin retkeen lähtisi!
Samanlailla ne tytöt siellä omissa porukoissaan arvostelevat asiakkaitaan...mutta asiakkaalle yrittävät jaksaa hymyillä rahan toivossa vaikka kuinka etoisi!
Hakis vaan ukko kokoistaan ja ikäistään seuraa suomesta niin ehkä onnistaisi...ällö ukko!!!
- Vastaus
Jos et halua suomalaisia naisia nähdä lomallas, niin mee ukko Afrikkaan paneen paviaaneja!
Siellä ei suomalaisiin naisiin törmää ja nuoret paviaanit antaa sulle persettä! Ilmatteeks!!!- paviaaniparat
Se olisi eläinrääkkäystä, ei saa rääkätä viattomia luontokappaleita!
- afrikkaan
paviaaniparat kirjoitti:
Se olisi eläinrääkkäystä, ei saa rääkätä viattomia luontokappaleita!
miksi sinne. korkeasaari on lähempänä.
- Just
Ai suomen naiset rahojesi perässä...
Hih, kyllä oot tosi tyhmä jos luulet että Thai-tytöt eivät olisi!
Onhan näitä juttuja tullut kuultua.
Kun huomaavat että olet "helppo hölmö", niin kyllähän ne "lempeensä ja rakkauttaan" sinulle hokevat.
Tulet suomeen ja "Thai-rakkaasi" lähettää "hätääntyneen" viestin kuinka äitinsä on joutunut sairaalaan ja tarvis rahaa.
Sinä siinä sitten rakastuneena sitä lähettämään, ja samaan aikaan "Thai-rakkaasi" lurittelee lempeensä jo seuraavalle turistille!
Sen huomattuasi on varmaan jo kaikki Thaimaalaisetkin naiset mielestäsi epänormaaleja ja luonnevikaisia kuten kuvailet suomalaisia naisia!
Kyllä ne siellä osaavat vetää oikeista naruista rahaa saadakseen, varmasti vielä paremmin kuin suomalaiset naiset! - Juntti
Muista pakata tuulipukusi, vyölaukkusi, tennissukkasi ja lenkkitossusi mukaan!!!
- Juse
..on tuulipuvussa? Älä sää stadin juppi ala täällä neuvoon, miten kenenkin pitää pukeutua! Jokainen taaplaa tyylillään ja sillä sipuli!
- POR
Jos menet Phuketin Patong Beachille lienee katu sinun makuusi Bangla Road.Löydät sen kyllä.Muista käyttäytyä kunnolla ja jos et, teeskentele ruotsalaista.
- Thaimaan kävijä
Herää tuossa juttuja lukiessani kysymys oletko nimimerkin mukaan 35 vee vai syntynyt 1935? Jolloin ehkä paremmin ymmärrän..
- lääninrakastaja
ja tytöillä on oltava paikallisen terveysviranomaisen myöntämä passi, josta käy ilmi mm: terveystarkastukset, ikä yms..
hotelliin mennessänne tytön on luovutettava passi respaan oleskelunsa ajaksi.
joudut yleensä maksamaan pienen lisämaksun hänestä.
eniten heitä on patongilla, mutta kaikkialla löytyy.
muista suojauskerroin!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16212387
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454640Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1393659Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461