Puhu minulle mitalin toisesta puolesta,
siitä joka on näkymättömissä.
Älä aina hymyile niin rakastuneesti, nainen.
Kerro että yrität sitoa rakkaudellasi, paljasta se
avoimesti,
lyö korttisi pöytään, pulu.
Tullaan todellisiksi.
Sitten ehkä voimme rakastaa ojennetuin käsin
yli pöydän.
Sillä minä tahdon uskoa hymyysi,
kaipaan sitä,
mutta en voi, ellet suostu.
Niin, en tahdo vain puolikasta, tahdon
koko naisen.
Rehellisesti, ja rispaantunein reunoin,
mustelmin jotka sanovat maalin alta:
me olemme täällä, kaikkien aikaisempien suhteiden vammat ja
tulemme kyllä vielä ilmaisemaan itsemme monin tavoin
sinulle, sinä petollinen mies, raadollinen pelle,
jätesäkki.
Siitä on hyvä jatkaa.
Se on kuin alku, tosi hymy.
Haikea silmänisku, oikeasti myönteinen
kosketus, avautuva ikkuna.
siitä joka on näkymättömissä.
Älä aina hymyile niin rakastuneesti, nainen.
Kerro että yrität sitoa rakkaudellasi, paljasta se
avoimesti,
lyö korttisi pöytään, pulu.
Tullaan todellisiksi.
Sitten ehkä voimme rakastaa ojennetuin käsin
yli pöydän.
Sillä minä tahdon uskoa hymyysi,
kaipaan sitä,
mutta en voi, ellet suostu.
Niin, en tahdo vain puolikasta, tahdon
koko naisen.
Rehellisesti, ja rispaantunein reunoin,
mustelmin jotka sanovat maalin alta:
me olemme täällä, kaikkien aikaisempien suhteiden vammat ja
tulemme kyllä vielä ilmaisemaan itsemme monin tavoin
sinulle, sinä petollinen mies, raadollinen pelle,
jätesäkki.
Siitä on hyvä jatkaa.
Se on kuin alku, tosi hymy.
Haikea silmänisku, oikeasti myönteinen
kosketus, avautuva ikkuna.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Päivänaluksi oli mukava lukea hieno runosi. Anna naisesi hymyillä ja olla paljastamatta kaikkia korttejaan. Mielenkiinto säilyy paremmin. Kyllähän sinä naiset tunnet muutenkin.
Haluan kertoa kaiken. Mutta miten sen teen? En voi tulla tykösi, ellet pyydä.
Puhuisipa hän minulle noin,
tapahtuisi vihdoinkin jotain :)
pyytäisipä joskus jotain,
saataisiin näkymätön valoon ja
kosketeltavaksi.
Hyvä runo !
Jos joskus sanoisit
kaiken tuon
vain minulle
löisin korttini pöytään
Kertoisin
Sinulle kaiken,
tunneeni, ajatukseni
antaisin sydämeni
Kiitos runosta, osui...
Kaunista, haikeaa runosi tuo
oi jospa, olisi minulle kaikki nuo :)
Runosi oli koskettava ja varmasti löytää vielä oikean osoitteenkin!
Kun oksettaa, puhun sen sinulle lakastuneesti hymyillen.
Mutta tuskin haluat kuunnella, kun en minäkään.
Hyvän runon kirjoitit.
Pidin, ei turhan vakava, mutta sisälöltään tärkeä. Erittäin hieno runo.
Edellisessä ehkä oli huumoria mukana, tämä tietyssä mielessä synkempi, ei kuitenkaan täysin toivoton. Toivon.
Ennen nukahtamista raapustin sanomalehden reunaan, yritän saada harakanvarpaista selvää. Näin se menee:
OSAMAKSU.
Osamaksuna pyydetystä petoksesta
annan palasia
pirstoutuvasta sielustani.
Keskinäiset sopimukset
jotka ovat kuin toisiinsa sidotut langat:
ne pitävät kyllä, kun niihin
kevyesti puhaltaa.
Mutta luuletko ettei
sisällämme tykyttävä epäluulo ja tuska
eräänä päivänä
säntää esiin kuin villihevoslauma
talloen meidät jalkoihinsa?
Luuletpa tietenkin.
Saat minutkin luulemaan, pyydän
että saisit.
Tämän ohikiitävän, hukkuvan
onnenhetken.
Vakuuttavan ja juhlallisen tuntemuksen
että on jotakin luotettavaa, sanoja
jotka eivät kohta käänny
vastakohdakseen, sopimuksia
jotka eivät räjähdä
avoimeksi anarkiaksi, pelisääntöjä
joita ei ole tehty vain rikottaviksi.
Niin.
Hetki turvallista yhdessäoloa,
nyt kuitenkin.
Vähäksi aikaa toisiaan vasten
asettuvia pirstaleita, joita
vihan ja mustasukkaisuuden taifuuni
kohta hieroo
yhä pienemmiksi ja monimutkaisemmiksi
kuvioiksi.
Tiedän sen kun kirjoitat
tai luet, tunnen sen
vaikka en
läsnäolisikaan
ainakaan vapaasti uiden
pusukalana akvaariossasi
toivoin ja luotin vaikka sielumme repivät toisiaan
ja haavoihin lentohiekkaa?
Maksua tai kauppaa
kaupankäyntiä
ei,ei!
Vapaana sydän rakastaa
ja vapaasti kumpikin
omana itsenään olla saa
Tunnen sinut ja tiedänkin
syvissä vesissä kaarnalaivat
Lasin takaa suutelen -
sanat ei vastakohdat enää
voi, kunpa oppisit luottamaan?
ja minäkin
Ravistelen rakkauden kuvan hartioistani
ravistan sen hiuksistani
mutta että
huuliltani ?
Sydämessäni se pieni siemen
jonka arvottomuuden tulppa estää ulos pääsemästä
lyön korttini pöytään
avoimin puolin
Voit, rakkaani sinä voit!
kun minä suostun -
niin suostutko sinäkin?
pöydän samalle puolelle
minuun ja mahdollisuuteen. Mutta minä odotan ja odotan sinua, epäröitkö, vieläkö epäröit. Haudotko ajatuksiasi, virtauksia ja hajatelmia.
Miksi menet mukana, mutta unohdat minut. Varsin viekas kala, rohkea ja elämän nälkäinen. Viereesi istun, kuuntelen ja mietiskelen. En tiedä mitä ajattelet minusta. On kuin kevyt harso olisi kudottu välillemme - puhumme.
Mutta kuuntelemmeko - toisiamme. Mitä sinä ajattelet, haluaisin tietää. Sanot paljon, mutta mitä oikeasti ajattelet, mistä haaveilet. Kerrot paljon, mutta itsestäsi vähän.
Tunnen itseni vieraaksi, kuulunko tähän. Olenko vain vieras, jonka odotat jo pian häviävän. Missä ovat ajatuksesi, tässä hetkessä vai muualla. Mitä tulevaisuus tuo vai onko sitä.
Missä olemme , olemmeko vähän.
Mistä tulevat pilvet nuo mustanpuhuvat ja miksi. En aina ymmärrä sinua kun et halua minua, mutta et antaisi poiskaan.
Joskus kun aurinko kauniisti tanssii ja piirtää
lasin pinnalle säihkyvin sätein,
niin sateenkaaren värein
suostuisin ja suostun
jos puhumattomuuden harson kutoisi pois
äänetön sanoisi metelille
hiljaisuuden sydämen huoneessa
kuuluvat ihanimmat huokaukset
Tulevaisuus istuu välissämme
miksi ei edessämme?
Puhuisin minä - kunpa osaisinkin
ja juuri sinulle
vain sinulle!
Olemme vähän, mutta olemme kuitenkin
tässä - kiinni elämässä
halua, enkö halua?
mahdottomuus ihmisen,
tekee mahdolliseksi rakkauden
Pivet kiertävät ympyrää
saartaa ja yrittävät lannistaa
ajatusteni hattaralla
sen harson reunalla -
ajatukseni kertoisin, jos voisin
Nyt illalla ja tänäänkin
puhuin sinulle, avoimin kasvoin
myrsky vettä varpaitteni alla
kun sataa, se sieluni virvoittaa
nyt - juuri nyt
en kaipaa aurinkoa
puhun hiljaisuudessa
sillä siellä kasvaa kauneimmat sanat
jotka ei huulia polta
Nyt yöllä ja tänäänkin
puhun sinulle, sydämin äänin
näkymättömissä - kahleet irtoaa
Kiva.
Onko kiva
- sitä lempeää mukavaa
pehmeää ja helppoa ?
sanasta sisältöä etsien
katsoin vain läpi omien tuskien
ikävää huutaen!
Laitanko senkin maton alle
sinne muitten kaaoksen ajatusteni sekaan
käärisin maton pois
aivankuin kirjekäärön
missä sanat on musteella suudeltu
sinettinä - sydämeen kirjoitettu
Nyt tiedän -
toivon voivani, tutustua sinuun
vihdoin, ilman vaatimuksia
vain sitoutuen - sitomatta
Jospa vihdoin elämä alkaisi elää
puhaltamatta pois pysyvää,
luottamuksen juuret
kiinni ensin Hänessä,
sillä vasta sieltä
itselleen kuolemasta
nisunjyvä uudeksi kasvaa
---
Kiva:
on lempeää, mukavaa, pehmeää
mutta helppoa
- ei koskaan