Kummin tehdään?

Otetaanko Ruotsin kielipoliittinen malli Suomeen vai Suomen malli Ruotsiin? Mikä on ruosujen näkemys Ruotsin mallin toimivuudesta? Suositteletteko sitä Suomeen?

Tässä vielä tiivistelmä:

1) Enemmistön kieli on valtakunnan julkishallinnon ainoa kieli (mm. lainsäädäntö on enemmistön kielellä).

2) Koulujärjestelmä toimii enemmistön kielellä tasapuolisesti kaikille.

3) Kielivähemmistöt opettelevat enemmistön kielen koulussa.

4) Enemmistökieltä puhuvilla ei ole vähemmistökielen opiskelupakkoa.

5) Vähemmistökieliä kotikielenään puhuvat voivat opetella kotikieltään peruskouluissa koulupäivän jälkeen, jos ryhmä on riittävän suuri. Oikeudesta ko. opetukseen päättää kunta, ei lapsen perhe.

6) Vähemmistökieliä puhuvat voivat opiskella yksityiskouluissa, jos haluavat opiskella kotikieltään. Valtionapu on kuitenkin pienempi niissä kuin kunnan ylläpitämissä kouluissa.

7) Kaikki kunnat toimivat valtakunnan kielienemmistön kielellä paitsi muutama kunta, joissa asukkaat saavat esittää asiansa vähemmistökielellä. Virkailijoiden ei tarvitse kuitenkaan osata sitä (tulkki- ja käännöspalvelut). Tämä täyttää myös Euroopan Neuvoston suositukset.

8) Valtion virkoihin ei ole vähemmistökielen osaamisvaatimusta, mutta jokaisessa virassa on osattava valtakunnan enemmistökieli.

9) Kaikki kansalaisoikeuden omaavat tilastoidaan suomalaisiksi ilman äidinkielen kirjaamista (Ruotsi ja Norja lopettivat kansalaistensa kielen tilastoinnin jo 1930-luvulla. Tilastointi aiheuttaa vain epäsopua, kuten Suomen esimerkki osoittaa. Malli löytyy Ruotsin tilastollisesta vuosikirjasta).

10) Maahanmuuttajien tilastointi: Sellaiset maassa asuvat kansalaiset tilastoidaan ulkomaalaistaustaiseksi, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla. Näin osoitetaan, miten avo- ja vapaamielisesti maa ottaa vastaan ulkomaalaisia. (Kts. Ruotsin tilastollinen vuosikirja).

11) Entisen Neuvostoliiton alueelta muuttavat/muuttaneet ovat tietenkin ulkomaalaisia maahanmuuttajia (ei paluumuuttajia).

12) Vähemmistökieliä ei mainita perustuslaissa. Laki kirjoitetaan enemmistön kielellä tasapuolisesti kaikille. Kaikessa muussa lainsäädännössä todetaan, että maassa puhutaan perinteisesti joitakin vähemmistökieliä.

13) Eduskunnan ainoa virallinen kieli (asiakirjat ja keskustelu) on enemmistön kieli. Tarvittaessa muunkielinen kansanedustaja saa tulkkaus- ja käännöspalveluita.

14) Valtio voi määritellä vähemmistökieleksi tarvittaessa jonkun kielen murteen (kts. Ruotsin esimerkki ”meänkielestä”). Esimerkiksi Suomessa puhuttu ruotsia muistuttava kieli nimetään ”vårtspråkiksi”.

15) Vähemmistöjä koskevat kysymykset käsitellään tarvittaessa vaikkapa maatalousministeriössä (Ruotsin esimerkin mukaisesti), jos Euroopan Neuvosto vaatii vähemmistökieliä koskevia selvityksiä.

16) Katukilvet ja tienviitat ovat vain enemmistön kielellä. Harvinaisena poikkeuksena paikkakuntalaiset voivat anoa erikseen vähemmistökielistä kilpeä enemmistökielisen alapuolelle oikeusistuimelta. (Kts: Bäckesta - Päkkilän tapaus Ruotsin Tornionlaaksossa)

17) Kielikiintiöt yliopistoista ja muista opetuslaitoksista poistetaan. Kaikki opiskelevat tasapuolisesti enemmistön kielellä.

18) Vähemmistökieliset yliopistot lakkautetaan, koska kaikki opiskelevat tasa-arvoisesti valtakunnan enemmistön kielellä.

19) Kaikki armeijayksiköt toimivat vain enemmistön kielellä (Vrt. Ruotsi, siellä ei tarvita erillisiä yksikköjä vähemmistökieliä puhuville, ja näin myös saadaan merkittäviä säästöjä)

20) Kansalaisten rekisteröinti kielen perusteella lakkautetaan, koska yksilön intimiteettisuoja menee sen edelle. Valtion ei ole syytä urkkia kansalaisten kieli-identiteettiä. (Vrt. Ruotsi ja Norja)

21) Vähemmistökielen puhumista ei tietenkään kielletä.

Ruotsikaan ei ole enää 1980-luvun jälkeen kieltänyt suomen puhumista. Ruumiillinen kurituskin suomen puhumisesta poistettiin siellä jo 1950-luvulla.