Nyt on kolme yötä takana joiden aikana olen suorittanut jonkinlaista unikoulua. Poika on nyt 6 kk. Yösyötöt olen jättänyt pois, lukuunottamatta yhtä aamulla tapahtuvaa. Eli poika menee nukkumaan illalla klo 22-24 ja heräilee siinä aamulla klo 11. Klo 8 aikaan huuto on ollut sen verran määrätietoista että olen tisuttanut uneen. Illalla klo 21-22 olen antanut suuren määrän kaurapuuroa ja siihen tissiä päälle. Ensimmäinen unijakso onkin ollut klo 2-3 asti eli noin 3 tuntia mutta sitten alkaa se rumba: tunnin välein poika herää siihen että on konttausasennossa ja naama pinnasängyn pinnoja vasten. Joskus (harvoin) riittää se että laittaa pojan kyljelleen ja tutin suuhun. Seuraava vaihtoehto on se että nostaa pojan syliin ja laittaa tutin suuhun. Tämä toimii yleisimmin, mutta joskus on otettava jopa viereen vajaaksi puoleksi tunniksi että simahtaa. Aamukahdeksan syötön jälkeen sitten taas nukkuu sen 3 tuntia siihen klo 11 asti.
Tassuhoitoa yritin ensin eli ns. raskas käsi pojan selän päälle että rauhoittuisi. No, ei auta. Se menee vain painimiseksi koska poika pyrkii koko ajan konttausasentoon. Samalla se herättää hänet sen verran virkeäksi joten ainoa keino nukuttaa sen jälkeen on ottamalla hänet viereen. Muutenkin tuosta tulee oma selkä kipeäksi kun joutuu kumartumaan pinnasängyn yli (Omassa selässäni on vikaa, olen jopa käynyt joskus fysioterapialla sen kanssa). Pinnasängyn pohjan olen joutunut jo laskemaan koska muuten hän kiipeäisi yli laidan...
Olen myös yrittänyt antaa pojan nukahtaa itse sänkyynsä. Ei auta sekään. Poika nousee seisomaan sängyssään koko ajan. Makuulla ehkä alkaisikin väsyttää jos siinä asennossa pysyisi. Parisen viikkoa sitten hän oppi tuon seisomaan pyrkimisen joten sitä on pakko sitten treenata koko ajan. Max tunnin verran hän siellä sitten treenaa kunnes kyllästyy ja alkaa huuto. Ja se huuto ei ala makuuasennossa vaan tietenkin seistessä. Jos tästä ottaa syliin niin yleensä väsähtää nopeasti kun pitää molemmista käsistä kiinni niin ettei hän pääse repimään tuttia suustaan...
Onko kellään mitään neuvoa mulle? Apua meinaan kaivataan ja kovasti! Vaikka viime yönä herätys tuli tunnin välein, niin onneksi sain sentään unta aina väliajoilla. Edellisyönä tuli valvottua yli 4 tuntia putkeen koska en saanut unta vaikka poika nukkui... Tämä alkaa näin pidemmän päälle väsyttää. Nyt sentään teimme miehen kanssa sopimuksen että hän hoitaa ensi lauantaina yöheräämiset. Aiemmin sitä ei ole voinut tehdä koska poika on ollut rintaruokinnalla ympäri vuorokauden...
Unikoulusta...
13
1273
Vastaukset
- tissien tuntija
Rintaruokinnasta eroon. Pullosta korviketta sellaiset määrät että on tyytyväinen. Ongelma on että tissiruokinnalla oppii syömään usein ja vähän. Tätähän ei saa ääneen sanoa, mutta niin se vaan on.
- Pojan äiti
Tässä tämän hetkinen ruokailurytmimme:
11-12 Aamupuuro ja tissiä
14-15 Piltti-jogurttia ja tissiä
17-19 Liha/kasvissose ja tissiä
21-22 Iltapuuro ja tissiä
n.klo 8 "yötissitys"
Kaikki lisäruoat ovat 100-120g suuruisia.
Mun mielestä ei siis syö liian usein. Joskus kyllä saatan muuttaa tuon jogurttiruokailun kahdeksi tissitykseksi... Eli jos siis pelkkää tissiä antaisin, niin silloin sitä pitäisikin antaa useammin.
- 4444
En tiedä, auttavatko omat kokemukseni lainkaan, sillä meidän lapsemme ei koskaan ole ollut kiinnostunut tutista, joten minulla ei ole kokemuksia miten tuttia syövää yritetään opettaa nukkumaan rauhassa.
Meillä tyttö nukkuu yleensä yöt läpeensä, mutta välillä tulee kausia jolloin reuhuaa sängyssään ja hyppii ja pomppii ympäriinsä. Tähän saakka olen tehnyt niin, etten kiinnitä tyttöön mitään huomiota. Hän onkin jo ilmiselvästi tajunnut, että yöllä nukutaan eikä tehdä mitään muuta. Useimmiten kuvio menee niin, että tyttö nousee sängyssään seisomaan ja alkaa huutelemaan ja juttelemaan itsekseen. En nouse, en vastaa, en edes katso päin. Pian tyttö palaa makuuasentoon ja pian taas nukutaan. Aiemmin hän alkoi seistessään itkemään, mutta havaitsin että asiaa vain pahentaa se, että minä säntään sinne hyssyttelemään ja silittelemään. Sitten ollaan hereillä monta tuntia koko porukka. Jos annan itkeä, tyttö itkee muutaman minuutin ja nukahtaa sitten. Tietenkin, jos itku yltyy hysteeriseksi, nousen itsekin.
Meillä ainakin on jokailtaista se, että kun vien tytön sänkyyn, hän nousee siellä seisomaan ja seisoo vaikka kuinka kauan. Antaa seistä! Kyllä se sinne lopulta nukahtaa, ilman että minä ravaan laittamassa tyttöä makuuasentoon. Oletko kokeillut olla vain piittaamatta (kuulostaa turhan julmalta)? Alkaako poikasi heti huutamaan hysteerisesti vai kitiseekö vain?
Ja mitä sitten, jos poika on välillä sängyssään konttausasennossa? Jos hän siihen asentoon pääsee, niin pääsee siitä varmasti poiskin ilman sinun apuasi.
Meillä tosin kaikki tämä on pitkällisen treenaamisen tulos, eikä mitään saa noin vain aikaiseksi. Aikoinaan unikoulua aloittaessani päätin, että kun sänkyyn illalla viedään, sieltä ei pois oteta ennen aamua. Enkä ole ottanut.
Tsemppiä ja jaksamista!- Pojan äiti
En ole tainnyt odottaa sinne paniikki-itkuun asti. Syy siinä että nukumme kaikki vielä samassa huoneessa ja isä menee aamulla töihin. En ole sitten viitsinyt huudattaa poikaa että isä saisi nukkua edes jonkin verran. Pojalla on kyllä oma huone, joten taidan siirtää hänet nukkumaan sinne ja testata tuota. Itse nukun pojan huoneessa sitten ainakin muutaman ensimmäisen yön. Nyt olen tämän viikon ajan nukuttanut poikaa siellä päiväunilla, jotta tottuu huoneeseen ja sen hajuihin.
Miten muuten teillä hoidetaan päiväunet? Eli pistätkö tyttönne vaan sänkyyn ja annat nukahtaa itse, nukahtaako liikkeessä vaunuun vai nukutatko kenties sylissä? Itse olen nukuttanut syliin, tai ainakin siihen pisteeseen että silmät alkaa lupsua. Sitten siirtänyt vasta omaan sänkyyn.
Mutta kiitoksia yleisesti neuvoista. Taidan testata niitä heti kun pystyn. Tänään mennään mummulaan yökylään joten en taida vielä kokeilla tai koko talo on hereillä... :) Sunnuntaina olisin sitten ainakin virkeämpi, kun isä hoitaa lauantain yöheräämiset. - 4444
Pojan äiti kirjoitti:
En ole tainnyt odottaa sinne paniikki-itkuun asti. Syy siinä että nukumme kaikki vielä samassa huoneessa ja isä menee aamulla töihin. En ole sitten viitsinyt huudattaa poikaa että isä saisi nukkua edes jonkin verran. Pojalla on kyllä oma huone, joten taidan siirtää hänet nukkumaan sinne ja testata tuota. Itse nukun pojan huoneessa sitten ainakin muutaman ensimmäisen yön. Nyt olen tämän viikon ajan nukuttanut poikaa siellä päiväunilla, jotta tottuu huoneeseen ja sen hajuihin.
Miten muuten teillä hoidetaan päiväunet? Eli pistätkö tyttönne vaan sänkyyn ja annat nukahtaa itse, nukahtaako liikkeessä vaunuun vai nukutatko kenties sylissä? Itse olen nukuttanut syliin, tai ainakin siihen pisteeseen että silmät alkaa lupsua. Sitten siirtänyt vasta omaan sänkyyn.
Mutta kiitoksia yleisesti neuvoista. Taidan testata niitä heti kun pystyn. Tänään mennään mummulaan yökylään joten en taida vielä kokeilla tai koko talo on hereillä... :) Sunnuntaina olisin sitten ainakin virkeämpi, kun isä hoitaa lauantain yöheräämiset.Päiväunille meillä mennään niin, että vien tytön sänkyyn ja tulen pois huoneesta ja vedän oven perässäni kiinni. Useimmiten tyttö protestoi vähän aikaa (kuulen kuinka nousee seisomaan sängyssään ja huutelee), mutta nukahtaa kymmenessä minuutissa. Minäkin nukutin ennen sylissä ja siinä saattoi kulua monta tuntia. Lopulta ajattelin, että oikeasti en anna päivästäni kulua montaa tuntia siihen, että saan lapsen nukkumaan. Ja nyt varsinkin, kun tyttö on oppinut itsekseen nukahtamaan, harmittaa etten opettanut tätä jo ihan vauvasta lähtien, vaan kanniskelin, hyssyttelin ja rauhoittelin tuntikausia.
- Pojan äiti
4444 kirjoitti:
Päiväunille meillä mennään niin, että vien tytön sänkyyn ja tulen pois huoneesta ja vedän oven perässäni kiinni. Useimmiten tyttö protestoi vähän aikaa (kuulen kuinka nousee seisomaan sängyssään ja huutelee), mutta nukahtaa kymmenessä minuutissa. Minäkin nukutin ennen sylissä ja siinä saattoi kulua monta tuntia. Lopulta ajattelin, että oikeasti en anna päivästäni kulua montaa tuntia siihen, että saan lapsen nukkumaan. Ja nyt varsinkin, kun tyttö on oppinut itsekseen nukahtamaan, harmittaa etten opettanut tätä jo ihan vauvasta lähtien, vaan kanniskelin, hyssyttelin ja rauhoittelin tuntikausia.
...äsken päiväunille laittamista. Ei ainakaan siten onnistu omaan huoneeseen. Voi olla että yöunet ovat sitten eri juttu. Joku jossain kirjoitti että yöunille nukahtaa itsekseen mutta päikkäreille ei millään. Laitoin pojan oman huoneen sänkyyn ja lähdin pois. 10 - 20 minuutin päästä alkoi kuulua paniikkihuutoa. Sitä ennen kiljahduksia ja kitinää. Menin katsomaan, pistin tutin paikalleen, laskin pojan makuuasentoon. Huuto alkoi heti kun poistuin huoneesta. Odotin hetken menin uudestaan. Tätä tein muutaman kerran ja huuto ei lakannut edes tutin laittamiseen. Ainoa keino oli rauhoittaa ottamalla poika syliin. Kun oli rauhoittunut laskin uudestaan sänkyyn ja huuto alkoi heti. Joka kerta kesti kauemmin rauhoittua sylissä. Sylissä kuitenkin silmät lupsuu eli taisi mennä yliväsymyksen puolelle.
Yks juttu missä myös voi olla vika: Hänen huoneessa on matkasänky ja siinä hän ei pääse seisomaan koska ei ole mitään mistä voisi ottaa kiinni. Voi olla että paniikkihuuto liittyi siihen että hän ei päässyt seisomaan. Koitan nyt nukuttaa makuuhuoneessa omassa pinnasängyssä. Tällä hetkellä kuuluu kiljahduksia. Saa nähdä rauhoittuuko.
Miten tärkeä teidän tytölle on unilelu? Meillä on ainun uninalle mutta ei se ole tuntunut olevan hirveän tärkeä. Joskus tuntuu että se vain häiritsee kun sen sisällä on jotain ropisevia helmiä... - tyttö 5kk
Pojan äiti kirjoitti:
...äsken päiväunille laittamista. Ei ainakaan siten onnistu omaan huoneeseen. Voi olla että yöunet ovat sitten eri juttu. Joku jossain kirjoitti että yöunille nukahtaa itsekseen mutta päikkäreille ei millään. Laitoin pojan oman huoneen sänkyyn ja lähdin pois. 10 - 20 minuutin päästä alkoi kuulua paniikkihuutoa. Sitä ennen kiljahduksia ja kitinää. Menin katsomaan, pistin tutin paikalleen, laskin pojan makuuasentoon. Huuto alkoi heti kun poistuin huoneesta. Odotin hetken menin uudestaan. Tätä tein muutaman kerran ja huuto ei lakannut edes tutin laittamiseen. Ainoa keino oli rauhoittaa ottamalla poika syliin. Kun oli rauhoittunut laskin uudestaan sänkyyn ja huuto alkoi heti. Joka kerta kesti kauemmin rauhoittua sylissä. Sylissä kuitenkin silmät lupsuu eli taisi mennä yliväsymyksen puolelle.
Yks juttu missä myös voi olla vika: Hänen huoneessa on matkasänky ja siinä hän ei pääse seisomaan koska ei ole mitään mistä voisi ottaa kiinni. Voi olla että paniikkihuuto liittyi siihen että hän ei päässyt seisomaan. Koitan nyt nukuttaa makuuhuoneessa omassa pinnasängyssä. Tällä hetkellä kuuluu kiljahduksia. Saa nähdä rauhoittuuko.
Miten tärkeä teidän tytölle on unilelu? Meillä on ainun uninalle mutta ei se ole tuntunut olevan hirveän tärkeä. Joskus tuntuu että se vain häiritsee kun sen sisällä on jotain ropisevia helmiä...simahtaa parvekkeelle päiväunille heti kun hänet sinne päiväuniaikaan vie.. raitis ilma ilmeisesti:) Illat meilläkin vaikeita, sylissä tunnin verran ennenkuin nukahtaa. Täytyy meidänkin alkaa kokeilemaan näitä, ei ole tullut mieleen (aika mennyt niin kovaa vauhtia:)
- 4444
Pojan äiti kirjoitti:
...äsken päiväunille laittamista. Ei ainakaan siten onnistu omaan huoneeseen. Voi olla että yöunet ovat sitten eri juttu. Joku jossain kirjoitti että yöunille nukahtaa itsekseen mutta päikkäreille ei millään. Laitoin pojan oman huoneen sänkyyn ja lähdin pois. 10 - 20 minuutin päästä alkoi kuulua paniikkihuutoa. Sitä ennen kiljahduksia ja kitinää. Menin katsomaan, pistin tutin paikalleen, laskin pojan makuuasentoon. Huuto alkoi heti kun poistuin huoneesta. Odotin hetken menin uudestaan. Tätä tein muutaman kerran ja huuto ei lakannut edes tutin laittamiseen. Ainoa keino oli rauhoittaa ottamalla poika syliin. Kun oli rauhoittunut laskin uudestaan sänkyyn ja huuto alkoi heti. Joka kerta kesti kauemmin rauhoittua sylissä. Sylissä kuitenkin silmät lupsuu eli taisi mennä yliväsymyksen puolelle.
Yks juttu missä myös voi olla vika: Hänen huoneessa on matkasänky ja siinä hän ei pääse seisomaan koska ei ole mitään mistä voisi ottaa kiinni. Voi olla että paniikkihuuto liittyi siihen että hän ei päässyt seisomaan. Koitan nyt nukuttaa makuuhuoneessa omassa pinnasängyssä. Tällä hetkellä kuuluu kiljahduksia. Saa nähdä rauhoittuuko.
Miten tärkeä teidän tytölle on unilelu? Meillä on ainun uninalle mutta ei se ole tuntunut olevan hirveän tärkeä. Joskus tuntuu että se vain häiritsee kun sen sisällä on jotain ropisevia helmiä...Meillä ei ole käytössä mitään unilelua tai vastaavaa. Ei vaan koskaan tullut laitettua mitään pehmo- tai muutakaan lelua tytön sänkyyn hänen ollessa vauva joten ei koskaan oppinut sellaisten kanssa nukkumaan. Minulla itselläni oli pienenä uniriepu ja myös tyttäreni nukkui rievun kanssa jonkin aikaa pienempänä, mutta sekin on jäänyt pois. Meillä ei siis ole sängyssä muuta "irtonaista" kuin peitto. :D Nyt jos yrittää sänkyyn laittaa jotain lelua tai muuta, tyttö selvästi virkistyy ja alkaa leikkimään. Ehkä unilelu tulee meillä käyttöön sitten vähän myöhemmin.
Treeniähän tuollainen itsekseen nukahtamaan oppiminen vaatii, mutta se kyllä sitten palkitsee kun tulee se päivä että lapsi vähän aikaa kitisee ja sitten tuleekin yhtäkkiä ihan hiljaista. :)
Luin jostakin, että kun tällaista opettaa lapselle, häntä ei tulisi ottaa pois sängystä kuin "äärimmäisessä" hädässä. Eli jos joutuu menemään rauhoittelemaan, niin sittenkin vain silittelemällä lasta hänen ollessa sängyssä.
Itse kuitenkin unikoulua pitäessäni kanniskelin lasta ympäriinsä, mutta silloin ensisijaista olikin imetyksen/yötarjoilun lopettaminen eikä nukahtamaan opettaminen. - nuottiavain
tyttö 5kk kirjoitti:
simahtaa parvekkeelle päiväunille heti kun hänet sinne päiväuniaikaan vie.. raitis ilma ilmeisesti:) Illat meilläkin vaikeita, sylissä tunnin verran ennenkuin nukahtaa. Täytyy meidänkin alkaa kokeilemaan näitä, ei ole tullut mieleen (aika mennyt niin kovaa vauhtia:)
huomattu hyväks meil. Laitan mukuupussiin ja sitten kieputan villapeiton tiukasti ympärille, ei pääse rimpuilemaan ja sätkimään. Tyttö kääntää pään uniriepuun päin ja pistää silmät kii.
Illat sit onkii ihan eri juttu... Ei viihdy sylissä. Vaan lattia kelpaa ja ei osaa rauhottuu. Eli pistän vaan sänkyyn ja siel se jonkun aikaa puuhailee jotain, välil huutaa. Tyttö on nukkunut alusta asti omas huonees. Oli sellane kausi et nukuttamiseen meni pari tuntii mut nyt on taas alkanu nukahtaa itekseen melkeinpä heti kun sänkyyn pistää. (6kk)
- sama meno
Meidän 7 kk:n kanssa menee yöt tosi levottomasti ja olen miettinyt unikoulua. Näistä viesteistä sainkin tukea ajatuksilleni, mutta mitenkän tuo onnistuu kun on niin kovasti tutissa kiinni? Rauhoittuuko "ikinä" jos ei mene laittamaan tuttia suuhun? Onko kenelläkään kokemuksia? Illalla nukahtaminen ja päiväunille meno menee nykyään suht kivuttomasti, mutta ongelmana jatkuva yöheräily ja välillä rauhottuu tuttiin yms, mutta pari kertaa vielä olen imettänyt (vaikka tästä haluaisin luopua)kun muu ei auta.
- mutsi
Tutin laitto vähenee, kun opetat lapselle pikkuhiljaa, että sen voi laittaa suuhun itsekin. Meillä poika 8,5kk ja nyt alkaa itse löytämään tutin. Olen nyt pari viikkoa antanut aina tutin vaan käteen, jos herää ja seuraavaksi ajattelin laittaa pojan käden tutin luo, josta saa itse laittaa suuhun. Meillä nukutaan äitiyspakkauksen makuupussissa ja sen reunassa on tutti kiinni tuttiremmillä, joten aina löytyy samasta paikasta. Meillä muuten auttoi makuupussiin laitto riehumiseen ja mahalleen kääntyilyyn.
- Pojan äiti
Kuten otsikkokin vihjaa, viime yönä nukuttiin tosi hyvin. Tämä oli sitten neljäs yö ilman yöruokailuja. Olemme mummilassa yökylässä ja siksi aluksi pelkäsin että yö voi olla rikkonaisempikin. Klo 22 poika nukahti kun oli leikkinyt ja ollut huomion kohteena. Noin tunnin päästä hän heräsi, mutta otin hänet hetkeksi viereeni ja hän nukahti. Klo 00.25 hän heräsi siihen että tutti oli kadonnut. Sitä varten ei tarvinnut edes nostaa sängystä. Hän nukahti samantien kun sai tutin. Talo hiljeni vasta yhden aikoihin kuin viimeiset, mukaanlukien minä, menivät nukkumaan. Itse heräsin klo 4 aikoihin tarkistamaan kelloa ja hämmästelemään että poika ei ollut herännyt kertaakaan sen puolenyön jälkeen. Sitten 7.20 heräsin uudelleen tarkistamaan kelloa ja minuutteja myöhemmin heräsi poika. Hän siis nukkui 7 tuntia putkeen! Syötin hänet ja nyt hän jatkaa tuolla uniaan.
Vaikka siis periaatteessa unikoulun sääntöjen mukaan kaikki meni väärin niin tulos oli oikea. Silloin iltakymmeneltä hän meinaan nukahti tissille... No, en oleta että tämä alkaa tästä eteenpäin olla rutiinia. Nyt kuitenkin on voimia itselläni mennä järjestelmällisesti unikoulun sääntöjen mukaan, kun on hyvin nukuttu yö takana.- 4444
Tosi hienoa! Kuten kerroin, en minäkään orjallisesti noudattanut unikoulun "sääntöjä"; vielä pitkään unikoulun päättymisen jälkeenkin tyttö iltaisin nukahti tissille, itse asiassa luovuin iltatissistä vasta muutama viikko sitten.
Jokainen soveltaa unikoulua niin kuin parhaaksi näkee ja tietenkin se tyyli, jolla tuloksia saadaan aikaiseksi, on paras! :D
Tästä se lähtee! :))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912