Moneen Jumalaan uskoi Muhammed?

harvest

http://koti.phnet.fi/elohim/Islam4

On merkillistä, että vaikka muslimien on vaikea uskoa kolminaisuuteen, eli siihen, että yksi ainoa Jumala on ilmoittanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, niin tulee tämä oppi esille jopa joissakin Koraanin kohdissa. Siitä ovat osoituksena mm. seuraavat esimerkit:



Jeesuksen ennaltaolo. Ensinnäkin Koraani opettaa, että Jeesus, jota tässä kirjassa kutsutaan Jumalan Sanaksi ja Jumalan Hengeksi, on ollut Jumalan tykönä jo ennen kuin tuli maan päälle. Siitä käy ilmi, että Jeesus on Jumalan oma Sana (Kalimat Allah, joka ilmaisee puhujan olemusta, hänen sisintään) ja hänen Henkensä, joka sitten lähetettiin maan päälle. (Myös islamilaisessa perinteessä on sanottu: "Hän [Jeesus] kulki henkien keskellä. Me lähetimme hänet Mariaan." - eli tämä viittaa Jeesuksen ennaltaoloon. / W. Goldsack, 'Christ in islam', Lontoo, Cls, 1905, s. 14-15.)

Niinpä tämä käsitys tulee ilmi siitä Koraanin kohdasta, jossa puhutaan, miten Jumala antoi Sanansa Marialle. Siinä viitataan nimittäin siihen, miten Sanan on täytynyt olla olemassa jo aikaisemmin - eli ennenkuin Jumala yliluonnollisella tavalla siirsi hänet Marian kohtuun, ja joka sitten mahdollisti Jeesuksen syntymisen ihmiseksi. Kyseisessä Koraanin kohdassa sanotaan:



Te, joilla on Kirja, älkää menkö liian pitkälle väitteissänne älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, oli Jumalan lähettiläs ja hänen Sanansa, jonka Hän antoi Marialle, ja Henki hänen luotansa. Uskokaa Jumalaan ja... (4:171)



Niinikään käsitys siitä, että Jeesus on ollut Isän tykönä jo ennen maan päälle tuloaan, tulee ilmi seuraavista suomen- ja englanninkielisistä Koraanin kohdista (englanninkielessä näissä kohdissa käytetään prepositiota "from", joka tarkoittaa "jonkun luota"). Niistä käy ilmi, ettei Jeesus ollut vain tavallinen ihminen, vaan että hän tuli taivaasta tänne maan päälle Jumalan Sanana ja Henkenä. Nämä kohdat siis viittaavat osaltaan hänen jumalallisuuteensa ja aikaisempaan olemassaoloonsa:



Entä kun enkelit sanoivat: "Oi Maria, totisesti Jumala ilmoittaa sinulle hyvänä sanomana Sanan tyköänsä. Hänen nimensä on oleva Messias, jeesus, Marian poika, kunnioitettu tässä ja tulevassa elämässä, ja hän on oleva niitä, jotka pääsevät lähelle Jumalaa. (3:45, vanhempi suomennos)



The angels said to Mary: "God bids you rejoice in a Word from Him. His name is the Messiah, Jesus son of Mary. He shall be noble in this world and in the world to come, and shall be one of those who are favoured. (3:45)

__________



Te, joilla on Kirja, älkää menkö liian pitkälle väitteissänne älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, oli Jumalan lähettiläs ja hänen Sanansa, jonka Hän antoi Marialle, ja Henki hänen luotansa. Uskokaa Jumalaan ja... (4:171)



People of the Book, do not transgress the bounds of your religion. Speak nothing but the truth about God. The Messiah, Jesus son of Mary, was no more than God's apostle and His Word which He cast to Mary; a Spirit from Him. So believe in God... (4:171)

__________



Hän opetti Jeesukselle Kirjan, viisauden, Tooran ja Evankeliumin ja lähetti hänet israelilaisten luo: "Olen tuonut teille merkin teidän Herraltanne. Minä teen teille savesta linnun ja puhallan siihen, ja se muuttuu eläväksi Jumalan luvalla. Minä parannan sokeita ja spitaalisia ja herätän kuolleista henkiin Jumalan luvalla... Olen tuonut teille merkin teidän Herraltanne. Pelätkää Jumalaa ja totelkaa minua. (3:48-50)



He will instruct him in the Scriptures and in wisdom, in the Torah and in the Gospel, and send him forth as an apostle to the Israelites. He will say: "I bring you a sign from your Lord. From clay i will make for you the likeness of a bird. I shall breathe into it and, by God's leave, it shall become a living bird. By God's leave i shall heal the blind mand and the leper, and raise the dead to life... I bring you a sign from your Lord: The refore fear God and obey me. (3:48-50)

__________



Jeesus, Marian poika, sanoi: "Israelilaiset, Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne todistamaan oikeaksi sen Tooran, joka oli ennen minua, ja tuomaan ilosanoman lähettiläästä, joka tulee minun jälkeeni ja jonka nimi on Kunnioitettu." Kun hän näytti heille selkeät todisteet, he vain sanoivat: "Tämä on ilmiselvää taikuutta." (61:6)



And of Jesus son of Mary, who said to the Israelites: "I am sent forth to you from God to confirm the Torah already revealed, and to give news of an apostle that will come after me whose name is Ahmad." Yet when he brought them clear signs, they said: "This is plain sorcery." (61:6)

2

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyhä Henki eli Gabriel

      Löytyykö tuo kaikki todella Koraanista?Silloinhan
      Koraani todistaa Sanasta eli Jeesuksesta yhtä hy-
      vin kuin Raamattu.Miksi muslimit sitten yrittävät
      kieltää Jeesuksen olemassaolon taivaassa Sanana
      kun tuo tieto löytyy heidän omasta kirjastaan,Ko-
      raanista.Koraanistahan löytyy siis se järjestys,
      josta olen kirjoitellut keskustelupalstalla eli
      Jumala on Allah (Jumalalla on muitakin nimiä),Sa-na on Jeesus ja Pyhä Henki on Gabriel.Enkö ole oikeassa?

      "Ennen luomista olevasta ajanjaksosta Gabrieliin
      Ennen luomisen alkua Jumala vietti 48000:n vuoden pituista ajanjaksoa(?).Jumala (Veeda-kirjallisuudessa Karanodakasayi Visnu eli Maha-Visnu) alkoi luomisen Jupiterin eli Kolobin läheltä (Opin ja liittojen kirjan Aabrahamin kirjan 3:s luku 16:sta jae).Hän oli yksin luomisen alussa eikä ketään ollut vielä olemassa hänen alkaessaan luoda ainetta.Avaruus tai olemassaolo oli ennen luomisen alkua aineeton.Oli vain tyhjä hiljaisuus ja Jumala alkoi käyttää ensimmäistä kertaa luomisvoimaansa (Pyhä Henki).6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Narayana eli Garbhodakasayi Visnu eli Visnu).Sana syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Vamana?Vamana saattoi olla Fanuelkin mutta epätodennäköistä (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Joosuana,Joosadakin poikana (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11).Hän eli myös noin 550 eKr Intiassa nimellä Maitreya eli Boddhisattva ja sitäkin myöhemmin Joosefin poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21).4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassoloon Pyhä Henki joka sai myöhemmin nimen Gabriel.(Veeda-kirjallisuudessa Ksirodakasaui Visnu).Alkuun



      Pyhästä Hengestä eli Gabrielista Veeda-kirjan eksytykseen
      Pyhä Henki eli Gabriel syntyi myöhemmin Varahadevana,villisika-inkarnaationa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Sutapan ja Prsnin poikana Prsnigarbhana (Veeda-kirjallisuus).Prsnigarbhan ja hänen vaimonsa ainoa lapsi (poika) oli taivaassa nimeltään Varuna(?).Varuna(?) syntyi myöhemmin 1647 jKr Chesterissä (Delawaressa) Amerikassa nimellä Laurence Marttinen (Mortonson). Prsnigarbhan isä Sutapa oli Brahmanin eli Aadamin (Raamattu) kymmenestä pojasta nuorin (Sanat-kumara Veeda-kirjallisuudessa).Pyhä Henki eli Gabriel eli vielä myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Upendrana (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Dasarathan ja Kaysalyan poikana Ramana (Ramacandra) ja sitäkin myöhemmin Devakin ja Vasudevan poikana Krsnana (Veeda-kirjallisuus).Kasyapa ja Aditi eivät olleet aikaisemmassa elämässään Sutapa ja Prsni eikä myöhäisemmässä elämässään Vasudeva ja Devak, vaikka Veeda-kirjoissa niin mainitaankin.Veeda-kirjoissa mainitaan myös Kasyapan ja Aditin olleen Raman (Ramachandra) vanhemmat Dasaratha ja Kaysalya mikä ei ole totta.Kasyapa (Uriel) ei myöskään elänyt 1400-luvulla jKr Sri Jagannatha Misrana,Srimati Saci-devin puolisona kuten Veeda-kirjoissa sanotaan (vertaa enkeli Moronia koskevaan eksytykseen).Alkuun



      6:n vuorokauden mittaisesta ajanjaksosta kuudenteen luomispäivään

      6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen.Maata luomassa oli myös Sana ja Pyhä Henki (Gabriel).6 vuorokautta Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä alkoi ensimmäinen luomispäivä.Tuo ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta,Jumalan voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä,niin että maa laajeni.Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel(Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni)."

    • Tieto a

      360 epäjumalaa ja yhden niistä hän valitsi eli allahin.

      Tiedätkö xxxxxxx että mm. suomi24:sella on alettu mainostaa maksetulla mainoksella share sivustoa?

      Se on nyt alkanut Suomessakin ja voimalla... mutta mikä...tiedätkö sinä xxxxxxxx?

      -JAKAMINEN JOHTAA RAUHAAN, siksi jakamisen periaatteen omaksuminen on elintärkeä asia kaikille- http://www.share.fi

      Maitreya eli buddhalaisten odottama viides buddha, muslimien mahdi, hindujen krisna, ”nimikristittyjen” antikristus, ”nimijuutalaisten” valhemessias etc.
      Maksettua valheen mainostamista aloitettu mm. suomi24:sella! (Huomattu 1.11.2005)
      1.) http://www.free-webspace.biz/heavenlyjerusalem/antikristus.html
      2.) http://www.mantta.fi/~patato/cef1516.html
      3.) http://www.mantta.fi/~patato/cef1004r.html
      4.) http://www.share.fi/includes/index.php
      5.) http://www.share.fi/maitreya/envideo.rm (realplayer) Tässä videossa ekumeenis-globaalinen kohde ryhmä!
      6.) http://www.share.fi/maitreya

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe