Onko teidän mielestä koulu-kuri muuttunut?
Miten opettajat sen näkee?
Jos on muuttunut, niin miksi?
Itse kun olen käynyt seuraamassa lasteni koululla opetusta, niin hertsileijaa että menoa piisaa tunilla.
Tuntuu että tunilla on paljon vapaampi meininki kun esim, 20-30 vuotta sitten.
Miksi näin on muuttunut?
Koulu-kuri?
18
2502
Vastaukset
- Nimetön
Ennen lapset kunnioittivat vanhempiaankin. Opettajaa opittiin arvostamaan, koska vanhemmatkin häntä arvostivat. Siinäpä olennaisin syy. Epävakaan elämänmenon takia lasten rauhattomuus sekä pyykkiset ongelmat ovat täysin eri luokkaa kuin vaikkapa 60-luvulla. Avioerot, riitelyt, alkoholin käyttö jne. jne.ovat lisääntyneet.Turvaton lapsi sekä myös kasvattamatta jätetty kasvanut lapsi riehuu koulussa. Nykylapset pomottavat usein vanhempiaan. Opettajalta on poistettu useat rankaisukeinot: luokasta ei saa poistaa, ellei joku ole luokan ulkopuolella vahtimassa lasta. ( kuka siellä olisi? )lasta ei saa seisottaa, se on simputusta. Jälki-istuntoon ei saa jättää, ellei kotiin ilmoiteta etukäteen ja jälki-istunnon valvomisesta ei makseta opelle palkkaa; se on tehtävä omalla ajalla.
- äiti3
ei kouluissa ole mitään kuria. Käsitykseni mukaan opettajilta on viety kaikki keinot että luokassa edes jonkinmoinen järjestys säilyisi.Enään ei luokissa istuta riveissä vaan ryhmissä, opettajalta ei tarvitse pyytää lupaa jos menee teroittamaan kynää, tunnilla ei tarvitse istua paikallaan. Tuntuu että koulupäivä on yhtä hulinaa kaikki vaeltavat luokassa miten sattuu, hälistään ja riidellään.Ennen istuttiin tunti paikallaan ja kaikkeen liikkumiseen pyydettiin lupa.
- ope
Kyllä suurimmalla osalla opettajia homma on hanskassa ja luokissa opitaan. Ei hiljaa paikallaan istuminen ole automaattissti sen merkki että oppi menisi paremmin perille. Kun lapsi saa opiskella tekemällä, asiat jäävät paremmin mieleen. Pulmatehtäviä ratkaistaessa aivoriihi on hedelmällistä. Hiljaa istutaan kun on sen aika, esim. kokeissa, opettajan lukiessa tai opettaessa opettajajohtoisesti. Nämä hetket ovat tarpeellisia, mutta silloin ajatukset usein lapsilla näyttävät harhailevan ja oppiminen jää vähäiseksi. Itse tekemällä oppii parhaiten! Sivustakatsojasta tilanne voi näyttää kaoottiselta, mutta opella on kyllä kaikki langat käsissä!
- Toinen ope
ope kirjoitti:

Kyllä sellainen "automaattinen" kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan on vähentynyt. Opettajan on aina eri luokkaa opettaessaan saatava se auktoriteettiasema. Eli ei se itsestään tule. Jos opettaa aina samaa luokkaa niin todennäköisesti homma toimii. Kyllä vanhempia ihmisiä pitäis kunnioittaa, mutta ei se valitettavasti niin mene. Jos lapset saavat esim. haukkua vanhempiaan ääliöiksi tms., niin miksipä eivät sano sitä samaa opelle...
- äiti3
ope kirjoitti:
Kyllä suurimmalla osalla opettajia homma on hanskassa ja luokissa opitaan. Ei hiljaa paikallaan istuminen ole automaattissti sen merkki että oppi menisi paremmin perille. Kun lapsi saa opiskella tekemällä, asiat jäävät paremmin mieleen. Pulmatehtäviä ratkaistaessa aivoriihi on hedelmällistä. Hiljaa istutaan kun on sen aika, esim. kokeissa, opettajan lukiessa tai opettaessa opettajajohtoisesti. Nämä hetket ovat tarpeellisia, mutta silloin ajatukset usein lapsilla näyttävät harhailevan ja oppiminen jää vähäiseksi. Itse tekemällä oppii parhaiten! Sivustakatsojasta tilanne voi näyttää kaoottiselta, mutta opella on kyllä kaikki langat käsissä!
etteikö opettajalla ole langat käsissä. Nykyään vaan koulun käynti on vapaampaa, siis luokissa saa olla vapaammin. Olen aika läheltä seurannut omien lasteni luokkien käyttäytymistä.Kun tällaisessa aivoriihessä on muutama vilkkaampi niin kaaos on valmis.Onhan mielenkiintoisempaa opiskella kun voi vaihtaa mielipiteitä toisten kanssa, ennen istuttiin hiljaa ja vastattiin kun kysyttiin.
- 3 x isä
Toisten ihmisten kunioitus ylipäätään alkaa olla katoava luonnonvara. Tehdään mitä lystää, eikä välitetä siitä että häiritseekö se muita.
Toinen syy koulussa on se että opettajilla ei ole enään konsteja kurin pitoon. Eräskin opettaja sai juuri tuomion pahoinpitelystä, kun esti oppilasta pahoinpitelemästä toista oppilasta.- luulio
piti loikata ylös kun ope tuli luokkaan. Istua sai luvan kanssa. Luokassa ei saanut puhua, jos ei kysytty. Hametta piti pitää, housut jalassa sai olla vain urheilupäivinä. Ei huulipunaa, ei kynsilakkaa,tukka sievästi kammattuna, puistattaa kun ajattelenkin sitä aikaa.
Piti opetella kaikki ulkoa. Vieläkin osaan litanian saksan verbeistä, mutta en kuitenkaan osaa niitä käyttää! Jos joku valistuneempi ope vei tunnilla ulos, huh huh, siitä saatiin sapiskaa.
Onneksi se alkoi väljentyä, kun alkoi tulla nuoria opettajia niitten vanhojen tilalle.
Ei, en ole käynyt koulua keskiajalla, enkä sisäoppilaitoksessa, vaan oppikoulua 1960-luvulla. - 3 x isä
luulio kirjoitti:
piti loikata ylös kun ope tuli luokkaan. Istua sai luvan kanssa. Luokassa ei saanut puhua, jos ei kysytty. Hametta piti pitää, housut jalassa sai olla vain urheilupäivinä. Ei huulipunaa, ei kynsilakkaa,tukka sievästi kammattuna, puistattaa kun ajattelenkin sitä aikaa.
Piti opetella kaikki ulkoa. Vieläkin osaan litanian saksan verbeistä, mutta en kuitenkaan osaa niitä käyttää! Jos joku valistuneempi ope vei tunnilla ulos, huh huh, siitä saatiin sapiskaa.
Onneksi se alkoi väljentyä, kun alkoi tulla nuoria opettajia niitten vanhojen tilalle.
Ei, en ole käynyt koulua keskiajalla, enkä sisäoppilaitoksessa, vaan oppikoulua 1960-luvulla.Ennen koulussa oli rauha opiskella niillä, jotka halusivat. Kova kurihan haittasi vain niitä, joita tänäpäivänä kutsutaan häiriköisksi tai sievemmin ylivilkkaiksi.
Meikäläisen kouluaikoina kuri ei enään ollut noin kovaa, eikä tytöt pitänyt hameita kuin mitä nyt pari rohkeaa päättäjäisissä. Niin ja sitten sellaiset joita pidettiin vähän omituisina.
- äitee +4
olisiko yksi syy se että opettajaksi valmisttuu toisella tavalla ajttelevia ihmisiä? Entä yleinen työmoraali? Rangasituksiakin on aika vaikea antaa kun kaikkeen tulee olla lupa..
Toisaalta itse vannon hamaan hautaan asti siihen että opella joko on auktoriteetti luokkansa tai ei. Jos sitä ei ole eikä sitä opi niin liemessä on ja pysyy. Kunnioituksellakin voi pärjätä, mutta se toimii vasta isommilla lapsilla.
Kuulin joskus opesta joka oli sanonut vanhemmalle joka kyseli luokassa häiriköinnistä ja koulukiusaamisesta; minun luokassani ei häiritä, meidän koulussa ei kiusata. Ja totta puhui! Jo katse riitti hiljentämään häirikön jne. Meidänkin lapsella ko. ope oli ja loistotyyppi!! Kyse miehestä eikä edes suuresta. Oikea helmi lajissaan ja kaikkien pitämä..
Eli kyse on lopulta henkilökohtaisesta ominaisuudesta, mutta yleisesti ollaan liian sallivia lasten suhteen kaikissa asioissa. Toisten huomioiminen kaikkialla muuallakin kuin koulussa on ensisijaista kasvatuksessa!- lasten käytösestä vastuu va...
syy se, että VANHEMMAT eivät enää kasvata lapsiaan samalla tapaa kuin ennen? Älytöntä ja lyhytnäköistä laittaa syytä koulun tai opettajan niskoille. Suurin osa opettajista on varsin ammattitaitoisia. Vanhemmista taas ei voi samaa sanoa; vain pieni määrä hoitaa kasvatustehtävänsä kunnialla! Jos lapseni töppäilee koulussa, otan siitä vastuun itse, enkä sysää sitä opettajan niskoille!
- 3 x isä
lasten käytösestä vastuu va... kirjoitti:

Suurin osa tekee vain yhden lapsen, niin eihän siinä ehdi oppia kasvattajaksi ;)
- Isä......

Kyllä nykyvanhemmilla on keinot vähissä jos lapsi sattuu olemaan niinsanottu vaikea luonne, asiat ovat jo pielessä kun oireet ilmenevät.
Ennen sentään oli työkaluna ruumiilliset kuritustoimenpiteet vaikka harva niitä nykyään kaipaa.
Tälläistä enemmän ja vähemmän lievää psykopatiaa ilmenee yleisesti ja kaikki apu vanhemmille olisi kustannuksia säästämättä tarpeen. - antaa ...
3 x isä kirjoitti:
Suurin osa tekee vain yhden lapsen, niin eihän siinä ehdi oppia kasvattajaksi ;)
..perspektiiviä. Huvittuneena muistelen omaa käytöstäni ensimmäisen lapseni aikaan.
- äitee +4
lasten käytösestä vastuu va... kirjoitti:
syy se, että VANHEMMAT eivät enää kasvata lapsiaan samalla tapaa kuin ennen? Älytöntä ja lyhytnäköistä laittaa syytä koulun tai opettajan niskoille. Suurin osa opettajista on varsin ammattitaitoisia. Vanhemmista taas ei voi samaa sanoa; vain pieni määrä hoitaa kasvatustehtävänsä kunnialla! Jos lapseni töppäilee koulussa, otan siitä vastuun itse, enkä sysää sitä opettajan niskoille!
En mielestäni syyllistänyt koulua, mutta opettajien koulutuksessa ja opettajiksi hakeutuvissa on tapahtunut suuri muutos vuosien saatossa. Kun vain katson omaa sukulaistani joka on opiskelemassa luokanopeksi niin kyllä kauhistuttaa tulevaisuus siinäkin luokassa..
Vaikka olisi kuinka hyvin kasvatetu lapsi niinkyllä sakissa tyhmyys tiivistyy ja heikko ope saa hankaluuksia jo alaluokilla. Tästä voisi kertoa lukuisia esimerkkejä eri luokilta eri yhteyksistä ei vain omalta kohdalta. Tosiasia vaan on että joillakin opeilla ei ole tiettyjä vaikeuksia ja toisilla on! Luokat tulee ja menee ja samat vaikeudet säilyy.. Työnohjaus olisi monasti paikallaan, mutta se on säästetty jo ajat sitten pois budjetista!
Taannoin sain seurata sivusta (oma lapsi ei ko luokalal) kun samalla luokalla oli ala-asteen aikana 7 eri opettajaa viidessä vuodessa. Samat lapset sama koulu ja meno vaihteli tasan open mukaan.. "ongelmaope" siirtyi seuraavaan kouluun sijaiseksi ja sama toistui. Ei siis voi olla kyse AINA lapsista ja kasvatuksesta kun eri lapset vielä ja eri syistä silmätikkuina.
Huonosti kasvatettu lapsi ei tietenkään osaa olla koulussakaan kuten ei muuallakaan, mutta on lyhytnäköistä uskoa että se herranterttu joka osaa kotona ja muualla olla ei osaisi myös taitavasti jallittaa opettajaa jolla ei ole eväitä toimia työrauhan eteen.
- nero
Siinäpä vasta kysymys!!!
Mun keskimmäinen käy eskaria kuulen kun haen häntä "Leevi alas pöydältä" et saa ottaa käsiotetta minkä minä tekisin laakista jos oma likkani hilluis pöydällä kun on lounas-tauko.
Ei todellakaan käy kateeksi eskarin opeja eikä koulun opettajia. - nero
Siis mä olen nyt 46v.
silloin kansakoulussa aikoinaan ei pahemmin suuta soitettu.
Istuttiin hiljaa paikoillaan ja kuunneltiin.
Nurkkaa tuli jos oli munannut ja sehän oli mieletön häpeä.
No, sitten pääsin oppikouluun aikoinaan jouduin jäähylle vähän väli kun mähläsin siis tarkoittaa sitä että ope todella otti mua niskasta kiinni se meinaan sattui ja heitti käytävälle.
Nykyään jos sen teet niin kusessa olet!!!
En yhtään moiti luokanvalvojaa jolla paloi päreet mun kanssani moneen otteeseen,
hain tytärtäni eskarista viikko sitten.
Kuulin eteiseen kun ope huusi!! leevi alas pöydältä!!!
Sanoin mun tyttärelle 6v. etten ikinä siis ikinä halua kuulla sanaakaan eskarin-opelta siis valituksia.
Tytär kuuntelee ja eipä ole tullut.
Mä en käy käsiksi mutta osaan olla muuten v:mäinen.
Eli ensinnäkin karkkipäivät perjantaisin sun muut kujeet
No juuri nyt kun kirjoitan samaan aikaa huutaa 4-vuotis leikki huoneessa iskää..
2 tuntia huutanut ja viellä jaksaa..
Tein sen mokan että ostin Anttilasta sini-punaisen talvihaalarin.
Joka oli tarjouksessa.
Hän kun olis halunnut sen vaaleanpunaisen siis 5kohtav.
Nyt kieltäytyy menemästä ulos huutaa enpä juuri lähde ihan tosi ostaan uutta haalaria.
Itse menen vielläkin lenkkareilla kun essot menee lasten juttuihin. - on vapaampaa
Miksi ihmeessä koulussa pitäisi olla kuten 30 vuotta sitten. Ei miksikään.
Nyt on nyt ja silloin oli silloin. Eikä nyt ole koskaan niin kuin silloin. Se on syytä hyväksyä. Ja se on niin kuin pitääkin. - luottamuksen menettänyt
On toisaalta huojentavaa huomata, että tällaisia ongelmia on muuallakin kouluissa, eikä vain meidän pienessä koulussa..
Meillä pojan koulu alkoi ikävästi, esikoulusta tokaluokan loppuun asti oli opettajana ns. vanhanaikainen ope (omasta mielestään), joka osittain pelotteli, käytti häpeärangaistuksia ja uskoi sillä saavuttavansa auktoriteettiaseman. Mutta kuinkas kävikään: Luotin ensin, että minun vilkasluonteinen, joskin aika nopeaoppinen ja ulospäin suuntautunut poikani on hyvissä käsissä. Pikku hiljaa minulle valkeni, että kun olin kertonut luottavani opettajaan, niin pojastani tehtiin vilkkaan luonteensa vuoksi varoittava esimerkki muille, jos ei opettajaa tottele: poika ei saanut olla välitunneilla (koska riiteli toisten kanssa), ja vilkas lápsi kun istuu välitunnitkin sisällä, niin jo alkaa tunneilla olla rauhatonta.. Sitten toiset lapset kehotettiin kyttäämään ja raportoimaan opettajalle kaikista ongelmista, joten kaverisuhteiden kehittyminen ei onnistunut.. Auktoriteetin puute pani opettajan huutamaan päivät pääksytysten, poika pelkäsi opettajaa, mutta yritti esittää kovaa poikaa, jota ei panna itkemään...
Luoja kiitos, kolmannella luokalla on uusi opettaja, jonka kanssa voin tuntea olevani samalla puolella, ja voimme ehkä auttaa poikaa viihtymään koulussa, ja että hänestäkin pidetään huolta esim. välitunneilla, mitä ei aiemmin tapahtunut.
Tämä opettaja taas antaa lasten puhua ja kulkea aika vapaasti luokassa, ja siitä yritämme nyt keskustella, josko tunteja saataisiin rauhoittumaan, koska vilkkaalle lapselle kovin levoton tunti on huonoksi, sillä mieluummin sitä höpöttelee muita juttuja, kuin keskittyy vapaaehtoisesti opiskeluun.. Kuitenkin nyt keskustelu opettajan kanssa on kaksisuuntaista, eikä syyttelyä kuten ennen.
Olen kertonut pojalleni paljon siitä, että ei kaikki ihmiset ole välttämättä kilttejä eikä reilujakaan lapsia kohtaan. Hän on ymmärtänyt, ettei alkuvuosien ongelmat olleetkaan hänen vikansa.. Päänsäryt ja univaikeudet on helpottaneet, kaverisuhteet eivät välttämättä koskaan noin pienessä koulussa tule kuntoon, mutta vapaa-ajalla yritämme rakentaa niitä uudelle pohjalle..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951