Tulin uskoon 70 -luvulla Helsingissä. Ensimmäisiä tekojani oli erota kirkosta, joka edustaa kristinuskontoa, mutta ei elävää kiristinuskoa.
Elävä usko Jeesukseen ja kristinuskonto ovat kaksi eri asiaa. Molemmat eivät sovi samaan ihmiseen.
Olin silloin kiinnostuntu myös budhalaisuudesta. Sidhartha oli mielestäni aivan mahtavaa. Ja todella hyviä elämän ohjeita siinä on kaikille.
Mutta sain armon löytää Jumalan Totuuden näiden kaikkien ihmistotuuksien yläpuolelta:
Jeesus sovitti sijaisuhrillaan ristillä ihmiskunnan synnit. Siinä on Jumalan totuuden ydin.
Sinunkin kaikki syntisi ovat jo sovitetut Jeesuksen sijaisuhrin kautta. Nyt Taivaassa odotetaan, että otat vastaan armahduksen.
Kadotustuomion alla kulkeva uskosta osaton (hyväkin) ihminen on verrattavissa kuolemaan tuomittuun, joka odottaa tuomionsa täytäntöönpanoa sellissään. Joskus kuolemaan tuomittu armahdetaan. Silloin hänen luokseen menee vankilaviranomainen armahduspaperi mukanaan. Tuomittu kirjoittaa paperiin allekirjoiutksen, ja siinä hetkessä hän on vapaa.
Samalla tavalla Jeesuksen vastaan ottava tuomittu aivan kuin allekirjoittaa armahduspaperinsa, ja vapautuu tuomiostaan (tässä tapauksessa ikuinen kadotus Jumalan rakkaudesta).
Tänä päivänä on mahdollisuus allekirjoittaa armahduspaperi. Miten?
: Polvistu Jumalan eteen. Rukoile Häntä ääneen Ylösnousseen Herran Jeesuksen Kristuksen Nimessä. Pyydä, että kaikki sinun syntisi siirretään Golgatan ristille, jossa Jeesus kärsi niiden ansaitseman tuomion. Hän sovitti syntisi kärsimyksillään, verellään ja kuolemallaan.
Kun sitten olet vastaan ottanut Jeesuksen Pelastajaksesi, niin kiitä Häntä siitä, että Hän lupauksensa mukaisesti otti sinut omakseen.
Ilmoittaudu tämän ratkaisusi jälkeen kasteelle uuden Herrasi Nimeen. Kasteita suorittaa tietääkseni mm. Turussa veli, jonka yhteystiedot löydät sivuilta http://www.Jeesus-on-Herra.com
= Uskonnonvastaiset sivut.
____________________________
Jeesus etsii kadonnutta lammastaan, Sinua!
Hän lupaa:
"Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos!"
Joh. 6:37.
olin kiinnostuntu budhalaisuudesta
7
1587
Vastaukset
- Rottweileri
Vaikka sinusta tulikin kristitty, miksi arvelet että minäkin olisin siitä kiinnostunut? En ole. Minusta Siddartha on edelleen Jeesusta parempi.
- Lammas
Buddha ja Jeesus kumpikin oli loistotyyppejä mutta nää sekopäisten ihmisten keksimät palvontamenetelmät(uskonnot) ne turmioksi on.
- uskonnoton
Lammas kirjoitti:
Buddha ja Jeesus kumpikin oli loistotyyppejä mutta nää sekopäisten ihmisten keksimät palvontamenetelmät(uskonnot) ne turmioksi on.
Kyllä on turhia kaikki uskonnot. Maailmanrauhan esteitä. Budhalaiset ei kyllä yleisesti ottaen ole kovin sotaisaa väkeä. Mutta Intiassa kyllä tappavat muslimeja itsepuolustuksekseen. Se sinänsä on oikeutettua ihmisten näkökulmasta katsottuna, mutta ei Jumalan.
Tuo kristitty ihminen kirjoitti hyvin asian. Olen käynyt joskus siellä sivustolla http://www.Jeesus-on-Herra.com
Aivan asialliset uskonnonvastaiset sivut. Uskon, että ne ensimmäiset kristityt ennen "kristinuskonnon" perustamista olivat juuri sellaisia kuin nuo mainitun sivuston kristitytkin. Jeesusken seuraajat eivät milloinkaan ole olleet väkivaltaisia. Uskonto nimeltä kristiinuskonto taas on ollut niitä maailmanhistorian verisimpiä uskontoja, mm. katolinen kirkko noita- ja kerettiläisvainoineen ja polttorovioineen.
- Pyhä Henki eli Gabriel
Tiesitkö muuten että Jeesus oli aikaisemmassa elä-
mässään Buddhan veli Maitreya eli Boddhisattva ja
Maitreya valaistui myöskin kuten Buddha.Maitreya
tosin oli parempi opettamaan ihmisen tietoisuudes-ta ja valaistumiseen tähtäävästä päämäärästä.- mutahala
Teisin, että olin edellisessä elämässäni norsu, joka astuin sinun päällesi, joka olit sammakko!
- jike
Maitrea on Perkeleestä.Lue raamattua niin sinunkin viisaus kasvaatässä asiassa.Todella nauretttava väite.Jeesus Kristus ei ole se kristus joka Maitrea on.Maitreahan on kyllä myöskin Kristus= Antikristus lukekaapa raamattua ei tarvitse kirjoittaa sekopäitä.
- Pointtii
sovintoveri pelastaa synnistäsi.
---
Tiedätkö xxxxxxx että mm. suomi24:sella on alettu mainostaa maksetulla mainoksella share sivustoa?
Se on nyt alkanut Suomessakin ja voimalla... mutta mikä...tiedätkö sinä xxxxxxxx?
-JAKAMINEN JOHTAA RAUHAAN, siksi jakamisen periaatteen omaksuminen on elintärkeä asia kaikille- http://www.share.fi
Maitreya eli buddhalaisten odottama viides buddha, muslimien mahdi, hindujen krisna, ”nimikristittyjen” antikristus, ”nimijuutalaisten” valhemessias etc.
Maksettua valheen mainostamista aloitettu mm. suomi24:sella! (Huomattu 1.11.2005)
1.) http://www.free-webspace.biz/heavenlyjerusalem/antikristus.html
2.) http://www.mantta.fi/~patato/cef1516.html
3.) http://www.mantta.fi/~patato/cef1004r.html
4.) http://www.share.fi/includes/index.php
5.) http://www.share.fi/maitreya/envideo.rm (realplayer) Tässä videossa ekumeenis-globaalinen kohde ryhmä!
6.) http://www.share.fi/maitreya
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872