Kunnan erikoislastentarhanopettaja sanoi: "Päiväkoti-iässä olevat lapset eivät osaa kiusata toisia lapsia". (Hän vertasi kiusaamiseen, jota harjoitetaan esim. kouluissa eli on järjestelmällistä.)
Kunnassamme ei siis tapahdu kiusaamista päiväkodeissa, koska sellaista ei tämän väitteen mukaan voi esiintyä siellä. Eli huolimatta siitä mitä ihmiset näkee/kuulee ja huolimatta erilaisista aiheesta tehdyistä tutkimuksista/haastatteluista niin tämä ei ole mahdollista. Jos siis joku esittää väitteen siitä, että joku on joutunut kiusaamisen kohteeksi, niin edessä on taistelu tuulimyllyjä vastaan. -Surullista, mutta totta ja vanha meno senkun jatkuu....
Mitä mieltä henkilön väitteestä?
5
954
Vastaukset
- äitijahoitaja
voiko olla totta?
- Lily4
Tämä on aina vaikea aihe. Itseäni on kiusattu ja syrjitty puolet kouluvuosistani ja en koskaan voi olla puuttumatta kiusaamiseen, sillä tiedän, miten se vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen.
Asia on vaikea siksikin, että en tiedä, miten kiusaaminen määritellään. Lasten leikkiessä syntyy aina välillä riitatilanteita ja joskus joku tekee kiusaa toisille tai suuttuessa potkaisee tms. Näihin on aina puututtava. Lapset myös kokevat asiat eri tavalla, esim. on kokemusta siitä, miten joku lapsi alkaa huutaa, että joku kiusaa, kun tämä vain katsoo vieressä (olin siinä ihan vieressä ja totta oli, että hän ei muuta kuin katsonut).
Voisin sanoa, että sellaista kiusaamista, jollaiseksi koulukiusaaminen yleensä mielletään, en ole tavannut tarhassa (tosin minulla ei ole vielä paljon kokemusta), mutta mikäli kiusaamista on myös riitely tai riitatilanteisiin liittyvä vaikka sellainen, että lapset alkavat lyödä toisiaan, niin siinä tapauksessa sen laista kiusaamista on sitten varmasti ihan joka paikassa.
Mutta ei tämä tietenkään sulje pois muiden tarhojen tilannetta.
Toisaalta on hyvä asettua lapsen asemaan, mikä valitettavasti tuntuu useilta usein unohtuvan. Aikuisen silmin nähtynä tilanne voi vaikuttaa tavalliselta riitelyltä, mutta lapsi voi kokea asian eri tavalla. Lapsi voi kokea ihan eri tavalla sen, että joku aina lyö, vetää hiuksista tai puree suuttuessaan , tulee sotkemaan leikin ja häiritsee . Sitten kotona hän kertoo asiasta vanhemmilleen, että tarhassa kiusataan, mutta tarhassa sitä pidetään vain normaalina riitelynä.
Aikuinen voi myös ymmärtää, että tällaisen lapsen häiritsevä käytös voi johtua jostain "häiriöstä", mikä lapsella on, ja siksi unohtaa, miltä se jatkuvasti muista tuntuu.
LAsta on tärkeää ymmärtää ja on erityisen tärkeää taito asettua lapsen asemaan!!
Oli miten oli, mutta AIKUISEN ON AINA PUUTUTTAVA KIUSAAMISEEN ja kaikkeen kiusantekoon. Itse koin kouluaikana, että kukaan ei välittänyt, enkä uskaltanut kertoa kenellekään.
Kun olin myös yksinäinen ja syrjitty (joka sekin on yhtä tuhoisaa kuin muu kiusaaminen) koulussa monta vuotta, niin ymmärrän hiljaisia ja ujoja lapsia oman kokemukseni kautta. Lapsi tarvitsee sosiaalisten taitojen opettelua, eikä ujo lapsi pääse edes rohkaistumaan, jos hän ei uskalla olla muiden kanssa. Olen sitä mieltä, että kyllä näissä tilanteissa on aikuisen tehtävä saada lapsi muiden mukaan leikkimään. Minulla on kokemusta tällaisestakin lapsesta.
Olen itse aika hiljainen ja en lainkaan samalla tavalla "rempseä" kuin muut aikuiset siellä. Olen huomannut, että tällaisen hiljaisen ja ujon lapsen on helppo lähestyä hiljaista aikuista, jonka takia minun seuraani hakeutuukin koko ajan juuri nämä hiljaiset. Aluksi hän on aina sanonut, ettei halua leikkiä muiden kanssa ja että haluaa vain istua minun sylissä, olla keinussa kun annan vauhtia ja pelata minun kanssani. Olen yrittänyt rohkaista häntä muiden lasten seuraan, mutta hän on aina sanonut, ettei halua. Esim. pihalla olen kehoittanut häntä menemään hiekkalaatikolle, mutta hän on nyt alkanut menemään, kun hän on minun turvassani mennyt sinne ja olen vaikka istunut vieressä. Tai olen huomannut toisen ujon yksinään keinumassa ja vienyt hänet sinne samaan keinuun kiikkumaan. Kyllä se juttu sitten siitä lähtee, muttaujo vain tarvitsee aikaa tulla rohkeammaksi.
Minulla kyllä riittää ymmärrystä hiljaisille ja yksinäisille lapsille, mutta tästä on koitunut ogelmia muille aikuisille, kun lapsi on enemmän minun seurassani kuin muiden aikuisten. He ovatkin ahkerasti kjoittaneet erottaa meitä ja väittävät, että lapsi tarvitsee toisten lasten seuraa ja pitää tottua muihinkin aikuisiin (sitähän hän saakin askel askeelta kohti rohkeutta) eikä vain olla aikuisen kanssa koko ajan. Mutta onko se nyt loppujen lopuksi niin paha asia, jos lapsella on yksi tärkeä "tukihoitaja" tarhassa?! Ujo lapsi tarvitsee aikaa ja varmasti kokee olonsa turvalliseksi jonkun erityisen tärkeän ihmisen seurassa.
En tiedä, teenkö nyt jonkin pahan kasvatuksellisen virheen, mutta koska omat kokemukseni ovat hyvin tuoreessa muistissa ja en voi unohtaa, miten pahalta tuntui olla päivästä päivään ja vuodesta vuoteen joka ikinen päivä yksin UJOUDEN takia, istua ruokalassa yksin, tehdä parityöt yksin jne., niin en vain kykene katsomaan vierestä, jos ujo lapsi vaeltelee pihalla joka päivä yksin, leikkii yksin, keinuu yksin.... En vain voi antaa lapsen jäädä ujoutensa kanssa oman onnensa nojaan periaatteella "kyllä hän hankkii kavereita, jos itse haluaa". Oman kokemuksen perusteella sellaista vain ei voi katsoa vierestä.
Kestänkin muiden valitukset, kun paras palkka tästä kuitenkin on lapsen onnellinen hymy, kun hän tulee innoissaan kertomaan, miten kivat leikit hänellä oli kaverin kanssa (jonka seuraan minä hänet ohjasin). - kokemukseni
mukaan päiväkoti-ikäiset erittäin harvoin systemaattisesti kiusaavat ketään. Tätä eltokin ehkä tarkoitti. Kiusaamista vakitettavasti on, mutta se hyvin harvoin kohdistuu aina samaan lapseen saman tekijän taholta.
- tarja
tavallaan sitä mieltä, ettei alle kouluikäiset vielä kiusaa toista niinkuin minä kiusaamisen ymmärrän tai jos se yhdistetään samaan tarkoitukseen kuin koulukiusaaminen.
Kautta aikainhan pienet on pihalla huudelleet tyyliin "meidän isä on vahvempi kuin teidän isä" ja asiat on selvitelty käsittääkseni välillä painiotteluinkin ja ei silloin puhuttu kiusaamisesta vaan se oli normaalia lasten kanssakäymistä.
Minä puhuisin vielä tuossa vaiheessa että lapset on toiset ujoja,arkoja,herkkiä,rauhallisia yms vastaan ´nämä rohkeammat ja enemmän ulospäin suuntautuneet.
Ja tämä pitäisi sitten ottaa huomioon jo siellä päiväkodissa ja hoitopaikassa.
Nämä rauhallisemmat lapset pitäisi hienotunteisesti saada tottumaan siihen touhuun kun taas näitä "villikoita" pitäisi saada suuntaamaan tarmonsa leikkiin ja puuhaan ennemmin kuin toisille lällättämiseen.
Koska kyllähän nämä vilkkaamat lapset jatkavat tyylillään sitten koulussa ja sitten ongelmasta tulee jo suurempi.
Tavallaan aikuisetkin pystyvät paisuttamaan asiat ylisuuriksi ja toisaalta taas sulkemaan silmänsä silloin kun olisi puuttumisen paikka.
Asia on vaikea ja siihen osalliset että kiusatut ja kiusaajat tarvitsevat kaiken mahdollisen avun.
Toisaalta tämä on yhtä hankala juttu minusta kuin aikuisten työpaikkakiusaaminen,voiko muka aikuista kiusata? - mielipiteeni
Kyllä vaan osaa päiväkoti-ikäisetkin kiusata. Kun poikani oli alle kouluikäinen, hän usein sanoi, että yksi tietty poika kiusaa häntä. Me hölmöt ei otettu lasta tosissaan, ennen kuin myös isosisko kertoi, että tämä poika oli sylkenyt poikamme takin täyteen, ja täti oli sitä sitten putsannut. Tämän jälkeen kysyin yhdeltä päiväkodin tädiltä, että puhuuko poikamme totta, kun on kertonut toisen pojan kiusaavan. Täti vastasi, että "valitettavasti se on totta". Ja kertaakaan ei kukaan päiväkodin henkilökunnasta ollut puhunut meille mitään asiasta, vaikka se oli koko henkilökunnan tiedossa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511788
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434437Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392728Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?971499Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361441